Vaikka perustuslain mukaan presidentti voi istua tehtävässä kerrallaan 12 vuotta, eli kaksi perättäistä kautta, ei mikään olisi estänyt Halosen palaamista takaisin kuuden välivuoden jälkeen.
– Kyllähän sitä kysyttiin jonkun kerran, mutta vastasin aika nopeasti että ”ei”. Olen hyvin tyytyväinen siitä, sanoi Halonen.
Hyi ! vielä tuo punikki olisi jatkanut, rahaa jakaen maailmalle.
Onneksi, ei kuitenkaan. Täyttää 80 vuotta 2013.
Veteraanit ei häntä liiemmin kiinnostaneet, vaikka piti
olla päätehtäviään, vaaliminen. Veteraani "isä" oli kuin tyhjää vain.
Edes hautaansa ei kunnostettu taholtaan, senkin joutui sivulliset tekemään..

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tiltu kaipailee tälläkin palstalla vielä Tarjaa ..