Seleprity Jaska Mäntyloisesta kysymys?

Osaako kukaan kertoa missä tämä meidän Suuruutemme on? Kaikki tiedämme nuo aussi-feikit, mutta silti missä tämä Loinen luuhaa? Faktaa on ettei Mielikuvitus-Ricu ole ollut kuvioissa yli vuoteen, ymmärrettävistä syistä. Kukaan ei ole vakuuttunut vanhoista patiokuvista, yms. typeristä pitsakuvista.
Se, että tuo Lotjake kommentoi jokaista ketjua, kertonee jo sen ihansata lomasta. Moppi-Hekla komppaa, tottakai, onhan ihan itte kasvattanut Lokkinsa.
Olen yhä enemmän, tuon Patalaiskan-Parasiitin kommenttien mukaan vakuuttunut että se on yhä siellä Peltolassa. Rakkaan Letkun potkimana. Siellä on ja pysyy. Toivottavasti!! #Niinmuahhahha
331603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Ole muuta hommaa kuin jauhaa paskaa Suomi24 palstalla? Oikeasti? Vaikutat henkisesti häiriintyneeltä ja sinulla on vakava fiksaatio Jasmin Mäntylään. Käy juttelemassa ammattilaisille; vaikka se onkin iso kynnys kertoa Jasmin fiksaatiostaan. Ole rohkea ja hae ammattiapua. Todellista rohkeutta ei ole haukkua ihmisiä palstoilla anonyymina raukkamaisesti, todellista rohkeutta on tunnustaa ongelmansa. Ole reipas ja mene heti huomenna ammattiauttajan puheille.

Äänestä
  • Jospa se "Jaska" on tehnyt jotain pahaa tuolle papparaiselle, kun noin henkilökohtaisesti ottaa.

    Äänestä

  • "Kaunis vaimo, lapsia, ja etenkin TYÖ" Niinhän sillä Letkullakin on. Pitkä rimpsu kehuvia adjektiiveja vaimostaan, olisit veikkonen kopsannut ne., jäi nimittäin aikas köyhäksi sun elosi. Täytyy kyllä sitä vaimoasi sääliä, tuommoinen ukko, joka Jaminin perään yökaudet kuolaa!

    Äänestä

  • vaimo.kärppä kirjoitti:

    "Kaunis vaimo, lapsia, ja etenkin TYÖ" Niinhän sillä Letkullakin on. Pitkä rimpsu kehuvia adjektiiveja vaimostaan, olisit veikkonen kopsannut ne., jäi nimittäin aikas köyhäksi sun elosi. Täytyy kyllä sitä vaimoasi sääliä, tuommoinen ukko, joka Jaminin perään yökaudet kuolaa!

    Tuota samaa on kyllä ihmetelty, että minkälainen vaimo rupeaa katselemaan moista ukkoa, Pappakärppää, joka tosissaan yöt päivät kyttää jotain JASKAA. Ei taida vaimokaan olla niin viisas, tai sitten ehkä on vaan tyytyväinen kun edes jonkun sai. Jostain syystä tuosta poistetiin papparaisen pitkä monologi.

    Äänestä

Pappakärppä oikeasti, että jsminit ym.julkkikset täällä itse kirjoittelee ja vastailee. Sulla on oikeasti vakava ongelma ja todellisuuuden tajusi on nollassa. Hae apua, et käy ns.täysillä.

Äänestä

Pipipää Jassu syyttelee ja haukkuu kaikkia, jotka keksivät hänen juonensa, sairaaksi. Kyllä se nyt siltä näyttää, että Jassukan stoorit on taputeltu..

Äänestä

Kyllä nyt todellisuudentaju heittää ja pahasti. Hae apua oikeasti. Sinulla on iso ongelma. Mt-ongelma. Hoida se

Äänestä

Onko pappakärppä letkun uus nimimerkki? Miten se viuhahdus?
Mt-ongelmien lisäksi on näköjään paha lukihäiriö kun Jasmin Mäntylän nimi on noin hankala kirjoittaa. Hommaa hei apua.

1Äänestä
  • Jasmin on ainoa jolla itsariyrityksen vuoksi on mt-ongelmia, ei palstalaiset. Jasminilla on pakkomielle palstalaisista ja mode voisi puuttua tähän häiriköintiin. Tämä on suomi24 julkkis keskustelupalsta jossa Jasmin on aiheena.

    Äänestä

  • On, eikä se muutenkaan ole sanojensa mittainen, tuskin muutenkaan. Kauhea kiima Jaskaan, kuka se sitten onkaan..

    Äänestä

  • VintinSairasMtOngelmaine kirjoitti:

    Jasmin on ainoa jolla itsariyrityksen vuoksi on mt-ongelmia, ei palstalaiset. Jasminilla on pakkomielle palstalaisista ja mode voisi puuttua tähän häiriköintiin. Tämä on suomi24 julkkis keskustelupalsta jossa Jasmin on aiheena.

    Aivanko ainoa joka on yrittänyt itsemurhaa? Käsittääkseni nuo mainitsemasi mt-ongelmat on syy yritykseen eikä seuraus, niin kuin tuosta sinun sepustuksestasi voi päätellä. Ehkä ne ongelmat sinulla on hoidettavissa

    Äänestä

  • papis.ei.ole.pop kirjoitti:

    On, eikä se muutenkaan ole sanojensa mittainen, tuskin muutenkaan. Kauhea kiima Jaskaan, kuka se sitten onkaan..

    "On, eikä se muutenkaan ole sanojensa mittainen, tuskin muutenkaan. Kauhea kiima Jaskaan, kuka se sitten onkaan.. "

    Jaska, jatka haaveilujasi! Olen aivan liian nuori sinulle. Liian pitkä matka eläkeikään siis. #Niinmuahhahha

    Äänestä

  • Jassuko.muka kirjoitti:

    Aivanko ainoa joka on yrittänyt itsemurhaa? Käsittääkseni nuo mainitsemasi mt-ongelmat on syy yritykseen eikä seuraus, niin kuin tuosta sinun sepustuksestasi voi päätellä. Ehkä ne ongelmat sinulla on hoidettavissa

    Jasmin on ainoa jolla on mt-ongelmia itsari ja alco-ongelman vuoksi. Jasmin kuvittelee harhaisessa päässään tietävänsä palstalaisten elämän. Palstalaiset ei ole niin tyhmiä kuin mäntylokki ja jaa kaikkea julkisuuteen mutta Jasmin jakaa ihan kaiken. Sairasta notkua täällä mutta kun lokeilla ei ole muuta elämää kuin palstalaiset. Ilman palstaa koukkunokkalokit ois ollut siinä mainitsemassasi hirren nokassa.

    Äänestä

  • PappaKärppä kirjoitti:

    "On, eikä se muutenkaan ole sanojensa mittainen, tuskin muutenkaan. Kauhea kiima Jaskaan, kuka se sitten onkaan.. "

    Jaska, jatka haaveilujasi! Olen aivan liian nuori sinulle. Liian pitkä matka eläkeikään siis. #Niinmuahhahha

    "Olen aivan liian nuori sinulle". Eikä siinä vielä kaikki, on myös kaunis vaimo ja lapsia.....Mikä vaimo katselee ukkonsa pakkomiellettä johonkin "JASKAAN"? Täytyy kyllä olla pahasti latvasta laho, ja entä ne lapset, kun iskän aika menee "JASKASTA" haaveiluun, varmaan kivaa. Ja Jasmin nauraa....

    Äänestä

  • PalstaAddiktioLokeilla kirjoitti:

    Jasmin on ainoa jolla on mt-ongelmia itsari ja alco-ongelman vuoksi. Jasmin kuvittelee harhaisessa päässään tietävänsä palstalaisten elämän. Palstalaiset ei ole niin tyhmiä kuin mäntylokki ja jaa kaikkea julkisuuteen mutta Jasmin jakaa ihan kaiken. Sairasta notkua täällä mutta kun lokeilla ei ole muuta elämää kuin palstalaiset. Ilman palstaa koukkunokkalokit ois ollut siinä mainitsemassasi hirren nokassa.

    Sinun tyhmyyshän tuossa paljastui. No, ei varmasti ole ainoa, Suomihan on oikein luvattu maa mt- ja alko-ongelmineen itsemurhineen, niin että ÄLÄ JATKA. Palstalaisissa ja Jasminissa on erona julkisuus. Missä tuossa "Jassuko.muka" tekstissä hirren nokka mainittiin. Sinulla se nokka fetissi loistaa kilometsien päähän. Kaiken lisäksi Jasmin on vaan onnellinen ja sekös joitakuita palstalaisia närästää. Kannattaa ottaa pari rennietä.

    Äänestä

Tän kärpän on pakko olla letku, ei kellään muulla voi olla tollasta pakkomiellettä Jasminiin. Haluaisin kyllä tavata sen vaimon joka tukee miestään tässä "kirjoitan ilkeyksiä Jasminista 24/7" harrastuksessa, mutta tuo vaimo lienee yhtä todellinen kuin joulupukki tai pääsiäispupu... Jasmin ansaitsis kyllä jonku mitalin tekemästään mt-työstä kärpän hyväksi, ilma Jasminia kärpällä ei olis elämässään tarkoitusta ja se olis varmaan päättäny päivänsä jo kauan sitten.

1Äänestä

Letku on ainoastaa Mäntylöiden pipipäiden päässä. On ne niin tolloo sakkia DD

Äänestä

Jaska elää omissa harhoissaan, tultuaan lempatuksi Australiasta takaisin vinttokomeroon, sekos lopullisesti.

Äänestä

Tahtoo noita samoja nappeja mitä letkukärppä vetää! Miten joku voi olla noin vieraantunut todellisuudesta?

1Äänestä
  • Jaa taas osui oikeaan osoitteeseen, tunnistit itsesi. Miten sinun kaunis vaimosi ja lapsesi suhtautuvat pakkomielteeseesi? Äijä ei jouda olemaan vaimonsa eikä lastensa kanssa ollenkaan, jotain JASKAA vaan palvoo. Alat olemaan huvittavampi(säälittävämpi) kuin Jasmin.

    Äänestä

  • en todellakaan ole JASKA. Edelleen ihmettelen vaimoasi, täystyhjäpää taitaa olla. Ei kukaan normaali nainen katsele tuommoista äijää, joka päivät yöt kuolaa jonkun "äijän perään. Keskity perheeseesi. Luulenpa oikeasti, jos kyse on Jasminista, hän ei sinut lempattuaan vaivautuisi millään tavoin kommentoimaan höyrypäisiä aatoksiasi.

    Äänestä

  • niinpä niin, eihän ihana Debsu muokkaa kuviaan, eihäneihän eihän? Ja oikeasti olet säälittävä.

    Äänestä

  • Eikö pappaparan pitänyt päivin keskittyä perheeseensä?

    Äänestä

Jasmin on ahkerin kirjoittaj täällä. Nyt iski mustasukkaisuus, kun Rikulla mukavampi elätti. Jasmin teeskentelee olevansa allerginen koirille! Nyt ei auta mikää Jassu!

Äänestä
  • Missä Jassu kertoo olevansa allerginen koirille?

    Äänestä

Jasmin on palannut tänään 1.7. Ouluun. Varma tieto koska olin itse samalla lennolla. Oulun kenttä on suljettu joten lento Kemiin ja sieltä bussilla Ouluun.

Äänestä
  • Totta on, että Oulun kenttä suljettu remontin vuoksi.

    Äänestä

  • Ja miksiköhän et ilahduttanut "suurta tähteä" kuvaamalla häntä ja antanut myös meidän "ihailijoiden" nauttia kuvista?

    Äänestä

  • Ei tullut mieleenkään salakuvailla, joku raja sentään. Mutta uskokaa tai älkää, Ouluun on palannut eilen 1.7, Australian reissu ei kestänyt kuin reilu pari viikkoa. Instagramista saa vaikutelman että olisi vieläkin siellä.

    Äänestä

  • Testigo kirjoitti:

    Ei tullut mieleenkään salakuvailla, joku raja sentään. Mutta uskokaa tai älkää, Ouluun on palannut eilen 1.7, Australian reissu ei kestänyt kuin reilu pari viikkoa. Instagramista saa vaikutelman että olisi vieläkin siellä.

    Ei se ole missään Australiassa edes ollut. Mitä ihmettä se siellä tekis?

    Äänestä

Justis joo ja lehmät lentää...

Äänestä

Huh huh Jasso on taas räyhännyt täällä koko päivän. Ei tarvi olla kuin hetki pois, Jasso räyhää raivopäänä XD XD

Äänestä
  • Hyvä jassukka !!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


PappaKärppä kirjoitti:

Osaako kukaan kertoa missä tämä meidän Suuruutemme on? Kaikki tiedämme nuo aussi-feikit, mutta silti missä tämä Loinen luuhaa? Faktaa on ettei Mielikuvitus-Ricu ole ollut kuvioissa yli vuoteen, ymmärrettävistä syistä. Kukaan ei ole vakuuttunut vanhoista patiokuvista, yms. typeristä pitsakuvista.
Se, että tuo Lotjake kommentoi jokaista ketjua, kertonee jo sen ihansata lomasta. Moppi-Hekla komppaa, tottakai, onhan ihan itte kasvattanut Lokkinsa.
Olen yhä enemmän, tuon Patalaiskan-Parasiitin kommenttien mukaan vakuuttunut että se on yhä siellä Peltolassa. Rakkaan Letkun potkimana. Siellä on ja pysyy. Toivottavasti!! #Niinmuahhahha

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu