Harrastin seksiä noin 1,5 vk sitten tuttuni kanssa. Tuttuni on aivan normaali ja siisti ihminen, mutta tiedän että hän on seksiä harrastanut useamman kanssa. Käytimme kumia, mutta suuseksin aikana mies laukesi suuhuni. Nyt minulle nousi matala kuume noin 37,5 astetta ja kurkku turvonnut ja vähän valkoisia peitteitä. Särkylääke laski kuumeen väliaikaisesti ja poisti peitteet melkein kokonaan. Kurkku ei ole sinänsä kipeä mutta tuntuu oudolta. Kaulassa myös yksi turvonnut imusolmuke. Mies kertoi että ei ole ikinä pusutautia sairastanut, joten onko mahdollista että olisin saanut sen silti vai voisiko kyseessä olla hiv tai muu seksitauti. Olen alaikäinen ja seksitautitesteihin meno pelottaa ja en uskalla kertoa epäilystäni vanhemmille. Olen myös sairastanut angiinan monta kertaa, mutta se ei ikinä ole särkylääkkeillä hoitunut. Miten suuri mahdollisuus on, että kyseessä on hiv? Milloin kannattaisi mennä testeihin?
Onko minulla HIV?
Pelottaa
187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Todennäköisesti normaali flunssa vain. Kuitenkin HIV voi alkuun tehdä flunssan tapaisen oireiston joka menee itsestään ohi kuten normaalikin flunssa. Varsinaiset HIV:n oireet tulevat vasta vuosien kuluttua. Jos asia huolettaa käy testeissä nyt ja uudelleen 3kk kohdalla (hiv voidaan poissulkea vasta tuolloin). Kyseessä voi toki olla myös esim. Klamydia. Kuitenkin todennäköisemmin vain normaali flunssa jolla ei ole mitään tekemistä suuseksin kanssa. Useissa suurissa kaupungeissa on ilmaisia matalan kynnyksen sukupuolitautiklinikoira joihin saa helposti ajan. Testeissä käymistä ei kannata pelätä. Vanhemmillesi asiasta ei kerrota jos et halua ja et ole aivan lapsi. (Alle 12 tai tapauksessa aihetta epäillä rikosta).
T. Lääkäri