Tyttöystävälläni anoreksia tai jotain?

Tuntuu siltä että ainakin hänellä on ollut anoreksia ja voi olla että se on taas saamassa hänestä otteen. Aina anoreksiasta ei parane täysin vaikka siltä tuntuisikin. Olen pahoillani, mutta en osaa neuvoa sinua, mutta haluan kuitenkin sanoa että tyttöystäväsi on onnekas kun hänellä on joku joka välittää ja haluaa hänen parastaan. Kaikilla ei ole tätä oikeutta. Joka tapauksessa hänen täytyisi saada edes jonkin asteista hoitoa.

Voimia tyttöystävällesi ja myös sinulle. Toivottavasti kaikki kääntyy vielä hyväksi.

miksi et sano tyttöystävällesi että SINÄ lähdet jos hän ei mene hoitoon. toisaalta jos kerran on se vaara että hän tekee itselleen jotain, niin ei kannata jättää häntä.

Muistuta häntä usein että rakastat häntä sellaisena kuin hän on. Älä kuitenkaan jätä sitä puheiden varaan vaan osoita se teoilla. Välttämättä ei myöskään kannta mainita usein "sellaisena kuin olet" koska saattaa luulla että tarkoitat juuri tommosena lällykkänä joksi hän itse itseään luulee. Hän ei ole siis mitenkään lihava vaan normaalipainoinen. Omat mittani ovat juuri samat ja itse haluaisin pari kiloa lisää. Riittää varmaan kun tunnustat usein rakkautesi ja kerrot miksi häntä rakastat. Tietysti joku ammatti ihminen olisi hyvä jolle hän voisi purkaa tuntojaan. Sinä kuitenkin käytökselläsi tuet parhaiten

mulla on ollut samanlaisia fiiliksiä kuin sun tyttöystävällä.mulla oli eka anoreksia, sitten tuli ahmimiskohtauksia ja paastoo sen takia.paino nousi just melkeen 20kiloo ja mun olo oli aivan kauhee.sitä ei pysty sellanen ihminen tietään, jos ei ole itse kokenut sellasta.mulla oli masennusta,rankaisin itseäni syömisestä esim. viiltämällä.tunsin oloni (ja tunnen vieläkin) tosi rumaksi ja varsinkin ahmimiskohtauksien jälkeen, kun maha on turvonnut ihan hiton suureks.ei siinä hirveesti tee mieli lähtee minnekään ulos, kun on ihan turvonnu.siinä menee sitten sosiaalinen elämä...
tuntuu siltä kuin olis pohjaton maha.mulla ei ollut ollenkaan kylläisyyden tunnetta.välttelin just normaalia ruokaa ja sitten mulla oli herkkupäivät, jolloin vedin vaan kaikkee "huonoa" ruokaa.muina päivinä en oikeestaan syönyt paljon mitään.mulla ei ollut säännöllisiä ruoka-aikoja ollenkaan.oon kans kokeillu etikkaa sun muita juttuja...pukeudu(i)n löysiin vaatteisiin, koska en halunnut ite kattoo omaa kroppaani, koska olin omasta mielestä niin ruma.ei oo kiva kattoo, kun on lihonnut.löysät vaatteet peittää sen helposti.
ymmärrän,että sun tyttöystävä haluis sen omat mittansa takas.sama tunne on mulla.vasta nyt 5 vuoden jälkeen mulle on tullut sellanen fiilis,että haluan saada mun vanhan, "huolettoman" elämän takas.meni kauan tajuta,että mulla on syömishäiriö, mutta se ei vielä tarkota parantumista...
en osaa tarkalleen sanoa,että mitä sun tarttis tehä, mutta yritä tukea sun tyttökaveria.tiedän,että se voi tuntua tosi vaikeelta, koska nää ongelmat tuntuu naurettavilta niistä,joilla ei oo niitä ollu.jos sun tyttöystäväs pääsis vaikka jutteleen näistä asioista sellasten kanssa, jotka kokeen samaa, vois se auttaa.ainaki mua on auttanu se kun oon lukenu muitten juttuja täällä.huomaa,ettei ole yksin näitten asioitten kanssa, ja voi keskustella muitten kanssa.mua on kans helpottanut se, kun oon puhunut näistä ongelmista muitten kanssa.se saattaa olla eka askel...pakkohoito ei varmaan oo kyllä mikään ratkaisu.sairaan tarttee ite tajuta oma tila.sillon motivaatio parantumiseen on suuri.mites sä ite?on varmaan vaikee kattoo vierestä, kun rakkaalla on paha olo,eikä voi tehdä itse asialle mitään...
ehkä sun tyttöystävä haluis kenties kirjottaa tänne?tai jos haluais juttukaverii?onks teillä sielläpäin missä asutte jotain sellasta syömishäiriöisten ryhmää(jossa on pelkkiä syömishäiriöstä kärsiviä)?
kirjotelkaa=)

tuttu juttu toi..itte olen kärsinyt samoista ongelmista. mun jätkä kamuni sai mtu"kuiville"etköhän säkin siihen pysty..se kertoi aina että se rakastaa mua ja kuten tosa yhdessä viestissä sanottii,ei kannat sano,juuri tuollaisen kuin olet..hän osoitti rakkautta kaikin tavoi,jopa kokkasi,joten minun oli pakko syödä hänen mielikseen,kaikkien ruokailujen jälkeen hän oli koko pvä minun kanssani seurasi kuin hai laivaa,että en vain päässyt oksentamaan...tms.nyt olen jo päässyt pahimmasta,muuta tulen aina kampailemaan asian kanssa..helppoa ei ole...koita jaksaa

minulla oli sama juttu.
ala-asteella olin huolissani painostani muuta sano, että olen hoikkka ja saisipa he minun kroppani ym. mutta itseni näin peilin edessä lihavalta possulta...en syönyt kun karkkia ja en mitään muuta ja lattaa lensi heti aina.painoin silloin 38 kioa. ylä-asteelle tulin ja olin lopettanut karkin syöntiö ja aloin syömään koulussa tarjottua ruokaa.....sitten minun paino lisääntyi ja painoin 50 kiloa ja en ollut tyytyväinen painooni kunnes viikos laihduin aikas paljon kun urheilin en tistä enemmän ja en syönyt paljo mitään ja painoni laski 42 kiloon ja edelleen sama painpo ja on huono olla, mutta haluan pysyä tässä painossa....koke muksesta voin sanoa, että kysy että jos hänen ystävänsä voivat auttaa.......

Anna hänen olla rauhassa sellainen kuin on, vaikka syömishäiriöinenkin. Hän on kuitenkin itse oman kehonsa valtiatar, ja jos hän on ostanut etikkaa tai muuta, ei mielestäni sinun kannata hänen tavaroihinsa koskea tai varsinkaan heittää pois, ellei hän itse sitä pyydä. Vaikea tietysti sanoa näin, kun en teitä tunne. Mutta kerron, miten toivoisin itseäni kohdeltavan kertomassasi tilanteessa.
Älä kiinnitä liikaa (tai paremminkin lainkaan) huomiota hänen syömistapoihinsa. Syömishäiriöisen on yhtä lailla vaikea muuttaa ruokailutottumuksiaan kuin muidenkaan ihmisten. Ajattele, jos tyttöystäväsi heittäisi aina pois kaikki karkit ja hampurilaiset ja muut herkut, mitä olet itsellesi ostanut. Ei varmaankaan olisi kivan tuntuista.
Ole luotettava. Älä tuputa, mutta ole tukena, kun hän sitä pyytää. Vaikeaa, mutta melko varmasti kannattaa. Älä anna hänen ohjailla sinua uhkailuilla itsensä vahingoittamisesta, se vähentää helposti luottamusta, jos huomaa, että saa toisen tanssimaan pilinsä mukaan.
Eli ole oma valtijasi ja anna hänen olla oma valtijattarensa.
Näin. Ei tainnut olla kovin selvää, mutta eipä sille nyt mitään voi :)
-Liina