Mestarin ministerin ura loppui ennen kuin

se ehti alkaakaan. Hieno suunnitelma teoriassa: Ensin pitkään valmisteltu puolueen vihamielinen kaappaus, sitten Suomen hallitus Turhapuron panttivangiksi. - Tulihan Turhapurosta nyt toiseksi suurimman eduskuntapuolueen puheenjohtaja. Ennaltakin oli selvää, että hallitus ei halunnut vaarantaa orastavaa talouskasvua eikä Sote-lakien eteenpäin vientiä.
19238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat
  • Muutama sata puolueen uutta jäsentä ei ole äänivyöry. Kasvoton raha, loikkareiden jättämä irtonainen puoluetuki 3,2 miljoonaa euroa vuodessa, saattaa olla suurempi vetovoimatekijä kuin sivari-puheenjohtaja.

    Äänestä

  • EntinenÄänestäjä kirjoitti:

    Muutama sata puolueen uutta jäsentä ei ole äänivyöry. Kasvoton raha, loikkareiden jättämä irtonainen puoluetuki 3,2 miljoonaa euroa vuodessa, saattaa olla suurempi vetovoimatekijä kuin sivari-puheenjohtaja.

    Perinteisesti puolueiden jäsenyys on kiinnostanut ihmisiä joilla on ollut kiinnostusta aktiiviseen järjestötyöhön, ts. uudet jäsenet ovat tarkoittaneet myös henkisen pääoman lisäystä puolueissa.

    Halla-ahon kansanliikkeessä tällaisesta henkisen pääoman lisäyksestä jäsenmäärien kasvaessa ei ole mitään tietoa, päinvastoin, jäsenistön yhteenlaskettu ÄO laskee koko ajan jyrkemmin mitä enemmän jäsenmäärä kasvaa.

    On täysin mahdollista että perussuomalaisilla on seuraavien eduskuntavaalien aikaan jopa 13 000 makkaranpaistajaa ja hernekeiton jakajaa kun toreilla ruvetaan aktivoimaan kannattajia, mutta ei nämä tyhjäpäärasistit saa ketään kiinnostumaan puolueesta. Päinvastoin...

    Äänestä

Tiedän ainakin muutaman korkeasti koulutetun ja työelämässä ansioituneet henkilön miettineen puolueen jäsenyyttä ja mahdollista kunnallisvaaliehdokkuutta. Soinikin julkaisi paikallislehdessä isoja ilmoituksia, jossa haki uusia kunnallisvaaliehdokkaita " tule Timon kaveriksi".
Halla-aho oli ilmoittanut haastavansa Soinin puheenjohtajavaalissa, mikä tuntui elämälle vieraalta ajatukselta ja hyppyä tuntemattomaan. Myös Halla-ahon kannattavien internetryhmien kirjoittelu pisti epäröimään.
Kunnallisvaalien jälkeen Soini sitten ilmoitti luopuvansa puheenjohtajuudesta. Aika selvältä vaikutti, että Halla-aho voittaa Terhon, koska puolueen valtaus oli käynnistetty jo edellisen vuoden puolella.

Äänestä
  • Tämä on juuri se ongelma mihin perussuomalaiset kompastui, rasistien ryntäys tappoi fiksumman väestönosan kiinnostuksen puolueeseen. Voi sanoa niinkin, että aktiivijäsenyys perussuomalaisessa puolueessa olisi ollut monelle ammatillinen itsemurha.

    Tällä hetkellä Putkosta ja kumppaneita ei kiinnosta jäsenistön henkinen anti puolueelle, riittää kun on riittävän tyhmä fanittamaan Halla-ahoa kyseenalaistamatta tämän ihmisvastaisia ohjelmajulistuksia. On selvää että puolueen kannattajakunta käy entisestään homogeenisemmaksi ja karkottaa suuret massat.

    Sininen tulevaisuus voisi olla perussuomalaiset ilman ihmisvastaisuutta, sellaiseen puolueeseen tulisi varmasti Timo Soinin ja Jussi Niinistön kaveriksi fiksuja ihmisiä joilla olisi annettavana myös henkistä pääomaa.

    Äänestä

  • Jussin_oppivuodet kirjoitti:

    Tämä on juuri se ongelma mihin perussuomalaiset kompastui, rasistien ryntäys tappoi fiksumman väestönosan kiinnostuksen puolueeseen. Voi sanoa niinkin, että aktiivijäsenyys perussuomalaisessa puolueessa olisi ollut monelle ammatillinen itsemurha.

    Tällä hetkellä Putkosta ja kumppaneita ei kiinnosta jäsenistön henkinen anti puolueelle, riittää kun on riittävän tyhmä fanittamaan Halla-ahoa kyseenalaistamatta tämän ihmisvastaisia ohjelmajulistuksia. On selvää että puolueen kannattajakunta käy entisestään homogeenisemmaksi ja karkottaa suuret massat.

    Sininen tulevaisuus voisi olla perussuomalaiset ilman ihmisvastaisuutta, sellaiseen puolueeseen tulisi varmasti Timo Soinin ja Jussi Niinistön kaveriksi fiksuja ihmisiä joilla olisi annettavana myös henkistä pääomaa.

    Rasisitiperupuolueen kannattajakunta ei tule omasta mielestään entistä homogeenisemmaksi koska heillä ei ole homogeenejä

    Äänestä

Hyvä,että Soininluopiot lähti..Ne jo pettivät änestäjänsä hallituksessa...

Äänestä
  • Sininen tulevaisuus ajaa edelleen hallituksessa äänestäjiensä asiaa, mutta rasistipersut ajoivat itsensä oppositioon.

    Äänestä

Mihin ovat unohtuneet Elon ja Lohelan vanhat kirjoitukset.? Miten ne poikkesivat rasismista?

Äänestä
  • Elo, Lohela ja muut ex-persut ovatkin viisastuneet vanhetessaan. Samaa suosittelisin sinullekin.

    Äänestä

Halla-aho ei herätä luottamusta. Keskeiseltä hallituspuolueelta odotetaan vakautta. Nykyperussuomalaiset ei ole sellainen puolue.

Äänestä
  • En enää kehtaisi tunnustaa äänestäneeni persuja. Hyvä mieli kuitenkin, kun fiksumpi porukka päätti loikata.

    Äänestä

Idioottimaisin avaus pitkään aikaan. Halla-ahohan ei edes halunnut ministeriksi. No valehteluhan on olennainen osa siniperseiden soinistista populismia.

Äänestä
  • Miksi helvetissä se sitten halusi kolmanneksi suurimman eduskuntapuolueen puheenjohtajaksi jos ei halunnut ottaa puheenjohtajuuden mukana tulevaa vastuuta?

    Äänestä

  • Halla-aho on kerran todennut haastattelussa, ettei koskaan tule pyrkimään puolueen puheenjohtajaksi.

    Äänestä

  • KestoPyrkyri kirjoitti:

    Halla-aho on kerran todennut haastattelussa, ettei koskaan tule pyrkimään puolueen puheenjohtajaksi.

    Hillo-aho ei ole syypää puheenjohtajuuteensa eikä vastuussa. Sivari kannattaa aseita.

    Äänestä

  • Halla-aho tarvitsee matuja, että voi vastustaa niitä. Muuta agendaa ei olekaan.

    Äänestä

  • PeruSkusettaja kirjoitti:

    Halla-aho tarvitsee matuja, että voi vastustaa niitä. Muuta agendaa ei olekaan.

    Niinistö Orpo ja Sipilä tansii saksan ja ranskan pillinmukaan.

    Arto Luukkanen, ti 04.07.2017 Saksa jahtaa "arvokirveellä" Suomea https://beta.oikeamedia.com/o1-26765

    Äänestä

  • Kun EU:ssa ollaan, niin ollaan eikä kyräillä ovensuussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KaikenSePilaa kirjoitti:

se ehti alkaakaan. Hieno suunnitelma teoriassa: Ensin pitkään valmisteltu puolueen vihamielinen kaappaus, sitten Suomen hallitus Turhapuron panttivangiksi. - Tulihan Turhapurosta nyt toiseksi suurimman eduskuntapuolueen puheenjohtaja. Ennaltakin oli selvää, että hallitus ei halunnut vaarantaa orastavaa talouskasvua eikä Sote-lakien eteenpäin vientiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu