Voiko uskovien kasteella käydä kahdesti?

Jantteri1986

Voiko uskovien kasteella käydä kahdesti?
Aikoinaan kävin uskovien kasteella, ainakin osittain väärin motivein. Voinko siis käydä uudestaan uskovien kasteella, kun koen olevani lähempänä Jumalaa, kuin koskaan ennen? Suuriinpiirtein samaan aikaan aion muuttaa nimeni siksi, mikä se olisi alunalkaen pitänytkin olla. Eli onko uskovien kasteelle toisen kerran menemiselle minkäänlaista estettä?

80

3179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pitkäänhellari

      En ole kyllä koskaan kuullut että uskovien kastetta olisi uusittu, vaikka henkilö olisi tunnustanut tulleensa seurakuntaan syystä että on loukkaantunut esim. kirkontyöntekijään, seurustelukumppania miellyttääkseen tai jopa vanhempien painostuksesta. Kyllä aikuisella henkilöllä on käsitys, miksi kastetaan ja usko Jumalaan. Jos kaste on tapahtunut kohdallasi hatarin perustein, niin moka on silloin kastajilla eikä kastettavalla.

      • Tietoaa

        Ei lapselta mitään kysytä, jos vanhemmat kirkossa, vettä roiskitaan päähän ja kirkollis veronmaksaja on uudesti syntynyt.

        Taas sama juttu aikuiskasteen kanssa niin kyllä kastetaan kun kastettava todistaa uskostaan.

        Ei kastaja voi tietää normaalisti kastettavan motiivia mikäli ei ole oikea hengen mies ja profeetta.

        Kastettava on itse vastuussa kasteestaan niinkuin muustakin Jumalan edessä.

      • Ei se ole vain vedellä roiskimista; typerästi ja lihallisesti halveksit. Vauvoja kastetaan siksi, kun kasteessa liitetään Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen osalliseksi (Room.6:3,5). Toiseksi kasteessa ei ole vain vettä, vaan Jumalan sana ja lupaus kasteessa annetaan.

      • kysynpähän.vain
        weha kirjoitti:

        Ei se ole vain vedellä roiskimista; typerästi ja lihallisesti halveksit. Vauvoja kastetaan siksi, kun kasteessa liitetään Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen osalliseksi (Room.6:3,5). Toiseksi kasteessa ei ole vain vettä, vaan Jumalan sana ja lupaus kasteessa annetaan.

        joka uskoo ja kastetaan, miten tämä toteutuu vauvan kohdalla?
        lapsikaste tuli laiksi joskua muinoin katolilaisuudessa ja siltä se on tuotu muihinkin kirkkokuntiin

      • Sepeliittus
        kysynpähän.vain kirjoitti:

        joka uskoo ja kastetaan, miten tämä toteutuu vauvan kohdalla?
        lapsikaste tuli laiksi joskua muinoin katolilaisuudessa ja siltä se on tuotu muihinkin kirkkokuntiin

        Tulen väliin ja annan vastauksen.
        Kyllä vauva voi olla uudestisyntynyt uskovainen.

        Tämä tiedoksi.

        (Kastamispuoleen en tähän väliin tulleena puutu paitsi että kysynpähän.vaan kirjoittaa asian vaiheista vastoin kattavaa kirkkohistoriallista tietoa).

    • PasiToivonen

      Suomi on vapaa maa. Täällä saa käydä kasteella niin usein kuin haluaa.

      • PääkonttoriMies

        Kristillistä, helluntaiseurakunnassa suoritettua kastetta ei tarvitse uusia, se kelpaa taivaassa ja maan päällä.
        Jotkut, kuten turun-jumalan seurakunta kastaa useamman kerran, jo uskovien kasteellakin olleita. Mutta kyseessä onkin kaste turun-jumalan seurakuntaan.

      • Toki. Seurakuntien jotka eivät opeta asioita raamatullisesti kannattaa kastaa eli suomeksi liittää kasteen kautta omaan poppooseen notta kolehtirahat tulevat yhteisön hyväksi. Kun ihmisen sitoo oppiin ja yhteisöön joka käytännössä tarkoittaa että porukan pää on se oppi ja usko., niin silloi tehdään seuraajia opille ja poppoon johtajalle. Armohan on se joka kasvattaa. moni yhteisö on armoton jos ihminen itsenäistyy ja sitoutuu Kristukseen. Hallitseminen ja vallitseminen on yksi näkyvä merkki mainituista jutuista.

    • olitkouskossa

      Oleellisintahan on se, olitko uskossa silloin, kun sinut kastettiin. Motiivit eivät ole niin oleellisia.
      Jos olit silloin uskossa, ei uudellenkastamisellasi ole mitään mieltä. Kastehan on eräänlaista tunnustautumista julkisesti Jeesuksen seuraajaksi:
      "Joka tunnustaa minut ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan Isäne edessä, joka on taivaassa."

      Ellet silloin ollut uskossa, on tilanteesi sama kuin vauvoilla, jotka kastetaan väkisin. Kasteesi ei silloin ollut raamatullinen uskovien kaste.

      • pitkäänhellari

        Jos tällaisilla epäröinneillä aletaan kastamaan uudelleen horjuvia ja mieleltään epävakaita sieluja, niin kastejuhlia saa pitää sitten alvariinsa uskossaan uudistuville ja mielenterveydestään epävakaille tyypeille, jotka äskettäin ovat tullee "oikeasti" uskoon.
        Jos on tullut joskus uskoon, käynyt kasteella ja sitten joutunut pitkäksi aikaa turuille ja aitovierille ja sitten uudistuu, saattaa itselläänkin olla sellainen tuntuma ettei ole tullut koskaan uskoon. Myös sielunvihollinen osaa hämärtää ihmisen kokemusmaailmaa.
        Ei kyllä missään Jumalan sanan kohtaa ole esimerkkiä, että uskoa näytellyt olisi kastettu toiseen kertaan.

    • Suosittelenpesua

      Minä olen joskus käynyt kylpyammeessa parikin kertaa talven aikana. Lämmintä oli molemmilla kerroilla. Jos ammeeseen saisi perämoottorin kiinni, sillä voisi rutkutella vaikka Ruotsiin.

    • Jobinpostia

      Hes.36:25. Ja minä vihmon teidän päällenne puhdata vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saataisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan. Biblia (1776). Ja priiskotan puhdata vettä........ Sivistyssanakirja: 1. sataa vihmaa. 2. pirskottaa, sumuttaa nestettä pieniä pisaroina. Näin se Raamattu "sumuttaa".

    • lghlhblf

      Biblia 1776, Apt. 8:37. Mutta Philippus sanoi: jos sinä kaikesta sydämestä uskot, niin tapahtukoon.

      Jos huomaat, että et silloin kastettaessa uskonutkaan täydestä sydämestä, tai huomaat että nyt uskot vieläkin täydemmästä sydämestä, eli silloin ei siis ollut aivan täydestä sydämestä.
      Silloin voi kastattaa itsensä jälleen.

      Kasteen voi toistaa aina kun uskoo vieläkin täydemmästä sydämestä.

    • selittäkää.tämä

      Siis miettikää näitä Paavalin sanoja ja niiden merkitystä edes hetki:

      14 Minä kiitän Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen,

      14 Minä kiitän Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen,
      18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

      Siis apostolin tuli olla esimerkillinen toiminnaltaan, ja mitä Paavali sanoi tuossa selvästi ?

      17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan

      Paavali sanoo saaneensa oppinsa ja ohjeet suoraan Herralta, miten toimia:

      11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
      12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.

      Niin ja miksi Paavali siis kiitti oikein Jumalaa, että ei ole kastanut vedellä kuin vain pari harvaa ?

      14 Minä kiitän Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen,

      Jos vedellä kastaminen olisi tärkeää, niin Paavalin olisi pitänyt päinvastoin hävetä sitä, että ei ole kastanut kaikkia uskoontulleita !

      Se pitää sanoa vain, että käyköön kuka haluaa ja kuinka monta kertaa tahansa haluaa vesi kasteella, mutta Kristuksen TÄYTETTYYN TÄYDELLISEEN TYÖHÖN, se kaste ei tuo mitään lisää ja ohi Kristuksen.

      17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.

      Eli vesikasteella siis mitätöidään sitä Kristuksen täydellistä ja täytettyä työtä, eli sen mukaan uudessa liitossa tarvitaan mukamas yhä tuollainen ulkoinen vanhan liiton aikainen toimitus.

      • Sepeliittus

        "selittäkää.tämä" on viestissään oikeassa:
        "Se pitää sanoa vain, että käyköön kuka haluaa ja kuinka monta kertaa tahansa haluaa vesi kasteella, mutta Kristuksen TÄYTETTYYN TÄYDELLISEEN TYÖHÖN, se kaste ei tuo mitään lisää ja ohi Kristuksen".

        Uskovainen ei edes vetoa siihen että on kastettu, ei viittaa missään Jumala-suheetnsa perustaksi...koska olen kastettu.

        Voidaan vielä kysyä. Miksi ei vielä tähän mennessä kukaan ole pystynyt yhdistämään ns. "uskovien kastetta" UT:n kasteen teologiaan: Eli kukaan ei ole pystynyt selittämään, miksi uskovainen kastetaan.
        Syy tälle selityksen puutteelle on yksinkertainen: Selitys on mahdoton.

        Kukaan ns. "uskovien kasteen " ottanut ei ole ymmärtänyt kastettansa.

      • kasteista.puhe

        Höpsistä. No, jos sinua ei ole tehtävään katsottu, niin ei sinun pidäkään kastaa.

        Kerran tein niin monen matkaa erään henkilön kanssa. Hän oli Kansanlähetyksen kaveri.
        Keskusteltiin kasteesta - hän oli tutkinut sitä sanasta. Hän halusi kasteen, uskovien kasteen.

        Me pysähdyimme sopivaan kohtaan ja hänen suunsa tunnustuksen kautta - kastoin Hänet Jeesuksen nimessä. Sitten jatkoimme matkaa. Näin hän jatkaa Hyvän omantunnon liitossa Herransa kanssa. Se on hänen ja Herran välinen asia.

        En kastanut häntä minkään kirkkokunnan nimessä. Hänen edelleen on Kansanlähetyksen ihminen ja uskossa.

      • selittäkää.tämä
        kasteista.puhe kirjoitti:

        Tarkoitat, siis sitä, että pakanoiden apostoli Paavali, ei ollut tehtävään sovelias ???

      • oikeakaste
        Sepeliittus kirjoitti:

        "selittäkää.tämä" on viestissään oikeassa:
        "Se pitää sanoa vain, että käyköön kuka haluaa ja kuinka monta kertaa tahansa haluaa vesi kasteella, mutta Kristuksen TÄYTETTYYN TÄYDELLISEEN TYÖHÖN, se kaste ei tuo mitään lisää ja ohi Kristuksen".

        Uskovainen ei edes vetoa siihen että on kastettu, ei viittaa missään Jumala-suheetnsa perustaksi...koska olen kastettu.

        Voidaan vielä kysyä. Miksi ei vielä tähän mennessä kukaan ole pystynyt yhdistämään ns. "uskovien kastetta" UT:n kasteen teologiaan: Eli kukaan ei ole pystynyt selittämään, miksi uskovainen kastetaan.
        Syy tälle selityksen puutteelle on yksinkertainen: Selitys on mahdoton.

        Kukaan ns. "uskovien kasteen " ottanut ei ole ymmärtänyt kastettansa.

        Sepeliittukselle. (Jonglöörille)
        Sitä sinun kannattaisi kysyä Jeesukselta.
        Me vain seuraamme hänen esimerkkiään, kuten Hän kehoittaa:
        "Joka TAHTOO minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsenä ja seuratkoon minua"
        "Hän antoi teille esikuvan, että seuraisitte hänen jälkiään."
        Miksihän Sepeliittus ei halua seurata Jeesuksen esimerkkiä?
        Ymmärsivätköhän uskoontulleet helluntaina kasteen merkityksen?

        Eivätköhän samarialaisetkaan yhdistäneet kastettaan UT:n kasteteologiaan:
        "Kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia, HE OTTIVAT KASTEEN, SEKÄ MIEHE T ETTÄ NAISET"!!!
        Vauvoista ei ole mitään havaintoa.

        Sepeliittuskin ymmärtää kasteensa, mutta valitettavasti hän ymmärtää sen väärin. Sehän ei ole raamatullinen kaste vaan ainoastaan kirkkoon liittämisen riitti.

      • selittäkää.tämä
        oikeakaste kirjoitti:

        En ole "Sepeliittus. (Jonglööri)" !

        Enkä kuulu kirkkokuntiin !

        Mikä ero on nyky herätysliike aikuiskasteella kirkkokuntien vastaavaan vauvakasteeseen ?

        Siis molemmilla liitetään ihminen puolueeseen, joko kirkkokuntaan tai yhdistykseen, eli puolueeseen liitytään molemmissa !

        Jumala sen sijaan liittää uudestisyntyvän kastamalla Pyhällä Hengellä, eli ihmisestä tulee vihdoin Jumalan lapsi, ja Pyhä Henki on sinettinä ja vakuutena pelastumisesta !

        Ef. 1:13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,

        Ef. 4:30 Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.

        Siis Jumala liittää Hengen avulla uudestisyntyneen Seurakuntaan, eli uudestisyntyneestä tulee Jumalan lapsi, mutta mihin teidän vesikasteenne sitten hänet liittää ?

        Sitten vesi kasteesta yleisemmin, kun viittasit Filippukseen, niin montako pakanaa on kastettu vedellä ?

        Raamatun mukaan vain Korneliuksen huonekunta, ja heidätkin siksi, että Pietari ei tajunnut edes Jumalan merkistä(kielet) sitä, että heitä ei enää tarvitse kastaa.

        Siis Pietari ei tajunnut aiemmin sitä edes, että pakanat ovat pelastuksesta osallisia, ja siksi hän toimi juutalaisen perinteen mukaan, eli juutalaiset ensin kastettiin vedellä juutalaisen perinteen mukaan, eli siten he ottivat Jeesuksen vastaan, ja vasta vesi kasteen jälkeen he saivat Pyhän Hengen tai apostolien käsien kautta, tapaus kohtaisesti.

        Eli järjestys oli eri, ja siksi juutalaiset kastettiin Jeesuksen nimeen, koska he ottivat vain uutena asiana Jeesuksen Vapahtajanaan vastaan !

        Mutta pakanat kastetaan uudessa liitossa Hengellä, eli Jeesus kastaa pakanan Pyhällä Hengellä, ja kun pakanalla ei ollut, ei Isää eikä Pyhää Henkeä eikä Jeesusta, niin evankeliumissa pitää koko Jumala ja Jumaluus kertoa ja mainita !

        Siis pakanat "kastetaan", mutta ei vedellä vaan Pyhällä Hengellä Uskoviksi, ja siksi siis Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen !

        Siis Johannes Kastaja oli vanhan liiton profeetta, ja hän kastoi vedellä.

        Jeesus on uuden liiton Välimies ja Kastaja ja Hän kastaa vain Pyhällä Hengellä, tämä asia on tarkkaan kerrottu, eikä Jeesus itse siis kastanut ketään vedellä !

        Joh. 4:2 -vaikka Jeesus ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa-

        Mark. 1:8 Minä kastan teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä."

        Siis vanhan liiton uskovista tuli osa uuden liiton uskoviksi ottamalla Jeesus vapahtajanaan vastaan, ja siksi vanhan liiton aikainen vesi kaste.

        Uudessa liitossa KAIKKI on sisäistä, eli Kaste joka liittää Seurakuntaan on siis Pyhän Hengen kaste jonka Jeesus suorittaa, eli uskoontuleva kastetaan Pyhällä Hengellä ja siten liitetään todelliseen Seurakuntaan, eikä mihinkään puolueeseen.

    • koitanytmiettiä

      kun aiheen pitäisi jo itse kertoa selitys, etkä sitä silti näytä tajuavan niin mikä siihen sitten enää auttaa, kerroppa se.

    • pitkäänhellari

      Tunnen tyypin, joka on tullut uskoon ja käynyt kasteella ja jopa oli jonkin aikaa aktiivijäsen helluntaiseurakunnassa ja sanoo nyt Youtube-kavereilleen, ettei hänen uskoontulonsa ollut aito ja vaan hän vain rupesi uskovaiseksi. Sanoi että homma onnistuu, kun osaa näytellä. Miten lienee, mutta kyllä hän silloin oli palava ja osasi kertoa mitä oli sydämessään kokenut ja todisteli herätyskokouksissa. Henkilöllä on mielenterveysongelmia ja välillä hänellä on valtava kaipuu ja jano Jumalan puoleen. Soppaa sotkee vielä se että hän tietoisesti harrastelee okkultisia asioita.

      Olen sitä mieltä, että kun ihminen tulee uskoon niin tulisi menetellä niin kuin islamitaustaisten maahanmuuttajien kanssa toimitaan. Annetaan ajan kulua ja uskon vahvistua, niin silloin vältytään molemminpuolisilta virheiltä. Juuri parasta aikaa meillä on seurakunnassa henkilö joka miettii, kipuilee ja on epävarma kasteasiassaan. Kerran jopa ilmoittautui mutta sitten perui. Hänellä suurin syy on pelko sukulaisten suhtautumisesta, mutta on myös mielen alueen ongelmia. On parempi ettei ainakaan hoputa tällaisia vaan antaa asian kypsyä. Jotkut puolustavat kastamista heti kääntymyksen jälkeen esimerkillä kun Filippus kastoi hoviherran ja myös vanginvartijan perhekunta kastettiin yöllä heti uskoontulon jälkeen. Oliko apostoleilla sitten erikoinen armoitus tunnistaa kääntymyksen aitous.

    • juuh777

      Ihminen voi tulla uskoon vain yhden kerran elämässään, sen jälkeen sitten kasteelle. Raamatussa puhutaan yhdestä kasteesta, joka painottaa opillisesti oikeaa yhtä ainutta kastetta, kastetta Jeesukseen Kristukseen. Siinä ei oikeastaan puhuta määrästä mitään sillä siihen aikaan ihmiset eivät ilmaisesti osanneet edes kuvitella, että joku menisi kasteella kaksi kertaa. Siitä syystä ei ole myöskään kielletty kastamasta kahta kertaa. En myöskään ymmärrä, mitä vahinkoa siitä olisi, jos vaikka uskovainen menisikin kaksi kertaa kasteelle, mutta ei siitä ole kyllä mitään hyötyäkään, jos ensimmäinen kaste on suoritettu oikein.

      • selittäkää.tämä

        Kirjoitit nyt itse itsellesi.

        Jos on Yksi kaste, niin on Yksi kaste, ei kahta !

        Eli kun uudestisyntyvän Jeesus kastaa Raamatun mukaan Pyhällä Hengellä, niin se on se Yksi kaste !

        Mutta sinulla on 2 kastetta, eli ulkoinen vesikaste ja sitten toinen kaste joka on sisäinen, eli miten se nyt oikeasti on, oliko se Yksi kaste, vai 2 kastetta ?

        Mark. 1:8 Minä kastan teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä."

        Tässä on siis Johannes Kastaja eli vanhan liiton viimeinen profeetta ja vanhan liiton ulkoinen kaste !

        Tässä on Jeesus, joka uudessa liitossa siis kastaa Pyhällä Hengellä !

        Vanha liitto - ulkoisia toimituksia !

        Uusi liitto - sisäistä, eli Hengellistä toimintaa !

        11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
        12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.

        1. Kor. 1:17

        Sillä Kristus EI lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan
        -ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.

        Kristus EI LÄHETTÄNYT Paavalia KASTAMAAN !

      • markku.lievonen
        selittäkää.tämä kirjoitti:

        Niin, empä kenenkään muun ihmisen ole kuullut pohtivan kasteasiaa tuosta näkökulmasta, niin yksi kaste, mitä se on. Raamatussahan on miten ihminen liitetään Kristuksen ruumiiseen / seurakuntaan Hengellä kastaen jne....

        Niin, tätä ilmoitusta aikoinaan mietin, miten vesikaste,- joka yleisesti liitetäään tähän ilmoitukseen, niin antaisi Pyhän Hengen lahjan? Ja miten siihen liittyisi syntien anteeksi saaminen.

        38. Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

        Mutta, kun todella tuohon liitetään ajatuksesi yhdestä kasteesta, niin ristiriitaisuus poistuu. JUMALA jakaa lahjojaan juuri Pyhän Hengen kautta ja samoin syntien anteeksi saaminen Pyhän Hengen kasteen omaamana / saaneena on luonnollista.

        41. Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.

        Eli luonnollisesti uskon saaneet ihmiset ottavat sanan vastaan eli kokevat Hegellä kastamisen. Samoin kuvataan seurakunnan syntymisen ja toimista.

        42. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.

        1. Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,
        2. kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa
        3. ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:
        4. yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
        5. yksi Herra, yksi usko, YKSI KASTE;
        6. yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.

      • laukkuryssä
        selittäkää.tämä kirjoitti:

        Kirjoitit nyt itse itsellesi.

        Jos on Yksi kaste, niin on Yksi kaste, ei kahta !

        Eli kun uudestisyntyvän Jeesus kastaa Raamatun mukaan Pyhällä Hengellä, niin se on se Yksi kaste !

        Mutta sinulla on 2 kastetta, eli ulkoinen vesikaste ja sitten toinen kaste joka on sisäinen, eli miten se nyt oikeasti on, oliko se Yksi kaste, vai 2 kastetta ?

        Mark. 1:8 Minä kastan teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä."

        Tässä on siis Johannes Kastaja eli vanhan liiton viimeinen profeetta ja vanhan liiton ulkoinen kaste !

        Tässä on Jeesus, joka uudessa liitossa siis kastaa Pyhällä Hengellä !

        Vanha liitto - ulkoisia toimituksia !

        Uusi liitto - sisäistä, eli Hengellistä toimintaa !

        11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
        12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.

        1. Kor. 1:17

        Sillä Kristus EI lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan
        -ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.

        Kristus EI LÄHETTÄNYT Paavalia KASTAMAAN !

        Just niin.. Ei Jeesus tosiaankaan lähettäyt Paavalia kastamaan, vaan julistamaa evankeliumia. Ja minkähän takia ei kastamaan lähettänyt? No sen takia ei lähettänyt, koska Johannes Kastaja oli jo lähetetty kastamaan porukkaa Jordanille. Ja kun opetuslapsetkin kastoivat kansaa Ainonissa, niin Jeesus valvoi toimitusta.

        Se, minkä vuoksi porukkaa vedellä kastettiin, johtuu tästä tosiasiasta, ettei Israelissa oltu vielä ketään kastettu ennenkuin Johannes Kastaja tuli erämaasta saarnaamaan Jumalan valtakunnan lähelle tulemisesta. Ja sitten Johannes aloitti kastamisen veteen upottamalla. Ja kun Jeesuskin meni Johanneksen luokse kastettavaksi, Johannes alkoi känittämään vastaan, mutta kun Jeesus sanoi Johannekselle: "Salli nyt, sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus", niin sen seurauksena Johannes kastoi Jeesuksen.

        Nykyajanmuodon uskoontulleet ihmiset, jotka haluavat seurata Jeesuksen antamaa tietä, haluavat kasteasiassakin seurata Jeesuksen esimerkkiä aivan kirjaimellisesti. Se on se julkinen suun tunnustus uskosta Jeesukseen.

    • Sepeliittus

      Aloittaja "Jantteri1986 " on kysymyksensä kanssa johdonmukainen.

      Arvelen että aika monelle on sisimmässään tullut tuo sama kysymys mieleen. Vahvat kykenevät selityksin huijaaman asian mielestänsä - paaduttamaan itsensä. Nämä vahvat pitävät tunnoltaan arkoja heikkoina.

      Siksi olen hyvilläni että ketjuun tuli henkilö kertomaan millä todella saadaan aiheeseen liittyvä kaiherrus ja pelko kokonaan pois päiväjärjestyksestä.

      Toistetaan vielä, että nimimerkki "selittäkää.tämä" on viestissään oikeassa:
      "Se pitää sanoa vain, että käyköön kuka haluaa ja kuinka monta kertaa tahansa haluaa vesi kasteella, mutta Kristuksen TÄYTETTYYN TÄYDELLISEEN TYÖHÖN, se kaste ei tuo mitään lisää ja ohi Kristuksen".

      ja lainaus:
      Mark. 1:8 Minä kastan teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä."

      Lisään itse vielä pari lainausta:
      Apt. 1:5 Sillä Johannes kastoi vedellä, MUTTA teidät kastetaan Pyhällä Hengellä...
      Apt. 11:16 Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, MUTTA teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.

      Siksi olen hyvilläni että joku toinenkin tämän asian tuo esille, kun on ollut muitakin merkkejä kuinka asiassa tämä selvyys on tulossa. Eräs kiitti Herraa että uudestisyntyminen on kohdallansa riittävä päästä Jumalan lapseksi.

      Sen vuoksi uskovaisten, jotka haluavat säilyttää turvansa Herrassa, tulee varautua miten suhtatutua tilanteeseen kun alkaa kuulua (siis kastamisten tarpeettomuuden selvittyä): "mutta eihän keisarilla ole vaatteita".

    • mgh8

      Koetetaan nyt muistaa, että Jeesus kastoi myös vedellä ja opetti opetuslapsetkin kastamaan.
      Luulenpa melkein, että alkukielessä vesikasteesta ja Pyhän Hengen kasteesta käytetään eri sanoja.

      • markku.lievonen

        Uudessa testamentissa,- sen alkupuoliskolla on erikseen huomioitu, mikä kohdentuu Israelilaisille / JUMALAN kansalle ja mikä meille pakanoille. Tällä alueella oli jopa lievää kinastelua.

        Mutta, todellisuus on, miten yleisesti vesikasteella ihminen liitetään näihin eri puolueisiin ja taas Hengellä kastamisen kautta,- jota ei tee ihminen, niin liitetään seurakuntaan.

      • Sepeliittus

        Edellä kirjoittamani lisäksi on vapauttavaa tietää mikä oli kastamisen tarkoitus apostolien toiminnassa.

        Sanan kuulleet, jotka pitivät sanan totena, siten uskoivat, ja halusivat päästä uskoon sisälle, heidät kastettiin uudestisyntymään uskovaisiksi. Esimerkkinä itse Paavalin uskoontulo kasteessa sekä isot joukot helluntaipäivänä.

        Sitä on hyvän omantunnon pyytäminen, hyvän omantunnon liitto, syntien anteeksi saaminen, syyllisyydestä vapautuminen. Uuden tien alku syntien anteeksiantamuksessa. Vapahtajan jatkuva apu on käynnistynyt.

        Ei ole mitään heti kastaa tai myöhemmin kastaa tapaa. Apostoleilla on uudestisyntymään ohjaaminen kasteessa. Jos teksteissä on poikkeuksia (Korneliuksen luona), niinhän on nytkin koko ajan.

        Yksi kaste = yksi uudestisyntyminen.

        Joka on uudestisyntynyt, hän on jo sisäpuolella. Uudelleen ei voi alkaa uudestisyntymään.
        Uskovainen tietää että hän on uskovainen, uudestisyntynyt, on saanut Pyhän Hengen oppaaksi.
        Uskossa Jeesukseen ei Jumalasuhteessa ole mitään elementtejä siinä välissä eikä voi olla.

        Kun tietää mikä on riittävä ja mitä ei tarvita, saa levollisin mielin jatkaa matkaa. Ja nimenomaan on määrä jättää opit kasteista alkamatta uudelleen yrittää uudestisyntymää.

        Sitten alkaa sivustoilta kuulua mutta kun siellä sanotaan niin ja siellä sanotaan noin.
        Jeesus sanoo: jokainen istutus jota minun Taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.
        Karavaani saan pystyssä päin jatkaa matkaa.

    • markku.lievonen

      Mielenkiintoinen tilanne oli tässäkin, jonka avaa nim. selittäkää.tämä opetus. Todella heidät oli kastettu Johanneksen vesikasteella,- mutta ei Hengellä kastaen.Saadessaan pyhän Hengen.

      1. Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
      2. Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
      3. Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".
      4. Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
      5. Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
      6. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.

    • Yksi.kaste.opetus

      Valheellinen kommentti kaipaa oikaisua.
      Olen käynyt kasteella Turussa. Ennen oli kirkon lapsikastevalelu. Minua ei Turussa kastettu seurakuntaan. Jeesuksen nimeen otettiin ja siunattiin olemaan uskovaisten yhteydessä. Asuin toisessa kaupungissa.
      Täytyin Pyhällä Hengellä kasteen jälkeen.
      Menin Turkuun kasteelle tämän kasteopetuksen tutkittuani:
      http://jeesus-on-herra.com/kaste/

      • markku.lievonen

        Weijokin opettaa siis vesikasteesta ja sen tärkeydestä. Mutta, kuten pohdinnan alla on tämä käsite; Yksi kaste, niiin todella asian voi ymmärtää, miten se kohdentuu Henki kasteeseen / kastaen Hengellä.
        Niin, itsekkin ymmärsin, miten käsitys olisi vesikasteesta, kun on ilmoitus ; yksi kaste ja kaikki opetus kasteesta ymmärsin niiden liittyvän vesikasteeseen,- paitsi poislukien seurakuntaan liittämisen,- joka tapahtuu Hegellä kastamisenkautta.

        Niin, "surullista" tässä onkin se, miten Lut. kirkolta kasteenoppi kasteen armoineen, niin putoaa lopullisesti pohja pois. Se lopulisesti häviää kuin tuhka tuuleen.

        Niin, vaikka tätä; yksi kaste, tuotua näkökylmaa olen tutkinut vuorokauden, niin en löydä mitään ristiriitaa tai ilmoitusten ristiriitaisuutta.

        Ainut este, tuntuu olevan vanha käsitys, joka on vallitseva uskonnollisuudessa. Pidinhän itsekkin vesikastetta itsestään selvyytenä ajatellen, ilmoitusta, yksi kaste.

        Niin, tämäkin on samaa tasoa kuin seurakunnan ymmärtäminen ja sen näkeminen liittymisineen. Itseltä aikoinaan siinäkin meni vuosi, ennenkuin sain täyden varmuuden sydämeeni ja tein mukautumisesta parannuksen.

        Niin, on huomioitava, ettei kaikki asiat ole itsestään selvyyksiä,- vaikka ne olisivat täysin vallitsevia uskonnollisuudessa.

    • Juu, ei Paavalia juuri lähetetty kastamaan, vaikka toimittikin kasteita ja julisti valtavaa kasteen evankeliumia. Kasteen toimittaminen annettiin muille apostoleille ja seurakunnan kaitsijoille.

      Jeesus opettaa lapsikastetta varsin selvästi:
      Joh.3:4 Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?"
      5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]
      6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. [1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]

    • Raamatussa kaste ei ole uskovien kaste, vaan merkitykseltään pikemminkin uskoon tulevien kaste. Tästä pikaisesti muutama esimerkki:
      "ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista" (Kol.2:12).

      apt.2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
      39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."

      apt.22:16 "Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

      Joh.3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]
      6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. [1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]

      Lain ja evankeliumin erottaminen tuntuu olevan uudesti kastajalle kohtalokasta. Ihmisen osa on uskoontulossa vastaan hangoitella. Se on Pyhän Hengen teko, kun sydän synnistä hätääntyy ja etsii armoa.

      Raamattu ja luterilaisen kirkon tunnustuskirjatkin käskee hylkäämään papit/taret ja piispat/taret, jotka opettavat jumalattomia oppeja, eikä heitä tule seurata...Uudelleenkastaja hyvä, Armon eteen ei siis todellakaan tarvita luonnollista ihmistä, sillä sanoohan Raamattu jo, että "luonnollinen ihminen ei ota vastaan mikä Jumalan Hengen on, sillä se on hänelle hullutusta"

      Uudelleenkastaja parka, kun sekoitat lain ja evankeliumin. Kuinka voit sotia tutkainta vastaan:

      "Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä." (Joh.6:63).

    • Varsinaiseen aloitukseen vastaus. Raamatun mukaan kaste on yksi kertaa toimitettava. Se toimitetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (Matt.28:19). Kaste on liittona Jumalan puolelta aina voimassa. Uuden kasteensa voi syntinä hyljätä ja palata siihen ensimmäiseen kasteeseen.

      Raamattu sanoo näin:
      1.Piet.3:21 Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]

      weha: Kaste pelastaa: Tämä on Raamatun sanaa!!!. Kaste ei poista syntiä, mutta antaa synnit anteeksi, ettei syntiä enää lueta (apt.22:16). Kaste on hyvän omantunnon liitto Jumalan luona. Kasteen merkitys ja perustus on Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus.

    • "Kaste siis tapahtuu Raamatun mukaan syntien anteeksisaamiseksi ja syntien poispesemiseksi. Uudelleen kastajien kaste perustuu siihen mitä ihminen itse tekee. Kuitenkin kaste on lahja ja silkkaa armoa, niin kuin sana kasteessa lupaa. Kaste antaa osallisuuden Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja usko omistaa sen omalle kohdalle (Room.6:3-5). Ihan sama kannetaanko vai nostetaanko, vai mitä tehdään. Usko ei ole oma suoritus, vaan silkkaa armoa sekin".

      Perisyntiin olevia Raamatun kohtia:
      Room.5:12 "Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet-"

      Room.3:10 "Ei ole ketään vanhurskasta ei ainoataakan"

      "Olimme luonnostamme vihan lapsia niin kuin muutkin" (Ef2:3).

      Joh.3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
      6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki."

      Saahan näitä selitellä ja pyöritellä, niin kuin Ukastajilla on tapana.

      • Wehasokea

        Weha puhuu taas puuta heinää:. "Raamatun mukaan kaste on yksi kertaa toimitettava".
        Ei pidä paikkaansa.
        UT:ssäkin, kun uskovat oli kastettu Johanneksen paranuksen kasteella, heidät kastettiin UUDELLEEN Jeesuksen Nimeen: Ap 19
        "4. Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
        5. Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. "

        Tuo pakollinen vauvakastehan perustuu siihen, mitä vanhemmat ja kummit tekevät. Ei siinä kysytä Jumalata mitään. Se onkin vain kirkkoon liittämisen riitti, eikä ole raamatullinen kaste, joka otetaan VAPAAEHTOISESTI!!!Se kuuluu kirkkopolitiikkaan eikä Raamattuun.

        Weha ei osaa käyttää järkeään, vaan siteeraa noita samoja fraaseja vauvakasteen autuudesta. Hän ei tajua, että Jeesus ei puhunut mitään pakollisesta vauvakasteesta Nikodeemukselle. Nikodeemushan oli synnin hädässä ja halusi pelastu, joten miksi Jeesus olisi suositellut hänelle vauvakastetta, Joh 3:5

        Weha kuvittelee, että vauvakaste ilmestyisi Raamattuun noilla pitkillä selityksillä.Hän ei tajua, että vesikaste on eri asia kuin Pyhän Hengen kaste:
        Ap 1
        5 Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää."

        Weha on hengellisesti sokea!

      • markku.lievonen
        Wehasokea kirjoitti:

        Asian viereen, mutta lähelle kuitenkin. Niin, ihminen on kyllä ihmeellinen otus ja erikoisesti kun kokonaisuuteen liitetään Raamatun ilmoitukset.
        Vaikka meillä on aivan sama Raamattu käytettävissä ja luemme samaa Raamattua, niin toinen ihminen näkee erittäin selkesti myös vauvojen kastamisen, kohdissa, jossa kastetta käsitellään. Ja taas toinen ihminen ei mitenkään vauvoja kastettavan, vaikka tutkisi sanojen sisältöä yöt ja päivät.
        Aivan sama käyttäytyminen käsitteessä; Onko Jeesus JUMALAN Poika,- vaiko JUMALA. Taas kaksi ihmistä näkee täysin selkeästi Jeesuksen JUMALANA ja toinen JUMALAN Poikana.

        Niin, miksi näin. Siksi,- koska toinen ihmien KÄYTTÄÄ fikviivistä mielikuvitustaan lukiesssaan sanojen sisältöä.

        Niin, todella lapsikin ymmärtää, miten uudestisyntymiseen / Pyhällä Hengellä kastamiseen liittyy ensimmäisenä tekijänä asia,- mihin tulisi uskoa. Siis sanoma ihmisen syntisyydestä ja pelastuksesta.
        No, jokainen päättäköön kuuleeko vauva tämän sanoman ja siten mahdololistuuko vauva Hengellä kastettavaksi ja siten uudestisyntyen.

        Niin, todella aikuisen oikeesti ihminen ei synny tänne maailmaan valmiina uskon omavana ihmisenä j amyöhemmin usko ikään kuin katoaisi ihmisen varttuessa ja kasvaen luontaisesti syntikäyttäytymiseen.

    • Jeesuksen tekemä, jonka kaste välittää: Room.6:3 "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?"

      Siis kaste kaikille kansoille tuli vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen:

      Matt.28:19 "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"
      Jeesus ei ollut tehnyt ennemmin kuolemallaan perustusta kasteelle:
      Room.6:3 "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?"

      Kysymys tuossa Joh.4:1, ei ollut siis kristillisestä uudenliiton kasteesta kaikille kansoille, joka toimitetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

      • epäraamatullistaoppia

        Weha sekoilee jälleen: "Siis kaste kaikille kansoille tuli vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen"

        Tuollaista kastetta, jossa kastetaan kaikki kansat, ei Raamattu tunne. UT:ssä kastettiin vain uskovia: Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."
        Kirkkokaan ei kasta kaikkia kansoja, vaan ainoastaan kirkkoon kuuluvien vanhempien vauvoja.
        Eivätkö kirkkoon kuulumattomat vauvat kuulukkaan "kaikkiin kansoihin"???

        Jeesus itse antoi esimerkin kristillisestä kasteesta ja kastoi itsekin samalla kasteella ja opetuslapset jatkoivat samaa käytäntöä.. Joh 4:1
        Missään vaiheessa Hän ei käskenyt muuttaa kastekäytäntöä pakolliseksi vauvakasteeksi.

        Wehan oppi on Raamatun vastaista ja sekavaa.

      • markku.lievonen
        epäraamatullistaoppia kirjoitti:

        Wehan opetuksessa on vain raamatuillista se, miten Jeesusta ennen / JUMALAN aivoitus, niin Jeesusta ennen Johannes kastoi parannuksen kasteen vedellä. Tämän kasteen otti myös Jeesus,- vaikka Johannes ymmärsi JO kokonaisduuden ja esteli,- jopa Jeesusta kasteen ottamisesta. Jeesushan oli mies Daavidin suvusta.

        1. Niinä päivinä tuli Johannes Kastaja ja saarnasi Juudean erämaassa
        2. ja sanoi: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle".
        3. Sillä hän on se, josta profeetta Esaias puhuu sanoen: "Huutavan ääni kuuluu erämaassa: 'Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi'."
        4. Ja Johanneksella oli puku kamelinkarvoista ja vyötäisillään nahkavyö; ja hänen ruokanaan oli heinäsirkat ja metsähunaja.
        5. Silloin vaelsi hänen tykönsä Jerusalem ja koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö,
        6. ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.
        7. Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?
        8. Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä,
        9. älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: 'Onhan meillä isänä Aabraham'; sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.
        10. Jo on kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen.
        11. Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
        12. Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa."
        13. Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
        14. Mutta tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
        15. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Silloin hän salli sen hänelle.

        Niin, weha on siinä oikeassa, miten Jeesuksen jälkeen tuli kaste,- mutta ei vedellä,- vaan Pyhällä Hengellä ja tulella kuteb opetetaan. Taas weha siteensä johdosta luterilaisuuteen luonnollisesti käsittää vesikasteeksi. Kirkoltahan putoaa koko pohja pois, jos vauvakaste / vesikaste poistetaan.
        Heillä ei tunneta käsitettä Hengellä kastaminen,- vaan vesi on sitä pyhää ainetta,- vaikka se tuleekin raanasta.

      • Täh12345

        Mitä ihmettä, Weha? Etkö kuulukaan enää "ainoaan oikeaan uskoon"?

    • Ihminennn

      Hätäkaste, lapsikaste, uskovien kaste. Näin on kastettu eräs sukulainen, varma päälle. 3 kastetta on parempi kuin 1.

      • Aameeen

        3 kastetta on parempi kuin 1 kaste

    • bggt

      Yksi kaste, yksi usko, yksi Herra.

      Tässä tarkoitetaan selvästi vesikastetta eikä Henkikastetta. On nimittäin olemassa uskovaisia, jotka ovat tulleet uskoon ja käyneet kasteella mutta eivät ole täyttyneet Pyhällä Hengellä. Kuitenkin he ovat uskossa ja seurakunnan jäseniä.

      • markku.lievonen

        Mistä tekijästä näet selvästi, että kyseessä olisi vesikaste? Juuri tuo Hengellä kastaminen ,- sen saaminen ihmisen uudestisynnyttyään, niin antaa vastauksen, miksi Luterilaisessa kirkossakin on uudestisyntyneitä ihmisiä.
        Vesikaste ei koskaan ole uudestisynnyttänyt ihmistä,- mutta taas Hengessä kastaminen AINA. Taas ihminen voidaan vesikastaa esim. helluntaipuolueen jäsenyyteen, mutta silti hän ei voi olla seurakunnan jäsen,- jos ei ole saanut Henkikastetta / Hengellä kastaen seurakuntaan.

      • kku89
        markku.lievonen kirjoitti:

        Sinulla on näköjään pahasti vellit ja puurot sekaisin.

      • markku.lievonen
        kku89 kirjoitti:

        Sinulla on näköjään pahasti vellit ja puurot sekaisin.

        Yksi kaste, yksi usko, yksi Herra.

        Kerro, miten tuossa selkeästi tarkoitetaan vesikastetta? Yksi kaste ainakin jo on Henkikaste,- jolla liitetään ihminen seurakuntaan.

        Muuten, ihminen voidaan vesikastaa, vaikka vauvana ja vielä vuoden välein eläke ikään saakka ja mikään ei muutu ja kukaan ulkopuolinen ei havaitse muutosta.

        Mutta, jos ihminen kastetaan Hengellä, niin tämä ihminen ja sivullisetkin näkevät muutoksen. Tuon kasteen saaminen ei pysy salassa ja ole siten vaikuttamatta.

    • Uudelleenkastajat taas opettavat, että pieni lapsi pääsee taivaaseen sellaisenaan, ilman uudestisyntymistä ja ilman uskoa. Vauva ei myöskään uudelleenkastajien mukaan osaa uskoa.

      Raamattu ja myöskin luterilaisuus opettaa, että vauvojen ja vaarien pelastustie on sama, uskon kautta ja siksi heille kuuluu myöskin kasteen armo Kristukseen,

      • korjataampataas

        Ja siinä uskovienkasteen kannattajat ovat oikeassa. Jeesuskin sanoi lapsista: Sen kaltaisten on taivasten valtakunta!!
        Vauvanvalelija Wehan julma oppi on perkeleestä, joka tahtoo kaikki helvettiin.

        Vauva ei tarvitse uskoa, koska on tukevasti Jumalan kädessä.

      • markku.lievonen

        1. Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
        2. joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
        3. joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
        4. mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
        5. on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
        6. ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
        7. osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
        8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
        9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

        Mitä syntiä ja rikoksia on tehnyt 1kk ikäinen ihminen, joihin olisi kuollut rikoksiinsa ja siten JUMALAN tulisi tehdä vauva eläväksi.

        Mutta,- se on totta, miten aadamista saatu geneettisyys ohjaa ihmisen kehityksen vihollisuuteen JUMALAA kohtaan ja siten olemme luonnostaan vihan lapsia. Koko Raamatun punainen lanka onkin, miten ihminen ilmoitusten tiedostamisen kautta tulee synnin tuntoon. Vauvassa ei koskaan herää synnin tunto,- koska ei ole edes kuullut ilosanomaa ja syntien sovitusta. No, puhumattakaan että ymmärtäisi.
        Ymmärtänet, miksi me suomalaiset luemme suomenkielistä Raamattua eli pelastukseen liittyy ihmisen ymmärrys / asian tiedostaminen.

        Tiedän, miten vahva side sinulla on vankeuteen luterilaisuudessa ja siksi mitkään JUMALAN ilmoitukset ei hetkauta uskomuksiasi.

    • Tarkkaan.tutkittuani

      Kaikista paras oppi kasteesta löytyy Raamatusta, ja sen paras selitys tästä,
      http://jeesus-on-herra.com/kaste/

      • weijolaiset

        Voi voi sentään !

        Weijoa ovat monet uskon veljet yrittäneet saada ymmärtämään paremmin asioita, mutta turhaan.

        Weijo on siis perustanut oman puolueen eli Weijolaiset, eli ne jotka uskovat kuten hän itse, muita ei suvaita.

        Weijon kaste oppi on ihan pielessä, ja pahin moka on se, että Weijon opin mukaan uudestisyntynyt uskova ei ole kelvollinen ehtoolliselle !

        Siis vaikka Jumala on liittänyt uskovan uudestisyntymässä Seurakuntaan, niin Weijo väärän oppinsa kautta pakottaa ja painostaa väkisin uskovat kasteelle, sillä muuten he eivät pääse siis Perheen yhteiselle aterialle.

        Weijo siis evää Jumalan lapselta ateria yhteyden väärän oppinsa vuoksi, ja siten hän väittää uudestisyntynyttä uudestisyntymättömäksi !

        Eli Weijon opin ja tulkinnan mukaan ihminen uudestisyntyy, eli tulee Jumalan lapseksi ja Seurakunnan jäseneksi vasta vesi kasteessa ja sen kautta !

        Siis Weijon opin ja tulkinnan mukaan vesikaste pelastaa, eikä uudestisyntyminen !

        Otan kantaa vielä tuohon Weijon painostamiseen ja pakottamiseen ja kiristämiseen

        Kun Weijo siis evää ehtoollis yhteyden uudestisyntyneeltä usovalta joka ei ole käynyt aikuis kasteella, niin siten Weijo pakottaa ja kiristää uskovaa kasteelle.

        Mutta Raamatun mukaan uskovan ei tule tehdä yhtään mitään, jos hän ei itse Usko siihen, eli ellei Jumala ole siinä asiassa Uskoa Uskovan sydämeen synnyttänyt !

        Room. 14:23 mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.

        Eli jos menet Weijon pakottamana ja kiristämänä aikuiskasteelle, ja epäröit asiaa sydämessäsi, niin se kasteelle meno on syntiä !

        Weijo määräilyllään ja pakottamisillaan, siis väittää tietävänsä kaikki asiat parhaiten, eli hän on asettunut Jumalaksi Jumalan paikalle

        Mutta kun Weijoa kehut, niin pyydä hänet selittämään nämä asiat sinulle:

        " Siis miettikää näitä Paavalin sanoja ja niiden merkitystä edes hetki:

        14 Minä KIITÄN Jumalaa, ETTEN OLE kastanut teistä ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen,

        14 Minä kiitän Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen,
        18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

        Siis apostolin tuli olla esimerkillinen toiminnaltaan, ja mitä Paavali sanoi tuossa selvästi ?

        17 Sillä Kristus EI LÄHETTÄNYT MINUA KASTAMAAN, vaan evankeliumia julistamaan

        Paavali sanoo saaneensa oppinsa ja ohjeet suoraan Herralta, miten toimia:

        11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
        12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.

        Niin ja miksi Paavali siis kiitti oikein Jumalaa, että ei ole kastanut vedellä kuin vain pari harvaa ?

        14 Minä kiitän Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen,

        Jos vedellä kastaminen olisi tärkeää, niin Paavalin olisi pitänyt päinvastoin hävetä sitä, että ei ole kastanut kaikkia uskoontulleita !

        Se pitää sanoa vain, että käyköön kuka haluaa ja kuinka monta kertaa tahansa haluaa vesi kasteella, mutta Kristuksen TÄYTETTYYN TÄYDELLISEEN TYÖHÖN, se kaste ei tuo mitään lisää ja ohi Kristuksen.

        17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.

        Eli vesikasteella siis mitätöidään sitä Kristuksen täydellistä ja täytettyä työtä, eli sen mukaan uudessa liitossa tarvitaan mukamas yhä tuollainen ulkoinen vanhan liiton aikainen toimitus. "

      • markku.lievonen
        weijolaiset kirjoitti:

        No, ihminen on erehtyväinen ja helposti ajattelee JUMALAN aivoituksista siten, miten on yleinen käsitys.
        Mutta, en tehne väärin, jos Weijon opetuksen muutan mielessäni siten, että Wijon sanoman vesikasteen paikalle muutan tämän kasteen;

        11. Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.

        Noin ajatellen kasteen merkitys ja koko opetus muuttuu aivan eri tasoon / valoon.

        Älä antikristus yritä kaveerata kanssani !

        Sillä sinä et usko edes Jeesuksen olevan Jumala, vaikka se Raamatussa on monen monta kerrtaa ja monella tapaa selvästi sanottu !

    • uskonuskon

      Pelkkä kaste ei ketään pelasta eikä edes kirkon muodollinen jäsenyys. Henkilökohtainen usko Jeesukseen syntiemme sovittajana pelastaa taivaaseen-uskotko sen ?

      • Eihän usko itsessään ketään pelasta, sillä uskoja on monenlaisia. Sensijaan uskon kohde pelastaa ja usko omistaa tuon pelastuksen omalle kohdalle.

    • KTS--

      Kyllähän ne jotkut käyvät kastautumassa kait useamman kerran vuodessakin kun eivät ole varmoja että se edellinen meni ihan oikein.

    • ttkkl

      Kirkonopettaja Tertuliabus kirjoittanut(Babtismos kirjoitus:"on vain yksi ja vain yksi kaste..!" Ja on kehoittanut vanhempia viemään lapsensa kastettaviksi!

    • IRENEUS (140-202)

      Hän oli Polykarpoksen oppilas, joka taasen oli Johanneksen oppilas. Ireneus kirjoittaa: "Kristus tuli pelastamaan kaikkia itsensä kautta, kaikkia jotka hänen kauttaan uudestisyntyvät Jumalalle. Rintalapsia, pieniä lapsia, lapsia, nuorukaisia ja vanhempia" Hän viittaa kastekäskyyn Mt 28:18-20. Ireneus oli arvostettu teologi- lähetyssaarnaaja ja opettaja. Hän puhuu lapsikasteesta täysin luonnollisena asiana, eikä tiedä mitään lapsikasteen vastustamisesta.

    • ORIGENES (185-254)

      Origenes kastettiin vauvana v 185. Myöskin Origeneksen äiti ja isoisä oli kastettu lapsena. Origeneksen isoisä oli siis elänyt aikana jolloin Johannes eli. Origenes lausuu: "Kirkko on saanut apostoleilta perimätavan kastaa myös pienet lapset. Kaikissa on synnin luontainen saastutus, joka täytyy pestä pois veden ja Hengen kautta. Ei kukaan ole synnitön, vaikka olisi vain yhden päivän ikäinen. Koska synnynnäinen saasta pestään pois kasteen kautta, pienetkin lapset tulee kastaa. Sillä joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."

    • TERTULLIANUS (160-225)

      Tertullianuksen kasteenuusijatkin hyväksyvät, sillä hän ainoa kirkkoisä, joka vastusti silloin yleistä lapsikastetta. Miksi muuten olisi vastustanut ellei lapsikaste olisi ollut yleinen tapa? On huomattava, että Tertullianus hyväksyi kyllä aivan pienten lasten kasteen tapauksessa jossa pelättiin lapsen kuolevan, silloin hänen mukaansa rintalapsikin oli kastettava. Hän kannatti siis hätäkastetta. Hän kirjoittaa kastetta käsittelevässä kirjassaan v 203: "On hyödyllistä viivyttää kastetta varsinkin pienten lasten suhteen. Sillä miksi tarvitsee kastaa pieniä, ellei välttämättä tahdota saattaa kummeja vaaraan" (kummijärjestelmä oli siis jo tuolloin käytössä). "Mikä kiire on rintalapsilla, noilla viattomilla, SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEEN? Yhtä suurella syyllä myös vaimattomien henkilöiden kaste on syytä jättää tuonnemmaksi ,sillä he ovat kiusauksille alttiita kunnes he ovat joko naidut tai tulleet niin voimakkaiksi että voivat hillitä itsensä".

      Jos lapsikastetta ei siis tuolloin olisi pidetty apostolisena tapana, niin Tertullianuksen olisi ollut helppo vedota siihen, että se ei olisi ollut apostolinen tapa. Apostolista tapaa kastaa lapsia hän ei kuitenkaan epäillyt eikä kumonnut. Huomattavaa on, että Tertullianus opetti, että kasteessa saadaan synnit anteeksi. Hän opetti myöskin, että lapsi on kastehetkeen saakka Aadamissa, perisynnin saastuttama. Siksi hengenvaarassa oleva lapsi oli hänen mukaansa kastettava välittömästi.

    • Väisänen on kyllä todella pätevä piispa. Hän lainaa kirkkoisiä, jotka selvästi opettavat lapsikastetta ja perisyntiä. Kiitos tästä Jumalalle, meidän Vapahtajamme kautta.

      Joh.3:5 opettaa kasteena Raamattu, alkukirkko ja sen varhaiset kirkkoisät, kirkon perimätieto, Luther, uskonpuhdistus, sekä luterilaisen kirkon tunnustuskirjat. Valehtelevat uudelleenkastajat vääristävät myös Lutherin tekstejä, sen olen huomannut. Narreja he ovat... Vanhoilislestadiolaiset ovat heidän hengenheimolaisia ja opettavat samalla tavalla.

      nim. "uskovainen vl", oletko muka uskovainen, kun et usko että kasteessa on uudestisynnyttävä voima? Luetaan yhdessä Raamattua: "ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista" (kol.2:12). Weha: Kohdan mukaan, synti kuoletetaan hengellisesti. Kasteessa hengellisesti kuollut herää ja kasteella on vaoima antaa myös usko".

      weha: "Sana kasteessa antaa mitä lupaakin. En ole riitaantunut Vanhoillislestadiolaisille ollenkaan. Sanon heille mielelläni terve tai hei tai moi. En ole mistään heille vihainen. Miksi olisin?
      Kysymys oli ensin siitä, että haluan, että uskovainen pappi kastaa perheeni. Kyllä minä sen ymmärrän, että kasteen sakramentti on aina oikea, vaikka sen hulttio toimittaisi. Tämä johtuu Jeesuksen alkuperäisistä asetussanoista kasteeseen. Ihmisen/papin sydämen tila ei sis vaikuta kastetta, vaan Jumalan sana ja asetus. Muutenhan saisimme mennä monille kasteille, jos epäilemme papin uskon tilaa. Halusin mennä Raamatun kehoituksesta seurakunnassa, luotettavien miesten/pappien luokse tilaisuuteen ja kasteen sakramentin toimittamiseen. Näinhän Raamattu kehoittaa tekemään, koska sakramentit kuuluvat myös papin virkaan. Tässä asia lyhyesti.

    • Siis luopunut kansankirkko on toiminnallaan jo luopunut Raamatun ja luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen opista. He ovat itse itsensä ajaneet ulos Kristuksen kirkosta ja luterilaisesta opista. Luther säätiö taas on pitäytynyt Raamatun ja luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen opissa. Mainitsen vielä, että kun syytin Vanhoillislestadiolaisia samasta kasteopista kuin uudelleenkastajia, niin kerron heti miksi näin on. Te molemmat opetatte uskovien kastetta, kun taas Raamattu ja luterilaisuus opettaa kastetta merkitykseltään uskoon tulevien kasteeksi ja siis armonvälineeksi. Ero on aivan älyttömän suuri. Annan tästä muutaman kohdan, jotka kertovat uskoon tulevien kasteesta Raamatussa.

      Raamatusta löydämme kohtia jotka puhuvat uskoon tulevin kasteesta, että myös lapsikasteen. Tässä eräs paljon puhuva kohta uskoon tulevien kasteesta:
      apt.2:37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
      38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]
      weha: "Jatko kertoo kuinka kasteessa saatu syntien anteeksiantamus, Pyhän Hengen lahja, eli kasteen lupaus kuuluu lapsillekin:
      39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä -- keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."

      " ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista" (Kol.2:12).
      weha: "Kasteessa synti hengellisesti haudataan. Kasteessa synti laitetaan pois. Kasteessa hengellisesti kuollut herää. Kasteessa Jumala vaikuttaa uskon..."

      Joh.3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
      6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.

      • epäjumalanpalvojalle

        Weha on nyt väärällä palstalla tuon taikavesi-oppinsa kanssa. Hänellä on hirveä hätä, kun uskoontulleet menevät kasteelle ja jättävät kirkon vauvakasteineen.
        Meidän ei tarvitse ottaa mallia kirkko-isien opetuksesta. Heillähän oli kaikenlaisia harha-oppeja , joita he yrittivät ujuttaa kirkkoon ja monessa kohdin he onnistuivatkin.
        Paavin ja piispojen valta-asema, Neitsyt Marian palvonta, erilaiset sakramentit ja pappien naimattomuus ym,
        Miksihän Weha ei noudata noita harha-oppeja?

        Jeesuskin ennusti, että hänen jälkeensä tulee kaikenlaisia harha-opettajia, jotka pyrkivät viemään seurakunnan harhaan. Niinhän kävi, kun katolinen kirkko sai vallan.

        Weha siteeraa jatkuvasti tuota Joh 3:5, jossa Jeesus antaa neuvoja AIKUISELLE MIEHELLE, eli Nikodeemukselle, joka synninhädässään tuli yöllä Jeesuksen luo. Ei kai Jeesus olisi silloin alkanut puhumaan vauvojen kastamisesta!!!
        Hän puhuu syntymisestä YLHÄÄLTÄ, eikä alhaalta eli vedestä.
        Mutta Weha ei sitä tajua. Weha on epäjumalanpalvoja, joka palvoo vettä.

      • Sepeliittus

        Kyllä palsta on oikea käsittelemään myös aloittajan kysymystä. Näkeehän sen että asia askarruttaa.

        Kohtuuttomasti on ihmisillä vaivannäköä kun ei pääse rauhaan näistä asioista. Eikä niistä sillä pääse että tekee niin kuin jotkut sanovat. Nuo jotkut kun ovatkin ärhäkkäimpiä puoluelaisia.

        On se hyvä tietää että apostolien aloittamasta käytännöstä on merkintöjä myös ensimmäisinä vuosisatoina.

        Puoluelaisuudessaan monet ovat menettäneet kyvyn ajatella selkeästi ja rehellisesti.

        Moniin aikaisempiin perusteisiin lisään tässä erään asian, miksi apostolit toimivat niin kuin toimivat, eivätkä muuta edes nähneet mahdolliseksi.
        "Se on synti, kun ei usko Jeesukseen". (Synti on sitä kun ei usko Jeesukseen). Jos ei turvaa Herraan, elää synnissä.

        Apostolien kristitty perhekuntakäsite lähtee tuosta.

        Jos oma valinta tai tapa toimia ei ole sama, on se syytä sellaiseksi kertoa, eikä pidä selitellä, uskotella, itsellensä luulotella muuta.

        Jos ja kun valinta, luottamus ja Hengen todistus on, että uskossa Jeesukseen on pääsy Jumalan lapseksi, turva Herrassa, on siihen tekstilöytönä esimerkiksi ja yksin 'pienoisevankeliumi' ja yrittämättä omilla suorituksilla pistää paremmaksi.

        Kyllä se tarkoittaa että valinta on oma, kun ei jatka apostolista käytäntöä.

      • markku.lievonen
        epäjumalanpalvojalle kirjoitti:

        Weha on nyt väärällä palstalla tuon taikavesi-oppinsa kanssa. Hänellä on hirveä hätä, kun uskoontulleet menevät kasteelle ja jättävät kirkon vauvakasteineen.
        Meidän ei tarvitse ottaa mallia kirkko-isien opetuksesta. Heillähän oli kaikenlaisia harha-oppeja , joita he yrittivät ujuttaa kirkkoon ja monessa kohdin he onnistuivatkin.
        Paavin ja piispojen valta-asema, Neitsyt Marian palvonta, erilaiset sakramentit ja pappien naimattomuus ym,
        Miksihän Weha ei noudata noita harha-oppeja?

        Jeesuskin ennusti, että hänen jälkeensä tulee kaikenlaisia harha-opettajia, jotka pyrkivät viemään seurakunnan harhaan. Niinhän kävi, kun katolinen kirkko sai vallan.

        Weha siteeraa jatkuvasti tuota Joh 3:5, jossa Jeesus antaa neuvoja AIKUISELLE MIEHELLE, eli Nikodeemukselle, joka synninhädässään tuli yöllä Jeesuksen luo. Ei kai Jeesus olisi silloin alkanut puhumaan vauvojen kastamisesta!!!
        Hän puhuu syntymisestä YLHÄÄLTÄ, eikä alhaalta eli vedestä.
        Mutta Weha ei sitä tajua. Weha on epäjumalanpalvoja, joka palvoo vettä.

        Niin, kyllä ihmisen ajattelutapaa ja uskomuksia on erittäin vaikea muuttaa,- jonka hän on sisäistänyt lapsuudestaan saakka. Kuten näemme, niinn Wehalla on erittäin voimakas usko näihin kirkon oppeihin / rituaaleihin sakramentteineen. Hänen päätään ei toinen ihminen käännä ja siksi turha kiihkoilu on turhaa.

        Mutta, seuratkaapa mitä JUMALA tekee asian suhteen. Hitaasti, mutta varmasti sukupolvien saatossa.
        KAIKKI, mikä liittyy uskonnollisuudessa vesikasteeseen ja siihen liittyvät väärät opetukset, tullaan niittämään pois ja hävittämään ja muuttamaan asiat JUMALAN tahdon mukaiseksi.

        Vesikasteesta puheenollen. Luterilaisuudessa oleva vesikasteen armo häviää luonnostaan kirkon kuolemisen kautta. Jos Herra suo ja elämme, niin jo yksin 10- vuoden päästä kirkon toiminta taso on aivan erilainen. Toiminta on kuin palokunnalla kun rakennus on palanut kivijalkaa myöten. Potkivat hiiltyneitä tuhoutuneuita tavaroita pois edestään.

        No, sama kohtalo on kaikilla muillakin uskonnollisilla puolueilla, jotka liittvät vesikasteen kautta ihmiset puolueensa jäsenikseen ja opettavat puolueensa olevan seurakunnan. JUMALA ilmoittaa yks kantaan, miten näkymättömästi Hengellä kastamisen kautta ihminen siirtyy seurakuntaan. Selkeästi näen, miten JUMALA on korkaamassa tuonkin vinouden ja huomatkaapa.
        On tuleva ja oleva todellinen seurakunta,- johon ei voi liittyä vesikasteen kautta. Siis sisaret ja veljet saavat ymmärryksen ja näyn ja elämisen seurakunnassa.Ei puolueen jäsenenä.

        Näin uskonnolliset puolueet tuhoutuvat yksi kerrallaan ja toiminta on kuin Luterilaisen kirkon raunioilla. Niin, muistanette, mitä Jeesus opetti kalliolle rakentamisesta.

      • markku.lievonen

        >>On tuleva ja oleva todellinen seurakunta,- johon ei voi liittyä vesikasteen kautta. Siis sisaret ja veljet saavat ymmärryksen ja näyn ja elämisen seurakunnassa.Ei puolueen jäsenenä.<<

        Vaatii ehdottoman lisäyksen. Seurakuntahan onjo olemassa,- mutta hajoitettu. On tuleva opetuksen kautta elävä seurakunta, jossa opetuksessa jo huomioidaan Hengellä liittyminen.

        Nytkin on jo tämä seurakunta liittymisineen,- mutta vesikasteeseen liitetty väärä opetus / harha sokeisee ihimiset näkemästä seurakunnan ja siihen liittymisen. Elämme mielenkiintoisten tapahtumien aikaa.

    • KäyVaan

      Vaikka viidesti, kuten on tehnyt Billy Graham, arvostettu Herran mies.

    • Ei.vettä

      Lievonen.
      Eikö olekin totta, että Apt. 2:38 ja 10:47,48 tarkoittaa henkikastetta?

      • markku.lievonen

        Tänä päivänä lähtökohtaisesti ymmärrän, miten on vain YKSI KASTE ajatellen Jeesukseen uskomista ja meitä pakanoita.

        32. Ja Johannes todisti sanoen: "Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niinkuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä.
        33. Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, JOKA KASTAA PYHÄLLÄ HENGELLÄ'.
        34. Ja minä olen sen nähnyt ja olen todistanut, että tämä on Jumalan Poika."

        13. sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

        Ennen Jeesustahan oli Israelilaisille kohdennettu parannuksen vesikaste, josta Johannes opetti.
        Tässä alla olevassa tilanteessa tuotu sanoman kaste,- uskon sen oleva nimen omaan Henkikaste,- koska se kohdistuu kaikkialle eli myös pakanoihin;

        36. Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
        37. Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
        38. Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
        39. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
        40. Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".
        41. Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. Ap 2

        43. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
        44. Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
        45. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
        46. sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
        47. "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
        48. Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä. Ap 10

        Niin, mikä lie tarkka kuvaus tilanteessa alkutukstissä ja liittyykö kokonaisuuteen väärää kääntämistä. Niin, Pietari opettaa vedellä kastamista ja taas Johannes ilmoittaa Jeesukseen uskovat / uudestisyntyneet ihmiset kastettavan Pyhällä Hengellä. (liittäen samalla seurakuntaan)
        Ja lisäksi todella Raamattu ilmoittaa olevan vain yksi kaste.

        Mutta, uskon, jos tuo on tärkeä ihmisen tietää, niin Pyhä Henki avaa ihmiselle ymmärryksen ja avaa tekjijän, mistä ristiriitaisuus tulee / poistaa siten ristiriitaisuuden. Nyt se todella on kokonaisuuden kanssa ristiriitainen.

    • PasiToivonen

      >>Mutta, jos ihminen kastetaan Hengellä, niin tämä ihminen ja sivullisetkin näkevät muutoksen. Tuon kasteen saaminen ei pysy salassa ja ole siten vaikuttamatta. >>

      Kaataako pappi sitä henkeä jostain säiliöstä kastettavan päälle?

      • markku.lievonen

        >>Kaataako pappi sitä henkeä jostain säiliöstä kastettavan päälle? <<

        Sehän tässä onkin se sokeri pohjalla,.- ettei kukaan sivullinen ihminen kasta Hengellä toista ihmistä. Ihimstä, joka Hengellä kastamisen kautta liitetään todellisesti seurakuntaan. Siten kukaan pappi tai lukkari tai muut ihmiset eivät voi sanoa, kuka kuuluu seurakuntaan ja kuka ei. Siis JUMALA on aivoittanut tämän asian,.- ei ihminen.

        Niin, todella Hengellä kastamisen vaikutus ei totisesti pysy salassa,- ihimseltä itseltään ja ympäristöltä. Taas vesikaste ei vaikuta mihinkään. Vesikastettu ihminen on ennen kastetta ja kastamisen jälkeen aivan samanlainen mieleltään ja käyttäytymiseltään. Hengessä kastettu taas ei.
        Savoksi sanottuna. Hengessä kastamisen vaikutus ilmentyy mielessä,- mielenmuutkosena.

    • näreeton

      Tässä ei tarvita lainkaan teologista saivartelua. Kaste ei ketään pelasta. On näin ollen yhden tekevää vaikka kävisit uskovien upotuskasteella kerran viikossa. Jotkuthan jo alkuseurakunnassa kastattivat itseään muittenkin puolesta. Samoin ehtoollista voi viettää vaikka kerran päivässä. Näin Sanat ja sakramentit. Toisin sanoen: näin on näreet.

    • Linkin.laittaja
      • markku.lievonen

        Tiedän Weijon opetuksen Henkikasteesta,joka on helluntaipuoluuenkin oppi. Mutta,- Raamattu ei opeta tätä asiaa näin.
        Itse ymmärrän ja uskon Raamatun lehdiltä, miten jokainen uskon saanut ihminen on Hengellä kastettu ja tämä on myös puolueen opissa oleva Henkikaste.
        Toiseksi kielillä puhuminen on armolahja,- jonka JUMALA antaa aivoituksensa mukaan. Siis kaikki eivät puhu kielillä,- vaikka ovat saaneet Henkikasteen / Hegellä kastettu.

        27. Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.
        28. Niinpä JUMALA ASETTI seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten ARMOLAHJOJA parantaa tauteja, avustaa, hallita, PUHUA ERI KIELILLÄ.
        29. Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja?
        30. Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? EIVÄTHÄN KAIKKI PUHU KIELILLÄ? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?

        Niin, tämän kielilläpuhumisen armolahjan saanut ihminen rakentaa itseään / puhuu salaisuuksia Hengessä JUMALAN kanssa.

        Hieman sivummalle. Helluntaipuolueenkin opetus ottaa tämän Ap2 kohdan tuekseen kielillä puhumisesta;

        4. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.
        5. Ja Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääväisiä miehiä, kaikkinaisista kansoista, mitä taivaan alla on.
        6. Ja kun tämä ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa; ja he tulivat ymmälle, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltänsä.
        7. Ja he hämmästyivät ja ihmettelivät sanoen: "Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia?
        8. Kuinka me sitten kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet?
        9. Me parttilaiset ja meedialaiset ja eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa ja Kappadokiassa, Pontossa ja Aasiassa,
        10. Frygiassa ja Pamfyliassa, Egyptissä ja Kyrenen puoleisen Liibyan alueilla, ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset,
        11. kreetalaiset ja arabialaiset, me kuulemme kukin heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja."
        12. Ja he olivat kaikki hämmästyksissään eivätkä tienneet, mitä ajatella, ja sanoivat toinen toisellensa: "Mitä tämä mahtaakaan olla?"

        Mutta, kuten huomaamme, niin apsotolit saivat todella ihmeellisesti taidon / lahjan puhua toisen ihmisen äidinkieltä, joita kuulijoiden joukossa oli. Siis tämä vieraita kieliä puhuminen on kokonaan eri käsite kuin armolahja puhua kielillä. Armolahja siis kohdentuu JUMALALLE puhua salaisuuksia Hengessä ja tämä apostolien saama ihmeteko kohdistui kuulijoihin.

        Lisäksi on huomioitava, miten kaikki ihmeet ja tunnusteot liittyvät vain apostolliseen aikaan,- ei sen jälkeen. Apostolisena aikana olleet tunnusteot ja ihmeet ja voimateot kohdentuovat vain apostoleihin mm tuo Ap2:4.....12

        11. Olen joutunut mielettömyyksiin; te olette minut siihen pakottaneet. Minunhan olisi pitänyt saada suositusta teiltä, sillä en ole missään ollut noita isoisia APOSTOLEJA huonompi, vaikka en olekaan mitään.
        12. Onhan APOSTOLIEN TUNNUSTEOT TEIDÄN KESKUUDESSANNE TEHTY kaikella kestävyydellä, tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja voimateoilla.

        Helluntaiopissa viittaus Ap 2 lukuun on juuri väärin ymmärretty asia.

      • markku.lievonen

        Niin, jos kerron avoimesti, niin koskaan en ole ymmärtänyt tämän ajan painotuksia kasteasiassa.
        Mitä olen havainnut, niin vesikasteeseen,- jonka suorittaa toinen ihminen, niin tähän kasteeseen liitetään,- jopa ihmisen pelastuminen eri oppien mukaan / opista riippuen. Siis puhutaan ja opetetaan vesikasteeseen liittyen erittäin paljon.

        Mutta,.- taas Johanneksen mainitsema / minun jälkeeni tulee, joka kastaa Hengellä ja tulella, niin tästä kasteesta ei liieemmin puhuta tai opeteta,- vaikka juuri tuohon kasteeseen liittyy lähes kaikki mikä pelastuksessa on.

        Jos ihminen ei ole Hengellä kastettu,- niin ihminen ei ole tullut eläväksi / ole saanut uskoa. On siis tavallinen perusihminen olemuksineen.

        Niin, onko koko tämä vesikasteen painotus,- perua aikoinaan olleesta vallan käytöstä,- ja siten vesikastetta on käytetty välineen vallankäyttössä ja siksi siihen liittyy edelleen vahva painotus. Siis ihmiset on opetettu näkemään vesikaste,- jopa pelastavana välineenä. No, ainakin Luterilaisuudessa kasteen armo on juuri tätä.

        Niin, vieläkään en ole kuullut missään puolueessa yleisesti opetettavan, miten seurakuntaan liitytään juuri Jeesukseen liitettävän ( kastaa Hengellä ja tulella) Hengellä kastamisen kautta. Niin, hellungtaipuolueessakin puolueeseen liitytään vesikasteen kautta ja siten lappusista voidaan päätellä kuka kuuluu MEIJJÄN SEURAKUNTAAN ja kuka ei. Vaikka samalla paikkakunnalla voisi olla 198 Hengellä kastettua sisarta ja veljeä ja siten nämä eivät kuulu MEIJJÄN SEURAKJUNTAAN.

    • Totuus.on.näin

      "Yksi kaste" toteamus, Efes. 4:5, oli kirjoitettu niille, jotka oli kastettu kahteen kertaan vedessä. Apt. 19:1-7.

    • Voi.että

      Kastaminen on vain tapa joka kuuluu palvonta rituaaleihin jolla ei ole mitään vaikutusta uskossa olemiseen,

      • Tee.sinäkin

        Minä kastelen joka aamu itseni ihan vamuuden vuoksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2681
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      151
      1258
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1135
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1008
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      959
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      15
      899
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      865
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      855
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      40
      851
    Aihe