Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Osaako narsisti edes riidellä?

Muistan_luk

Muistan lukeneeni jostain että narsisti ei osaa riidellä. Oman kokemukseni pohjalta olen samaa mieltä. Riita vaatii edes jonkun verran kykyä asettua toisen ihmisen asemaan, kykyä ymmärtää että tavoitellaan jotain yhteistä, mistä sen toisenkin pitäisi tulla tietoiseksi, jotenkin jaettua näkemystä.
Narsisti on kuitenkin se omnipotentti sanelija. Minun narsisti-psykopaattini kierteli ja kaarteli joidenkin asioiden ympärillä, jos ei ollut tyytyväinen kuulemaansa tai yritti tavoittaa jotain. Tai vaihtoehtoisesti sai impulsiivisen kohtauksen, tai tuijotti minua sanomatta mitään ja käänsi katseensa hiukan minusta pois tai vain yksinkertaisesti poistui.
Koskaan en ole hänen kanssaan riitaan yltänyt. Minä olen hänelle raivonnut monta kertaa, hän on vain kuunnellut ja tehnyt vetäytymisensä, kun ei ole pystynyt minun päätäni kääntämään...
Ainakin minä olen sitä mieltä myös, että narsisti ei osaa riidellä.
Kun viimein opin narsismista sen verran, että pystyin asennoitumaan narsisti-psykopaattiini sen mukaan, ymmärsin että muutama minimivaatimus häneltä on riittävä suoritus. Hän ei tule enempään edes pystymään. Meillä ei sitten parina viimeisenä tapailuvuotena ollut enää minkäänlaisia riitoja, hyvin rauhallista olemista.
Tietenkin narsisti yritti pikkuhiljaa alittaa minun minimivaatimusteni rajaa, mutta sitkeillä toistoilla sain hänet oppimaan muutaman asian.

5

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poiuytfdfgv

      No ainakaan mun perheessa ei oikeestaan koskaan riidella. Siksi ihmettelin kun "auttajat" luuli asiaani joksikin riidaksi. Ei meilla ole riitaa tasta narsismiasiastakaan.
      Ma en ole voinut koskaan riidella, koska yksi sana lempeasti eri mielta ja saan valittömasti luurin korvaan. Isani toistelee, ettei halua mitaan riitaa, vain sovussa olevan porukan. Ja akkia luuri korvaan ja kaikki olemme tulleet johtopaatökseen etta ainoa jarkeva mita voimme tehda on valttaa toistemme kanssa kommunikointia. "Sopu" sailyy kun ei kommunikoida yhtaan. Valttelemme yhta lausettakaan koska siita voi tulla kauheita ongelmia.
      Sen verran alykasta porukkaa olemme etta tajuamme tassa vaiheessa jossain maarin kaikki valtella kommunikointia keskenamme.

      • Tuo_kuul

        Tuo kuulostaa siltä, että isäsi on narsisti. Tuo on varmaan se ylin ideaalitila narsistille, että ei kommunikointia-ei riitaa.
        Kuulin kerran vahingossa, kun minun narsisti-psykopaattini vanhemmat keskustelivat keskenään pojastaan. Sanoivat, että "ei se tule jos sillä ei ole jotain asiaa". Kyse siis vanhempien hyötykäytöstä, jonka vanhemmat todenneet. En tiedä, oliko noilla joku käsitys siitä, mikä poikaa riivasi, ehkä, ehkä ei.


      • ghjkkhxzzzzz

        Joo mut toi sopu ei sijaa meille anna. Minusta olisi parempi ilmiriita kuin meidät kuihduttava sopu. Valitettavasti kukaan muu ei ole samaa mieltä. Minäkään en enää oikein jaksa kuin satunnaisia yksinäisiä turhia ärähdyksiä.


      • poiuytrdfg

        Kylla kai isa on narsisti. Ainakin aina kun sanon hanelle etta han on narsisti, han vastaa "myönnetaan kaikki".
        Mutta kirjotan enemman psykopaatistani koska mun narsistilla ei ole semmosia "maagisia" manipulointikykyja, han vaan on ja oleilee narsistina. Kai mun psykopaatinkin mielesta mun narsisti on narsisti, mutta hanen mielestaan vahan pölja sellainen. Ja narsitin mielesta voisi olla mahdollista etta psykopaattini olisi psykopaatti, mutta han on vahan ymmallaan. Mutta muistaa aina sanoa, etta joka tapauksessa han on viisaampi.


      • poiuytrdfg
        ghjkkhxzzzzz kirjoitti:

        Joo mut toi sopu ei sijaa meille anna. Minusta olisi parempi ilmiriita kuin meidät kuihduttava sopu. Valitettavasti kukaan muu ei ole samaa mieltä. Minäkään en enää oikein jaksa kuin satunnaisia yksinäisiä turhia ärähdyksiä.

        Makin olisin kokenut aiemmin noin, mutta nyt riita olisi liian suuri, jos siihen ryhdyttäisiin, joten olen samaa mielta etta se on paras jattaa valiin, eika myöskaan tata perhetta mitenkaan terapoida. Viileesti etaalle toisistaan vaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2464
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2163
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1818
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1611
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1576
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1545
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1498
    8. 54
      1360
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1309
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1244
    Aihe