Jos perii rahaa 10000 ekua, paljonko siitä minun

pitää maksaa veroa? Raha perintö tulee siis omalta isältäni joskus. Olen jo itsekin eläkkeellä työstäni, mites jos olisinkin silloin vielä työssä?Isäni yli 80 vuotias.
7348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei yhtään. Verotettavan perinnön alaraja on 20000 euroa.

Äänestä
  • entäs jos siihen perintöön kuuluu muuta esim. kiinteää omaisuutta lisäksi, metsää esim.

    Äänestä

  • Riippuu siitä paljonko kiinteällä omaisuudella on arvoa. Omaisuuden arvo euroina merkitään perukirjaan aikanaan.

    Äänestä

  • ¤ Riippuu siitä paljonko kiinteällä omaisuudella on arvoa. Omaisuuden arvo euroina merkitään perukirjaan aikanaan.
    ¤

    Muuttaako asiaa jotenkin jos tuo isä luopuisi metsistään eläissään ja jos niillä todella oli kunnolla arvoa, esim. 50 000?
    mikä kannattaa mikä ei?Mikä viisainta verosuunnittelua?

    Äänestä

  • Käyttäisikö isä ne rahat eläessään? Ensinnäkin menee myynnistä veroja ja jos rahat jää perinnöksi, siitä menee perintövero täydestä arvosta.

    Jos kiinteä omaisuus jää perinnöksi niin sen arvon saattoi ainakin ennen pystyä perukirjassa arvioimaan alakanttiin, mutta verottajahan päättää kelpaako omaisuuden arvot vai ei. Nykyään kai noiden arvojen kanssa ollaan tarkempia. Tietenkin jos myöhemmin perilliset myy omaisuutta kalliimmalla kuin mistä on maksettu perintöverot, tuleekin myyntivoittoverot.

    Esim. 60 000 euron perinnöstä perintöveroa tulisi 3 500 euroa, eli ei mielestäni ihan kauheasti jos rahaakin on 10 000 euroa ja niitä 50 000 euron metsiä voi myydä halutessaan. Tässä tietoa perintöveron määrästä:
    https://prosentti.vero.fi/Pelalaskuri/EtusivuPerintovero.aspx

    Äänestä

itse perin päälle 150t ja noin 20t maksoin perintöveroja ja meni hiukan päälle ja hain oikaisua samoin sisareni, joten vähän tulee palautuksia.Et joudu maksamaan mitään.

Äänestä

Anteeksi, että olemme aiheuttaneet niin monen ihmisen kuoleman provosoinneillamme.

Lupaamme, ettemme tee sitä enää kovin usein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hempppavvn kirjoitti:

pitää maksaa veroa? Raha perintö tulee siis omalta isältäni joskus. Olen jo itsekin eläkkeellä työstäni, mites jos olisinkin silloin vielä työssä?Isäni yli 80 vuotias.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu