Käykö kuin Perus-suomalaisille puheenjohtaja kisassa, kun saivat puhtaan Kepulaisen puheenjohtajaksi. Kun kepulainen saa jalan ovenväliin järjetöissä ja virastoissa on peli menetetty, on nähty montakertaa !?
Nyt ei esteitä järvien laskussa ja muissa kepun junailemissa luontoarvoissa, kaikki sopii Kepu-Vihreillekin !?
Nyt ei esteitä järvien laskussa ja muissa kepun junailemissa luontoarvoissa, kaikki sopii Kepu-Vihreillekin !?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Abrahamm voisi valita tälle roskalle alueen vaikkapa http://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/politiikka/puolueet valikosta, sillä Ylellä ei liene näiden arvailujen kanssa mitään tekemistä?
Touko vielä häntämiehiä, eli perusjuntti siten.
Ei vois toisaalta vähempää kiinnostaa, mutta tämän nyt sattumalta luin YLE:n sivuilta eilen.
Toisaalta haitanneeko tuo mitään, samanlaista se taitaa olla, oli k-edustaja mistä pulueesta tahansa.
Lähes 400 kuntapoliitikolla takanaan tuore rikostuomio
Viime kevään kuntavaaleissa valituista valtuutetuista ja varavaltuutetuista lähes 400:lla on tuore rikostuomio, kertoo Helsingin Sanomat.
Lehden tekemän selvityksen mukaan kunnanvaltuustoissa on yhteensä 395 paikallispoliitikkoa, jotka ovat viiden viime vuoden aikana syyllistyneet yhteensä 705 lainvoimaiseen rikokseen.
Lisäksi heistä lähes sata on saanut vankeusrangaistuksen joko ehdollisena tai ehdottomana.
Suurimmassa osassa kuntia ainakin yksi valtuutettu tai varavaltuutettu on saanut rikostuomion. Lehden selvityksen mukaan vain 30 prosenttia kunnista on sellaisia, joissa kuntapoliitikoilla ei ole rikostuomiota.
Neljännes kaikista selvityksessä olleista rikoksista on tapahtunut liikenteessä. Paikallispoliitikot ovat jääneet kiinni ylinopeudesta tai rattijuopumuksesta.
Puolueittain verrattuna rikoksista tuomittujen osuus on suhteellisesti suurin perussuomalaisten riveissä. Perussuomalaisista valtuutetuista ja varavaltuutetuista yli 5 prosentilla on rikostuomio. Lehti ei ottanut selvityksessään huomioon kesällä tapahtunutta sinisen ryhmän erkaantumista perussuomalaisista.
Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin suunnittelija Hannu Niemi arvelee lehden haastattelussa, että perussuomalaisissa ei ole välttämättä kiinnitetty paljoa huomiota ehdokkaiden taustaan, koska puolue on kasvanut nopeasti.