Punamulta uppoaa...

Kepun mulle-mulle-kaikki mulle -politiikka johtaa jo tällä vaalikaudella umpikujaan... ja se jos mikä on onneksi Isänmaalle - palaamme sinipunaan.
=
Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd.) arvostelee kovin sanoin hallituskumppani keskustaa itsekkyydestä aluepolitiikassa. Hufvudstadsbladetin haastattelussa keskiviikkona Kalliomäki arvioi, että keskusta toimii edelleen samalla tavalla kuin 1980-luvun punamultahallitusten aikana.

- Keskusta katsoo aina ensin puoluepoliittisia etuja. Toisella sijalla tulevat aluepoliittiset edut ja vasta viimeisenä tulee valtakunnan näkökulma. Järjestyksen pitäisi olla päinvastainen, Kalliomäki sanoo.

Kalliomäki sanoo, ettei halua palata vanhan punamullan aikoihin ja siihen tapaan tehdä politiikkaa.

Kalliomäki ei haastattelussa mainitse mitään esimerkkiä keskustan toiminnasta, mutta päähallituspuolueiden välejä on viime aikoina kiristänyt mm. kysymys Tekesin alueellistamisesta. Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) haluaa itsenäistää Tekes-yksiköt, jotka nykyään kuuluvat TE-keskusten alaisuuteen. SDP:ssä suhtautuminen on kriittisempää.
13422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Keskustan pitäisi nyt vaatia SDP:tä noudattamaan pelisääntöjä. Ei tämmöisiä asioita lehtien palstoilla käsitellä.

Äänestä
  • omilleenkin ja tekee juuri samalla tavalla.

    Äänestä

  • Niinpä niin... Kepun pitäisi paljon muutakin, mutta mitäpä apupuolue tekee - se tekee vain ja ainoastaan sen minkä Sdp antaa sen tehdä.
    =
    Vaihtoivathan luuserit puheenjohtajansakin, kun Sdp niin määräsi.

    Roskajoukkio koko Kepu.

    Äänestä

  • Tapio.Talvi kirjoitti:

    omilleenkin ja tekee juuri samalla tavalla.

    Kyllä samat pelisäännöt koskevat SDP:tä kuin Keskustaakin - ainakin pitäisi.

    Äänestä

On viisas mies.
Keskustasta on demarien päästävä eroon välittömästi. Ellei niin käy voimme todella nähdä kuinka keskusta vedättää.

Matalaprofiili Vanhanen on erityinen taituri. Aho ja Jäätteenmäki murskattiin, juuri noilla avuilla.

Jo riittää!! Kepu pettää aina.

Äänestä
  • "Antti Kalliomäki
    On viisas mies. "

    Bwahhahhaahhaahaaaaaaaaaaaaaaaa !!!!

    Äänestä

Asiallinen ja hillitty Kalliomäki ei yleensä auo suutaan turhan takia. Ilmeisesti kepukähmintään on pantu taas entisenlaista vauhtia.

Kalliomäen listaus - puolueen etu, aluepoliittiset edut ja vasta viimeisenä valtakunnan etu - on juuri sitä, mitä Keskusta on aina harjoittanut. Kalliomäki kuvaa lyhyesti mutta osuvan hienosti kepulaisen politiikan syvintä olemusta.

Luultavasti tässä on kyse pekkaroinnista. Keskustan politiikka on valta- ja aluepolitiikkaa. Maakunnissa on varmaan alettu kysellä, että pitäiskö vaalivoitto alkaa jo hyvissä ajoin realisoimaan myös taloudellisesti, jos seuraavissa vaaleissa vaikka kävisi hullusti.

Äänestä
  • Valitettavasti kepuun ei ole luottamista.

    Äänestä

"Tasapainoiseen aluekehitykseen

Maassamme tarvitaan jatkossakin tasapuolista alueiden kehittämistä, jossa maan eri osia ei aseteta vastakkain. Kansallisen kilpailukyvyn perusta ovat vahvat, omaan osaamiseensa nojaavat alueet. Tulevan vaalikauden aluepolitiikan ydin on erikokoisten kaupunkiseutujen elinvoimaan perustuvan aluekeskusverkoston vahvistaminen. Ne toimivat kehityksen vetureina. Aluekeskusten ja niitä ympäröivän maaseudun vuorovaikutuksessa kehittyy myös maaseudun elinvoima.

Liian harvoihin kasvukeskuksiin keskittyvää kasvua tulee hajauttaa laajemmalle jatkamalla ja tehostamalla aluekeskusohjelman toteutusta. Kestävä aluepolitiikka perustuu alueiden omiin vahvuuksiin, oma-aloitteisuuteen ja väestön osaamistason kohottamiseen.

Korkeakouluopetuksen ja tutkimuksen alueellisesta vaikuttavuudesta on huolehdittava sekä tuettava ammattikorkeakoulujen osallistumista tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan. Osaamiskeskusohjelmaa tulee jatkaa. Myös valtion toimintojen alueellistamista on jatkettava.

Vuoden alussa käynnistyneen sotu-maksun alennuskokeilun pohjalta on arvioitava alueellisten verotukien käyttökelpoisuutta ja tuloksellisuutta. Lääniuudistuksesta ja Kainuun mallin kokeilusta saatujen kokemusten perusteella on arvioitava aluehallinnon uudistamistarpeet.

Nopeiden ja edullisten tietoliikenneyhteyksien saatavuus on varmistettava koko maassa.

Kasvukeskus- ja kaupunkipolitiikalla tuetaan kaupunkiverkon kokonaisvaltaista kehittämistä. Helsingin seudun kunnat on saatava tiiviimpään yhteistyöhön parempien palvelujen ja yhteisen maa-, asunto- ja liikennepolitiikan turvaamiseksi.

Kuntatalouden vakauttamiseksi on siirryttävä peruspalvelubudjetointiin, jossa sovitaan kunnallisen palvelutuotannon vähimmäistaso ja valtion sen rahoittamiseen käyttämä osuus. Jotta peruspalvelut voidaan tuottaa laadukkaina ja kohtuukustannuksin, on kuntien keskinäistä yhteistoimintaa ja kuntaliitoksia rohkaistava."

Äänestä
  • Niinpä niin... kimppakivaa - muiden kustannuksella.

    Äänestä

  • rautalehti kirjoitti:

    Niinpä niin... kimppakivaa - muiden kustannuksella.

    minkä puolueen vaaliohjelmasta lainaus oli?

    Äänestä

  • KMa kirjoitti:

    minkä puolueen vaaliohjelmasta lainaus oli?

    Tietysti.

    Äänestä

Toivottavasti Kokoomus ei sentään pyri pääministeripuolueeksi. Edellinen kokkari-johtoinen hallitus (Holkeri 1987-1991) ajoi Suomen vararikon partaalle.

Kokkari pääministerinä olisi kaikkea muuta kuin Suomen etu. Sitä en tosin tiedä, miten se vaikuttaisi sinun isänmaasi oloihin..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


rautalehti kirjoitti:

Kepun mulle-mulle-kaikki mulle -politiikka johtaa jo tällä vaalikaudella umpikujaan... ja se jos mikä on onneksi Isänmaalle - palaamme sinipunaan.
=
Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd.) arvostelee kovin sanoin hallituskumppani keskustaa itsekkyydestä aluepolitiikassa. Hufvudstadsbladetin haastattelussa keskiviikkona Kalliomäki arvioi, että keskusta toimii edelleen samalla tavalla kuin 1980-luvun punamultahallitusten aikana.

- Keskusta katsoo aina ensin puoluepoliittisia etuja. Toisella sijalla tulevat aluepoliittiset edut ja vasta viimeisenä tulee valtakunnan näkökulma. Järjestyksen pitäisi olla päinvastainen, Kalliomäki sanoo.

Kalliomäki sanoo, ettei halua palata vanhan punamullan aikoihin ja siihen tapaan tehdä politiikkaa.

Kalliomäki ei haastattelussa mainitse mitään esimerkkiä keskustan toiminnasta, mutta päähallituspuolueiden välejä on viime aikoina kiristänyt mm. kysymys Tekesin alueellistamisesta. Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) haluaa itsenäistää Tekes-yksiköt, jotka nykyään kuuluvat TE-keskusten alaisuuteen. SDP:ssä suhtautuminen on kriittisempää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu