Miksi asiat edistyvät niin hitaasti?

Olenko malttamaton vai mitä. Jotenkin nämä viimeiset vuodet ja erityisesti viimeiset kuukaudet ovat olleet vain pelkkää odottelua. Asiat etenevät todella hitaasti oli kyse sitten mistä tahansa.
Neurologisiin tutkimuksiin minua suositeltiin jo vuonna 2012. Kaksi kertaa odottelin ikuisuuden päivät niihin pääsyä ja molempiin tuli useiden kuukausien kuluttua kielteiset päätökset. Olen yrittänyt myös päästä kognitiiviseen psykoterapiaan, johon en tänä päivänäkään ole päässyt.

Nyt viimein olen pääsemässä näihin kauan haluamiini neurologisiin tutkimuksiin. Päätös tuli maaliskuussa, mutta edelleen odottelen niihin pääsyä. Alkaa tuntua jo loputtomalta tämä odottelu. Jo toukokuussa alkoin olemaan ihan lopussa ja tuli tehtyä sellaisia tempauksia, jotka toivat lisäongelmia. Odottelen myös mahdollisia rangaistuksia. Elämä on pelkkää odottelua. Olenko malttamaton, kun en jaksa odotella. Pitäisikö kestää välillä kovaakin ahdistusta ja hukassa olemista? Välillä olen niin jumissa, etten tiedä, enkä osaa toimia oikein mitenkään. Tuntuu, että teki mitä tahansa, niin kaikessa epäonnistun.

Jos asiat etenisivät jouhevammin, olisin ehkä jo 2012 päässyt tutkimuksiin. Olisin jo tuolloin päässyt ehkä myös kognitiiviseen psykoterapiaan. Tilanteeni voisi nyt olla huomattavasti parempi. Odotellessa on hyvä muistaa, että aika on rahaa. Jumissa olevilla aivoilla mun on aika vaikeaa päästä kunnolla leivänsyrjään kiinni. On se tässä sitten kiva seurata, kun kanssaystävät etenevät urillaan ja kartuttavat omaisuutta, mutta minä soudan ja huopaan koko ajan samoilla vesillä. Onko tääkään niin elämisen arvoista tällainen?

P.S. olen kyllä yrittänyt omintoimin päästä täältä karikosta. Omatoimisesti ilman ulkopuolisten apua, mutta joka kerta olen vain ajautunut syvemmälle karikkoon.