Lieksassa on paljon asuntoja myynnissä esim. omakotitaloja jopa 80. Loput elävät vuokra-asunnoissa asumistukien varassa esim. vähätuloiset työttömät ja maahanmuuttajat. Lieksa kurjistuu ja riutuu kovaa vauhtia. kello ja vaateliike lopetetaan ei riitä asiakkaita. lisääkin tulee ehkä muutamien vuosien päästä. Lieksassa kannattaa elättää veromaksajien rahoilla näitä ovat asumistuki ja työttömyysturva toimeentulotukeakin maksetaan paljon verotulot laskee koko ajan väestö on ikääntyy. Riutuvalla kylällä ei ole varaa palkata kesätöihin työttömiä vaan ilmaisella kuntouttavalla työtoiminalla ilmaiseksi sekin maksaa. Lieksassa on huono tulevaisuus nuoret lähtee muualle opiskelemaan ja saavat työpaikkoja kehittyvät uralla. Lieksassa ei urakehitystä työpaikkoja eikä tule. Lieksan riutuvaa kylää ei kannata jäädä työpaikkoja odottelmaan jos jotain löytyy vähäinekin työpaikka on suhteilla. Lieksan nykyinen johto ei onnistu työllistämisessä ja pysyy
Myytävät asunnot Lieksa: 170 kpl
107
10000
Vastaukset
- ei.sijoitusasuntoja
Kun Lieksassa pitää luopua asunnosta, sen joutuu myymään pilkkahinnalla. Jos omistusasunto sattuu olemaan Reunatiellä tai Pankakoskella, se pitää antaa lähes puoli-ilmaiseksi. Esimerkiksi pankakoskelainen kerrostalokolmio ei mennyt kaupaksi vielä 6800 euron hintaan. Koko rivitalon saisi yhden normaalihintaisen rivitaloasunnon hinnalla. Omakotitaloja ei Pankakoskelta osta enää kukaan. Ostaja voi päättää hinnan.
- en.ota.ilmaiseksikaan
Myös maahanmuuttajien asuminen kerrostaloissa Lieksassa on pudottanut niiden asuntojen hintoja roimasti.
- Äläspuhupaskaa
en.ota.ilmaiseksikaan kirjoitti:
Myös maahanmuuttajien asuminen kerrostaloissa Lieksassa on pudottanut niiden asuntojen hintoja roimasti.
Ei ole pudottanut. Sinä puhut paskaa., mutta ethän sinä saisikaan minkäänlaista osaketta, persaukinen äitisi elätettävä kun olet.
Meidän taloyhtiössä asuu maahanmuuttajia. Neliöhinnat myytäessä ovat kuitenkin tämän ikäisten talojen parhaat Lieksassa, ihan ylivoimaisesti ja tästä talosta osakkeet menevät hyvin kaupaksi. - tosi.hienoa
Äläspuhupaskaa kirjoitti:
Ei ole pudottanut. Sinä puhut paskaa., mutta ethän sinä saisikaan minkäänlaista osaketta, persaukinen äitisi elätettävä kun olet.
Meidän taloyhtiössä asuu maahanmuuttajia. Neliöhinnat myytäessä ovat kuitenkin tämän ikäisten talojen parhaat Lieksassa, ihan ylivoimaisesti ja tästä talosta osakkeet menevät hyvin kaupaksi.Toisin sanoen asuntojen hinnat ovat jopa nousseet talossa asuvien maahanmuuttajien ansioista. Tämä kannattaa ilmoittaa Iltasanomille uutiseksi, koska missäänpäin muualla ei ole ollut koskaan tällaista tilannetta. "Ota kerrostaloosi somaliperhe asumaan - asuntosi hinta kaksinkertaistuu!"
- Äläspuhupaskaa
tosi.hienoa kirjoitti:
Toisin sanoen asuntojen hinnat ovat jopa nousseet talossa asuvien maahanmuuttajien ansioista. Tämä kannattaa ilmoittaa Iltasanomille uutiseksi, koska missäänpäin muualla ei ole ollut koskaan tällaista tilannetta. "Ota kerrostaloosi somaliperhe asumaan - asuntosi hinta kaksinkertaistuu!"
Taitaa peraukista nilkkiä vituttaa kun ei ymmärrä edes sitä, ettei ymmärrä mitä ei ymmärrä.
- Anonyymi
tosi.hienoa kirjoitti:
Toisin sanoen asuntojen hinnat ovat jopa nousseet talossa asuvien maahanmuuttajien ansioista. Tämä kannattaa ilmoittaa Iltasanomille uutiseksi, koska missäänpäin muualla ei ole ollut koskaan tällaista tilannetta. "Ota kerrostaloosi somaliperhe asumaan - asuntosi hinta kaksinkertaistuu!"
Ennenkuulumatonta että maahanmuuttajien ansiosta kiinteistöjen arvo nousee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennenkuulumatonta että maahanmuuttajien ansiosta kiinteistöjen arvo nousee.
No sittenhän nousee myös kiinteistövero! Eipä olisi arvannut somalien olevankin kultakimpaleita, meikäläisen takia talon arvo varmaan laskisi. Nyt äkkiä talot täyteen somaleita!!
- Anonyymi
Äläspuhupaskaa kirjoitti:
Ei ole pudottanut. Sinä puhut paskaa., mutta ethän sinä saisikaan minkäänlaista osaketta, persaukinen äitisi elätettävä kun olet.
Meidän taloyhtiössä asuu maahanmuuttajia. Neliöhinnat myytäessä ovat kuitenkin tämän ikäisten talojen parhaat Lieksassa, ihan ylivoimaisesti ja tästä talosta osakkeet menevät hyvin kaupaksi.Älä puhu paskaa. Et sinä missään omistusasunnossa asu. Lieksassa ei mene mikään kaupaksi helposti. Kokemusta on. Kerroppa missä missäpäin tälläinen asuntoyhtiö on. Ettei vaan Reunatiellä.
- Anonyymi
tosi.hienoa kirjoitti:
Toisin sanoen asuntojen hinnat ovat jopa nousseet talossa asuvien maahanmuuttajien ansioista. Tämä kannattaa ilmoittaa Iltasanomille uutiseksi, koska missäänpäin muualla ei ole ollut koskaan tällaista tilannetta. "Ota kerrostaloosi somaliperhe asumaan - asuntosi hinta kaksinkertaistuu!"
Ota kokonainen somalisuku, asuntojen hinnat nelinkertaistuvat!
Ainutlaatuista koko Suomessa.
- yllärien.ylläri
Usein pääkaupunkiseudulla asuville lieksalaisten perillisille tulee ikävänä yllätyksenä Lieksan hintataso kun vanhemmat kuolevat ja asunto tai talo pitää laittaa myyntiin. 150 000 euron kuvitellusta myyntihinnasta pitää pudottaa 100 000 euroa pois. Silti myynnissä olevia omakotitaloja on satakunta, joista osa on myynnissä välitystoimistojen kautta ja osa suoraan.
- Anonyymi
Koskeeko myös sinua? Ellei, älä kanna asiasta huolta.
- ei.toukelot
Kyllä täällä pärjää liikkeet, joita hoidetaan, ja liikeidea on hyvä.
- Pallinaamatpalvelevat
Ja osaamista palvelussa,ei pelkkää möllistelyä ja odottelua takahuoneesta.
- eräs.kauppareissu
Otetaanpa malliksi vaikkapa lieksalainen rautakauppa nimeä mainitsematta. Menen asiakkaana kauppaan. Liikkeen perällä on aitaus, jonka sisällä myyjät käyvät keskenään puhelinpalaveria. Kaikki ovat puhelimessa, paitsi yksi, joka seurustelee liikkeen toisen asiakkaan kanssa kesälomakuulumisistaan. Teen kierroksen varastossa. Siellä ei näy ketään. Varastomiehet löytyvät kuulemma parhaiten lämpökameran avulla. Ei tullut otetuksi mukaan. On palattava harhailun jälkeen kassalle. Kassarouva lähtee höylisti neuvomaan etsimäni tuotteen sijaintia. WC-pytyn kansi ei olekaan LVI-tarvike, vaan kylpyhuonekaappiosaston tuote. Maksan ostokseni ja poistun pytyn kansi kainalossa lähes autiosta myymälästä, joka kaikki myyjät olivat varattuja ja hyvin kiireisiä.
- Istukaarauhassa
eräs.kauppareissu kirjoitti:

Täydellisesti samanlaista palvelua saanut minäkin tuossa "plussa"kaupassa!Todellakin pari ukkoa istuu kiireisenä tietokoneella ja ei ilmekkään värähdä jos asiakkaan näkee,pari muuta kääpää juttelee keskenään jos eivät kerkeä karkuun.Sen olen päättänyt jo vuosia sitten että mitä kassatytöt eivät osaa neuvoa niin sitä en sieltä tarvitse,kaikki remontti tarpeet ja koneet hankin suoran toisesta päästä.
- vdvdv
Ei kai Öys....? Mutta jos niin ....niin yhdyn täysin edellisiin.
Toiselta sitten ostin ja asikaspalvelu ok. - Anonyymi
eräs.kauppareissu kirjoitti:
Otetaanpa malliksi vaikkapa lieksalainen rautakauppa nimeä mainitsematta. Menen asiakkaana kauppaan. Liikkeen perällä on aitaus, jonka sisällä myyjät käyvät keskenään puhelinpalaveria. Kaikki ovat puhelimessa, paitsi yksi, joka seurustelee liikkeen toisen asiakkaan kanssa kesälomakuulumisistaan. Teen kierroksen varastossa. Siellä ei näy ketään. Varastomiehet löytyvät kuulemma parhaiten lämpökameran avulla. Ei tullut otetuksi mukaan. On palattava harhailun jälkeen kassalle. Kassarouva lähtee höylisti neuvomaan etsimäni tuotteen sijaintia. WC-pytyn kansi ei olekaan LVI-tarvike, vaan kylpyhuonekaappiosaston tuote. Maksan ostokseni ja poistun pytyn kansi kainalossa lähes autiosta myymälästä, joka kaikki myyjät olivat varattuja ja hyvin kiireisiä.
Semmoistahan nenänkaivuuta siellä ollut vuosia.Onneksi Joensuuhun on lyhyt matka.
- dodadd
Lieksassa on aika heikko asuntotarjonta. Katselin juuri Etuovesta. 168 myytävää asuntoa, mutta niistä aika moni ei ole asumiskelpoisia. Itse olen mieltynyt 2000-luvun asuntoihin. Vain 8 asuntoa on tarjolla 2000-luvulta, eli viimeisen 17 vuoden ajalta. Kaikki muut on sellaisia, jotka on remontointi-iässä. Jos on noin kapea asuntotarjonta uudemmista asunnoista, niin ei kunnasta löydä itselleen asuntoa, jos sellaista etsii.
Asumistukea voisi hakea useampikin. Lieksassa on paljon pienituloisia vuokra- ja omistusasujia, jotka eivät edes tiedä asumistuesta. Helsingissä pienituloisuuden raja, jolla asumistuen saamiseen tulee oikeus, on yksin asuvalla vajaan 2000 euron verran. Lieksassa raja on kai jonkin verran alempi. - Uskonsomaleihin
Somalit ovat tuoneet varmaan lieksaan paljon uusia busines ideoita! Korkeasti koulutettuina ja halukkaina perustamaan omia firmoja. Somalit tuovat tatsia lieksaan, jottei kuihdu pois.
- kiittäkää.rasseja
Rasistit ovat pilanneet Lieksan maineen ja se näkyy asuntojen hinnoissa. Ulkopuolisen silmin Lieksa on luotaan työntävä, rasistinen takapajula. Sen huomaa helposti Lieksa palstalta.
- onneksieitultu
Ei siihen rasseja tarvita. Kyllähän normijärjellä varustettu ihminen ymmärtää, että pikkuinen syrjäinen korpipaikkakunta, joka ottaa hyysätäkseen satoja ylimääräisiä elättettäviä , ei ole mikään huippupaikka asua. En tulisi enää sinne entisille synnyisseuduilleni asumaan vaikka asunnon saisi ilmaiseksi.( Tarkoitus kyllä oli paluumuuttaa.)
- eirasistejaeikäsuvakeita
Ei Lieksassa ole rasisteja. Rasistiset kirjoittelut Lieksan palstalla ovat eteläisen Suomen vähäjärkisten teinien aivopieruja. Siitä esimerkkinä nimimerkki "kiittäkää.rasseja".
- Anonyymi
On luotaan työntävä ei houkuttele ostamaan.
- Anonyymi
Ei ne issat osta taloja eikä as.osakkeita. Ei heidän tarvitse, saavat asustella ilmaiseksi suurimmissa asunnoissa. Vähän korvausta siitä lantamajakaudesta.
Issat ovat täysin elättejä, mistä heillä rahaa olisi muuhun kuin tavalliseen elämään. Eivät ikinä ole ruumistaan työllä esittäneet. Ylimääräisillä sossun rahoilla ostavat lisää kultarensseleitä mustan kaulansa koristeeksi. Siin urokset, naaraille riittäköön musta rätti yläosan peitoksi. Yksikin issa oli myynyt toisen munuaisensa ja ostanut rahoilla koko kylän leveimmät kultariimut. Ei haitannut, että akka ja kahdeksan pentua näkivät nälkää. - Anonyymi
Jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin lähes kukaan Uudellamaalla ei ole kuullut paikasta Lieksa. Koli ja Bomba tiedetään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin lähes kukaan Uudellamaalla ei ole kuullut paikasta Lieksa. Koli ja Bomba tiedetään.
Ostaisin heti kesäasunnon sieltä jos matka ei olisi näin pitkä pääkaupunkiseudulta. Rakkaat muistot seuranneet kokoelämäni sieltä . mummeli 66v
- Anonyymi
Tervetuloa suomalaiset Lieksaan olemaan ja asumaan. Samanlaista se asuminen on täällä niinkuin missä tahansa. Emme ole mitään rasisteja suomalaisia kohtaan, miksi olisimme.
- Anonyymi
onneksieitultu kirjoitti:
Ei siihen rasseja tarvita. Kyllähän normijärjellä varustettu ihminen ymmärtää, että pikkuinen syrjäinen korpipaikkakunta, joka ottaa hyysätäkseen satoja ylimääräisiä elättettäviä , ei ole mikään huippupaikka asua. En tulisi enää sinne entisille synnyisseuduilleni asumaan vaikka asunnon saisi ilmaiseksi.( Tarkoitus kyllä oli paluumuuttaa.)
Tarkoitus oli rikastua matuilla, se ei sitten toteutunutkaan. Taisi käydä päinvastoin. Tänne jäi ne, jotka juurtuivat tänne ihan tosissaan, jotka ovat vieläkin, eivät ole sattuneet löytämään duunia, kun oma ala on vielä hakusessa.
Alan löytymistä odotellessa he tekevät etätöitä Kelalle ja lähityötä muijalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin lähes kukaan Uudellamaalla ei ole kuullut paikasta Lieksa. Koli ja Bomba tiedetään.
Eipä tule vahinkoa, kuulivatko tai ei. En minäkään ole kuullut mitään paikasta Haarajoki, ennenkuin näin kartasta, että sellainen on olemassa.
Totuus on muuten sellainen, että suurin osa hesalaisista on maalaisia juuriltaan. Hesaan on menty Lapista, Kainuusta, P-Karjalasta, Pohjanmaalta, Savosta, siis ihan ympäri Suomesta.
Siellä on ensimmäisen,toisen, kolmannen polven maalaisia.
Aito hesalainen on syntynyt Hesaan aitohesalaisista vanhemmista.
Nämä maalaiset tulevat hesalaisiksi heti, kun pääsevät asemalaiturille.
Itse Hesassa asuneena olin koko ajan se sama P-karjalainen kuin ennenkin, murrekin pysyi muuttumattomana.
Ruuhka Suomessa on paljon eri puolelta maata muuttaneita, he ovat saaneet sieltä työtä ja juurtuneet sinne. Osa haluaisi pois, mutta se ei ole mahdollista.
Joillekin se ahtaus ja kiire ei vain sovi.
- natsienlieksa
Hakaristitliput ikkunoissa kertovat omaa karua kieltään. Vajakit ilmaisevat siten pahaa oloaan, jonka ovat itse itselleen aiheuttaneet
- sos.analyytikko
Tiedätkö että moni kantaväestöön kuuluva on tämän hakaristilipulla protestoivan puolella. Se lippu ikkunassa ei välttämättä ihannoi natsiaatetta vaan on hiljainen vastalause lieksan pikkuvirkamiesten ja valtuutettujen nuoria, työttömiä ja köyhiä syrjivään asenteeseen ja toimintaan.
- ssupteeri
Aloittajalle sanoisin että näillä eväillä mennään nyky Lieksassa. Me joilla työpaikka on niin arvaa vain? Kyllä tässä pelko perseessä ollaan joka päivä vaikka on muka "vaki duuni."
- huumehommaa
Reunatiellä verhot aina kiinni, khattia ja marihuanaa kasvattavat!
- sikinsokinmaailmalla
Jos Lieksassa vieroksutaan ulkomaalaisia naapureina, kehoittaisin tulemaan Uudelle maalle siedätyshoitoon. Etelä-Suomessa kaikki jääräpäisimmätkin peräkammarin pojat oppivat ihmisten tavoille ja naava karisee korvien takaa pahimmiltakin erakoilta.
Ei pidä pelätä maahanmuuttajia. Rohkeasti vain tutustumaan eri näköisiin ihmisiin!
Tulette huomaamaan, että asutte maapallolla hyvin monen näköisten ja tapaisten ihmisten kanssa symbioosissa. Jotkut kiinalaiset suunnittelevat ja valmistavat sähkölaitteenne, puolalaiset ompelevat vaatteenne, marokolaiset kasvattavat appelsiininne, kreikkalaiset oliivinne, italialaiset valmistavat kenkänne, englantilaiset tuottavat musiikkinne, turkkilaiset pitävät lomahotellianne pystyssä. Suomessa taas virolaiset rakentavat laivanne, intialaiset hoitavat hampaanne, venäläiset siivoavat koulunne, somalialaiset kuljettavat busseja, vietnamilaiset työskentelevät liukuhihnoilla, thaimaalaiset poimivat mansikat jne. Koko Suomen teollistuminen on ulkomaalaisten mahtisukujen alulle panemaa. Suomalaiset puolestaan on aina hakeneet parempaa elintasoa ja töitä ulkomailta esim. Ruotsissa, Kanadassa, Australiassa, Malesiassa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Lofooteilla, Keniassa, Chanassa, Brasiliassa. Suomalaisia löytyy maailman joka kolkasta. Heitä kohdellaan siellä hyvin ja monet viihtyvät ulkomailla koko ikänsä.
Tämä Tellus on pieni pallo ja täällä on jaettava töitä, tehtävä yhteistyötä, autettava toisiaan ja elettävä sovussa. Miettikää vähän! Ei Lieksan ympärille voi pystyttää Trumppilaista muuria.- maailman.kulkija
Muistatte kertomuksen erämaan uudisasukkaasta, joka ei sietänyt naapureita. Nähdessään kerran virran kuljettavan lastua oman asuinpaikkansa ohi hän lähtee hakemaan sen veistäjää yläjuoksun varrelta ja tavatessaan hänet sieltä peninkulmien päästä lyö hänet kirveellä kuoliaaksi.
Jos joku lieksalainen vielä vierastaa ulkomaalaisia, olisi yllä mainittu siedätyshoito paikallaan, jotta vihamielisyys saadaan lopullisesti poistetuksi. Kaikille pitäisi jo olla selvää, että kaikki ihmiset syntyvät tasa-arvoisina. Eivät lieksalaiset peräkammarinpojat ole sen parempia tai huonompia kuin somalialaiset tai muiden maiden kansalaiset. Kannattaa jo peräkammarin poikienkin tulla kokonaan pois tynnyristään ja tutustua sitä ympäröivään maailmaan. - en.jää.kaipaamaan
Somalien työllisyysprosentti on vähän päälle 9 %. Lieksan kanta-asukkailla moninkertainen. Niin että kummempia ovat.
- eipäs.liioitella
en.jää.kaipaamaan kirjoitti:
Somalien työllisyysprosentti on vähän päälle 9 %. Lieksan kanta-asukkailla moninkertainen. Niin että kummempia ovat.
Somalien työllisyysprosentti on alle 4. Työksi lasketaan vain ne tehtävät, joista maksetaan veroa Suomen valtiolle. Toistensa avustaminen tai tulkkaaminen ei ole ansiotyötä, vaan siitä on vain menoja valtiolle.
Käytännössä sellainen paikka jota ei kukaan osta on arvotaan pyöreä 0 €.
Jos olisi parempi kunto, niin ostaisin ilman muuta paikan jostain sieltä joen rannalta, ja viettäisin kesät Lieksassa.- No-kukas-minä-olen
Joen rannalta? Minä en ostaisi. Miksi helkkarissa laittaisin penniäkään sellaiseen hevoseen jonka tiedän varmasti häviävän? Lieksa on juuri sellainen "hevonen".
Olen kyllä huomannut, että realiteetit eivät ole el kamuttajalla sitä vahvinta alaa.
- loppu.lähestyy
Lieksa häviää Suomen kartalta 20 vuodessa.
- huhuhuhuhu
niin tulee käymään.
- Anonyymi
Oh hoh.
- ei.häviä.mihinkään
Lieksa nimenä esiintyy jo kaikkein vanhimmissa saatavilla olevissa asiakirjoissa: Leksa vuonna 1500, Lexa by vuonna 1590 ja Leexa By vuonna 1631. Nimi on peräisin saamen kielen sanasta leakša, joka tarkoittaa soista laaksoa tunturien välissä. Lieksan sisällä oli hetken aikaa myös Brahean kaupunki 1653 alkaen.
Lieksa säilyy kartoissa ainakin vielä seuraavat 500 vuotta. Ei Lieksan maa-alue tai järvi nimeltään Pielinen mihinkään häviä.- asiaasiana
Ei paikka ja maasto, mutta ihmiset kyllä häviää sieltä, jos suinkin vain pääsevät.
- Anonyymi
Lieksa on paikka jolla on mahtava menneisyys... ok, ei sitten, On sillä kuitenkin jonkinlainen menneisyys, muttei juurikaan tulevaisuutta.
- näilläMennäänNyt
Viekijoki varsi asuinrakennus 36 neliötä, ulkosauna sekä pieni ulkorakennus. Maata kolme hehtaaria.
Myyntihinta 4000.
Pokro rivitalo. 52 neliötä peruskuntoinen. Myynti Huutokauppa com. Viimeisin tarjous 725 euroa. - turistiLäheltä
Käytiin juhanneksena ajelemassa viekijoki vartta aina ensimmäiseen koskeen. Silmiinpisti joku kaatopaikka siinä hautaasmaan kupeessa kohti koskea. Saunarakennus ja ilmesesti kaatumassa oleva rytöläjä täynnä jätettä. Roskaastioita rannoilla, ja ilmeisesti rättejä,, vilttejä puissa.
Oliskhan syytä pienimuotoiseen siivoukseen viranomaismääräyksellä.
Näky oli kaamea.- Whitetrash
Sellaista se on valkoisen roskasakin meno.
- Niin-siistiiiii
Juup. Minäkin olen siellä joskus ajellut ja kovasti ihmetellyt sitä "siisteyttä". Helevata sentään kun siellä saattaa olla satoja metrejä sellaista yhtä ja samaa kaatopaikkaa. Sitten on muutama sata metriä vähän siistimpää tai ihan metsää ja sitten taas valtaisa levitys kaiken maailman koneen romuja ja pajua kasvavia rojukasoja. Eikä se ole yksin Viekin suunnalla. Samoja luovuttamisen merkkejä löytyy joka puolelta Lieksaa, Nurmesta, Valtimoa jne...
- rumikko
Vaikeasti työllistyvät työttömät siivoamaan kaatopaikkoja ja purkamaan rähjäisiä mökkejä olisi tekemistä työttömille 9 eurolla. parasta kuntouttavaa työtoimintaa kuin istua Timitran linnassa tupakalla taitaa tuumatupa olla lomalla eipä yhtään työkyriä löydy tähän maiseman siistimiseen. rätit ja viltit lämmikkeeksi jos ei ole autoa ja polkupyörää liikkua. tekemätöntä työtä löytyy rojukasojen siivoamiseen. Lieksan kaupungin työllisyyspalvelut voisi hoitaa kaatopaikkojen siistimisen syrjäkylitä on rumaa maisema tärvellä
- kannatetaan
rumikko kirjoitti:

hyvä ehdotus.
- rumarömpe
kannatetaan kirjoitti:
hyvä ehdotus.
Pielisentien 1 Osulankiinteistö laittakaa työttömät purkuhommiin on ruma rakennus home haisee kauaksi ja muutenkin pahanhajuinen kiinteistö työttömille olisi töitä vaan eivät tee mitään työttömyysturvan eteen. Lieksan kaupungin työllisyyspalvelusta saa 9 euron halpatyövoimaa miksi ei hyödynnetä kun verorahoin elätetään työttömiä toimeen,-työmarkkna,- ja asumistuet näille maksetaan kelasta.Lieksasta löytyy paljon huonokuntoisia rakennuksia ja laittakaa työttömät töihin samalla kaupungista tulee siisti erämaakaupunki ja kaikilla asukkailla tulee viihtyisä paikka asua Lieksassa
- uusi.rähinä.alkaa
rumarömpe kirjoitti:

Jos Osulan purkamisesta aletaan kirjoitella, Irma Nykänen hyppää heti rakennusta puolustamaan kirjelmillään joka suuntaan. Heti pukkaa adressia suojelun puolesta ja pitkiä puolustuspuheita valtuustossa historiallisesti Lieksan arvokkaimmasta rakennuksesta ja sen kulttuuriarvoista.
- Anonyymi
Se on varmaan viekiläistä ympäristötaidetta. Olisko sinne perustettu taidepuisto?
- joutas.hävittää
Lieksa on Suomen turhin paikkakunta :D
- Anonyymi
Turhinkin kunta on Suomen kartalla ja tulee olemaan. Suomessa on paljon alle 10000 ihmisen kuntia, miksi Lieksa olisi se, joka haihtuu savuna ilmaan? Suomessa ei ole vielä ainakaan yhtään kaupunkia loppunut, kun viimeinen asukas on haudattu.
Ja jos loppuu, niin mitä sitten? Loppuu moni muukin, mikä loppuu, sitä ei sitten tarvita.
- Marttiainen
Onkohan kellään Lieksassa oikeasti varaa ostaa siitä s-markettia vastapäätä olevasta uudesta kerrostalosta asuntoa? 200k pitäs maksaa, mutta mistä täällä töitä edes saisi että voisi sellaisen ostaa?
- tunnen.muutaman
Kyseisessä talossa asuu rikkaita eläkeläisiä, joilla on ollut varaa ostaa itselleen asunto. Muilla tuskin on.
- ei.järkeä
Vain hullu maksaa lieksassa noin paljon asunnosta.
- Mikkeliin.muuttava
ei.järkeä kirjoitti:
Vain hullu maksaa lieksassa noin paljon asunnosta.
Lieksassa asunnon hankkiminen ei ole todellakaan sijoitus. Kaiken tyyppisten asuntojen hinnat ovat pudonneet roimaa vauhtia jo parin vuosikymmenen ajan. Jos nyt ostaa asunnon 200 000 eurolla, sen arvo on muutaman vuoden päästä sadan tuhannen paikkeilla ja myyminen on silti vaikeaa. Käytetyillä asunnoilla on ollut jo pitkään ostajan markkinat. Pyydettyä hintaa ei kannata missään nimessä maksaa. "Hulluhan se on joka ei puolta tarjoa mitä pyydetään!
- älkää.ostako
Lieksan asunnoilla ja kiinteistöillä on vain käyttöarvo.
- älkää.maksako.liikaa
Naurettavia hintapyyntöjä! :D
- äläkää.eppäilkö
Asuntojen hinnat nousee vielä ei kauan mee.
- pelkkää.laskua
Lieksassa asuntojen hinnat eivät ole koskaan nousseet eivätkä tule nousemaan enää milloinkaan.
- siitä.enää.kiinni
pelkkää.laskua kirjoitti:
Lieksassa asuntojen hinnat eivät ole koskaan nousseet eivätkä tule nousemaan enää milloinkaan.
Nousee heti kun kaivos avataan
- ei.kaivosta
siitä.enää.kiinni kirjoitti:
Nousee heti kun kaivos avataan
Ei ole kaivosta eikä tule eikä avata.
- ainoa.vaihtoehto
purkuun vaan koko kylä.
- Voisin
Mikä ihme niitä asuntojen hintoja nostaisi? Kun on kerran erehtynyt tälle kylälle tulemaan ja rakentamaan talon, niin siinähän istut kuin täi tervassa. Ei ole mitään mahdollisuutta saada omiaan pois, jos haluaa ihmisten ilmoille.
- Anonyymi
Voisin kirjoitti:

Täysin samaa mieltä. Onneksi me lähettiin ja saatiin reilu 5 vuotta sitten talo myytyä. Ei ole sinne ikävä. Tärkeimmät ovat nyt lähellä. Sydänkäpyset. ❤️ Vettä ja elämää on muuallakin kuin Pielisen tiellä. Toki se taitaa ollakin jo aika hiljainen 😶
- Anonyymi
pelkkää.laskua kirjoitti:
Lieksassa asuntojen hinnat eivät ole koskaan nousseet eivätkä tule nousemaan enää milloinkaan.
Nuor on nokkaa, aika näyttää
- Anonyymi
pelkkää.laskua kirjoitti:
Lieksassa asuntojen hinnat eivät ole koskaan nousseet eivätkä tule nousemaan enää milloinkaan.
Kyllä nousevat, pitää saada vain enemmän maahamme muuttelijoita! Pitää saada heti kerralla ainakin 3000 kenokaulaurosta. Rupeaa kauppa käymään, kadut kulumaan, autokoulu kannattamaan ja vuokratalot täyttymään.
- matuilleantooten
jo yli 180 tarjolla
- Nousua.Pukkaa
Ja lissää tulossa. Kunta ostellut maita ja noin 100-200 uutta tonttia ok-taloille tullaan kaavoittamaan Riikolan pelloille.
- vilpillistä.touhua
Nousua.Pukkaa kirjoitti:
Ja lissää tulossa. Kunta ostellut maita ja noin 100-200 uutta tonttia ok-taloille tullaan kaavoittamaan Riikolan pelloille.
Joo, tiedän. Kaupunki pakkolunasti Riikolanlammen rannalta peltomaata pilkkahinnalla eräältä maanomistajalta myydäkseen sitten kalliilla omakotitalotontteja omalla rannalla halukkaille.
vilpillistä.touhua kirjoitti:
Joo, tiedän. Kaupunki pakkolunasti Riikolanlammen rannalta peltomaata pilkkahinnalla eräältä maanomistajalta myydäkseen sitten kalliilla omakotitalotontteja omalla rannalla halukkaille.
Tuskin menee kaupaksi!
- istun.kaup.hallituksessa
kamuttaja kirjoitti:
Tuskin menee kaupaksi!
Kyllä mennee joillain on rahaa vaikka sinula ei ole moninike
- tosi.on
Ei nimittäin mene kaupaksi. Kiramossa kaarisillan vieressä on myös uusia tontteja pilvin pimein eikä vasaran pauketta kuulu mistään. Väki muuttaa työn perässä. Vasara paukkuu muualla. Niin se vain on.
- ikävämaisemia
Pari kolme vuotta sitten minusta se oli helppo myydä meinaan ok-talo,itse möin.Sijaintikin oli 30km lieksan keskustasta erämaisemiin,ei mennyt kauaa.
kuukaus vähän toista niin kaupat oli tehty.
Kohde oli ok-talo ja meillä se oli kesämökkinä,hienopaikka kaikkineensa tarkoitan koko ymäristöä jota maisemat edusti.
En ollenkaan sulkisi ostoa tulevaisuudessa jostain syrjemästä vesistön läheisyydestä lieksan kaupungin alueelta.
Onhan se kaunista aluetta,tosin kaupat ja palvelut on liian kaukana,tosin palvelut olivat meille huippuluokkaa,ei todellakaan ole valittamista,naapurit oli hyvinkin mukavia. - ex.lautakuntalainen
Lieksan väkimäärä on pitkään ollut laskeva. Rakentamisen määräkin on tippunut suuresti ja tippuu edelleen . Varastoja ja remontteja tehdään jonkin verran mutta ok-talo on jo harvinaisempi tapaus. Ken tietäisi tempun jolla suunta muuttuisi !.
- vanhuusturvana.talo
Ne myy talojaan kellä on myydä, ja ne kellä ei ole kuin tuulenhhuhtoma perse ja sossun päiväraha eivät myy mitään!
- muturk
asuntoja on myynnissä 180 lisääntyy koko ajan. Lieksa on työttömien kylä Kela maksaa elätyksen kokonaan näitä ovat työttömyysturva, asumistuet ja kelan maksamat eläkkeet. yksinäinen saa viimeisen päälle parhaat tuet. jos yksinäisellä työttömällä on vuokrattu asunto yksityiseltä vuokra yksiössä noin 400-450 euroa. kela korottaa näiden asumistukea eli maksaa pitkäaikaistyöttömän eläketuen ja eläkkeensaajan asumistuen tässä tuleen nettona rahaa 930-1000 euroa/kuukaudessa sosiaalitukineen..Kelläpä on asunto ostaa omakotitaloa tai kerrostalon huoneistoa.
- Poispoispois
Lieksassa on parasta Nurmekseen lähtevä Juna :)
- Mustapekkakäteen
Musta Pekka taisi jäädä nyt käteen Nurmeksen päättäjille.
https://karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/talous/item/150706-mt-nurmeksen-kankkaalaan-tulossa-ollut-yritys-lopetti-toimintansa - s..tanan.valittajat
Lieksassa monikin eläjä olisi saanut hommattua asunnon ja perheen, mutta se "vapaa bilettävä" elämäntapa on vienyt monilta elämän raiteiltaan?
Sitten vongutaan,,ei ole työpaikkoja, mutta voitaneen myös kysyä,,onko ollut niitä työhalujakaan? Kaikki on yhteiskunnan syytä, kun se ei maksa kunnolla että voisi jatkaa jatkuvaa biletyselämää!- toenen.riähkä
Nyt kyllä valehella lottuutat eto riähkä.
- krfuykiykokoli
Sattuko sinulle kohalleen kun lämpisit? Oletko luuseri ja juoppo?
- HOHHOIjjaaa
Eipä ole kummosta tarjontaa asuntomarkkinoilla Lieksassa, suurin osa isojen remonttien tarpeessa ja silti pyydetään älyttömiä summia vanhoita taloista!
- jobbarit-pärjää
Lieksassa asuntojen, ok-talojen ja tonttien hinnoittelu kaksijakoinen. Ne joiden pitää myydä hinnoittelevat myytävänsä hyvinkin halvaksi- valitettavasti pakon sanelemana. Töitä ei ole ja on pakko muuttaa muualle.
Toinen ryhmä on sitten sijoittajat, joista monet ostavat näitä edm. kohteita. Ostokeille voidaan tehdä pikku remppaa jne.. mutta kun rahan takia ei tarvi hoppuilla myynnin kanssa niin voidaan hintaa pitää korkealla. Josko kuitenkin joku ostaisi.
- geekyrpäjooseppi
Kolmas ryhmä taas on sellainen että perilliset katsoo listahintaa mitä keskustassa asunnolla saa tai sen lähellä! 50-60 luvun ns rintamamiestalolla hurjia pyyntöjä, vaikka mitään remontteja ei ole vuosikymmeniin tehty! Noista ns purkukuntoisista pyydellään jopa 30-40 tuhatta!
Käytännössä on paljon tyhjillään asuntoja joiden oikea markkinahinta on vain 5-15tuhannen luokkaa jos sitäkään, riippuu asunnon rakentamisvuodesta, paikasta ja kunnosta!- HOHHOIjjaaa
tätä juuri ihmetellyt kanssa- jokikadulla tästä loistava esimerkki..
- Kaukonpartio
Kaupungin johdolla on varmasti fantastiset suunnitelmat Rantakylää varten nyt, kun viimeisetkin mökkiläiset ilman minkäänlaista korvausta on ajettu tiehensä ja mahtavien rantatonttien ja bulevardin rakentaminen voi alkaa, pitäkää silmällä.
- rauhotu
kuka sinne haluaa mitään rakentaa, saha vieressä. Muutenkin alue vanhaa järvenpohjaa, suo siellä vetelä tiällä.
- rantakylänraitilla
Höpöhöpö. Vai vielä korvauksia, kun ovat luvatta ja ominpäin rakentaneet mökkinsä, rahaliikenteen pitäisi mennä toisinpäin. Teollisuusaluetta Rantis on kaavassa, ei sinne asumista ole koskaan suunniteltukaan.
- Kaukonpartio
rantakylänraitilla kirjoitti:
Höpöhöpö. Vai vielä korvauksia, kun ovat luvatta ja ominpäin rakentaneet mökkinsä, rahaliikenteen pitäisi mennä toisinpäin. Teollisuusaluetta Rantis on kaavassa, ei sinne asumista ole koskaan suunniteltukaan.
Et sitten näytä tietävän asioista mitään, lämpimiksesikö lepertelet. Luuletko, että kokonaisen kaupunginosan, joka se aikoinaan oli, on voinut luvattomasti rakentaa, eikä se alunperin mitäään teollisuusaluetta ollut, kauppakin sieltä löytyi. Se, että alue myöhemmin muutetaan teollisuusalueeksi (niin, mitähän teollisuutts sinne on tulossa), ei oikeuta kaupunkia takavarikoimaan ihmisten omaisuutta, kyllä jokainen on mökkinsä omilla rahoillaan aikoinaan ostanut ja on silloin normaalioloissa myös jonkinlaiseen korvaukseen oikeutettu, näin oikeusvaltiossa yleensä toimitaan, toki Lieksa voi olla poikkeus tässäkin tapauksessa.
- VaatturiEskelinen
Mittee se kaupunki sillä rannalla tekköö, ois antana mökkiläisten siellä jatkoo, kun kerran ite halusivat, ei varmaan ois kettään häirinnä.
- Paniikkia.pukkaa
Moni ihmettelee samaa asiaa. Kunnassa pilvin pimein vappaita tontteja ja netistä löytyy myynnistä kymmeniä ok-taloja. Ranta tuolla alueella on mutakortteikkoa n. 200 m leveydeltä.
- Anonyymi
Paniikkia.pukkaa kirjoitti:
Moni ihmettelee samaa asiaa. Kunnassa pilvin pimein vappaita tontteja ja netistä löytyy myynnistä kymmeniä ok-taloja. Ranta tuolla alueella on mutakortteikkoa n. 200 m leveydeltä.
Nyt kaupunki töihin! Rannan kunnostamalla, eli siis ruoppaamalla puhdistaen ja tilalle hiekkaa, siis hiekkaa. Tulis Lieksan "rivieera"..Tätä Pielisen rannan läheisyyttä ole ollenkaan osattu hyödyntää..Voisiko kuvitella vaikkappa Kalajoen heikkasärkät?
- Anonyymi
Tästä lieksasta ei todellakaan löydä kunnon taloa järkihintaan.
Paljon valesokkelitaloja 70 luku ja 80.putkiremontit,viemärit,ja kähmäisiä asuntoja vuokratonteilla aika paljon.Kukaan terve ei maksa 50 000 e kähmäsistä remonttikypsistä asunnoista.
Lähes tulkoon kaikki on rakennettu luokkaa 2km ja yli keskustasta lähempää on vaikea saada,sitten nämä rakentaneet aivan vieriviereen ja noin pieni kylä on kyseessä.
Samaa on nähtävissä 10km päässä pankakoskella,kuka ostaa 10km päästä jossa naapurit on vieri vieressä ryppäänä ja näiden jälkeen on syvä hiljaisuus.
Eihän tuolta pankakoskelta voi maksaa edes 80 luvun talosta 10000euroa.
Kyllä on kaupunkisuunittelu ollu pöljän hommia.
Keskustasta on kuviteltu ilmeisesti 100000 asukkaan kaupunkia,mitään järkeä ei ole ilmeisesti kukaan käyttänyt,nyt on se vanha silta kaarisilta ajokielossa,ja tuossa kylässä pitää väistää lähes kaikkialla oikealta,ei hyvää päivää sentään.
Näyttää että ajat päätietä niin kinttupolulta oikealta voi tulla joku eteen.
On kyllä sellaista kaupunkisuunittelua ettei siinä ole järki ollu mukana,ja kaapeli tv:tä ei ole vezetty koko kylään.- Anonyymi
Tuosta aloituksesta on tultu sen verran aikaa ettei saa puoltakaan mitä sai muutamia vuosia sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuosta aloituksesta on tultu sen verran aikaa ettei saa puoltakaan mitä sai muutamia vuosia sitten.
Siksipä ei kannata remontteerata, kun ei tiedä, meneekö kaupaksi. Itelle välttää ihän sellaisenaan.
Ku myyntihinta on vain symbolinen , jää siitä reilusti ostajalle remontoida pytinki mieleisekseen.
Luuleeko kukaan, jos remontoidusta talosta saa parikymmentätonnia, kannattaako remontoida? No ei todellakaan.
Eihän saa edes remonttirahojaan katettua ja itse talo menee ilmaiseksi.
Onhan kaikkialla vanhoja taloja myynnissä ja käytössä. Miksi täällä pitäisi olla uusia ja niitä saisi lähes ilmaiseksi? Jos ei ole rahaa maksaa talosta, onko sitten tarpeeksi talosta johtuviin kuluihin? Ei ole ilmaista asua omassakaan, niinkuin luullaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksipä ei kannata remontteerata, kun ei tiedä, meneekö kaupaksi. Itelle välttää ihän sellaisenaan.
Ku myyntihinta on vain symbolinen , jää siitä reilusti ostajalle remontoida pytinki mieleisekseen.
Luuleeko kukaan, jos remontoidusta talosta saa parikymmentätonnia, kannattaako remontoida? No ei todellakaan.
Eihän saa edes remonttirahojaan katettua ja itse talo menee ilmaiseksi.
Onhan kaikkialla vanhoja taloja myynnissä ja käytössä. Miksi täällä pitäisi olla uusia ja niitä saisi lähes ilmaiseksi? Jos ei ole rahaa maksaa talosta, onko sitten tarpeeksi talosta johtuviin kuluihin? Ei ole ilmaista asua omassakaan, niinkuin luullaan.Täällä Lieksassa asunnot täytyy laittaa alennusmyyntiin ja/tai vapaaehtoiseen huutokauppaan. Tilanne on toivoton, väki vähenee, vanhukset muuttaa palvelutaloihin joten mistä ihmeestä tällä hetkellä olevalle asuntomassalle saati tulevallekkaan löytyy ostajia? Paljon on vanhaa rakennuskantaa kerros-,rivi-ja omakotitaloissa. Korjausvelkaa on kertynyt, kun ei aikanaan ole tehty vesijohto-,viemäri-ja ikkunaremppoja. ym.ym.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä Lieksassa asunnot täytyy laittaa alennusmyyntiin ja/tai vapaaehtoiseen huutokauppaan. Tilanne on toivoton, väki vähenee, vanhukset muuttaa palvelutaloihin joten mistä ihmeestä tällä hetkellä olevalle asuntomassalle saati tulevallekkaan löytyy ostajia? Paljon on vanhaa rakennuskantaa kerros-,rivi-ja omakotitaloissa. Korjausvelkaa on kertynyt, kun ei aikanaan ole tehty vesijohto-,viemäri-ja ikkunaremppoja. ym.ym.
Kaupunki kaavoittaa hugenaan uusia asuntotontteja. Riikolan pelloille odotetaan talonrakentajiksi rikkaita avainhenkilöitä. Asuintontteja myydään ehkä kaksi neljässä vuodessa. Kellekä tasoitetaan teollisuustontteja ABC:n takaiselle raiskiolle?
Mikä suuruudenhulluus on vallalla virkamiehillä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupunki kaavoittaa hugenaan uusia asuntotontteja. Riikolan pelloille odotetaan talonrakentajiksi rikkaita avainhenkilöitä. Asuintontteja myydään ehkä kaksi neljässä vuodessa. Kellekä tasoitetaan teollisuustontteja ABC:n takaiselle raiskiolle?
Mikä suuruudenhulluus on vallalla virkamiehillä?Tänne on kasautunut virkamiehistö joka muualle ei ole kelvannut.
- Anonyymi
Tuolla pellolla haisee virtsa ja lintujen kirkuminen on raastavaa.
- Anonyymi
Kukkeat tuoksut terävöittävät lintujenkin aistit 🐦
- Anonyymi
Myös on myytäviä asuntoja.
https://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/kauniainen?gclid=Cj0KCQjwhY-aBhCUARIsALNIC06_Muzg8bJ6Ypb0rNoGPkDT5UoKRf0W9AunMwhYBz4KfFp24bzziAEaAvo8EALw_wcB
"markkinat"
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata892618Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2031658- 1161590
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411461Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641212Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻75995- 56969
- 45857
- 63849
- 61835