Väkevämpiä sittenkin ruokakauppoihin!

väkeväinen

Tänään hallitus pääsi yksimielisyyteen vahvan oluiden, siidereiden ja limuviinojen vapauttamisasiassa. Tosin eduskunnan on vielä vahvistettava syntynyt hallituksen suositeltu tulos.

Uuden lain tulo voimaan ja juomat maitokauppojen hyllyille venyisi kuitenkin v. 2018 alkuun.

23

284

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aku.Alko.riittää

      Alkoholilain uudistamispykälää puitiin jo tämän vuoden alkupuolella ja vielä keväälläkin. Keskusta ja kristilliset vastustavat väkevämpien juomien päivittäistavarakauppoihin nyt ja vastakin.
      Haittavaikutukset lisääntyisivät huomattavasti nykyisestä, he pelkäävät.

      • Itsekkin_tissuttelen

        Tämähän oli vain talouspoliittinen päätös. Roska-ainesta ei haluta eläkkeelle, vaan juotetaan ne hengiltä jo hivenen aiemmin. Viina hyvin saataville ja veroa alemmaksi.

        Tavoitteet saavutetaan.


      • näkyvissä.merimatka
        Itsekkin_tissuttelen kirjoitti:

        Tämähän oli vain talouspoliittinen päätös. Roska-ainesta ei haluta eläkkeelle, vaan juotetaan ne hengiltä jo hivenen aiemmin. Viina hyvin saataville ja veroa alemmaksi.

        Tavoitteet saavutetaan.

        Joo joo mutta kun Virokin. Ne suunitteleen koko pajatson ryöstämistä kun on kuultu että aikovat nostaa alkoholien korotukseksi peräti 65 %.
        Liekö syynä heillä yksinkertaisesti lisätä varoja valtionkassaan. Tuskinpa kansanterveydelliset tavoitteet, epäilen vahvasti.
        Mut Latvia siinä vieressä kerää viinapottia kuin suurtehoimuri.


    • kyl.ne.tavoille.oppii

      Osaahan nuo muutkin EU-maat elää vapaampien alkoholisääntöjen kanssa. Nyt Viro on nostamassa viinaksiensa hintoja. Latvia ei, siis sieltä hakemaan halvempia juotavia.
      En osta luultavasti ainoatakaan marketpulloa tai tölkkiä itselle jos ne tulee ruokakauppoihin.
      Päivi Räsänen on lupautunut pitämään kunnon pirstinkiä noille lisäoikeuksien hamuajille.

      Muuten ennen persujen hajoamista, Timo Soini vetosi omantunnonpäätökseen lisäoikeuksia vastaan. Nyt sitten äänesti jaa.

    • Himmelsauge

      Se on hyvä ratkaisu, kansa saa hukuttaa viinaan kaiken murheensa. Tarkoituksella annetaan ohjaksiin vähän löysää ei pääse pelot yllättämään kun pikkujurrissa kuuntelee päiväpäivältä surkeampaa uutisointia. Ehdotan vielä vanhoille kahvia puoleenhintaan ja piparia ☺️🍪☕️☺️🍪☕️☺️🍪☕️😃☀️

    • iltaruskonhämy

      Juu. yksineläville papoille limuviinaa ja piparia.

    • Mie.tiskelijä

      Miten lienee meillä, kyllä muissa Euroopan maissa missä on ollut jo ties kuin kauan tavalliset viinatkin valintamyymälöissä on selväpäisiä kadulla ihmiset?
      Alkuun voi olla hämmennystä ja kokeilua, kyllä se rauhottuu, kaverit on tähänkin asti toimittaneet alaikäisille pulloja, niin luulen, nyt kun on vapaasti saatavilla voi olla ettei se nyt olekaan niin jännää.
      On taas yksi vaihe edessä nähtäväksi jää miten siihen suhtaudutaan?
      Vanhempien on tehtävä yhteistyötä lastensa kanssa keskusteltava asiat keskenään avoimesti, vaan monikohan pystyy?
      Kyllä se kielletty on monellekin jännä paikka ja kokeiltava , nyt voi kokeilla, vanhempien on vain osattava olla avuksi eikä pelkällä rähjäyksellä ole ollut tähänkään saakka mitään tehoa.

      Miten käykään 'patajuoppojen', kun lähivalinnasta voi kontaten käydä ostoksilla, jospa se tuntuu liian helpolta ja juomminen vähenee.
      Kaikki mahdollisuudet on olemassa.

      • kohtuukäyttäjä

        Koulujen vapautumisen aikoihin tänä keväänä, poliisin mukaan järjestyshäiriöt jäivät vähäisiksi. Syy: koululaisten alkoholinkäyttö on vähentynyt.
        Ylen äänimedia kertoi että koululaisten vanhempien ikäluokka juhli huomattavasti rajummin mm. kesäloman alkajaisia. Sadesää vaikutti meillä niin että se viikonvaihde oli hyvin hiljaista.

        Näistä nuirista suurin osa ei koe enää viinankäyttöä mielekkäänä vapaa-ajakäyttötapana. Itsellä tuon viisauden oppiminen kesti vuosikymmenen verran aikaa.


      • Ei tuo muutos paljon hetkauta, koska nyt saa jo 4,7% ja ensivuona ehkä 5,5% olutta ja tietenkin niitä limuviinoja. Itse olisin toivonut viinejä ruokakauppaan, mutta useimmissa taitaa olla yli 10% ja sehän on mahdoton alkoholimäärä päättäjien mielestä, joten kotiviini vain porisemaan. Onneksi ei ostoikärajaa alenneta.


      • ab.väitti.hän

        Monissa kaupungeissa mm. S-marketeissa ja jossain kuulemma jo Lidlissäkin, Alko on osa samaa kauppa-aluetta.
        Vain jykevä metalliovi erottaa päivittäiskaupan Alkon myymälästä. Väkiviinakset joudun edelleen hakemaan sieltä AB:n puolelta.


    • Per-kel

      Viina ei oo mittään ,pillerit ei mittään,partakoneen terä ei mittään .-

      • Ivalon-K

        Konjakki on tarpeen vilustumisissa ja kraavilohen laitossa. Tietysti myös vierasvaraksi. Mut eihän sitä sunnuntaina kuitenkaan saa K-marketista.


      • Per-kel
        Ivalon-K kirjoitti:

        Konjakki on tarpeen vilustumisissa ja kraavilohen laitossa. Tietysti myös vierasvaraksi. Mut eihän sitä sunnuntaina kuitenkaan saa K-marketista.

        Taidanpa ottaa pienet :D


      • Per-kel
        Per-kel kirjoitti:

        Taidanpa ottaa pienet :D

        On se vaa hyvää tuo Renault :D


    • ollaan.eurooppalaisii

      Nykyään kun kaupat ovat auki vuoden jokaisena päivänä niin ei me janoon kuolla. Ensi vuoden alusta juomavalikko vaan paranee,

    • geenitidästä

      Olemme itänaapurin sukulaiskansa,....tulipahan tääkin selväksi.
      Meillä ei oo mitään tekemistä Euroopan maiden kuten Ranskan ja Saksan kanssa. Meillä on itänaapurin geenistö. Sorry jos kerroin,...näin se vaan on.

      • captcöpenick

        Geenitutkimus maksaa tänäpäivänä ehkä reilun tuhannen euroa. Niitä teetetään nykyään aika paljon. Hyvänen aika - vielä 12.000 vuotta sitten koko skandinavia ja pohjois-Venäjä oli jään peitossa.
        Totta kai meidän esi-isämme ovat enemmän eteläeurooppalaisten kuin aasialaisten geeniperimää.


    • flegmaatti

      Kaikkonen ja joku kokoomuksen nainen tv-keskustelussa aiheena ehdotus uudeksi alkoholilaiksi.
      Kokoomuksen nainen perusteli muutosta sillä, että sen jälkeen tuonti Virosta puolittuu!
      Minä en ymmärrä vaikutusmekanismia. Jos meillä nelosen ja lonkeron saanti helpottuu niin miten se vaikuttaa Viron tuontiin?

    • kusetusko

      Tosin ei tule menemään läpi kun kepuloisissa moni vastustaa ja oppositio äänestää aina hallitusta vastaan, eli........................................

      • ja.kaatuu.kanssa

        Nyt ei kuitenkaan Timo Soinin omantunnon syyt ole estämässä lakimuutoksen käsittelyn läpimenoa eduskunnassa, mutta kepulaissin ja kristillisten vastustamiseen aloite voi kaatua.


    • ehdottomasti.noin

      Kun keskiolut vihdoin ja viimein vapautettiin Alkon ottesta v. 1969, kirjoitettiin että nyt se on sitten menoa. Panimot eivät ehtineet kypsyttää olutta täyspainoiseksi vaan sitä muka kuormattiin matkaan puolivalmiina,
      Olin täyttänyt sinä vuonna 31 vuotta. Hyvät hankkeetkaan eivät innostaneet oluen juontiin, A-nelosta piti olla. Olin myös yksinäinen mies.
      Toin A-olutta kotiin saadakseni juttukaverin. Häpeä kyllä näin tein monia kertoja.

      Oluenjuontipiikki laantui jo seuraavan vuoden, 1970 aikana. Niin tule käymään uuden vapautumisenkin kanssa. Ennen pitkää väkevämmät juomat päivittäiskaupoissa toteutuvat.

    • van.happo

      Väkevää oli nurkan takana. No. Posa on jo pari päivää ollut huonossa hapessa, litteänä. Pumppu löi äkkipiikin ylöspäin kun näin seinän vierellä Gampiinaa yli puolipullova.
      Tiputin tyhjän muovikassin, sen k-kaupan viereen. Osastoin G-aarteen sukkelasti. Poistuiin paikalta. Siinä lähellä bunkkaavana kiirehdin kotiluukulle.

      Vapisevin käsin avasin vajaan riittokokoisen. Tuoksu hiukan outo. Puumannin ohjeen mukaan kaadoin juoman kirkkaaseen muovikannuun.
      Unelmat on tehty tuhottaviksi. Tumpattu paperossi mötkähti kannuun. Tiistain iltapäivä oli kuollut.

    • menee.läpi.että.heilaht

      Justiinsa luin että limuviinalaki voi kaatua opposition vastahankaan. Nyt kun suurin oppositiopuole on SDP. niin en usko tähän. Kristilliset ovat niitä suomen sirpalepuolueita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe