Vihdoinkin muuttovoittoa Hämeenlinnaan

Kaupungintalon katolla on tällä hetkellä 105 Naurulokinpesää! Kaksi vuotta sitten pesiä oli vain 12 kappaletta. Nykyisten pesien lukumäärän mukaan, poikaset mukaan lukien siellä on lokkeja siis 400-500 kappaletta eli selvää muuttovoittoa alkaa Näivelinnaan selvästi pukkaamaan. Ja vielä kehdataan kirjoitella ja naureskella erilaisissa kahviporukoissa Linnan Kehityksen täyttä turhuutta ja suojatyöhenkilöiden määrää erilaisten puuhastelujensa parissa. Tuossa on nyt kyllä varsin oiva näyttö, että Linnan Kehitys ei ole ihan turha narikka, kun on saanut aikaan kaupunkiin tuollaisenkin invaasion. Vielä kun kaupunki älyää kotiuttaa itselleen Käen laskelmista tulevat 7 000 000€:a tämän vuotisesta ainoasta Kantolan Tapahtumattomuuden Puiston konsertista suoraan kaupungin täysin tyhjään kassaan niin eihän tässä mitään hätää meillä Hämeenlinnalaisilla pitäisi olla.
27511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Hämeenlinnan paras isku paikka on Kolibri. Ainakin ulkopaikkakuntalaiselle ;)

Äänestä

Kiitos avaajalle Persu vitutuksesta Kantolan merkeissä. Ilolla luimme ja nautimme.

Äänestä

60000 ihmistä tulee Kantolan tuomaan 1000 euroa Kaupungille valehtelee Persut.

Äänestä

Parin vuoden päästä ei Kantolasta tule sitten kaupungille enää senttiäkään vuokratuloa eli se vuotuinen ainoa säälittävä 1000€:n tilityskin jää saamatta kun konsertit siirtyvät pääkaupunkiseudulle. Näiveeseen jää vain alueen rakentamisesta jäävät velat koska tuokin idea rakennettiin täysin velkarahalla

Äänestä
  • persujen kantolavitutusta on hauska seurata

    Äänestä

  • Gunnarifani kirjoitti:

    persujen kantolavitutusta on hauska seurata

    Muistakaa että Hämeenlinna saa tonnin tuloja 56 000 ihmisen konsertista mutta Helsingin kaupunki saa kaikki Stadionin lipputulot.

    Äänestä

Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee aina auttaa. Soittele K.Arille vankilaan se tuntee SCC korvaukset. Onnea matkaan.

Äänestä
  • Päivän naurut.

    Äänestä

Kerrankin paskanheittäjät oikealla katolla .... hah haaaa

Äänestä

kyllä linnan kehitys on paikkansa kaupungin yhtiönä näköjään ansainnut. ei ole turhaan yli 30 henkilöä kirjoilla. mahtava suoritus kerta kaikkiaan Käen porukalta.

Äänestä

Oikessa paikassa ne lokit heittää sitä skeidaansa.

Äänestä
  • Ahkerasti kaartavat pulut ovat kuitenkin toisaalta merkki elinvoimaisesta yhdyskunnasta.

    Äänestä

  • Harvemmin täälläpiäin nähtyjä.

    Äänestä

  • Hyvin paikkauskollisia pulut tietääkseni ovat, kun vaan löytävät pesäpaikalle, niin siinähän ne kaartavat päivittäin jopa yllättävän pienellä alueella vaikka koko ikänsä, ellei erikseen hätistä pois.

    Äänestä

  • Tuli kyllä yksi mieleen, taisi olla tulipalon vuoksi raitilla huitelemassa. Rohkea yksilö.

    Äänestä

  • Hui kauhia, enpä ole moisesta kuullut, nostaisin hattua jos olisi hattu. Rohkeaa oli, tuossa on vaarana, että kaatuu savuun koko pulu, eikä jää kuin empatiat, jos on vielä ylän ainoa yksilö.

    Äänestä

  • Olen siinä käsityksessä ettei ollut paikallisia, ainakin paikallistuntemuksen tason perusteella. Savuverhon peittoon jäi tuokin asia, kunnes juhannuskokon polttoa fundeeratessa tapaukseen liittynyt räiske, poksahtelu ja vanhan talon osittainen sortuminen muistui uudelleen mieleen.

    Äänestä

  • Hmm..länsipuolella?

    Äänestä

  • Kyllä pulut sielläkin kaartavat, vaikka rajauksesi kattaa alueen Kaurilasta Renkovahaan.

    Äänestä

  • Putkitiivistepaikkakunta oli ensimmäisenä mielessä, mutta itä ja länsi vaihtaa joskus hämäläisellä paikkaa, kun kääntyy 180 astetta.

    Äänestä

  • En pysynyt kärryilöillä, käännöstäkin puolet liikaa.

    Äänestä

  • R-kioskin naapurissako pulu kovan kanttinsa osoitti? Tuli raitista mieleen vain.

    Äänestä

  • Jonkun toisen vonkaustoimitus.

    Äänestä

  • Pulun pikainen paikallinen katsaus päätyi luonnollisesti suurinpiirtein Lintulaan ja kaartaminen kohti juhannusta lienee alkanut.

    Äänestä

  • Näinkin voinee sanoa, Tipula ainakin rimmaa. Kaartoliike koittanee vasta juhannuksena, ehkei vielä silloinkaan kun on tuota työtä kitkemisen ja itkemisten kanssa sen verran paljon jäljellä. Toisaalta maggara meni jo uuniin, ja saunabad pitää aikataulusyistä myös järjestää kohtapian eli siinä mielessä tavanomaista viikonvaihdetoimintaa. Autoa ja alkoholia vain vähän haikaillaan.

    Äänestä

Linnan Kehitys ehkä kaikkien aikojen turhin puulaaki kaupungissa.

Äänestä
  • Kun sait Pöhinä kenkää niin taso nousi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


RahaaIkkunoistaJaOvista kirjoitti:

Kaupungintalon katolla on tällä hetkellä 105 Naurulokinpesää! Kaksi vuotta sitten pesiä oli vain 12 kappaletta. Nykyisten pesien lukumäärän mukaan, poikaset mukaan lukien siellä on lokkeja siis 400-500 kappaletta eli selvää muuttovoittoa alkaa Näivelinnaan selvästi pukkaamaan. Ja vielä kehdataan kirjoitella ja naureskella erilaisissa kahviporukoissa Linnan Kehityksen täyttä turhuutta ja suojatyöhenkilöiden määrää erilaisten puuhastelujensa parissa. Tuossa on nyt kyllä varsin oiva näyttö, että Linnan Kehitys ei ole ihan turha narikka, kun on saanut aikaan kaupunkiin tuollaisenkin invaasion. Vielä kun kaupunki älyää kotiuttaa itselleen Käen laskelmista tulevat 7 000 000€:a tämän vuotisesta ainoasta Kantolan Tapahtumattomuuden Puiston konsertista suoraan kaupungin täysin tyhjään kassaan niin eihän tässä mitään hätää meillä Hämeenlinnalaisilla pitäisi olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu