Minulla on aisurifetissi jota en ole päässyt toteuttamaan enkä ainakaan nykyisen avovaimoni kanssa pääse koska hän on sanonut että hän ei halua muita miehiä kuin minä. No olemme kuitenkin muutaman kerran leikkineet seuraavaa leikkiä. Olen aina silloin tällöin kerännyt pakastimeen pakasterasiaan omaa spermaani noin 10 runkkaus keran satsin. .Sitten kun avovaimoni on sillä päällä otan sperman pakkasesta ja sulatan sen kuumassa vedessä. Tämän jälkeen otan tratin ja tratilla lorotan sperman avovaimoni pilluun. Tähän tarvitaan tietysti avokin apua niin että hän on selällään lantio ylhäällä. Tämän jälkeen alan panemaan avokkia eli pääsen ns. liukkaille. On muuten tosi kiihottavaa vaikka tiedän että spermat ovatkin omiani. Tällaisen session jälkeen lakanat ovatkin valmiit pyykkiin koska kuten arvata saattaa sänky lainehtii spermasta. Näin meillä aina joskus.
Spermaa pilluun
Aisuri-haave
41334
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä pääsen ylihuomenna liukkaille jos kaikki sujuu niinkuin on suunniteltu. Vaimoa tulee hieromaan ja panemaan musta mies. Lopultakin minusta tulee aisuri. yes!
No kuinka kävi tuliko sinusta aisuri? Kiihottavaa:-)
Minä pääsen tänäiltana liukkaille. Vaimo on tulossa kotiin risteilyltä. Asumme Tukholmassa ja vain kävelymatkan päästä Vikinglinen terminaalista. Vaimo käy parhaimmillaan pari kertaa kuukaudessa risteilyllä Cindarellalla, mitä täällä myös porauslautaksi kutsutaan. Tänään oli erikoinen tapahtuma, kun soitin vaimolleni, niin puhelimeen vastasi mies. Vaimo oli mennyt tax-freessä käväisemään ja jättänyt kännykkänsä pöydälle. Aloin tenttaamaan äijää ja mies kehui vaimoani ja sanoi rakastelleensa hänen kanssaan useamman kerran. Hän on reilusti nuorempi meitä, mutta haluaa olla vuoteessä juuri vanhemman naisen kanssa. Hän halusi päästä vielä jatkoillekin kotiimme. Hetken harkinnan jälkeen toivotin hänet tervetuleeksi, saa nähdä miten käy. Uskaltaako tulla ja touhuta loppuun asti. Siitä tulisi ehkä mukava viikonloppu. Mies sanoi, että jos oikeasti kiinnostaa, niin hän on myös bi-henkinen ja se avaisi uusia näköaloja meille. Juttelin myös vaimon kanssa jälkeenpäin. Hän kyllä laittoi kampoihin ensin, mutta sanoi sitten että jos se vaan minulle käy, niin käy hänellekin. Tässä on vielä muutama tunti kun he saapuvat. Olen lähdössä hankkimaan vähän ruokatarvikkeita. Aion laittaa hyvän aterian vaimoleni ja hänen ystävälleen. Juomat tulevat heidän mukanaan laivasta. Meinasin jo mennä runkkailemaankin etukäteen, mutta ajattelin säästää spermani illaksi...
Minulla myös aisurihaave, noinko se sitten toteutuisi?