Kavereita / Vertaistukea kuntoutujalle

Onkohan12

Moi

Olen yli 30v nainen ja kaipailisin lisää uusia kavereita elämääni.

Minulla on eräs ahdistuneisuushäiriön muoto jonka vuoksi olen tällä hetkellä mt-kuntoutujana.
Vaikka tällainen häiriö löytyykin se ei tarkoita ettenkö pystyisi toimimaan arjessa normaalisti tai nauttisi elämästä. Rajoittavin tekijä on etten pysty työelämään.

Olen kiinnostunut monenlaisista asioista. mm: luonnon äärellä oleilusta, meditoinnista, tarot korteista ja itsetutkiskelusta, piirtämisestä, kirjoittamisesta, matkustelusta, eläimistä, musiikista, elokuvista ja tv-sarjoista.

En viihdy baareissa pahemmin tai tykkää muutenkaan juoda kovin usein. Piknikit tai risteilyt on kuitenkin ihan kivoja silloin tällöin.

Luonteeltani olen rauhallinen, huumorintajuinen ja iloinen. Viihdyn kahden kesken paremmin kuin porukassa. Tykkään keskustella kaikenlaisista aiheista ja mielellään mitä syvällisemmäksi menee sen mielenkiintoisempaa.

Olisi kiva löytää samanhenkisiä ihmisiä joihin tutustua. Ja vielä parempi, jos sullakin olis jotain ahdistuneisuushäiriön taustaa niin ymmärrettäisiin toisiamme paremmin.

Jos löytyy kiinnostuneita niin vastailkaa tähän ketjuun niin voidaan vaihtaa s.posteja.

17

479

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jifsfhkjjh

      tässä nyt kuitenkin oma s.posti. kiinnostuneille
      ultramariini14 at gmail. com
      t. ketjun aloittaja

    • Haaveilija_89

      Olen 28v nuori nainen, tykkään musiikist, luovist, jutuist, eläimist,ruuasta, olen huumoritajuinen, toisinaan iloinen ja ailahteleva, mulki ongelmia mielenterveys puolella. [email protected] mut tää ystävien saanti on kiven takana.

      • Mistäpäin sä olet?


    • Veera1990

      Hei! Minäkin etsin ystäviä, joita ei oikein tällä hetkellä ole. Olen 27-vuotias nainen, luonteeltani ystävällinen, hiljainen ja huumorintajuinen. Tykkään mietiskellä ja puhua syvällisistäkin asioista. Kiinnostuksiini kuuluvat mm. henkiset asiat, kuten rajatieto, metafysiikka, kaikenlaiset elokuvat, musiikin kuuntelu ja maalaaminen. Kiusaamisen takia kärsin itsekin jonkinlaisesta ahdistuneisuudesta. Jos kiinnostaa sähköpostini on: [email protected]

      • Haaveilija_89

        Moi.. Laitan sulle sähköpostia. Mä oon vuoden vanhempi..


    • en.mää.vaan.kaipaa

      Mittääh, nykissä ja muualla on jo käyty nuoruusvuodet rillustamassa puoltoistavuotta joka ilta eri partnerin kanssa, muu aika sitten vaan pari hellustusheilaa per joka viikko erit ehtinyt olla, nyt ollaan sitten niin ahdistuneita ja uusioimpejä että. Ettei peräti olla tultu ihan uskoonkin ?

      Eikös tuo vosukehitysvaihe pitänyt tulla vasta 40-50 ikäisenä, nytkö sitä ollaan jo 30-kymppisinä siinä vaiheessa puhkinussittuna siiderivalaana työkyvyttömänä.

      Täältä netistä ihan näitä nettipaskasittiäisiä nettikriminaaleja haittaohjelmineen paskateknologian kera ollaan vielä mettästämässä lopuksi lisäriesaksi, onnea vaan nettipaskasittiäisten metsästykseen. Kuuluuko nää sitten isäksi vielä hieman kansainväliseempäänkin järjestäytyneeseen rikollisrinkiin, se jää myös pohdittavaksi - netissä nettipaskasittiäistä yhtäällä ja nettipaskarikollista toisaalla, kaikki tätä paskasaasta teknologiaa ohessa käyttäen.

      • mjooops

        Olipas ihanan sympaattinen vastaus sultakin. Toki varovainen pitää olla, mutta pakkoko oikeasti tulla aukomaan päätään, jos toiset yrittää löytää ystäviä elämäänsä?

        t. 30v erakko mies


      • Mikäs se tuollainen asenne oikein on? Aloittaja täällä uusia henkilöitä elämäänsä ja sinä yrität lannistaa hänet? Toivotaan kuitenkin että hän löytää etsimänsä :D


    • AApp123456

      Up
      Vielä kaipailisin yhteydenottoja mukavilta ihmisiltä. Vaikka onkin onkin tullut kivoja vastauksia niin kaikki asuvat hirmu kaukana. Onko ketään Uudenmaan alueelta? Mielellään naispuolisia kavereita. En etsi poikaystävää.
      T.ketjun aloittaja

      • Uppia_vaan

        Poikaystävä olisikin pahasta. Sekopää mt kuntoutujia kyllä riittäisi täällä pk seudulla.
        Parempi pysyä oma sukupuolen edustajissa, ihan vasn frendilinjalla.
        My fri end.


      • 436646

        Täällä ois 30v. vähän yli naikkonen juurikin Uudeltamaalta joka on kuntoutuja..


      • 8762738

        Moikka 436646 laitatko s.postia niin jatketaan sielläi? :)
        T.ap


      • 436646
        8762738 kirjoitti:

        Moikka 436646 laitatko s.postia niin jatketaan sielläi? :)
        T.ap

        Taisin jo laittaa mutta ei vastausta kuulunut? No, yritän vielä uudestaan. Jos sun sähkis on toi ultamariini14..?


      • Aapppp

        Heips, joo on oikea osoite. Vastasin sulle :)


    • Pppdkdid

      Hei. Nainen 24 v vaikeasti ahdistunut ja masentunut. Elämä on nyt ehkä ohi.

      • Aappppp

        Hei
        Jos haluat vaihtaa ajatuksia niin laita s.postia mulle
        T.AP


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4583
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      3155
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2853
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      59
      2779
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      6
      2370
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      2165
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      15
      1589
    8. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      17
      1564
    9. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1504
    10. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1488
    Aihe