Ylivieska on kasvanut!

NaomiKampela

Kävin taas pitkästä aikaa entisillä kotikulmillani. Oli vaihteeksi taas kaupunki kasvanut, kun kävin pyöräilylenkillä ja autoilemassa Ylivieskan teillä. Salmiperän ja Koivukallion välimaastoon oli ilmestynyt todella viihtyisän oloinen asuinalue. Uusia kerrostalojakin oli rakennettu ja yksi oli rakenteillakin, sekä yhdessä pohjatyöt meneillään. Kaupungista on kehkeytynyt varsin viihtyisä.
Mutta yksi asia ihmetytti Kyöstintietä pitkin polkiessani: Betania on yhä vaiheessa!!! Sehän on ollut jo useita vuosia pystyssä :O. Onko rakennuttaja mennyt nurin. Parvekkeista puuttuivat kaiteet ja muutenkin talo näytti keskeneräiseltä. Betanian aikana Ylivieskaan on valmistunut lukuisia omakotitaloja, liikehuoneistoja ja useampi kerrostalokin!

8

453

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vfbgnrht

      Miten niin keskeneräinen? Minusta näytti että vain kaiteet puuttuu.

      • NaomiKampela

        Betania-talo on asetettu käyttökieltoon. On suuri turvallisuusriski tollaiset väliaikaiset kaiteet. Jospa ne saisivat sen talon joskus täysin valmiiksi. Vähän sama, kuin täällä oltaisiin otettu länsimetro keskeneräisenä käyttöön. Kyllä kaiken pitäisi olla täysin valmista, ennen kun voidaan käyttöön ottaa. Enkä tarkoita nyt sitä, että omakotitalon yläkerta saa olla vaiheessa, kun asuntoon muutetaan. Omakotitalossa ei myöskään ole niin nuukaa, jos terassi vielä puuttuu, koska se ei ole turvallisuusriski samalla tavalla, kuin kerrostalossa parvekekaiteiden puuttuminen.


    • smokkihöperökö

      Vaihteeksi kasvanut? Hakeeko se peräkylä oikeaa kokoaan, viimeksikö pienentynyt?

    • Jijijiojijkokokookko

      Miten se nyt meni....aika kultaa muistot.......ei se käpykylä mihinkään ole kasvanut.....

      • NaomiKampela

        Olen avojalakanen ylivieskalainen ja kyllä ylivieska on kasvanut. Tosin en asu nykyään Ylivieskassa, vaan Helsingissä. Vaikka Helsinki kasvaakin hurjaa vauhtia, huomaan silti myös kotipaikkakunnallani kasvun. Jokainen, joka on liikkunut vähääkään Ylivieskassa, huomaa sen.
        Uusia laajentuneita asuinalueita on mm. Pyörreperällä, Kärkkäisen yms. takana, Kaisaniemessä, Niemelänkylällä ja Toivonpuiston ja Koivukylän välisellä alueella. Ylivieskaan on tullut runsaasti uusia omakotitaloalueita, sekä leikkipuistoja. Myös kerrostaloja on rakennettu ja niitä nyt ainakaan ei voi olla huomaamatta. Jokainen huomaa myös sen, kuinka paljon uusia kauppaliikkeitä on Ylivieskaan tullut.


    • kasvaajakehittyy

      Olisipa aika tutustua myös Kalajoen hiekkasärkin kasvuun ja yöpyä hienossa kylpylähotellissa Sanifanissa.

      • Surkeaakasvua

        Ikäväksi mennyt hiekkasärkkien alue. Ennenmuinoin siellä oli kiva käydä uimassa ja piknikillä, nykyisin se ei enää onnistu. Ollaan jo vuosia käyty muilla särkillä.


      • Ykafantti

        On hyvä myös ylivieskalaisille se, että Hiekkasärkkäin alue kehittyy ja kasvaa! Siellähän on todella monen ylivieskalaisenkin lomamökki, tai -osake. Eikä Hiekkasärkille ole edes pitkä matka. Sekä Kalajoki, että Ylivieska molemmat hyötyvät toistensa kasvusta, eikä ne ole kummaltakaan pois.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      2015
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      102
      1883
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      142
      1773
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1421
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1389
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1265
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      60
      1229
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1112
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1066
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      446
      963
    Aihe