KIINNIOTOT KARHULASSA, kenen aseet keikattiin?
ASERYÖSTÖ PAIJÄRVELLÄ
15
2610
Vastaukset
- NiskaLaukaus-
Joskus mannet erehtyy ja tulee vika taloon niin joku lähtee linnaan ja joku hautausmaalle.
- JohanSattuuJaTapahtuu
Ketkä on ollut tekijöinä tällä kertaa??
- 8uuyyyttv
Ravikansa aseistautuu ja häätää kilpailevat sossuelätit pois Suomesta.
- rohkeeropotti
Kyl on pelkääviä pikkuihmisiä paljo. Kaapit täynnä pyssyjä.
- jaidioottejaenemmän
Niin. Jotkut vielä metsästää ja jopa ihan syödäkseen. Toiset hakee Salesta makkaraa kaljan kaveriksi.
- Hullujaeläkeläinen
Idiootti juo viinaa ja sammuu asekaapinavaimet taskussa kotiin, minkäs siinä sitten voi kun mustalaiset tulee kyläilee.
Vähän tarkennusta tuohonkin hommaan että kenelle niitä lupia myönnetään.- faktaaeifiktiota
Ei ollu omistaja kotona edes.
- Jokutolkkuaseenkantoon
Oishan se hyvä uudelleen tarkistaa iäkkäiden aseeen omistajien järjenjuoksu jos nyt edes peruskoulun päästötodistuksen olisi saanut sekä jonkinlainen lukitesti\asekortti
- Hullujaeläkeläinenn
faktaaeifiktiota kirjoitti:
Ei ollu omistaja kotona edes.
Tai sitten oli sammunut kotiin eikä kehtaa myöntää häpeää niin perkuleesti sepittänyt koko kalastusreissun. Minkäs reimari lehden mukaan oli ollut kalassa ja aseet muka löytyneet? Ei vaan ole poliisin tiedotteen mukaan löytynyt aseita vai onko reimari poliisin tiedottaja.
- haakert
hörökorvatko liikkeellä?
- Tulkeetulkeee
Mietittiin tossa et onko olemassa kölliä kenel ois ihan viranomasen myöntämä aseenkantolupa?
Siis suomessa. Jos joku tietää niin kertokoon.
Ite veikkaan et ei.
Ja tietyst tää viesti pitää jonkuu heil lukkee...- Jumalanhylkäämäkylä
Tuolla kylällä on varmaan riittänyt sosiaalityöntekijä & pappi myöntämään aseenkantolupia.
- MeneTöihinLuuseri
Jumalanhylkäämäkylä kirjoitti:
Tuolla kylällä on varmaan riittänyt sosiaalityöntekijä & pappi myöntämään aseenkantolupia.
Mutta sinulle ei edes jumala koska olet vesipää homo.
- Rumin
Onko tuomiot jo annettu
- AlluOnKusipää
On annettu Tuomio somaleitten kanssa suihkuun 3 kertaa viikossa ja perseraiskaus.Haaaiii hitooo Allan tuu auttaamaa
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1072087Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K1181600- 1241510
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061337Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop751226Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4881145- 681135
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88953Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9932Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138876