Ei pitäisi olla Suomen tai suomalaisten ongelmana

pakolaiset. Meillä ei ole kerta kaikkiaan mitään tekemistä niiden ongelmien kanssa, joiden vuoksi pakolaiset (MIEHET) lähtevät karkuun kotimaistaan.
Eikä meidän siis ole mitään, ei pienintäkään syytä heitä ottaa tänne, eikä edes maksaa heidän oleskelujaan muualla euroopassa. Heidät on palautettava lähtösatamiin, ja pidettävä huolta että pysyvät omalla puolellaan välimerta.
Ne jotka noita maita omien etujensa vuoksi sekasortoon ajavat, huolehtinoot myös aiheuttamastaan hädästä - omalla kustannuksellaan.
38483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Ongelma ? Eihän se mikään ongelma voi olla. Täällä riittää kyllä lääniä ja manttaalia. On metsiä, järviä, tuntureita,revontulia. Rapiat 18 asukasta neliökilometrille. Tyhjenevä maaseutu. Autioituvia kuntia. Paljon tyhjää käyttämätöntä tilaa. Maamme väkiluku on kääntynyt myös alamäkeen ja laskuun. Jotain sille on tehtävä. Siemen on pahasti heikentynyt.

Äänestä
  • Pitäähän ne piruloiset myös elättää,lopun ikäänsä.Toisekseen eivät ne viihdy pikkukylissä ,nehän ovat vielä vaativia ei kaikki halpa kelpaa pitää olla priimaa.Mikäs siinä jos elättävät itsensä ja perheensä siitä vaan,mitä luulet niiden tekevän tunturimaisemissa,ei ne elä revontulia vahtaamalla.

    Äänestä

  • rajatkiinnihetimiten kirjoitti:

    Pitäähän ne piruloiset myös elättää,lopun ikäänsä.Toisekseen eivät ne viihdy pikkukylissä ,nehän ovat vielä vaativia ei kaikki halpa kelpaa pitää olla priimaa.Mikäs siinä jos elättävät itsensä ja perheensä siitä vaan,mitä luulet niiden tekevän tunturimaisemissa,ei ne elä revontulia vahtaamalla.

    Ei niitä rajoja nyt kiinni voi eikä kannata laittaa mutta tietynlaisen jämäköittämisen tarve turvapaikkapolitiikassa olisi koko EU:n alueella.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    OikeistoSosDem kirjoitti:

    Ei niitä rajoja nyt kiinni voi eikä kannata laittaa mutta tietynlaisen jämäköittämisen tarve turvapaikkapolitiikassa olisi koko EU:n alueella.

    Miksi ei voi? Miksi ei kannata? Mitä me teemme miljoonilla sotaisilla ja kaunaisilla nuorilla miehillä vaeltelemassa pitkin eurooppaa? Jonkun on aloitettava se jämäköityminen, tosian entiset itäblokin maathan ovat jo EU;lle haistattaneet pitkät, niin kuin kuuluukin.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Mitäs Tommi jos Ruotsi olisi viime sodan aikana pannut "rajat kiinni" suomalaisilta sotalapsilata. Ei teitenkään kuulu tähän nykypäivään mutta pitää muistaa että meitäkin on autettu.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    OikeistoSosDem kirjoitti:

    Mitäs Tommi jos Ruotsi olisi viime sodan aikana pannut "rajat kiinni" suomalaisilta sotalapsilata. Ei teitenkään kuulu tähän nykypäivään mutta pitää muistaa että meitäkin on autettu.

    Se ei ole mikään peruste millekään, olisi ollut ihan aiheellista sulkeakin raja.
    Vaikka asia ei ollenkaan sama, kuin rahdata nuoria sotaisia miehiä muslimimaista Suomeen ja eurooppaan.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Mitäs Tommi jos Ruotsi olisi viime sodan aikana pannut "rajat kiinni" suomalaisilta sotalapsilata. Ei teitenkään kuulu tähän nykypäivään mutta pitää muistaa että meitäkin on autettu.

    sotalapsilta..kysyisinkin neropatilta että mitä yhteistä on sotalapsilla ja aikuisilla ukoilla ??

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Se ei ole mikään peruste millekään, olisi ollut ihan aiheellista sulkeakin raja.
    Vaikka asia ei ollenkaan sama, kuin rahdata nuoria sotaisia miehiä muslimimaista Suomeen ja eurooppaan.

    Tuollainen rajat kiinni ajattelu ei vain ole kauhean realistista. Ajattelitko pistää sotilaita kovat piipussa rajoille. Muuten maahanmuuttoa ei täysin pystytä estämään.

    Äänestä

  • heleena121111 kirjoitti:

    sotalapsilta..kysyisinkin neropatilta että mitä yhteistä on sotalapsilla ja aikuisilla ukoilla ??

    Kannattaisi lukea ennen kuin itse kommentoi. Olenko väittänyt sitä samaksi asiaksi?

    Äänestä

  • Aloittaja

    OikeistoSosDem kirjoitti:

    Tuollainen rajat kiinni ajattelu ei vain ole kauhean realistista. Ajattelitko pistää sotilaita kovat piipussa rajoille. Muuten maahanmuuttoa ei täysin pystytä estämään.

    Pakolaisten pysäyttäminen nyt taatusti onnistuu, kun ne palautetaan sinne rannalle mistä lähtivät. On aika turha edes puhua "rajoista", jos sinne kuka tahansa ajaelehtii ja kävelee.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Kannattaisi lukea ennen kuin itse kommentoi. Olenko väittänyt sitä samaksi asiaksi?

    Esititkän sinä sen toisiinsa verrattavana asiana, kannattaa siis myös itse miettiä mitä ja miten kommentoi.

    Äänestä

On tietysti tuhannen taalan kysymys missä menee pyyteettömän auttamisen ja terveen itsekkyyden raja. Tässä keskustelussa ottaa aivoon kaksi asiaa. Eräiden piirien naiivi idealismi. Sekä eräiden toisten piirien "isänmaallisuuden" omiminen itselleen maahanmuuttovastaisuudella.
Asiassa pitäisi löytää Tasavallan Presidentti Niinistöä lainatakseni "Tolkun Linja".
Työperäinen maahanmuutto on eri asia. Sitä tarvitsemme lisää.

Äänestä
  • Sen puoleen täysin pyyteetöntä auttamista tai lahjoja maailmassa harvemmin on. Eiköhän tuossa pakolaistenkin kotiuttamisessa tänne ole ajatuksena saada heistä veronmaksajia suomalaiseen yhteiskuntaan. Tämä siis ihan pyrkimyksenä.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Sen puoleen täysin pyyteetöntä auttamista tai lahjoja maailmassa harvemmin on. Eiköhän tuossa pakolaistenkin kotiuttamisessa tänne ole ajatuksena saada heistä veronmaksajia suomalaiseen yhteiskuntaan. Tämä siis ihan pyrkimyksenä.

    Jos ja kun sossun kaveri olet, et sinäkään heitä mitenkään auta.
    Höpäjät vain tyhjää.

    Äänestä

  • Sossun.kaverin.puhetta kirjoitti:

    Jos ja kun sossun kaveri olet, et sinäkään heitä mitenkään auta.
    Höpäjät vain tyhjää.

    Nyt meni "Majurille" vähän liian vaikeaksi. Ketju olikin ollut tähän asti poikkeuksellisen asiallinen.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Nyt meni "Majurille" vähän liian vaikeaksi. Ketju olikin ollut tähän asti poikkeuksellisen asiallinen.

    Majuri ja majuri, niitä näkijöitä sinäkin.
    Majuri otetaan kun ei muuta osata. kyllä se niin näkyy olevan, mitä sossumpi, sen enemmän huutaa matujen perään, että rahamme heille. Vasuri ja vihreä politiikka sitä, ja nämä jotkut huutaa samaa.

    Vastuuttomat parkuu, jopa marssien.

    Äänestä

  • Nyt.ei.majuri kirjoitti:

    Majurina sinä olet palstalla esiintynyt. Sinun tulee kuitenkin aina tietää ja muistaa, että olet leikkimajuri. Et oikea majuri evp.

    Esiinnyitkö viranomaisille majurina tai insinöörinä, kun kävit varaamassa itsellesi pakolaisia eli matuja? Vieläkö he asustelevat rantamökissäsi täyshoidolla?

    Äänestä

  • Leikkimajuri.sekaisin kirjoitti:

    Majurina sinä olet palstalla esiintynyt. Sinun tulee kuitenkin aina tietää ja muistaa, että olet leikkimajuri. Et oikea majuri evp.

    Esiinnyitkö viranomaisille majurina tai insinöörinä, kun kävit varaamassa itsellesi pakolaisia eli matuja? Vieläkö he asustelevat rantamökissäsi täyshoidolla?

    Taitaa palstalla heikompi puoli nähdä majureita tiuhaankin.
    Ei teidän vasureitten tarvi majureita pelätä, ei he teille mitään pahaa tee.
    Kun niin toistelette näkyjänne.

    heehheh
    Jo teille saa nauraakin, kun itkeä ei viitsi.

    Äänestä

  • Heikompi.aatoksiset kirjoitti:

    Taitaa palstalla heikompi puoli nähdä majureita tiuhaankin.
    Ei teidän vasureitten tarvi majureita pelätä, ei he teille mitään pahaa tee.
    Kun niin toistelette näkyjänne.

    heehheh
    Jo teille saa nauraakin, kun itkeä ei viitsi.

    Milloin ja miksi päätit alkaa valehtelemaan kepupalstalla? Tunsitko alemmuuden tunnetta ja päätit kertaheitolla ylentää itsesi majuriksi, insinööriksi ja metsänhoitajaksi, ja myöhemmin pienviljelijäksi ja mehiläishoitajaksi? Entä mikä oikku sai sinut valehtelemaan valtavasta osakerahasummasta, jonka jouluna jaoit köyhille?

    Äänestä

Ja pelkäksi pyrkimykseksi jääkin. Sen nyt näkee sokea Reettakin.

Äänestä

Olet Tommi niin oikeassa kuin olla voi.
He pääosin näyttää tulevan paremman elintason perään.
Sitten todellisia avun tarvitsijoita, mutta seikkailijat vieneet paikkansa.
Nuoria salskeita miehiä, monet pakoilee kotimaansa viranomaisia.

Tänne tultiin reuhaaman paikallisten vihreitten ja vasureitten innostamina, neuvonantajina. Juuri sitä oli rautatientorilla. Että heille samat sosiaaliset edut kuin kotimaisellekkin, se on kyllä väärin vaadittu heiltä. Ei se tuo meidän rahakasa niin pursuava ole.

Äänestä

Näissä asioissa tahallaan sotketaan käsitteitä. Kuka tahansa voi siis tulla maahan, vaikka ilman papereita, sanoa rajalla "assylum" ja sitten hän onkin jo turvapaikanhakija... Sitten mennään asustelemaan Vokkiin...

Täällä sitten tutkitaan kuka on oikeutettu turvapaikkaan kuka taas ei... Pieni vähemmistö on oikeita pakolaisia... Jos ei heti saa turvapaikkaa, niin siitä voi valittaa ja samalla työllistää oikeusistuimia ja lakimiehiä vuosikausia, rahaa palaa...

Rautatientorin mielenosoittajat olivat niitä, jotka eivät saaneet turvapaikkaa, he oleskelevat maassa siis laittomasti. Vasemmisto ja vihreät ajavat sitä, kaikille maahantulijoille annetaan oikeus sosiaaliturvaan, asuntoon ym. riippumatta todellisesta tarpeesta. Tämä on kestämätön tilanne hyvinvointivaltion kannalta...

Äänestä
  • Ei pidä moittia tai syyttää ainoastaan vasemmistoa ja vihreitä. Keskustan Sipilä on näyttänyt ja sanonut hyvin selkeästi, että hän haluaa rakentaa monikulttuurista Suomea. Ei ressukka tajua mihin se johtaa ja on jo paikoin johtanut. Sipilä tai kukaan muukaan poliitikko ei ole ottanut mitään vastuuta aiheutuneista ongelmista.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Siunattu.hulluus kirjoitti:

    Ei pidä moittia tai syyttää ainoastaan vasemmistoa ja vihreitä. Keskustan Sipilä on näyttänyt ja sanonut hyvin selkeästi, että hän haluaa rakentaa monikulttuurista Suomea. Ei ressukka tajua mihin se johtaa ja on jo paikoin johtanut. Sipilä tai kukaan muukaan poliitikko ei ole ottanut mitään vastuuta aiheutuneista ongelmista.

    Huolestuttavaa on se, ettei tunnu oikein näitä "masailmanparantajia" mitenkään häiritsevän, esimerkiksi ongelmat ruotsissa, jotka ovat todellisia ja lähellä. Kun asioita tuodaan esiin, alkaa omituinen selittely, että ei meillä . . . . . ja kuitenkin myös meillä ovat ongelmat todellisia ja jokapäiviäisiä, kallita hoidettavia ovat nämä rtekeilijät.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Niin, ja tuo "masailmanparantajia" tarkoittaa maailman parantajia.

    Äänestä

Tänne, meidän isiemme rakentamaan suomeen ei tarvita pakolaisia, ei ainuttakaan.
Ei muuta kuin paluulennolla. Mitä pikemmin, sen parempi.
Ne ei tule ikinä oppimaan suomen tavoille. Niillä on ihan omanlaisensa tavat.
Pois joka ikinen pakolainen suomesta ja heti.

Äänestä

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on todennut, että viranomaiset päättävät palautusasioista, ei hallitus.

– Osittain näin voi ajatella, olin itse tekemässä järjestelmää, Halonen sanoi Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa tänään.

Halonen painottaa, että Suomen järjestelmässä on tässä asiassa poliittinen pohjarakenne, jonka pohjalta viranomaisten on toimittava.

– Sipilä on puoliksi oikeassa. Hallitus ja eduskunta ovat vastuussa, Halonen korostaa.

Äänestä

Koko eurooppa nauroi pääministerille kun hän ilmoitti antavan talonsa noiden asuttavaksi ja toivotti tervetulleeksi maahamme, saman toivomuksen on myös esittänyt kokoomuksen poliitikot. Tuohon aikaan asuin Euroopassa ja tiedän tuon aika hyvin. Sitten alkoi joku buumi ja kertoivat, että Suomessa oli raiskattu jonkun poliitikon sukulainen ja........ loppu onkin historiaa.

Äänestä
  • Eiköhän buumi ole vihreitten ja vasemmistoliiton politiikkaa.
    Myös soisialisteja mukana estämässä maastakarkotuksia.
    mm Halonen myös kts kommenttiaan.

    Äänestä

Hoitakoon oma maa kansalaisensa. Mitä se meille kuuluu. Jos joku haluaa heittä auttaa heidän omassa maassaan, se heidän asiansa. Itseppähän ovat sotkunsa aiheuttaneet.
Turhaan tulevat meidän maahan viemään meidän elintasoa alaspäin.
Ei suomi tarvitse yhtään pakolaista. Ei ensimmäistäkään.
Hoitakoon oma maansa omat asiansa. Ei suomeen tarvitse tulla ruikuttamaan ja käyttäytymään kuin pullopers* siat. Kaikki pois, joka ainut.

Äänestä

Ihan hyvä se on saada uutta verta. Arabit ovat sentään kulttuurikansa.

Äänestä

Asiasta pitäisi keskustella Trumpin kanssa. Hän on sen valtion edustaja, joka on aiheuttanut koko pakolais kaaoksen.

USA:lle pitää asettaa pakotteita, jotta se lopettaa tuho tehtailun ja pakolaisten tuottamisen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Keskustella Trumpin kanssa, siis twiittailla. Eikä pakolaisten vastaanotto ole Trumpin asia, he eivät juurikaan niitä muuten ota. Aiheuttavat pakolaisuutta kylläkin.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Keskustella Trumpin kanssa, siis twiittailla. Eikä pakolaisten vastaanotto ole Trumpin asia, he eivät juurikaan niitä muuten ota. Aiheuttavat pakolaisuutta kylläkin.

    Niinpä, USA. GB ja Venäjä ovat saaneet koko pakolaisvyöryn aikaan. Mikään maa näistä ei ole osallistunut pakolaisvyöryn hoitoon. EU ja Merkkel ilmoittivat ottavansa pakolaiset vastaan kunnes tajuttiin miten paljon niitä tulee. Suomen on yksin paha poiketa EU linjasta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_11218487 kirjoitti:

    Miksi siitä olisi paha poiketa, EI ! On kohtalaisen helppoa, EI KUULU MEILLE !! Hoitakoot ne jotka sitä aiheuttavatkin !

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Miksi siitä olisi paha poiketa, EI ! On kohtalaisen helppoa, EI KUULU MEILLE !! Hoitakoot ne jotka sitä aiheuttavatkin !

    Suomi on sitoutunut moniin sopimuksiin ja niiden noudattamatta jättäminen yksipuolisesti aiheuttaisi varmasti Suomelle vaikeuksia. En tiedä onko noissa sopimuksissa jotain sakkoja mutta jos suomalaiset aletaan tuntea maana joka ei noudata sopimuksiaan niin miksi muutkaan noudattaisi suomelle tärkeitä sopimuksia?

    Yksinään mallia Pohjois-Korea voisi olla ikävä asua Suomessa. Seurusteletko sellaisten ihmisten kanssa jotka valehtelevat ja pettävät sinua? Valtioiden kesken on vähän sama asia.

    Eikä niitä pakolaisia voi alkaa tappamaankaan rajalla .

    Ongelma onkin siinä, että ei noudateta niitä tehtyjä sopimuksia, esim. juurikin se, ettei Suomi ole millään muotoa lähi-idästä tai Afrikasta tulevien ensimmäinen EU-maa, eli tänne pitäisi tulla vain sopimusten mukaisia pakolaisia, joihin on sitouduttu - onko se nyt sitten 750 vuodessa.

    Nythän meitä kusetetaan ja valehdellaan huoletta, koska meillä päättäjät ovat täysin nössäjä. EU-han kohtelee meitä kuin "Pohjois.Korea" kohtelee muita (jostain syystä tuo Pohjois-Korea tuntuu olevan kovinkin lähellä sydäntäsi).

    Kuinka monimutkaista on oikein ymmärtää, niitä pakolaisia ei tuoda EU;n alueelle, ei laivoilla merestä noukittuna, eikä maitse pakolaisleireille. Ei tarvitse ampua, jos uskovat kun ilmoitetaan ettei rajan yli ole tulemista kuin kutsuttuna.

    Äänestä

  • Maahanmuutto tuo ennennäkemättömän voimakkaan väestöräjähdyksen Eurooppaan, kunnes koko maanosa on ihan paskana! Sen takaa islamin uskonto.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Turmiola.Tommi kirjoitti:

pakolaiset. Meillä ei ole kerta kaikkiaan mitään tekemistä niiden ongelmien kanssa, joiden vuoksi pakolaiset (MIEHET) lähtevät karkuun kotimaistaan.
Eikä meidän siis ole mitään, ei pienintäkään syytä heitä ottaa tänne, eikä edes maksaa heidän oleskelujaan muualla euroopassa. Heidät on palautettava lähtösatamiin, ja pidettävä huolta että pysyvät omalla puolellaan välimerta.
Ne jotka noita maita omien etujensa vuoksi sekasortoon ajavat, huolehtinoot myös aiheuttamastaan hädästä - omalla kustannuksellaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu