Avioero-avauksesta heräsi tällainen kysymys, että mitkä ovat ne asiat (avioeron ja uudelleen naimisiinmenon) lisäksi, joista täytyy käydä tekemässä parannusta seurakunnan edessä?
Millaiset perusteet tällaisen toimenpiteen takana on, miksi ihmisen täytyy käydä seurakunnan edessä pyytämässä anteeksi joitain syntejä, kun muuten saa uskoa yleisestä saarnasta synnit anteeksi. Miksi tiettyjä syntejä ei saa uskoa yleisestä saarnasta?
Onko tällainen julki-rippiä vai mitä se on? Mitä tapahtuu, jos ei käy seurakunnan edessä pyytämässä anteeksi?
Paljon kysymyksiä, mutta toivoisin että joku vastaisi tähän.
Millaiset perusteet tällaisen toimenpiteen takana on, miksi ihmisen täytyy käydä seurakunnan edessä pyytämässä anteeksi joitain syntejä, kun muuten saa uskoa yleisestä saarnasta synnit anteeksi. Miksi tiettyjä syntejä ei saa uskoa yleisestä saarnasta?
Onko tällainen julki-rippiä vai mitä se on? Mitä tapahtuu, jos ei käy seurakunnan edessä pyytämässä anteeksi?
Paljon kysymyksiä, mutta toivoisin että joku vastaisi tähän.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Asia täytyy korjata siinä laajuudessa kuin pahennusta on syntynyt...
Eikö sitten riitä, että pyytää anteeksi pahennusta? Koska jos on kerran saanut uskoa synnit anteeksi, niin eihän siinä jää enää muuta korjattavaa kuin se pahennus? Eli jos on ottanut eron ja saanut jo uskoa sen anteeksi, niin ei tarvitse pyytää eroa sinänsä uudestaan anteeksi, vaan sitä, että on käytöksellään saattanut pahentaa seurakuntaa?
Koska eikö evankeliumi ole ehdoton - jos minä saarnaan sinulle syntisi anteeksi (vaikka avioeron), niin se on Jumalan edessä anteeksi annettu. Muille aiheuttama pahennus sinun tulisi sitten korjata seurakunnan edessä.
Ei se ole autuuden mittari, että käykö siellä seurakunnan edessä vai ei. Katuvalle annetaan kaikki anteeksi ilman seremonioita.
mutta tällainen on kuitenkin käytössä, että käydään julkisesti tekemässä parannusta.
Tämä on totta - ja meissä kaikissa asuu perisynti kuitenkin, emmekä me kelpaa Jumalalle ikinä tekojemme tai tekemättä jättämisiemme kautta. Omatunto kuitenkin ohjaa uskovaisen pyytämään anteeksi pahennusta, jonka on seurakunnassa aiheuttanut. Ei se ole portti taivaaseen, mutta elämää on kevyempi jatkaa ja kilvoitella uskon tiellä, kun omatunto on kaikin puolin puhdas.
Se mua ihmetyttää, kun tiedän joidenkin ajattelevan niin, että seurakunnan edessä pitää pyytää nimenomaan joku nimenomainen synti anteeksi. Kuka tahansa uskovainen saa saarnata kaikki synnit ja epäilykset anteeksi eikä mitään syntiä tarvitse kahteen kertaan anteeksi pyytää. Eli jos on jo saanut synnit anteeksi, niin miksi ne pitää pyytää uudestaan anteeksi? Ei se ensimmäinen evankeliumi ole missään mielessä vajaa, eikä Jeesus ole asettanut anteeksiantamiselle mitään sellaista ehtoa, että pitäisi juosta ovelta ovelle pyytämässä anteeksi. Itse asiassa Jeesus opettaa, että armo tulee pyytämättä, eikä me saada sitä vaikka kuinka pyydettäisiin, ellei Jumala sitä meille anna.
Se pahennus on musta sitten eri asia. Se voi jäädä vielä tunnon päälle synnin anteeksiuskomisen jälkeenkin. (okei, siinä on joillekin ehkä ristiriita, jos on jo saanut uskoa kaikki synnit anteeksi...)
Saattaahan se olla että tuo edessä anteeksipyytäminen lohduttaa jonkun VL-pampun pätemisen tarvetta. "Että he saavat kerskata heidän lihastansa" niin muin fariseuksista sanoi itse Jeesus, Laittaa toisille kuormaa mutta ei itse suostu kantamaan siitä rahtuakaan. Tälläinen fariseuksen luonto.
joku "vl-pamppu" saisi mielihyvää siitä, jos näkee jonkun nöyrtyvän suuren ihmismärään edessä? Puhujapöntöstä saarnattu "synneistäpäästö" kyllä saattaa tuoda vallantunnetta. Toivottavasti ei kuitenkaan näin ole.
Että he kerskaavat heidän teoillaan. Mitä muutakaan se on. Sama synnin päästön sanalla pitäisi sama voima niin edessä kuin penkissä. Joku kerää tässä jotakin mikä ei kuulu hänelle lainkaan.
kyseessä on laajasti tiedossa oleva ja "julkinen" asia, on hyvä korjata julkisesti. Korjaaminen tulee kaikkien tietoon ja loppuu kuohunta seurakunnassa. Rauha ja rakkaus palaavat.
Ei ihmistä tarvitse "patistella" seurakunnan eteen, jos sydän on avautunut ja tunto herännyt.
Niinpäin tällainen asia menee, että ensin on voitu asiasta sopia kahdenkesken ja pyytää ja antaa anteeksi. Evankeliumista saa voiman myös lähteä "kantamaan vuodetta", eli mennä sopimaan tapahtuneita lankeemuksia tms laajemmaltikin, myös seurakunnan edessä.
menemisestä: Pitääkö siellä kertoa ääneen vielä se synti, johon on langennut? Osaatko kertoa millaisista asioista yleensä "halutaan" mennä seurakunnan eteen pyytämään anteeksi?
Mutta musta on edelleen eri asia mennä pyytämään synnin aiheuttamaa pahennusta anteeksi, kuin itse syntiä uudestaan. Koska jos joutuu uudestaan tekemään samasta synnistä parannusta, niin mitä siitä tulee? Evankeliumi ei poistaisikaan kaikkia syntejä. Ei me voida uskoa, että evankeliumi pesee ihmisen synnistä puhtaaksi riippumatta sen saarnaajasta ja sitten odottaa kuitenkin, että tästä samasta synnistä tehdään uudestaan parannusta. Silloin evankeliumista tulee laki ja teko.
Ainoa syy, minkä takia uskovaisen odottaisi kävelevän seurakunnan eteen on se, että hän tuntee käytöksellään aiheuttaneensa pahennusta ja haluaa pyytää nimenomaan sitä anteeksi.
Jos hän tuntee toisin, hän ei ole uskonut syntejä anteeksi. Jos taas toinen odottaa hänen korjaavan asioitaan uuden kerran, hän ei usko evankeliumin ehdottomaan ja parantavaan voimaan, vaan asettaa sille ehtoja. Ei siinä ole kenelläkään oikeutta tuomita toista tyyliin "sen tunto on kuollut, koska se ei pyydä UUDESTAAN anteeksi jo anteeksiannettua syntiä".
Anteeksi jos kuulostaa jyrkältä, mutta mulla nousee aina karvat pystyyn jos edes kuvittelen aistivani jotain sellaista, että teoilla pitäis ansaita taivaspaikka ja muiden hyväksyntä.
Ja ei ole tarkoitus hyökätä edellistä kirjoittajaa vastaan, kunhan sauhuan vaan. :) Mitä mieltä muut uskovaiset olette?
hiuksia halkomaan.
Joskus harvoin tällaista seurakunnan edessä käymistä tapahtuu, muistelen jonkun veljen pyydelleen anteeksi alkoholin käyttöänsä. - Kyllähän siinä samalla tuli tunnustetuksi sekä itse lankeemus että pyydetyksi anteeksi sekä sitä, että sen aiheuttamaa murhetta ja pahennusta.
Parannusta ja rippiä ei "joudu" tekemään, vaan se on armoetu, että meillä on vapahdus Jeesuksen veren kautta.
Hiuksia halkomaan? Pitääkö sitä kulkea niin säkki päässä, ettei ole hajuakaan siitä, mihin uskoo?
Jos uskoo Jeesuksen sovitustyön, niin se on JUST niin kuin sanoin. Voit vetää ketä tahansa meikäläispappia hihasta ja hän kertoo sinulle ihan varmasti saman asian. Se on sitten itse parannuksen tekijän asia, mitä hän seurakunnan edessä sanoo (ja usein varmaan sanookin jotain jo anteeksiannetusta synnistä), mutta uskotko Sinä, että hän ei olisi saanut syntiään jo anteeksi, jos joku on sen hänelle saarnannut?
Jos et pidä tätä merkittävänä kysymyksenä, niin ihmettelen.
Matteus 18
"15. Mutta jos sinun veljes rikkoo sinua vstaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken yksinänsä. Jos hän sinua kuulee, niin sinä olet veljes voittanut.
16. Mutta jos ei hän sinua kuule, niin ota vielä yksi eli kaksi kanssas, että kaikki asia kahden eli kolmen todistajan suussa olis.
17. Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja Publikanina.
18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa."
Julkisynneissä tietysti siirrytään suoraan kohtaan
"17. Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle;".
Jos voi varmana pitää, että kyseisessä julkisynnissä on kyseessä kuoleman synti, pitää jakeen 17. loppuosa paikkansa jo ennen seurakunnan puhuttelua tai seurakunnan erillistä synteihin sitomista.
Jos asia on ollut laajasti tiedossa, yleinen anteeksipyyntö on tavallaan "info" seurakunnalle, että korjaus on tapahtunut. Se on suuri ilo kaikille. Yhdessä iloitaan ja ihmetellään Taivaallisen Isän pitkämielisyyttä.
Mitä tunnustamista sellaisesta asiasta on, joka tiedetään, esimerkiksi juuri julkinen juomaan retkahtaminen.
Vai pitäisikö mielestäsi julkisesti pyytää anteeksi pahennusta "asiasta, jota nyt en halua mainita."
Kun Jumala on saanut tunnon avata ja parannuksen askelille on saanut voiman käydä, ei tällaista nipotusta tule mieleenkään. Omasta kokemuksestani voin sen sanoa.
En tietenkään tarkoittanut sitä, ettei lankeamusta pitäisi nimetä siinä vaan sitä, että ei sitä tarvitse uudestaan anteeksi pyytää. Esimerkiksi näin: "Haluan pyytää sydämestäni anteeksi pahennusta ja surua, jonka avioeroni on teissä aiheuttanut."
Tätä siis tarkoitin. Itse synti on jo saatu anteeksi. Eihän siinä olisi mitään mieltä vaieta siitä, mutta omatunto on siltä osin puhtaaksi pesty.
Ihmisten puheissa asia kuulostaa yleensä siltä, että joku joutuu korjaamaan syntinsä (esim. juuri avioeron) seurakunnan edessä, vaikka tosiasiassa korjaamisen täytyy tulla nimenomaan "pahennuksesta". Sellainen info rakastavassa hengessä, mitä kuvailit on ainakin oman sydämeni mukainen tilanne - olin sitten kummalla puolella mikrofonia tahansa. :)
Mutta pelastusopillisesti siis ihmisen ei tarvitse kantaa ylimääräistä syntisäkkiä enää sen jälkeen, kun sen on saanut uskoa kerran anteeksi.
..että julkisynneissä siirrytään suoraan seurakunnan nuhdeltavaksi? Tarkoittaako se, että ei riitä, jos joku toinen VL antaa synnit anteeksi? Jos ei, niin miksi - ja onko jossain päin Raamattua kohta, joka tällaiseen kehottaa? Vai sisältyykö siihen sanaan "julkisynti" se, että on jo yritetty puhua kahden kesken ja pienemmällä porukalla, mutta ilman tulosta?
että siinä halutaan julkisesti nolata joku ihminen. Muuta motiivia on vaikea keksiä. Sopii hyvin vl-herätysliikkeen yleisilmeeseen.
Vrt. -70 luvun julkiset hoitokokoukset.
mihin ihmeesssä jotain seurakuntaa tarvitaan?
ihminen pärjää ilman sitä
elintärkeä. Se määrittää synnin (tapakulttuurin), ja ne rajat joissa uskovaisen on sopivaa elää.
Hepr. 10:25
"älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän."
on tärkeä elementti uskovaisen ihmisen vaelluksessa. Siellä saadaan Raamatun opetusta, vahvistutaan yhteisestä uskosta, koetaan uskovien yhteyttä jne.
Sen sijaan seurakunta ei ole sitä varten, että sen eteen vedetään ihmisiä julkisesti nöyryytettäväksi ja tekemään parannusta koko seurakunnan edessä. Samoin, jos aletaan opettaa, että etehtyväisistä ihmisistä koostuva seurakunta on erehtymätön, niin silloin asiat ja Raamatun opit menevät täysin päälaelleen. Tästä erehtymättömyys-opista löytyy historian lehdiltä hyvin ikäviä esimerkkejä ja tapauksia.
Etkö näe mitään eroa synnin ja tapakulttuurin välillä?
Olipas harvinaisen raitista puhetta kaiken keskellä. Tämän kun jokainen muistaisi...