Ruotsissa herätty lisääntyvään ongelmaan. Maassa asuvat pakolaiset matkustavat enenevässä määrin ulkomaille sukuelinten silpomisen, lapsi-/pakkoavioliittojen solmimisen merkeissä. Moniavioisuus myös ongelma.
Nyt Ruotsissa selvitetään voisiko ongelmaa hillitä epäämällä passihakemuksia epäilyttävissä tapauksissa.
(Vaiko vapaa liikkuvuus pahoissa aikeissa liikkuvillekin?)
Nyt Ruotsissa selvitetään voisiko ongelmaa hillitä epäämällä passihakemuksia epäilyttävissä tapauksissa.
(Vaiko vapaa liikkuvuus pahoissa aikeissa liikkuvillekin?)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei svenskeissä mene läpi mikään toimenpide, joka kohdistuu matujen oikeuksien rajoittamiseen. Ruotsissa alkaa 10-20 vuoden sisällä sisällisota, joka päättyy kehitysmaamuslimien voittoon. Silloin viimeistään on luotu todellinen pohjoinen kalifaatti.
Joo, muttei se vielä noin pian ala. Tuskin edes 100 vuoteen, valitettavasti kyllä, mielenkiintoistahan sitäkin olisi päästä seuraamaan.
Ruotsin keharit ovat kuitenkin keskenäänkin eripuraista sakkia, joten eivät siksikään pysty yhdistämään voimiaan valtiovaltaa vastaan noin pian. Todennäköisemmin menee vielä yli 200 vuotta ennen isoa rähinää.
Tai nojoo, siis nykytahdilla se 200 vuotta, mutta Afrikan väkiluvun nelinkertaistuessa ja lähi-itäläistenkin kasvaessa huimasti, on tietenkin mahdollista, että Ruotsi innostuu ottamaan kehareita eksponentiaalisella tahdilla, mikä myös nopeuttaisi räjähdystä. Silloin voisimme vielä tällä vuosisadalla nähdä jotain isompaa melskettä.
Todennäköisin skenaario on se, että white flight kiihtyy lopulta siihen pisteeseen, että maan sisäisiä rotujen- ja uskontojenvälisiä rajoja vartioidaan sotilaallisesti, kuten ennen muinoin etelä-afrikassa.
Mitään yksittäistä iso kahakkaa ei tule vaan loputon sarja pieniä konflikteja.
Vartioidut ja aidatut valkoisten asuinalueet ovat nykypäivää Etelä-Afrikassa. Pian myös Euroopassa! Niin EU parantaa turvallisuuttamme kokoajan.
Katso+vaikka+ruotsia:+suvakit+itse+muuttavat+pois+matualueilta,+ja+kauanko+luulet,+että+Göranit+jaksavat+katsella+nykyistä+raiskausmenoa?+Kauanko+siellä+menee,+että+ruotsi-demokraatit+pääsevät+vallankahvaan+ja+todella+tekevät+asioille+jotakin?+Ja+maassa,+jossa+10%+väestä+jo+on+matuja?
Eihän Etelä-Afrikassa valkoiset liiku ilman aseita. Marketeissakin on gun cabinetit (asekaapit), joihin aseen voi laittaa siksi aikaa, kun menee sisälle markettiin.