Kantapään kautta

Akilleen syndroomalla käsitetään yleisesti ihmisen tietoisesti piiloitamaa
ja salaamaa heikkoutta.

Ihmiset salaavat ”kantapäänsä” enemmän tai vähemmän tehokkaasti riippumatta
siitä, koskeeko se persoonallisuutta vai tiettyjä muita osa alueita.
Syndroomasta kärsivä ihminen vaikuttaa pätevältä ja ulkopuolisten silmissä
jopa erittäin pätevältä tai erinomaiselta.
Ihminen kuitenkin sisimmässään tietää oman heikon kohtansa. Tätä heikkoutta
hän pyrkii salaamaan loputtomiin. Tästä aiheutuu ahdistusta ja jatkuvaa
”paljastumisen” pelkoa. Mikä olisi häpeällisempää kuin että toiset näkevät
hänen heikon kohdan. En nyt tarkoita niitä kuuluisia kaapissa lymyäviä luurankoja,
vaan niitä mitä löytyy meistä itsestämme, sisältämme.

Tällaisen ihmisen itsetunto on huteralla pohjalla. Selviydyttyään uhkaavasta
tilanteesta he sanovat huojentuneena itselleen: Tällä kertaa kävi tuuri
, Pystyinpä salaamaan etten ole niin hyvä kuin muut luulevat , Säästyin
tällä kertaa nololta tilanteelta jne.

Onko tuttua?.

Rekkakuski ajaa punaisen talon ohi, kun häpeää kertoa olevansa värisokea.
Eroottinen ja seksikäs nainen teeskentelee orgasmia. Naisten mies turvautuu
omaan käteensä
Katolinen pappi saarnaa hurskaudesta , jatkaen suhdetta rakastamaansa
naiseen.
Kelju kersantti johtaa urheasti yksikköään , peläten pelkonsa näkyvän alaisiinsa.

Avoimen ihmisen edessä , hänen kertoessa itsestään kaiken , ihan kaiken.
Tuleekin kysyttyä itseltä, mitä hän salaa? Mikä hänen Akilleen kantapäänsä
on?


Mikä sinun salaisuutesi on ? Mitä sinä piilottelet ja salaat livessä muilta?

9

648

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • merliNella

      aika hankala vastata.
      Heikkoja kohtia löytyy varmaan pitkä lista:)
      Eikö heikkouskin, voi tietyssä tilanteessa olla vahvuus?Riippuu siitä, kuka katsoo ja miltä kantilta.

      *hämmentynyt katse*

      • Totta. Varmasti vaikea vastata. Mutta kai ajatuksia silti herätti, onhan sekin jo jotain.


    • Seppojuhani

      olet todella kova kasvo, jos saat ihmiset vastaamaan tohon rehellisesti.

      • Suurimpia syitä miksi emme mielellämme puhu salaamistamme vaikeuksista toisillemme, on naurunalaiseksi joutuminen ja nöyryytyksen pelko. Mikä pahinta joutuisimme tuntemaan häpeää.

        Kukapa meistä ei olisi sitä tunnetta kokenut. Häpeän kohdatessa toivomme muuttuvamme näkymättömiksi, tai muuten katoavan maanrakoon. Asiasta on kieltämättä vaikea puhua, edes tällaisella palstalla jossa anonyymius on kaiken A&O.

        Häpeä on vain yksi keino jolla meitä on voinut hallita. Emme siedä tuota tilaa, koska toinen voi saada meistä yliotteen. Kuvittelemme tietysti asian olevan näin.
        Siksi kait me piiloitamme taitavasti oman salaisuutemme sisimpäämme ja viemme sen mukanamme hautaan.

        Kertoisinko täällä omastani toisille, julkisesti ja ilman pelkoa joutua nolatuksi ? Mitäs väliä edes on jos niin tapahtuisi? , menettäisikö uskottavuuteni ja kasvoni edessänne? Ainahan voi jättää raastavat nettijäähyväiset ja syntyä uudestaan.

        Silti , kieltämättä minunkin olisi vaikea puhua omasta kantapäästäni.


      • moccamimmi
        Waffen-ss kirjoitti:

        Suurimpia syitä miksi emme mielellämme puhu salaamistamme vaikeuksista toisillemme, on naurunalaiseksi joutuminen ja nöyryytyksen pelko. Mikä pahinta joutuisimme tuntemaan häpeää.

        Kukapa meistä ei olisi sitä tunnetta kokenut. Häpeän kohdatessa toivomme muuttuvamme näkymättömiksi, tai muuten katoavan maanrakoon. Asiasta on kieltämättä vaikea puhua, edes tällaisella palstalla jossa anonyymius on kaiken A&O.

        Häpeä on vain yksi keino jolla meitä on voinut hallita. Emme siedä tuota tilaa, koska toinen voi saada meistä yliotteen. Kuvittelemme tietysti asian olevan näin.
        Siksi kait me piiloitamme taitavasti oman salaisuutemme sisimpäämme ja viemme sen mukanamme hautaan.

        Kertoisinko täällä omastani toisille, julkisesti ja ilman pelkoa joutua nolatuksi ? Mitäs väliä edes on jos niin tapahtuisi? , menettäisikö uskottavuuteni ja kasvoni edessänne? Ainahan voi jättää raastavat nettijäähyväiset ja syntyä uudestaan.

        Silti , kieltämättä minunkin olisi vaikea puhua omasta kantapäästäni.

        täällä enkä välttämättä muuallakaan, en näe siihen syytä. Ihmisen "heikko kohta" ei kaiketi estä millään tavalla normaalia elämää, se vain on, ihan jokaisella. Haitta siitä saattaa tulla jos sen kertoo harkitsematta jollekin.

        Mutta sen voin kertoa mihin olen heikkona, se on henkisesti vahvat miehet ja valkoinen suklaa!


      • Seppojuhani
        moccamimmi kirjoitti:

        täällä enkä välttämättä muuallakaan, en näe siihen syytä. Ihmisen "heikko kohta" ei kaiketi estä millään tavalla normaalia elämää, se vain on, ihan jokaisella. Haitta siitä saattaa tulla jos sen kertoo harkitsematta jollekin.

        Mutta sen voin kertoa mihin olen heikkona, se on henkisesti vahvat miehet ja valkoinen suklaa!

        On normaalia, että jokainen ihminen on jossain suhteessa epänormaali; hänellä on se akilleen kantapää, heikkouksi, mutta myös vahvuuksia jotak erottuvat muista.

        Jos ihminen on joka suhteessa normaali eli keskiverto, niin sellainen ihminen on ehdottomasti epänormaali harvinaisuutensa vuoksi.

        J.K. Penskana minäkin tykkäsin valkoisesta suklaasta. Sitä sain sairaanhoitajatädiltäni ja sitä kutsuttiin "lääkesuklaaksi".


    • taikanainen evk

      kun oikein syventyi miettimään sisintään, onhan siellä paljon sellaista mitä ei lähde toreille huutelemaan, itselläni ehkä voimakkaimpana tulee mieleen nuoruuden kasvukivut. Vaikka ne ehkä meneekin sinne luurankopuolelle.

      • Kyllä sieltä Sinukin sydämen sopukoista jotain salattavaa löytyi. Taisit pistää heti piiloon kun esille tuli:)


      • taikanainen evk
        Waffen-ss kirjoitti:

        Kyllä sieltä Sinukin sydämen sopukoista jotain salattavaa löytyi. Taisit pistää heti piiloon kun esille tuli:)

        niinhän kerroinkin, mutta totta on ettei niistä halua puhua julkisesti, vaikka esim täällä on ns anonyymi. Uskon että jokaisella meistä on omat salaisuutemme, aikuistuessaan ne tiedostaa paremmin, niiden kanssa voi elää, ja toisaalta, ne ovat osa itseä. En varmaankaan ole kovin avoin ihmisenä, pintapuolisesti useakin tuntee, mutta harva syvällisemmin.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45271
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      123
      26006
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      325
      15677
    4. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11213
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      173
      10814
    6. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9717
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9691
    8. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8498
    9. 242
      6824
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6491
    Aihe