Kukaan ei voi tietää kuinka onnellinen olen ollut kuin sain olla hetken vierelääsi. Olet rakas ansainnut olla yhtä onnellinen kuin minä sain olla kanssasi hetken.
Vain muisto jää kuin onnellisuus jatkaa matkaansa.
2
347
Vastaukset
- Ruskeatsilmäthymyntakana
Kukaan ei saa tietää koskaan että, miltä minusta tuntui kohdata sinut monien vuosien jälkeen.
Niin meitähän ei ole. Toisiamme silmiin olemme katsoneet vain muutaman kerran, tämän vaikean elämän aikana. Nyt sinä ojennettuun käteeni tartuit ja puristit sitä.
Vain muutaman sanan uskalsit sanoa minulle. Yhteistä elämää emme saaneet emmekä mitenkään voi saada sitä enään. " Sinun rinnallasi on nainen, joka on kenties vahvempi minua".
En ole tiennyt aiemmin sinun välittämisestä mitään, mutta sinä iltapäivänä tai hiljattain:
Aloin muistelemaan hyvin kaukaisia elämässä tapahtuneita pieniä asioita.
Ole onnellinen elämässäsi, onhan siinä kaikki onnellisuuden ainekset.
Kyllä olisin saattanut rakastaa sinua mies, koko sydämestäni.- Sx2
Voisi melkein uskoa että olet todella se oikea henkilö joka antoi minun olla hetken onnellinen.
Olen jo vuosia halunnut kertoa sinulle että olin todella onnellinen kanssasi vaikka yhteistä elämää emme saaneet, niin onnellinen olin sinun kanssasi että ystävyytesi en kuitenkaan haluaisi menettää mistään hinnasta. Mutta niin kuin aina!, olet taas oikeassa minun on elettävä tämän hetken onnellisuutta ja jatkettava matka.
Sinulle jäi ikuinen paikka sydämeeni rakas ystävä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847142Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277089Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176225Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455424Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845328Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635235Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415120Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274615Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193565Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003410