Taas loikkari palaa perussuomalaisiin

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706272200230309_pi.shtml

Routa porsaan kotiin ajaa. Jäljelle jää vielä 5, joiden myös kannattaisi palata isänmaallisen perussuomalais puolueen pariin.

Sitten hallitus jo tutisisi kuolinkouristuksissaan.
31378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Moni loikkari taidettiin painostaa mukaan. Vasta nyt valjennut, että loikkarit ovat hyväuskoisia hölmöjä, joiden ansiosta Timo Soini tulee saamaan muhkeamman eläkkeen aikanaan.

Äänestä

Olisiko kuitenkin se tumma nainen. No laitan panoksen tälle.

Äänestä

Ekorazzi lehdestä lainattua:

"Kansanedustajan eläke lasketaan uran pituuden ja enintään viimeisten 15 vuoden aikana uralta saadun ansion perusteella. Eläkkeen enimmäismäärä on 60 prosenttia uran 15 viimeisen vuoden ajalta lasketusta keskimääräisestä kuukausiansiosta.

Soinilla on kansanedustajavuosia takana... arvasit oikein: vajaat kolmetoista: reilut kuusi vuotta ajalta 19.3.2003–13.7.2009 ja sen jälkeen 20.4.2011 lähtien, uusiin vaalehin, 14. huhtikuuta 2019 saakka.

Seuraavat eduskuntavaalit pidetään vuonna 2019, jolloin Soinilla tulee muutama kuukausi vajaat 15 vuotta täyteen.

Liki täysimääräinen eläke, johon neljä vuotta ministerinä tekee melkoisen lisän."

Äänestä
  • Pekkaa - parempi?

    Äänestä

  • soneroija kirjoitti:

    Pekkaa - parempi?

    Soini sai potkut PS pääjohtajuudesta, Pekka Soneralta. Kumpi lie parempi.

    Äänestä

  • Eihän ole mitään järkeä lähteä vouhottamaan europarlamenttiin tai EU-virkoja, koska vaikeusaste on korkeahko kielten ja uuteen maaahan muuton vuoksi. Pelkästään 15 vuotta hyviä puolueohjelmia tekevä ja toteuttava poliitikko saa erittäin hyvän eläkkkeen. Kun vielä vaimo tai mies on töissä, ovat rikkaita.

    Vähempikin riittää, eikä ole köyhä. Miksi siis vouhotetaan eduskunnan jälkeistä EU-virkaa, kun niillä menee maine kymmenien vuosien luotettavuudelta. EU-poliitikko on ostettu, "mafianukke".

    https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/julkaisut/Documents/ekj_5 2003.pdf
    https://duckduckgo.com/?q=kansanedustaan eläkkeen enimmäismäärä&t=ffsb&ia=web

    http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/palkkioista-paattava-virkamies-kansanedustajan-palkkio-800-euroa-palkansaajaa-jaljessa/725140/

    Äänestä

  • PS oli PelastakaaSoini(n varallisuus) järjestö kunnes siitä tuli oikeasti politiikan työkalu Halla-ahon eli PelastakaaSuomi kansanliike.

    Äänestä


Alkaa Sipilältä loppukin tukka lähteä. Tehdäänköhän sote sotkua vain
tahallaan, ettei näyttäisi siltä että persut kaataa hallituksen?

Äänestä

Ritva Elomaan selitykset miksi loikkasi Toinin mukana eivät mitenkään vaikuttaneet.
Hänen ei olisi tarvinnut tehdä mitään vaan aivan rauhassa miettiä asiaa

Nythän Simo Toinin tempaus oli täysin vastoin demokratian sääntöjä.
En halunnut Neiti Niinistöä Presidentiksi vaan Paavo Väyrysen, mutta demokratian takia minun pitää hyväksyä, että Neiti Niinistö on Presidentti :(

Äänestä

Persuissa olisi ainesta lossinkuljettajiksi, saisivatpahan ajella kyllikseen eestaas puolelta toiselle.

Äänestä

koliloikan lisäksi nyt uusi tuplaloikka

Äänestä

Kyllä pikku hiljaa tulee lisää. Kun huomaavat hallituksen tekevän kuolon kouristuksia.Pettynyt äänestäjä

Äänestä

Arja Juvonen, siis.

Äänestä

Halla-aho oli taas oikeassa sanoessaan, että loikkarilla ei ole hyvä tulevaisuutta.
Taitaa Elon porukka kutistua aika pieneksi.

Äänestä

koko Suomi on pysähtynyt
Halla-ahon facebook
nyt se tulee

http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg223587#msg223587

Maailman tärkeimmät
Trumpin twitter, Halla-ahon facebook
siinä ne

Tällä hetkellä eduskunnan voimasuhteet ovat 105 - 94 (puhemies on puolueeton)
Sipilä on hälytetty Halla-ahon facebook-tiedotteen takia
Mutta onko pian hyllytetty?

Äänestä

Pääporsasta ei aja mikään kotiin, vaan Halla-ajaa pääporsaan palkkiovirkaan ulkomaille. Pienet gallup-luvut puskevat puolestaan pienempiä possuja kotio.

Äänestä

Mahtavaa, uusi isänmaallinen perussuomalainen puolue on parasta meille kantasuomalaisille.

Äänestä
  • Se ei tietenkään sovi Agenda21:n tai NWO:hon. Lopun tiedämmekin jokseenkin tarkasta, afrikkalaisia kehiin.... ja sitä rataaa.

    Äänestä

  • Arja on kohtalaisen hyvin säilynyt 50-vuotias. Panisin kyllä.

    Äänestä

  • kaisanoasaa kirjoitti:

    Arja on kohtalaisen hyvin säilynyt 50-vuotias. Panisin kyllä.

    Mitähän sinusta it mahdettaisiin sanoa?

    Äänestä

Yle ja Rönkä varmaan raivoissaan paluumuuttajille

Äänestä

On se hauskaa seurata vuoden 2019 persujen vaalikiertuetta uudellamaalla kun Arja Juvonen puolustaa kiihkeästi tasa-arvoista avioliittolakia ja Mika Niikko puolestaan kirooaa kyseistä pakanallista lakia....on se hauskaa seurata kun nämä kaksi persua on toisten kimpussa vaalikiertueilla.

Äänestä
  • Njaa, persuissa on nyt enemmän diversiteettiä kuin muissa puolueissa. Erilaiset näkökannat vaan virkistää. Veikkaan että tämä vaalea nainen siellä. Leena Meri, näen hänessä pääministerin piirteitä. Pari vaalikautta niin katsokaapas.

    Äänestä

  • sjdksjd kirjoitti:

    Njaa, persuissa on nyt enemmän diversiteettiä kuin muissa puolueissa. Erilaiset näkökannat vaan virkistää. Veikkaan että tämä vaalea nainen siellä. Leena Meri, näen hänessä pääministerin piirteitä. Pari vaalikautta niin katsokaapas.

    Joo...onpas koivia meriitejä tuolla Leena Merellä. Hän ei edes itse päässy suoraan eduskuntaan, vaan pääsi kansanedustajaksi Pirkko Ruohonen-Lernerin siirtyessä europarlamenttiin. Meri pääsi varasijalle runsaalla 2000 äänellä Uudenmaan vaalimpiiristä...ja nimenomaan Timo Soinin 30.000 äänen ansiosta.

    Lisäksi perussuomalaisten ryhmänjohtajan Leena Meren eduskunta-avustaja Petri Lehtinen on tehnyt Merestä rikosilmoituksen työpaikkakiusaamisen ja kunnialoukkauksen vuoksi.

    https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kansanedustaja-leena-meren-ex-avustaja-rikosilmoituksensa-taustoista-ky

    Äänestä

Halla-aho Ruohon ulinasta:

"Meillä ei ole halua ottaa ihmisiä takaisin pelkästä kasvamisen halusta."

Hyvin sanottu Jussilta

Äänestä
  • Hyin juntattu Halla-aholta kun hän houkutteli ryhmäjohtajatäkyllä varavaltuuttu Leena Meren pysymään puolueessa.

    Joo...onpas koivia meriitejä tuolla Leena Merellä. Hän ei edes itse päässy suoraan eduskuntaan, vaan pääsi kansanedustajaksi Pirkko Ruohonen-Lernerin siirtyessä europarlamenttiin varavaltuuteun paikalata. Meri pääsi varasijalle runsaalla 2000 äänellä Uudenmaan vaalimpiiristä...ja nimenomaan Timo Soinin 30.000 äänen ansiosta.

    Lisäksi perussuomalaisten ryhmänjohtajan Leena Meren eduskunta-avustaja Petri Lehtinen on tehnyt Merestä rikosilmoituksen työpaikkakiusaamisen ja kunnialoukkauksen vuoksi.

    https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kansanedustaja-leena-meren-ex-avustaja-rikosilmoituksensa-taustoista-ky

    Äänestä

Juvonen ei ole edes missään vaiheessa ilmoittanut "loikkauksesta". Avaaja sekoilee!

Äänestä

Mitäs tuo Juvonen sitten teki, kun palaa nyt aitoihin perussuomalaisiin? Miksi media kirjoitti aiheesta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvä_Halla-aho kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706272200230309_pi.shtml

Routa porsaan kotiin ajaa. Jäljelle jää vielä 5, joiden myös kannattaisi palata isänmaallisen perussuomalais puolueen pariin.

Sitten hallitus jo tutisisi kuolinkouristuksissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu