Ex-perussuomalaiset: "Ei muita lähtijöitä

Kike elomaan lisäksi" "Hyvä yhteishenki"

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706222200226399_pi.shtml
13196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sipilä sanoi ymmärtävänsä PS:iin palaavia.

HS.fi: "Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kertoo ymmärtävänsä perussuomalaisiin paluuloikkauksen tehneen Ritva ”Kike” Elomaan päätöstä. Elomaa ilmoitti torstaina, että hän palaa loikkariryhmä Uudesta vaihtoehdosta perussuomalaisten eduskuntaryhmään, joka on sen jälkeen 16 jäsenen kokoinen.

Sipilän mukaan perussuomalaisista aiemmin loikanneet kansanedustajat joutuivat tekemään päätöksensä nopeasti, minkä vuoksi hän ei ”yhtään ihmettele, jos tällaista mietintää siellä on”."

Lisäksi Sipilän mukaan muutkin UV:n eli Sinisen tulevaisuuden (ei rp) ryhmäläisistä saavat halutessaan palata takaisin PS:iin, mikäli kokevat näin paremmaksi.

Sipilän ainoa vaatimus on, että hallitustyöskentelyn jatkon ja tehokkuuden varmistamiseksi Sinisen tulevaisuuden luottoministerit (Lindström, Mattila, Niinistö, Terho, ja Soini) pysyvät jatkossakin hallituksessa Keskustan ja Kokoomuksen kanssa.

Äänestä
  • Käytännössä Sipilä ymmärtää ainoastaan Elomaata, koska muita palaajia ei ole.

    Äänestä

  • Ähäkutti- kirjoitti:

    Käytännössä Sipilä ymmärtää ainoastaan Elomaata, koska muita palaajia ei ole.

    Niin, muiden osaltahan Sipilä tarkoitti rivien välistä, että 'kiitokset vain jo etukäteen, te hyödylliset idiootit!'

    Äänestä

  • Heh_teräviä_havaintoja kirjoitti:

    Niin, muiden osaltahan Sipilä tarkoitti rivien välistä, että 'kiitokset vain jo etukäteen, te hyödylliset idiootit!'

    Juuri niin, kyllä ovat idiootteja nämä halla-aholaiset, äänestivät itsensä ulos hallituksesta ja vaikuttamasta maan asioihin.

    Äänestä

  • Mutta_sitä_aina_olleet kirjoitti:

    Juuri niin, kyllä ovat idiootteja nämä halla-aholaiset, äänestivät itsensä ulos hallituksesta ja vaikuttamasta maan asioihin.

    Pj-äänestyksessä ei otettu kantaa kysymykseen ollaanko hallituksessa vai ei, vaan siihen kenestä tulee uusi pj kun Soini ei enää suostunut ehdolle.

    Äänestä

  • Mutta_sitä_aina_olleet kirjoitti:

    Juuri niin, kyllä ovat idiootteja nämä halla-aholaiset, äänestivät itsensä ulos hallituksesta ja vaikuttamasta maan asioihin.

    JokosJussiElisanHoidossa

    Äänestä

  • JokosJussiElisanHoidossa kirjoitti:

    JokosJussiElisanHoidossa

    Taatusti on.

    Äänestä

Hyvä kun hieroja oinonen pysyy uudessa ryhmässä; kohtahan ukko jää eläkkeellekin, jotta
ei hänestä kenellekään ole iloa. Kaikenlaisia vätyksiä ne ovat huolineetkin puolueeseen.

Äänestä

Oinonen puhuu asiaa. Halla-aho elää mielikuvitusmaailmassa.

Äänestä

Kun syksy koittaa olen varma, että vihreisiin ja SDP-hen loikkaa! Kuinka monta? Elovaaran on pakko loikata, koska ei mitään mahdollisuutta saada jatkoaikaa.. Vihreät voisi nyt nousussa antaa pientä mahdollisuutta. Siiten SDP hen ehkä 2-4 henkilöä jopa KD voisi saada yhden.. Silloin Sipilän hallitus on jalaton.. Varmasti kok ja kepuun loikkaa joitakin, mutta se ei pelasta hallitusta.

Äänestä

Täytyy ihmetellä miten pöljä Oinonen ,kun tukee Soinin omia etujen ajamista, kun muistaa kuinka hänestä Soini vittuili potkukelkka-mieheksi..

Äänestä
  • Oinonen jää pian eläkkeelle, vai mitä?

    Äänestä

Missä politiikko siellä ongelma, missä sen lisäksi 199 politiikkoa siellä jo yli 100 miljardin ogelma, ja kas suomen suurin ongelmajätelaitos jäi lomille............

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HallitusJatkaaKaikkiOk kirjoitti:

Kike elomaan lisäksi" "Hyvä yhteishenki"

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706222200226399_pi.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu