Johannes katkeruuden sapesta tuhannella mutkalla.

Vuokon kanssa porukassa. Vanha sananlasku sanoo, että kyllä koira koiran tuntee. Eivät ne koiria ole, mutta tuntevat toisensa kuin koirat. Nehän haistaa koirat toisensa hajun ja kiertävät aikansa, kun alkavat kavereiksi. Nyt se on kaveruus lopullisesti sinetöity Kotimaa24:n blogissa. Kantsis vähä kelata kenen kans budjaa.
3142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Asiaa siinä blogissa ja kommenteissa puhutaan Itselläsi on suvarimoodi vielä päällä. Se panee reagoimaan rajusti kaksoisviestintää arvostelevia vastaan.

Äänestä

Jumalan valtakunnasta lähteneet ole ryhtyneet pilkkaajiksi niin kuin Johannes ja Vuokko.

Esimerkiksi Risto ja Mari Leppänen ja Tuomas Palola eivät ole julkisesti pilkanneet.

Joka kerran uskomassa oltuaan ryhtyy pilkkaajaksi tekee itsensä mahdottmaksi autuuteen eli pelastuksen mahdollisuutta ei enää ole, vaan edessä on kadotus.

Johannes oli pitkään puhujanaa Jumalan valtakunnassa. Nyt hänen mielestään Jumalan valtakunnassa kaikki on huonosti.

Äänestä
  • Lestadiolaisuuden tekee todella karmeaksi lahkoksi se että asioista eri mieltä olevat syötetään susille. Tämä ei ole mikään leikinasia. Jos eriävistä mielipiteistä joutuu erotetuksi niin tässä "jumalan valtakunnassa" todellakin kaikki on huonosti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kelaany kirjoitti:

Vuokon kanssa porukassa. Vanha sananlasku sanoo, että kyllä koira koiran tuntee. Eivät ne koiria ole, mutta tuntevat toisensa kuin koirat. Nehän haistaa koirat toisensa hajun ja kiertävät aikansa, kun alkavat kavereiksi. Nyt se on kaveruus lopullisesti sinetöity Kotimaa24:n blogissa. Kantsis vähä kelata kenen kans budjaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu