Olin yhteydessä erääseen mieheen kokonaisuudessaan n. puolitoista vuotta. Tutustuimme chätissä, mikä tekee tästä vieläkin naurettavampaa. Naurettavaa siksi, että en ole päässyt hänestä vieläkään yli.
Emme ikinä tavanneet, mutta puhuimme puhelimessa, vaihdoimme valokuvia, mailasimme ja lähettelimme tekstiviestejä. Oli puhe, että kaikesta ollaan avoimia, koska yhteistä molemmille oli se, että jollain tapaa läheiset olivat onnistuneet satuttamaan valehtelulla jne.
Minä ainakin olin tämän "suhteen" loppuvaiheessa vielä sitä mieltä, että pystyn tähän ihmiseen luottamaan ja että kelpaan hänelle juuri tälläisenä kuin olen.
Vähäksi aikaa sitten jouduimme kuitenkin lopettamaan yhteydenpidon (typerän riidan takia)
Päätin kuitenkin niellä ylpeyteni ja otinkin häneen yhteyttä. Kaikki tuntui olevan hyvin. itseasiassa tuntui kuin olisimme lähentyneet. Kerroin hänelle mitä siirappisimpia tuntemuksiania ja hän antoi minun puhua. Aina kuitenkin sain jotenkin kylmän ja yksipuolisen vastaanoton. Aloin epäillä, että josko hän on alkanut seurustelemaan(molemmat etsimme omia kultia koko ajan). Hän kuitenkin aina kielsi asian.
Viimein erään puhelun lopuksi kävi ilmi, että hän onkin seurustellut jo vähän aikaa vakavammin erään tytön kanssa.
Sillä hetkellä menetin viimeisetkin toivot siitä, että voisin ikinä luottaa toiseen ihmiseen kokonaan. Alunperinkin luotin häneen, koska uskoin ettei minuun voisi sattua, koska emme ole "oikeassa" yhteydessä. Pahimmalta kuitenkin tuntui se valehtelu. Olin kertonut hänelle kaikki omasta epävarmuudestani aina yksinäisyyteen ja vaikeuksiin luottaa ihmisiin. Mitä takeita minulle jäi, että kaikki muut asiat mitä hän sanoi on totta, mutta tämä seurustelu-kysymys oli valetta. Tästä episodista on nyt aikaa noin neljä kuukautta ja tunnen oloni yhä loukatuksi. Kieriskelenkö nyt vain itsesäälissä vai onko minulla oikeus tuntea näin?
Missään nimessä en halua olla yhteydenpidossa hänen kanssaa enää. Anteeksipyyntöä kai eniten odotan. Olen odottanut jouluna, uutenavuotena ja syntymäpäivänäni. Joka kerta viestejä tarkistaessa odotan turhaan..
Hävettävintä tässä on se, että luulin tämän tunteen jääneen teinivuosiin :)
Emme ikinä tavanneet, mutta puhuimme puhelimessa, vaihdoimme valokuvia, mailasimme ja lähettelimme tekstiviestejä. Oli puhe, että kaikesta ollaan avoimia, koska yhteistä molemmille oli se, että jollain tapaa läheiset olivat onnistuneet satuttamaan valehtelulla jne.
Minä ainakin olin tämän "suhteen" loppuvaiheessa vielä sitä mieltä, että pystyn tähän ihmiseen luottamaan ja että kelpaan hänelle juuri tälläisenä kuin olen.
Vähäksi aikaa sitten jouduimme kuitenkin lopettamaan yhteydenpidon (typerän riidan takia)
Päätin kuitenkin niellä ylpeyteni ja otinkin häneen yhteyttä. Kaikki tuntui olevan hyvin. itseasiassa tuntui kuin olisimme lähentyneet. Kerroin hänelle mitä siirappisimpia tuntemuksiania ja hän antoi minun puhua. Aina kuitenkin sain jotenkin kylmän ja yksipuolisen vastaanoton. Aloin epäillä, että josko hän on alkanut seurustelemaan(molemmat etsimme omia kultia koko ajan). Hän kuitenkin aina kielsi asian.
Viimein erään puhelun lopuksi kävi ilmi, että hän onkin seurustellut jo vähän aikaa vakavammin erään tytön kanssa.
Sillä hetkellä menetin viimeisetkin toivot siitä, että voisin ikinä luottaa toiseen ihmiseen kokonaan. Alunperinkin luotin häneen, koska uskoin ettei minuun voisi sattua, koska emme ole "oikeassa" yhteydessä. Pahimmalta kuitenkin tuntui se valehtelu. Olin kertonut hänelle kaikki omasta epävarmuudestani aina yksinäisyyteen ja vaikeuksiin luottaa ihmisiin. Mitä takeita minulle jäi, että kaikki muut asiat mitä hän sanoi on totta, mutta tämä seurustelu-kysymys oli valetta. Tästä episodista on nyt aikaa noin neljä kuukautta ja tunnen oloni yhä loukatuksi. Kieriskelenkö nyt vain itsesäälissä vai onko minulla oikeus tuntea näin?
Missään nimessä en halua olla yhteydenpidossa hänen kanssaa enää. Anteeksipyyntöä kai eniten odotan. Olen odottanut jouluna, uutenavuotena ja syntymäpäivänäni. Joka kerta viestejä tarkistaessa odotan turhaan..
Hävettävintä tässä on se, että luulin tämän tunteen jääneen teinivuosiin :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eipä tuossa mitään naurettavaa tai kummallista ole. Elämässähän satuttaa eniten se, jos joutuu pettymään ensin luotettuaan johonkuhun. Se, että avautuu, antaa kaikkensa, muttei saakaan lopulta vastakaikua.
Ei ole ihme, että suret vieläkin. Yritä kuitenkin olla jäämättä rypemään tunteisiisi vaan etsi rohkeasti jotain uutta.
Zemppiä ! Rakkaus on sellaista! Ensin joutuu pettymään, niin että menettää siihen luottamuksen kokonaan, ja sitten kun vähiten odottaa, kaikki loksahtaakin paikalleen jonkun kanssa.
Mun mielestä sulla on oikeus tuntea itsesi loukatuksi ja odottaa anteeksipyyntöä.
Tiedän kuitenkin 99% varmuudella ettei sieltä tule anteeksipyyntöä paitsi jos mies alkaa taas etsiä uutta. En kuitenkaan usko että kukaan, edes ja varsinkaan sinä haluat olla miehelle nettikorvike kun ei parempaa saa. Mene ulos huvä nainen ja katso mitä sieltä löytyy.
Vuosi sitten en ollut edes suudellut ikinä ketään. Mitä nyt joskus viisivuotiaana poskipusuja saanut. Vuosi sitten päätin kuitenkin tarkkailla ympäristöäni jos sieltä löytyisi vaikka joku minulle tarpeeksi epätoivoinen. Olin ulkona ja menin juttelemaan ja se toimi. Sain ihanan kullanmurun. Erottiin kuitenkin kuukaudessa. Sen jälkeen olen ollut avoimempi ja rohkeampi. Nyt uskallan hakea mitä haluan ja jos joku tuntuu mielenkiintoiselta niin tee aloite.
Ja muista, että et tietenkään voi luottaa ihmiseen hetkessä. Se vaatii kasvua ja kehitystä. Itse olen aina tuntenut itseni yksinäiseksi. Se on ajanut minut monesti itsemurhan partaalle. Se ei kuitenkaan ole ratkaisu. Jos haluaa olla onnellinen niin asialle pitää tehdä jotain. Sitten aloin jutella erään miehen kanssa ja ystävystyimme. Sitten siinä suloisesti kerran teki mieleni suudella häntä ja annoin mennä. Olemme nyt seurustelleet jo kahdeksan kuukautta ja loppua ei näy.
Uskalla hakea...
kiitos kannustavasta viestistä.