mitä tämä on??

pojalla 2.5v on otsassa ohimoilla ja toisen silmän alla pieniä tummanpunaisia pisteitä, kuin punaisella lyijjytäytekynällä olisi tehty. pojalla myös ollut kaksi ja puoli viikkoa kamala nuha (paksu ja vihreä räkä vaan valuu..) ja puolitoista viikkoa kamala yskä. Yöt menee yskiessä ja nyt jäi kotiin lepäileen tarhasta. Tänään on lääkärinaika jospas se osaisi niistä pilkuistakin jotakin sanoa.
3642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kiinnostaa tietää, mitä pilkut olivat. Itse ajattelin niiden johtuvan kovasta yskimisestä, mutta en uskaltanut kirjoittaa, jos onkin kuitenkin jotain muuta. Minulle tulee joskus esim. oksennustaudissa tuollaisia pilkkuja.

Äänestä
  • lääkäri ei pystynyt paljoa kantaa ottamaan pilkkuihin, mutta meinasi että olisi jonkinlainen allerginen reaktio, esim flunssa pöpöstä, kovaan yskään hän meinasi että voi olla hinkuyskää kun päiväkodissa on kaikki ollut yskässä ja nuhassa. Toisessa korvassa oli pientä tulehdusta joten saatiin lääkekuuri siihen.

    Äänestä

kysyppä veli googlelta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pilkut... kirjoitti:

pojalla 2.5v on otsassa ohimoilla ja toisen silmän alla pieniä tummanpunaisia pisteitä, kuin punaisella lyijjytäytekynällä olisi tehty. pojalla myös ollut kaksi ja puoli viikkoa kamala nuha (paksu ja vihreä räkä vaan valuu..) ja puolitoista viikkoa kamala yskä. Yöt menee yskiessä ja nyt jäi kotiin lepäileen tarhasta. Tänään on lääkärinaika jospas se osaisi niistä pilkuistakin jotakin sanoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu