Ministeri Orpo haluaa lisää pakolaisia

nostamalla pakolaiskiintiötä. Halla-aho vastaa hänelle faktoilla.

Suomi on ainoa pohjoismaa, jossa spontaanien turvapaikanhakijoiden määrä ei ole laskenut vuoden 2015 vyöryä edeltävälle tasolle. Suomi on ainoa pohjoismaa, joka osallistuu täysimittaisesti turvapaikanhakijoiden sisäisiin siirtoihin Italiasta ja Kreikasta.

Muista pohjoismaista Tanska on lopettanut kiintiöpakolaisten vastaanottamisen kokonaan spontaanien tulijoiden suuren määrän vuoksi. Kuitenkin Tanskaan tuli sekä vuonna 2015 että sen jälkeen vähemmän spontaaneja hakijoita kuin Suomeen.

Tämän lisäksi Suomi on myös ainoa pohjoismaa, joka myöntää kansainvälistä suojelua neljäksi vuodeksi kerrallaan. Jopa Ruotsi myöntää toissijaista suojelua vain vuodeksi kerrallaan.
8169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Orpo tietää, että pakolaisia tulee Suomeen joka tapauksessa, haluttiinpa heitä tai ei. Tästä syystä hänen on helppo sanoi noin. Kun muut maat sulkevat rajojaan tapahtuneiden terroritekojen takia, Suomi ottaa avosylin vastaan rikollisjengit. Kalliiksi tulee terroritekojen ehkäisy ja varmaa on, että ennemmin tai myöhemmin jysähtää myös Suomessa. Kesä on terrorismin kulta-aikaa.

Meillä on varaa jakaa rahaa joka suuntaan käsi ojossa, paitsi ei suomalaisille hätää kärsiville köyhille eläkeläisille, joilta leikataan pois pienetkin avustukset.

Äänestä
  • Hyvä kommentti! Varsin todennäköistä että jonkinlainen terrori-isku on tulossa.

    Äänestä

Orpoa ymmartaa hyvin, kun on perheessa busines, missa pakolaiset tuo katteen. Suotakoon Orpon perheelle, mika perheelle kuuluu.

Äänestä

Munattomat rakkikoirat räkyttää oppositiossa.

Äänestä
  • Jos tarkoitat näitä persuja, niin juuri heillähän sitä munaa on ollut, ei muilla. Pitäisi se edes tuon verran tajuta.

    Äänestä

SYY ORPON TOIMINNALLE ON SE, ETTÄ HÄN HAKEE KATAISEN JÄLKEEN EU-KOMISSAARIN VIRKAA, siksi Orpo alistaa Suomea matutukselle ja EU:n vasalliksi
https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-suomi-on-ainoa-pohjoismaa-jossa-spontaanien-turvapaikanhakijoiden-maara-ei-ole-laskenut/

STUBB, KATAINEN, ORPO, SOINI ... ETSIVÄT VAIN JA AINOASTAAN HILLOTOLPPAA

missä EU, siellä hillotolppa

Katainen on klassinen esimerkki, oikein mankui vasemmistoliiton kommunistitkin hallitukseen, että pääsee pääministerinä ja mainostoimittaja Taru Tujusen avulla EU-virkaan, puoluesihteeri Tujunenkin lähti välittömästi politiikasta mainostoimisti Ellun kanoihin kun

Katainen virkaan ja heti -projekti oli loppuunsuoritettu

Mestaripikkupolitikoja Soini järjestelee parasta aikaa virkaansa ulkoministeriössä
Soini nimitytti Mäntylän Euroopan Neuvoston virkaan jotta saisi Lapista eduskuntaan Tuuba-Torvisen joka töräyttälee tuubaa https://www.aamulehti.fi/kotimaa/sebastian-tynkkynen-vastaa-matti-torvisen-syytoksiin-tama-on-pahempaa-kuin-house-of-cardsissa-200214706/

http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg223041#msg223041
Kokoomus on arvopohjaltaan sellainen, että se on ollut vasemmistoliiton kommunistien kanssa hallituksessa mainostaakseen Kataista virkaan EU:ssa, puoluesihteeri Tujunenkin lähti heti mainostoimistoon töihin, kun "virka Kataiselle"-projekti oli valmis

http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg223147#msg223147
Jos SoININEN TULEVAISUUS -ottopoikaministeriPUOLUEEN KANNATUS ALKAA OLLA YKKÖSPROSENTIN LUOKKAA, asettuvatko ex-PS-ministerit edes ehdolle vaaleissa 2019? Tämä ei ehkä koske Soinia, jonka on etsittävä itselleen virka ulkoministeriöstä. Minne siirretään Sampo Terho, Jussi Niinistö ja puhemies Maria Lohela? Entä mihin virkaan nimitetään duunari Jari Lindström?

Äänestä

Kiintiöpakolaiset ovat juuri niitä hädänalaisia naisia ja lapsia. Aiemmin on valittu esim. vammaisia ja raiskattuja jne...
Siihen suuntaan koko hommaa tulisi viedä. Hakijat siis tutkitaan ja päätökset tehdään jo lähtömaiden lähialuiden leireillä.

1Äänestä

Hullu-uho on populisti-isopää eikä tiedä mitään maailman hätää kärsivistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


xxmxmxmx kirjoitti:

nostamalla pakolaiskiintiötä. Halla-aho vastaa hänelle faktoilla.

Suomi on ainoa pohjoismaa, jossa spontaanien turvapaikanhakijoiden määrä ei ole laskenut vuoden 2015 vyöryä edeltävälle tasolle. Suomi on ainoa pohjoismaa, joka osallistuu täysimittaisesti turvapaikanhakijoiden sisäisiin siirtoihin Italiasta ja Kreikasta.

Muista pohjoismaista Tanska on lopettanut kiintiöpakolaisten vastaanottamisen kokonaan spontaanien tulijoiden suuren määrän vuoksi. Kuitenkin Tanskaan tuli sekä vuonna 2015 että sen jälkeen vähemmän spontaaneja hakijoita kuin Suomeen.

Tämän lisäksi Suomi on myös ainoa pohjoismaa, joka myöntää kansainvälistä suojelua neljäksi vuodeksi kerrallaan. Jopa Ruotsi myöntää toissijaista suojelua vain vuodeksi kerrallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu