Soini valehtelija?

Soinia syytetään valehtelusta. No tätä samaa me antipersut sanoimme jo aikoja sitten ennen vaaleja. Toistimme toistamiseen että Soinin antamat lupaukset tai ainakin häneen uskovien odotukset eivät tule missään nimessä toteutumaan. Yksinkertaisesti siksi että ne olivat mahdottomia.

Uskoivatko persut tätä? Ei tietenkään. Meitä antipersuja uhkailtiin kaikella tavalla, esim että "teidän henkilöllisyyttenne vielä selvitetään kun saamme vallan ja sitten katsotaan kuinka teidän käy. Kansan pettureille käy huonosti, ainakin vähintään salvetaan, v.tun homohinttikokkarikapitalisitikommarisossuvirhepiirtäjät"

Kun paljastui millaista hallituspolitiikkaa persut ajavat, puolueen kannatus lähti laskuun jyrkkään laskuun. Antipersujen ennustus toteutui 100 prosenttisesti. Soini oli nyt petturi, joka piti saada syrjään, eli puoluejohto vaihtoon. Halla-aho johtoon ja taas uskotaan "mahdottomiin" lupauksiin. Miten sitten käy kun tämänkin vedätys paljastuu?

On luvassa pari vuotta uskomatonta öyhötystä ja palvontaa. Nyt vannotaan "mestarin" nimeen ja hänen oppiinsa. Mutta miten käy kun huomataan että homma ei toimikkaan niin kuin palstan persut kuvittelevat? (Aivan kuten me antipersut taas kerromme.) On helppo ennustaa että sitten kivitetään Halla-aho ja nostetaan uusi "furher" johtoon.

Joten summa summarum. Palstan persuihin osuu täydellisesti seuraava poliittinen sanonta, jota jo ennen vaaleja täällä useasti toistettiin: "Kaikki voi huijata jonkun aikaa, osaa voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikki ei voi huijata kaiken aikaa". Ei ole vaikea miettiä, mihin "lokeroon" palstan persut tässä kuuluvat.
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Antipersux kirjoitti:

Soinia syytetään valehtelusta. No tätä samaa me antipersut sanoimme jo aikoja sitten ennen vaaleja. Toistimme toistamiseen että Soinin antamat lupaukset tai ainakin häneen uskovien odotukset eivät tule missään nimessä toteutumaan. Yksinkertaisesti siksi että ne olivat mahdottomia.

Uskoivatko persut tätä? Ei tietenkään. Meitä antipersuja uhkailtiin kaikella tavalla, esim että "teidän henkilöllisyyttenne vielä selvitetään kun saamme vallan ja sitten katsotaan kuinka teidän käy. Kansan pettureille käy huonosti, ainakin vähintään salvetaan, v.tun homohinttikokkarikapitalisitikommarisossuvirhepiirtäjät"

Kun paljastui millaista hallituspolitiikkaa persut ajavat, puolueen kannatus lähti laskuun jyrkkään laskuun. Antipersujen ennustus toteutui 100 prosenttisesti. Soini oli nyt petturi, joka piti saada syrjään, eli puoluejohto vaihtoon. Halla-aho johtoon ja taas uskotaan "mahdottomiin" lupauksiin. Miten sitten käy kun tämänkin vedätys paljastuu?

On luvassa pari vuotta uskomatonta öyhötystä ja palvontaa. Nyt vannotaan "mestarin" nimeen ja hänen oppiinsa. Mutta miten käy kun huomataan että homma ei toimikkaan niin kuin palstan persut kuvittelevat? (Aivan kuten me antipersut taas kerromme.) On helppo ennustaa että sitten kivitetään Halla-aho ja nostetaan uusi "furher" johtoon.

Joten summa summarum. Palstan persuihin osuu täydellisesti seuraava poliittinen sanonta, jota jo ennen vaaleja täällä useasti toistettiin: "Kaikki voi huijata jonkun aikaa, osaa voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikki ei voi huijata kaiken aikaa". Ei ole vaikea miettiä, mihin "lokeroon" palstan persut tässä kuuluvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu