Eduskunta hyväksyi palkattoman työn työttömille

Eduskunta on nyt hyväksynyt ehdotuksen jonka mukaan nykyinen kuntouttava työtoiminta lopetetaan ja korvataan työelämäkokeilulla. Pitkäaikaistyöttömät laitetaan nyt palkattomaan työhön yrityksiin mikä oli aiemmin kielletty. Palkattomaan työhön voi olla pakko mennä karenssin ja työmarkkinatuen menetyksen uhalla. Työtön saa työstään yrityksessä palkaksi työmarkkinatuen ja 9 euroa päivä. Kokeilu aloitetaan muutamasta kaupungista ja laajenee todennäköisesti myöhemmin koskemaan koko maata.

Lieksan maahanmuuttokriitikkoja mahdollisesti kiinnostaa, että Jussin persut äänestivät palkattoman työn puolesta. Vasemmistoliitto, Vihreät ja Demarit äänestivät palkatonta työtä vastaan.
22304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Saavat kaikki tuet samaan aikaan. Luulisi jo mielenterveyden takia kaikkien haluavan tyoharjoittelluun.

Äänestä

Eikun vaan peräkammarin bemukkapojat risusavottaan.

Äänestä

Nyt kannattaa tehdä niinpaljon sutta ja sekundaa kuin mahdollista työssä, kun pmo ei näe, ei ne sitä pitkään kärsi vaan antavat lopputilin! Uutta ei voi palkata kun entisellekkään ei ole töitä! Sokeria sementtiin, siitä se lähtee!

Äänestä

Eduskunta on tehnyt hyvän päätöksen että työttömät pakotetaan palkattomaan työhön, on aika lopettaa tukien makselu. kuntouttava työtoiminta (TYÖELÄMÄKOKEILU) askartelu/puuhastelutehtävät ei muutu miksikään. kuntouttava työtoiminata on nimikkeellä vankiloissa. Työttömille on töitä lannan luontia navetoissa, ulkohuussien siivousta, juurikasvien kitkemistä, metsämarjojen ja sienien poimintaa, kaduilta voisivat roskia kerätä että Lieksan kaupunkikuva pysyy siistinä. Työtön ei ole aikuinen jos ei hallitse elämänhallintaa ja liittyvää työsopimusta ovat kaukana. työtön aikuistuu jos saa avoimilta työpaikan ja työsopimuksen.

Äänestä
  • Työelämäkokeilun kohderyhmänä ovat työttömät, jotka kuuluvat kuntouttavan työtoiminnan piiriin. Tämä tarkoittaa ryhmää, jonka työ- ja toimintakykyä voidaan pitää liian huonona ansiotyöhön tai julkisiin työvoimapalveluihin, (HE 328/2014, s. 2-3) siis toimintakyvyltään varsin kaukana avoimista työmarkkinoista olevia ihmisiä. Nykyjärjestelmässä kuntouttavasta työtoiminnasta siirrytään avoimille työmarkkinoille verraten pitkää kuntoutumispolkua pitkin. työttömät jopa harjoiteleet työelämävalmennusta kaksi vuotta ja kuntouttavaa 10 vuotta eipä työsopimusta

    Äänestä

  • Kyrpätyöttömien lait hyväksytty siitä pantteilemaan vittupiiat/orjat mulkkutoimintaa löytyy vasemiston johdolla Lieksasta. Kuntouttava työtoiminta joissa työsketelee vankilasta vapautuneet rosvot. vankilasta vapautuneita on tukipisteellä ollut hyi hyi rosvojen kanssa töissä työttömät. siksi nimi muutetaan työelämäkokeiluksi samat rosvot työsketelee edeleen

    Äänestä

  • Menkää köyhät orjiksi pysyvästi vaikka sikalan hajuun lantaa luomaa köyhät on kaukana avoimista työmarkkinoista kuka ottaa kierosilmä, vittuiita huorapilluiita jotka olivat pankakosken työkaaressa huoraamassa hanurisi onko vielä levällään

    Äänestä

Miksi Lieksan vasemmiston puuhastelija sitten on pyörittänyt tukemaansa toimintaa vuosikausia orjatyöllä???

Äänestä
  • Vaemmiston puuhastelija ei ymmärä työtöntä. työttömällä pitää olla työsopimussuhteinen palkka joka olisi 1500-1800 euroa/kuukaudessa kattaisi edes joka päiväiset perusmenot vuokra , sähkö, vaatteet. Työttömien kohtalo heikkenee kuntouttavan työtoiminnan nimi muuttuu työelämäkokeiluksi matkakorvaukset lakkautetaan saattaa loppua 9 euron liksa. köyhyysastetta nostetaan pakolla sosiaalityöntekijöiden huostaa orjasopimus tehdään sossuämmän kanssa karenssin uhalla. Parhaiten työllistyy sosiaalityöntekijät kela, te toimisto. erilaisia tukia on satoja esim. pitkäaikaistyöttömien uutuus eläketuki. Maan hallitus/eduskunta voisi tehdä yksinkertaisemman ratkaisun kansaneläkettä korottaa 900 euroon kuukaudessa takuu ja eläketuki pitää lakkauttaa. olisi pienin eläke työttömälle joka ei ole kyennyt palkastaan kerryttämään työeläkettä. kansaneläke leikkaatuisi vähitellen miten paljon työeläkettä kertynyt minimi olisi 900 euron suojaosa. helpottaisi kelan virkailjoiden päätösten tekoa. Työmarkkinatuki pitää lakkauttaa kokonaa ja työllistää vaikesti työllistyvät työttömät toimeentulotuella 487 euroa on rahaa saahan se asumistukea jos ei ikä riitä kansaneläkkee saantiin.

    Äänestä

  • Vasemmiston puuhastama samat naamat tänäkin kesänä iltatorilla esiintyjät eipä jaksa katsoa pitkään, letut on on hyviä hilloineen. eikö voisi keksiä vähän erilaisia ideoita vaikka miesten tanssiesitys vaihteeksi

    Äänestä

Tottakait motivaatio on korkealla jos pääsee orjatöihin,,,ainakin työnantajilla! Autolauttaan rakennettava luukut kylkiin airoja varten, ja orjat soutamaan ilmaiseksi kolin ja lieksan väliä! Saman voisi tehdä kantosiipialukselle, ja sinne lieksan loiske, vai mikä ruiske se soutuseura on, siellä on riskejä työttömiä soutajia jotka saa kantosiipialuksen pintaliitoon!

Äänestä
  • Autalautta on ulkokuorellaan niin rähjäinen maalit kariseet ettei matkustajat uskalla hypätä kyytiin. eikö työttömät voisi tehdä maalaushomman olisi paremman näköinen. Pielislaiva yrittäjä saa ilmaiseksi työttömiä työttömälle 9 euroa per nuppi. siinä voisi useampi työtön harjoitella maalaamista ja siistiin kuntoon laittamista

    1Äänestä

Juu, ehdottomasti ja myös pohjan ulkopuolelta voisi maalata vedessä ollessa vesiohenteisella lateksilla? Hyvä olisi touhuta vedenalla kun vesi ei ole enää kylmää!
Ulkopuolelle vesirajan yläpuolelle voisi laittaa ruostesuojamaalin, ja eri värejä, niitä sateenkaaren värejä, niin homot ja lesbotkin innostuisi risteilemään!
Ja kaikki ilmaisella orjatyövoimalla, ei edes 9 euron kulua, joten laivayhtiökin säästyisi konkurssilta!

Äänestä
  • Tällä tavalla kaikki hyvät ideat Liekassa torpataan. Ei ole enää talkoohenkeä ja kaikesta valitetaan. Pikkuhommastakin pitäisi saada vähintään lääkärin palkka tai muuten ei vaivauduta, varsinkaan jos on likaista tai ruumiillista työtä.

    Äänestä

Siinäpä se, edes koneisninöörit ei lähde suurilla päivärahoillaan talkootöihin, saati paikalliset ilman, tai 9 eurolla!

Äänestä

Suomi on tätä nykyä kommarinpi maa kuin Pohjoiskorea.
Yritystuet tuplaantuvat joka vuosi. Ihmiset pakotetaan ilmaistyöhön.
Kartellit ja monopolit vahvistuvat.
Kim Jong Un saa olla kateellinen suomen järjestelmästä.

Äänestä
  • p-koreassa orjatyövoimakin, voi syödä sentäs ruohoa.

    Äänestä

Aivan ei orjatyötä vaan työttömyyskorvaus vastikkeeliseksi jaetaan työ-toimialan sopimuksenmukaisella tuntipalkalla montako tuntia on tehtävä kuukaudessa töitä. Työnantaja olisi valtio tai kunta samalla saataisiin työt tasapuolisemmin jaettua.

Äänestä

Peräkamarin perSupoitsulla on nyt kyllä selkä ihan paskana.

Nosti mehukatti kanisteria selällä, kun teki mieli kiljua ja yritti ottaa pitkän kaariryypyn. Kiljukanisteri kylelleen maahan ja kilju valu kansa muahan. No ketterästi sai selekävaivanen perSupoju kuitenkin hörpittyä sen maasta ja nuoltua loput.

Ei yheksällä eurolla sua etes tarpeeksi kiljuaineksiva.

Äänestä

Palkka on jo ,asuminen maksetaan,ruuat,harrastukset.terveydenhoito,lääkkeet,sähkö.ym
Enää tarvisi enää saada loiset kotoota makailemasta töihin.

Äänestä

Eduskunta hyväksynyt palkattoman työn miksi pitää olla pitkiä nimiä kuntouttava työtoiminta,(uusi työelämäkokeilu) lyhyt sana olisi ORJA olisi työttömällä helpompi kirjoittaa päivärahalappuun aktivointitoimenpiteitä tarkasti. Työttömän pitää hyväksyä palkaton työ ja ja orjuutta ei voi vastustaa muuten karenssi heiluu

Äänestä

Tukipisteen orjiksi lättyjä paistamaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uuninpankko kirjoitti:

Eduskunta on nyt hyväksynyt ehdotuksen jonka mukaan nykyinen kuntouttava työtoiminta lopetetaan ja korvataan työelämäkokeilulla. Pitkäaikaistyöttömät laitetaan nyt palkattomaan työhön yrityksiin mikä oli aiemmin kielletty. Palkattomaan työhön voi olla pakko mennä karenssin ja työmarkkinatuen menetyksen uhalla. Työtön saa työstään yrityksessä palkaksi työmarkkinatuen ja 9 euroa päivä. Kokeilu aloitetaan muutamasta kaupungista ja laajenee todennäköisesti myöhemmin koskemaan koko maata.

Lieksan maahanmuuttokriitikkoja mahdollisesti kiinnostaa, että Jussin persut äänestivät palkattoman työn puolesta. Vasemmistoliitto, Vihreät ja Demarit äänestivät palkatonta työtä vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu