Kyllä on kako painunut alas Pormestari ja ministerit hyppivät riemusta kiljahdellen kulkueen kärjessä.
Vanhat kakon jäärät kääntyisivät haudassaan ,jos tietäisivät puolueen rappiosta.
Vanhat kakon jäärät kääntyisivät haudassaan ,jos tietäisivät puolueen rappiosta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kakon äijäthän ovat monet salahomppeleita.
Senhän kuulet jo puhetyylistä.
Mikä milloinkin "populaaria on" !
Samoin olisi ollut aikoinaan jos olisi uskaltanut olla pois "talonpoikaismarssilta", "Mäntsälän kapinasta" tai vaikkapa "retkestä Lapualle". Se pinnalla pysyminen kun vaatii aina ja ajasta riippumatta ne "pintaliitäjät" ja hyödylliset idiootit. Entinen piikakin sen tiesi kun totesi :"Rikasta hallaa vaik hampaat irvessä". Mitäs jos ei hävetä niin nousee vaikka minkä porukan mukaan ja ainahan voi selittää tulleensa "ajopuun tapaan" vedetyksi mukaan kuten historiasta on selitysosastolla kirjoitettu .
Entisen presidentin Lech Walesan tv-esiintyminen on ollut puheenaihe Puolassa.
Walesa sanoi TVN-kanavan haastattelussa, ettei homoseksuaaleilla ole oikeutta vaatia merkittäviä tehtäviä politiikassa. Heidän pitäisi tietää olevansa vähemmistö ja sopeutua pienempiin asioihin, sanoi Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1983 saanut Walesa.
Walesan mukaan homoilla ei pitäisi olla oikeutta istua parlamentin etummaisilla riveillä. Jos heidän ylipäätään pitää olla parlamentissa, he voivat istua takarivissä tai jopa seinän takana, totesi ex-presidentti.
Maahanmuutto on vitsaus. Ei mulla muuta.