SUOMALAISIA SYRJITÄÄN JO TYÖNHAUSSA KIELENSÄ VUOKS

ategoriat: Suomenkieliset uutiset
”Vaatimus suomen kielen taidosta voidaan katsoa jopa syrjinnäksi” – henkilöstövuokraaja HS:lle
Verkkouutiset -
Suomalaisten on henkilöstövuokrausyrityksen Opteamin toimitusjohtajan mukaan syytä tottua siihen, että monella alalla englannin käyttö kasvaa ja suomi saa väistyä, kertoo Helsingin Sanomat.

Henkilöstövuokrausyrityksen Opteamin toimitusjohtajan Minna Vanhala-Harmasen mukaan elintason noustessa kantaväestö häviää palveluammateista.

Helsingissä alkaa hänen mukaansa olla jo tavanomaista, että sesonkiaikoina ravintoloissa palvellaan englanniksi. Keittiön puolella työkieli on ollut jo vuosia englanti.

– Vaatimus suomen kielen taidosta voidaan katsoa jopa syrjinnäksi, Vanhala-Harmanen huomauttaa Helsingin Sanomille.

Vanhala-Harmanen ihmettelee, että tiskaajiksi ei suomenkielisiä työntekijöitä enää löydy. Palkkataso ei ole hänestä siihen kuitenkaan syy, sillä astianpesijälle maksetaan yli 11 euroa, kun kaupassa tuntipalkka on 10,50 euroa.

Hänen mielestään olisi hyvä ymmärtää, että kaikki työ on arvokasta, eikä mitään työtä pitäisi aliarvioida.

Finnairkin on alkukesästä lähtien vaatinut HS:n mukaan matkustamoon palkattavilta lento­emänniltä ja stuerteilta enää vain sujuvaa englannin kielen taitoa. Suomen taito luetaan kuitenkin hakijalle eduksi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


VAINENGLANTIAPUHUVILLE kirjoitti:

ategoriat: Suomenkieliset uutiset
”Vaatimus suomen kielen taidosta voidaan katsoa jopa syrjinnäksi” – henkilöstövuokraaja HS:lle
Verkkouutiset -
Suomalaisten on henkilöstövuokrausyrityksen Opteamin toimitusjohtajan mukaan syytä tottua siihen, että monella alalla englannin käyttö kasvaa ja suomi saa väistyä, kertoo Helsingin Sanomat.

Henkilöstövuokrausyrityksen Opteamin toimitusjohtajan Minna Vanhala-Harmasen mukaan elintason noustessa kantaväestö häviää palveluammateista.

Helsingissä alkaa hänen mukaansa olla jo tavanomaista, että sesonkiaikoina ravintoloissa palvellaan englanniksi. Keittiön puolella työkieli on ollut jo vuosia englanti.

– Vaatimus suomen kielen taidosta voidaan katsoa jopa syrjinnäksi, Vanhala-Harmanen huomauttaa Helsingin Sanomille.

Vanhala-Harmanen ihmettelee, että tiskaajiksi ei suomenkielisiä työntekijöitä enää löydy. Palkkataso ei ole hänestä siihen kuitenkaan syy, sillä astianpesijälle maksetaan yli 11 euroa, kun kaupassa tuntipalkka on 10,50 euroa.

Hänen mielestään olisi hyvä ymmärtää, että kaikki työ on arvokasta, eikä mitään työtä pitäisi aliarvioida.

Finnairkin on alkukesästä lähtien vaatinut HS:n mukaan matkustamoon palkattavilta lento­emänniltä ja stuerteilta enää vain sujuvaa englannin kielen taitoa. Suomen taito luetaan kuitenkin hakijalle eduksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu