Moi,
Onko kenelläkään muulla ollut Mazda 6:ssa tuollaista ongelmaa, että lukot jäävät "ränkkäämään"? Eli avaamisen tai lukitsemisen jälkeen lukot menevät auki-kiinni edestakaisin. Aiemmin ränkkääminen jatkui vain muutamia kertoja, mutta nyt aika vaan pitenee. Itse asiassa nyt kävi niin, että lukitus oli jatkanut ränkkäämistä niin kauan, että akku oli tyhjentynyt. Tänään jätin auton ovet lukitsematta, niin palattuani autolle useiden tuntien jälkeen hansikaslokeron takaa kuului vähän vilkun ääntä muistuttava naksutus. Ovissa en havainnut lukoissa liikettä.
Olen käyttänyt autoa myös ns. vanhanajan avaimella, jossa ei ole paristoja, niin tällä ei tunnu olevan vaikutusta ongelmaan.
Kuskin ovesta on jo irrotettu kaikki mahdollinen ja keskuslukituksen rele (?) tutkittu hansikaslokeron takaa autokorjaajan toimesta, mutta vikaa ei pystytty paikantamaan.
Ajattelin nyt vielä kokeilla tätä kautta, jos jollakin olisi ollut samanlainen ongelma ja olisi tiedossa ongelman aiheuttaja, niin olisin erittäin kiitollinen.
Mazda 6:ssa (vm 2003) lukitus jää ränkkäämään
MazdaMartta
0
87
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k314004- 422699
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut412687Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82425- 302413
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3132239- 381969
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461643Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t481622- 1411497