Tienvarret ovat pitkän heinän peitossa ja tyhjiä tölkkeä ja pulloja täynnä. Sitten joskus kun joku herää ja määrää tienvarret niitettäväksi pitää siellä oleman lasinsiruja ja muuta roinaa, miksi niitä ei voi niittä aikaisemmin, olisi ne tölkit ja muu roina helponpi siivota. Työttömät töihin ja trimmerit laulamaan.
Työttömät perkaamaan
17
690
Vastaukset
- Deadfish
Ja tietysti ilman palkkaa.Vai mitä?
- Korretkekoon
Ei, ei ilman palkkaa toki, työelämäharjoittelusta maksetaan tietääkseni palkkaa, mahtoiko se olla 8€ tämänhetkisten tulojen päälle. Ihmettelen miksi nuo turhakkeet saavat maata päivät pitkät mitään tekemättä, kyllä on tarvetta puuttua työtävieroksuvien elämäntapaan.
- Deadfish
Niin KAIKESTA TYÖSTÄ kuuluu maksaa työehtosopimuksen mukainen PALKKA.Orjatyöstä ei kerry esim. eläkettä.
- Eiorjatyölle
Jos aloitettaisiin ihan siitä, että kiinteistöjen omistajat huolehtisivat omien tienvierujen perkaamisesta. Orjatöihin ei tarvitse kenenkään ryhtyä-työstä palkkaa.
- kansandemokraatti
Ei kiinteistön omistajalle kuulu kunnan ja valtion omistamien tienpientareiden niittäminen ja siivoaminen ihmisten heittämistä roskista, kyllä kiinteistöveron maksaminen pitäisi riittää. Työttömille toiminta sopii oikein hyvin, ei ihmisille pitäisi maksaa rahaa vain olemassaolosta kyllä jotain vastinettakin pitäisi vaatia ja siitä myös maksaa, kun kerta työttömänäkin olosta maksetaan korvaus. Ennen oli ns: Rinteen malli jolla työttömät työllistettiin, se toimi hyvin. Vain jokuset yrittäjät olivat kateellisia kun katsoivat, että heidän "reviirilleen" tultiin, eivätkä he enää päässeeet yhteiskuntaa kuppaamaan.
- Rasvamaksat
Minkätakia yhteiskunnan kuuluu elättää laiskoja luusereita,ymmärrän kyllä jos maksetaan avustusta jonkinaikaa, mutta jos töitä on tarjolla eikä sitä oteta vastaa niin avustukset pitää lopettaa. Luuserit on niin huonossa kunnossa että paskaiset farkut pitävät raunion pystyssä, ainut mikä liikku on leuat silloin kuin syödään ja silloin kuin puhutaan paskaa baarissa.
- häpeän.olla.suomalainen
Edelläoleva kuvaa lähinnä kansanedustuslaitoksen tilaa, tämänpäivän Suomessa. Nytkin yhteiskunnan "eliitti"syö ja juo Porin areenassa, kaupungin laskuun ja puhuu paskaa, minkä kerkiää ja kansa katsoo silmät tapillaan. Kyllä yhteiskunnan, valtion ja kunnan pitää osallistua työllistämiseen myöskin, eikä vain myydä yhteiskunnan verovaroin rakennettuja yrityksiä veronkiertäjille ja ulkomaalaisille veroparatiisiyhtiöille ja näin tuottaa työttömyyttä Suomelle kun verovarat jäävät saamatta, viittaan tässä sähköyhtiö Carunaan joka ennen oli valtion Fortum ja silloin maksoi verot Suomeen.
- Elämänvalinta
Ei ole tarvetta tehdä töitä, kuntoutuspäivärahat on sitä luokkaa että ei taida moni saada edes töistä sellaista rahaa, niin eihän tässä ole mitään kiirettä tulla työkuntoon.
- Lajittelija
Mitä varten aikuisetkin ihmiset roskaavat? Kyllä voi oman pihansa ja tienvierun siivota oli kiinteistövero tai ei. Ja tottakai julkisin varoin niitettävä julkisten teiden tienvierut.
- Ottopoika.oon
Näyttää tuo olevan tapa heittää se kahvimuki ja sinisenlenkin muovikuoret ikkunasta ulos, samoin kuin tyhjät kaljatölkit..... tapana on ajella kolmen neljän oluen maisteissa jokapäivä. Kannatan asiaa että tuo sakki laitetaan perkaamaan teiden varsia.
- kepupettää
Kunnan työmiehet pitäisi keritä siivoamaan tai eipäs kerkee kun baarissa istutaan puolet työajasta.
- Peltoheikki
Kenen rahoilla istut baarissa koko päivän kyttäämässä ketä siellä käy ja mihin aikaan? Menisit ääliö töihin vai eikö ketään palkkaa tuollaista mammanpoikaa?
- kateellisetserkukset
Eläkettä saan tarpeeksi ja mitä se sulle kuuluu mistä rahaa saan ääliö. :D
- Herätkäää
Ongelmahan on siinä, ettei ihmisiä ole kasvatettu yhteisten asioiden hoitamiseen, vaan muiden syyttämiseen, itsekkyyteen ja kateuteen.
Hoidetaan nyt ihmeessä tämä elämä, joka on lyhyt jotenkin toisistamme huolehtien yhdessä. Aloitetaan opettaen lapset siisteiksi myös kaduilla ja teillä jne...
Työttömien mollaus on populistista kokoomuslaisuutta, jossa totuus on ehkä 20% loput turhaa yleitystä. Älkää unohtakaa,että työläisiä ovat kaikki, joille tili maksetaan jonkun muun toimesta. Se työ voi loppua huomenna. Eikä kunnollista työtä ehkä sen jälkeen ole tarjolla.- kansandemokraatti
Jos lähdettäisiin vaikka siitä, että sosiaaliset tuet olisi tarveharkintaisia. Päivähoitomaksut, esimerkiksi lapsille perheen yhteisten tulojen mukaan, työmarkkinatuki ja toimeentulotuki pois rikkaiden lapsilta tai peritään takaisin tulevista perinnöistä. Lääkärien koulutuskin voisi olla sellaista että joutuisi palvelemaan valtion määräämällä terveysasemalla määrätyt vuodet, että valtion osuus koulutuksesta tulisi maksettua, toki voisi maksaa itsekkin koulutuksensa jolloin olisi sitoutumisesta vapaa ja voisi lähteä surffailemaan Karibialle milloin itse haluaisi. Maajussithan saavat tukia koko työelämänsä ajan ja kun siirtyvät eläkkeelle, miksi he saavat pitää peltonsa ja metsänsä, miksi niitä ei luovuteta valtiolle, vaikka uudelleen vuokrattavaksi, tuleville yrittäjäsukupolville vastineeksi maksettavasta eläkkeestä ja vanhuudenturvasta. Myöskin muu ammatillinen korkeakoulutus pitäisi olla vastikkeellista, ainoastaan peruskoulutus ilmaista, jokaiselle kuuluvaa. Pitäisi muistaa että ilmaista palvelua ei ole, vaan veronmaksajat maksavat kaiken, myöskin työttömät ja vähävaraiset eläkeläiset. Rikkaalla yhteiskunnan eliitillä kyllä on keinot kiertää verotus ja siirtää tulot veroparatiiseihin joihin Suomen veroviranomaiset eivät pääse käsiksi, siellä ne sitten kasvavat korkoa, mutta Suomen yhteiskunta ja kansa ei niistä hyötymään pääse, vaikka ne täällä on tuotettu ja ansaittu, työkansan selkänahasta revitty , esm: tapaus Caruna. Sehän on KOKOOMUSLAINEN unelma elämästä.
- Ihana.elämä
Sähän vasta marakatti oot, mähän kun luulin että katkeroituneet kommunistit ovat menehtyneet naapurilta anastettuun soppaluuhun.
- kansandemokraatti
Ruotsalainen piispa Olaus Petri eli 1530 luvulla, oli pappi ja oikeusoppinut. Laati Suomeen tuomarinohjeet ja tukun oikeuden käytännönohjeita tuomioistuimille. Hän myös totesi "mikä ei ole oikeus ja kohtuus ei myöskään voi olla lakikaan" sitä ohjetta vain olen pyrkinyt noudattamaan omassa elämässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1818387
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264558- 504118
- 543562
- 513136
- 502870
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262586- 352288
- 292046
Anteeksi kun käyttäydyn
niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv382043