Ja sitä mitä ne minussa sai aikaan... Silloin muutama vuosi taaksepäin. Mietin, olisko sittenkin pitänyt edetä, vai oliko molemminpuolinen luovuttaminen oikea valinta . Ken tietää.
Joskus välillä muistelen niitä katseita
muistoja
17748
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
No kysy siltä Keniltä sitte!
Ken kertois sen vain me molemmat tiedämme mitä tunnemme.Olisiko pitänyt edetä emme tiedä kun emme edenneet.Pelottiko molempia polttavat katseet ja kemia tai jokin voimakas lataus.Koskaan ei ole myöhäistä niinkauan kuin elämää on tässä ajassa.
Ne tunteet olivat pelottavan voimakkaita.
Miten voin tuntea niin paljon kaiken tämän jälkeen?Tulen kaipaamaan sinua/häntä aina.
Luovun ja luovutan.Ei ole oikeutta muuhun.
Jäät minuun.Sinä.Kaipaukseni.
Koskaan ei tarvii luovuttaa paitsi jos kysyt häneltä ketä kaipaat ja saat kieltävän vastauksen.Elämäntilanne monesti ratkaisee jonkinverran mutta ei aina.Rakkaus on niin suuri voima joka kantaa ja kestää jos molemmat haluavat tosissaan.
Olemassaoleva tilanne vaikuttaa.
Silti ihastuin.Rakastuin.Voimakkaasti.
En minä unohda.
Koskaan.
Harvinainen kosketus.
Kokemus.
<3
Anteeksi kun jäin kaipaamaan
Millainen on olemassaoleva tilanne?
Oikeasti asia on niin, että jos kaksi ihmistä todella rakastavat toisiaan eniten, niin siihen ei mahdu väliin ketään, eikä mitkään tilanteet voita sitä kahden ihmisen rakkautta.
Jos näin on, niin kuulostaa tekosyyltä, jonka taakse voi piiloutua ja jonka takia ei tarvitse ottaa askelta johonkin uuteen/tuntemattomaan.
Ainoa asia, jonka voin kuvitella menevän kahden elossa olevan ihmisen rakkauden väliin, on omat lapset, jos tilanne on jostain syystä sellainen, että valinta näiden kahden välillä on tehtävä.
Muuten tuo kuulostaa selittelyltä. Rakastuin, mutta kun sitä ja mutta kun tätä ja mutta kun tota. Ja autokin pitää katsastaa ja kaupassa käydä ja huomenna saattaa sataa ja on hirveän vaivalloista tämä ja tuo. Mutta kyllä silti rakastan. Mutta harmi, kun pitää se autokin tosiaan käydä katsastamassa, niin ei tästä kyllä nyt taida tulla mitään. Ja helpompihan se varmaan näin onkin, kun on tottunut käymään tuossa samassa kaupassa, muutenhan joutuisi ehkä opetella käymään toisinaan uudessa kaupassakin, jos pitäisi hänen kotinsa lähellä olevassa kaupassa joskus käydä.
Ne ihmiset, jotka ovat löytäneet onnen ja saavuttaneet unelmiaan ihan millä saralla tahansa, eivät voi antaa olemassaolevien tilanteiden vaikuttaa ratkaisevasti kaikkeen, jos ne asiat on jotenkin ratkaistavissa.
Monissa asioissa elämä on kuitenkin paljon myös siitä kiinni, millaiseksi sen elämänsä itse tekee.
Juu. Hänen syynsä olivat
- mitä ne muutkin (sukulaiset, ystävät, työkaverit) sanoisivat?
- haluun pitää rahani
- haluuan pitää taloni ja naapurini
- haluun rakastaa mutten haluu muutoksia elämääni
- pelkään riitoja
- mitä jos tää ei sittenkään kestä?
Mitä jos sitä sun tätä?
Minä uskon että aina voi elämä olla parempaa. Jos uskaltaa. Mutta voihan se tietysti mennä huonommaksin.
Vedä kunnon känni ja vemppaa tatti puoliojoon. Laita joku hyvä jyystöfilmi taustalle. Sitten inspiroituneessa mielentilassa laita facebookissa tuhmaa viestiä vanhalle ihastukselle. Kyllä se horo vielä lämpiää.
Ällöä!
Nyt myöhäistä, oot sen toisenkanssa
En itse olisi halunnut luovuttaa, mutta vaistosin miehestä että hän luovutti. Saatoin melkein päivälleen sanoa ajankohdankin, vaikka huomasin myöhemmin että tunteet pysyivät kuitenkin.
Valehtelisin jos väittäisin ettei se sattunut ja harmittanut. En edelleenkään ole tuntenut samoin ketään muuta kohtaan. Siksi se tuntuukin niin pahalta, kun elämässä ei usein tule vastaan samaa, ja sen tilaisuuden hylkäsi.
En edes tiedä, miten näin nyt aloin muistelemaan. Mennyttä.
Tai miten tänne eksyin. Hän ei täällä varmasti ole, ei nyt, eikä ikinä silloin joskus ollutkaan.
Muille, jotka pohtii tehdäkkö mitään asioiden eteen. Kannattaa. Minä tein, mutta peräännyin. Silti uskalsin ja sitä en kadu. Välillä vain ne suunnattomat tunnelataukset palaa mieleen. Ikimuistoisia siis varmaankin.
Naiselta miehelle oli siis.
Kiinnostus jäi molemmilta tunnetasolle. Harmin paikka.
En olisi halunnut luopua sinusta, mutta en saanut vaihtoehtoja. Ja jälkeenpäin tajuan näin sen kuului mennä, opetuksena meille molemmille.. :)
Älä Luovuta. Sen sanon vain.
Kuulostaa tarinaltani:)
Se kun saa nenilleen ne opetukset on aina parhaita. Sattuu ja et unohda paitsi että haluat unohtaa niin pian kuin suinkin ja niin kävikin.