Olen sitä mieltä että sukupolveeni vaikutti eniten MTV (siis se amerikan). Joka teki meistä vapaan markkinatalouden ja yksilönvapauden kannattajia "Kekkoslovakian piilokommunismin" sijaan.
Vaimo sanoo että dramatisoin ja yksinkertaistan asioita.
Tästä väittelemme usein Vaimon kanssa
8
191
Vastaukset
Minun sukupolveni suhtautumista markkinatalouteen ja yksilönvapauteen on muokannut eniten tämä Suomen MTV.
Esimerkiksi jo 1960–1970-lukujen vaihteessa MTV - tai Mainos-TV kuten tavallinen kansa sitä kutsui - esitti amerikkalaista tv-sarjaa Peyton Place, joka kuvasi lähinnä ylemmän keskiluokan elämää Amerikan Yhdysvalloissa. Peyton Place oli raikas tuulahdus kommunisminvastaisesta ajattelutavasta ja yksilönvapaudestakin, joskin jälkimmäisen osalta on sanottava, että se oli väliin koetuksella, kun perheissä yritettiin asettaa lapsille ja puolisoille omatekoisia moraalisääntöjä.
Samaan aikaan MTV esitti myös kotimaista draamasarjaa Me Tammelat. Se kertoi keskiluokkaisen helsinkiläisperheen äänellä, kuinka Suomessa tulee moraalisessa mielessä elää ja ajatella. Mummo Tammela oli perheen sovinnollisin ja vapaamielisin. Tammelat ei ottanut suoraa kantaa kommunismiin ja Kekkoseen, mutta kyllä sieltä rivien välistä kävi selkeästi ilmi, että kommunismi on pahasta, mutta että toisaalta Kekkonen tuo leivän Tammeloiden pöytään. Olihan isä Tammela ammatiltaan oikein metsänhoitaja, eikä mikään työläisrassukka.
Sitten Suomen MTV:ssä esiintyi vielä Hanski, joka oli ammatiltaan yrittäjä. Hanski piti ensin jotain vanhan tavaran kauppaa, sitten ravintolaa. Kauppa kävi miten kävi, mutta kokonaisuutena Hanski muokkasi suomalaisten mielipiteitä markkinataloudelle kommunistien puheita myönteisemmäksi.
Tunnet tietysti Spede Pasasen, mutta jo aikana jota et muistakaan, hän veti hupiohjelmia Suomen MTV:n leivissä. Spede on aina ollut ajatusmaailmaltaan selkeästi porvari. Taisteluun kommunisteja vastaan Spede kehitti Uuno Turhapuron, joka oli suorastaan yksilönvapauden isä täällä Suomessa. Uskaltaisin jopa väittää, että kommunismin luhistuminen lähti käyntiin Turhapuron elokuvista. Niitä kun neukkujohtajat katsoivat viitisentoista vuotta, päättivät vaihtaa systeeminsä samanlaiseksi kuin se on Uunon elinympäristössä eli täällä Suomessa. Vuoristoneuvos Tuuran hahmon avulla Spede edisti myönteistä suhtautumista markkinatalouteen. Nykypäivänäkin tutut sanonnat "Taas tuli miljoona" ja "Rahantuloa ei voi estää" taitavat olla peräisin juuri Spedeltä/Suomen MTV:ltä.Noissa Turhapuro elokuvissa on yllättävänkin terävää yhteiskuntakritiikkiä Kekkoslovakiasta. Esim. se kun Uuno "katsastaa" appiukon autoa. Tai se kun Uuno nimitetään sosiaalitarkastajaksi täysin poliisin valtuuksin.
- Pallopaidan.paluu
OikeistoSosDem kirjoitti:
Noissa Turhapuro elokuvissa on yllättävänkin terävää yhteiskuntakritiikkiä Kekkoslovakiasta. Esim. se kun Uuno "katsastaa" appiukon autoa. Tai se kun Uuno nimitetään sosiaalitarkastajaksi täysin poliisin valtuuksin.
Palstapölhö palannut mielikuvitusmatkaltaan brasiliasta näköjään. No meni siinä reissussa melkein vuorokausi. Alat valehtelussa olemaan jo lähes Pankkomajurin veroinen.
Pallopaidan.paluu kirjoitti:
Palstapölhö palannut mielikuvitusmatkaltaan brasiliasta näköjään. No meni siinä reissussa melkein vuorokausi. Alat valehtelussa olemaan jo lähes Pankkomajurin veroinen.
Itse asiaanhan et luonnollisesti kyennyt kommentoimaan mitään.
- Douglas.Pine
MTV on vaikuttanut monen muunkin mieleen ja elämään monellakin tapaa:
https://www.youtube.com/watch?v=wTP2RUD_cL0
lyriikat jos kappaleen tekstiä / sanomaa on vaikea tulkita:
https://www.youtube.com/watch?v=O7GroZ60UYc - kasakaat
Sama veitsi se on Suomen kurkulla nimenvaihdoksesta huolimatta. Venäjä uhkailee taas.
- Halosen-seksiä
Nyt ei kuitenkaan kukaan mennene kuin sdp 1918 ja hyökkäsi asein omaa kansaa vastaan.
Onko SDP jäseniltä tarkistettu aseenkantoluvat ?
Halonen on Putinin kanssa jotain sopinut, ainakin piilopaikka datsalle. - kulakkitukijussijämpti
Halosen-seksiä kirjoitti:
Nyt ei kuitenkaan kukaan mennene kuin sdp 1918 ja hyökkäsi asein omaa kansaa vastaan.
Onko SDP jäseniltä tarkistettu aseenkantoluvat ?
Halonen on Putinin kanssa jotain sopinut, ainakin piilopaikka datsalle.Ryssät pisti siihen aikaan omia kepuleitaan kuriin, harmi kun luopuivat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522308- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä481367Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647
