Hei onko kellään kokemuksia kaulan alueen syövistä? Mulla huomenna kaikki mahdolliset labrat ja sydänkäyrä ja mahdollisesti kaulan alueen ultraäänitutkimus. Kiinnostaisi mitä kaikkea oireita aiheuttaa.
Itse kävin tänään lääkärissä kun ääni katosi, lauantaina meni jo niin käheäksi että lähinnä epämääräistä pihinää sai suusta ulos ja pahentunut, nyt miltei kokonaan poissa. Aikaisempia oireita en ole huomannut muuta kun ajottain lievää käheyttä, en tiedä liittyykö edes tähän, mutta aaltoilevaa miltei oksentamiseen johtavaa pahoinvointia on ollut jo pari kuukautta. Aamusta melkein iltaan saakka tulee vähän väliä todella kuvottava olo joka kestää 5-30min ja katoaa kunnes tulee uudelleen. Kuin matkapahoinvointia ja ruoka ei maistu yhtään.
Äänenkäheys on nimenomaan outoa käheyttä, tuntuu etten pysty tuottamaan sitä ääntä ja on painetta. Äänen tuottamisen yrittäminen sattuu, normaali nielaisu ei juurikaan satu. Tuntuu vähän oudolta. Nielu itse on ihan ok, ei tulehuksen merkkejä.
Tänään oli tulehdusarvot ok yms. Lääkäri tunnusteli kaulanseutua ja määräsi nuo kaikki testit ja ultratutkimuksen heti huomiselle.
Oon googlettanut imusolmuke, ja kilpirauhassyöpää, kurkunpäänsyöpää yms. Toki voi olla ihan muutakin kun syöpää. Mutta haluaisin kuulla muiden ihmisten kokemuksia, onko kellään ollut vastaavia oireita, kyseisen alueen sairauksia yms?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulla meni ääni, kun murisin leikkimurinaa koiralle. Sen jälkeen ääni oli käheä tai en saanut sanaa ollenkaan. Kesti noin vrk, ja sitten taas normaali. Tein murinan uudestaan ja sama juttu. Toivottavasi aloittajalla ei ole mitään vakavaa. Niin ja mulla kilppari vajaatoiminta.