Mahdollisuudet psykoosiin joutumiseen?

Olen siis 16-vuotias poika ja jostakin syystä mulla on kova halu päästä psykoosiin, ihan siis mielenterveysongelmien kautta, ei lääkkeiden.
Mulla on aikaisemmin ollut monenlaisia mielenterveyden häiriöitä: Neurooseja, masennusta, pakko-oireinen häiriö ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Viimeisen puolen vuoden aikana on ollut useita oireita, jotka voivat monien lähteiden mukaan olla psykoosin/skitsofrenian ennakko-oireita, esim, masennusta, eristäytymistä, aggressiivisuutta, keskittymisvaikeuksia, omituisia ajatkuksia ja jatkuva mielialan vaihtelu.
Ja mitä näin netistä myös, skitsofrenia puhkeaa yleensä stressaavassa elämäntilanteessa. Tulevasta lukuvuodesta koulussa on luultavasti tulossa hyvinkin stressaava: Koulua ja musiikkiharrastusta tulee olemaan enemmän kuin viime vuonna, ja olen jo viime vuonna saanut niistä tarpeekseni.
Suvussani ei ilmeisesti ole skitsofreniaa, mutta mitäs sanotte, olisko mun kohdalla mahdollista skitsofrenian/psykoosin puhkeaminen ensi syksynä? Sitä toivon jostain syystä todella paljon.
5506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Älä ihmeessä toivo sellaista! Itse olen sairastanut kaksi kertaa psykoosin, ja voin kertoa, että se on aivan hirveä kokemus. Psykoosin aikana koin ihan kauheita tuskatiloja ja ääretöntä kauhua. Mieleen tuli kaikenlaisia outoja harha-ajatuksia, joista olin täysin vakuuttunut. Lisäksi minulla oli aistiharhoja. En todellakaan suosittele psykoosia kenellekään. Tee ennemmin kaikkesi, ettet sairastuisi. Vältä liiallista stressiä, opettele rentoutumaan, elä terveellistä ja säännöllistä elämää, nuku riittävästi, älä käytä liikaa päihteitä. Jos tuntuu, että alkaa olla jotain aistiharhoja tai muuta, pyydä lääkäriltä psykoosinestolääkitys. Vielä lisäisin, että psykoosi saattaa vaurioittaa aivoja, joten rankasta psykoosista ei välttämättä toivu enää ennalleen. Kyseessä on todella vakava asia, jolla ei kannata millään lailla alkaa leikkimään.

Äänestä

Psykoosi kannattaa! Työmarkkinatuki ei ole yhtä suuri kuin näiden pellejen eläke

Äänestä

Öö, eiköhän se varhaiseläke ole yhtä suuri kuin työmarkkinatuki ja voisit opetella puhumaan kunnioittavammin muista ihmisistä.

Aloittajalle tiedoksi, että psykoosista toipumiseen voi mennä useita vuosia ja antipsykootit ovat väsyttäviä lääkkeitä.

Äänestä

Mulla oli samantyyppisiä ajatuksia yläasteella. Toivoin tulevani "tosissaan hulluksi" koska olin kokoajan niin ahdistunut. Eii olisi mukamaste tarvinnut olla koulussa, joka oli tylsää odottelua ja vajaaälyisiä luokkatovereita, kun olisi osastolla. En silloin vielä tiennyt millaista on osastolla. Aloin seota vasta 18-vuotiaana, jonka hoiti kaverit ja itse, vaikka mielenterveystoimistokin yritti. Ensimmäisen psykoosidiagnoosin sain kuitenkin yli 30-vuotiaana joka oli aikalailla samantien skitsofrenia. Ei ole ollut hauskaa sen diagnoosin kanssa. Itse sairaus jo remissiossa ilman hoitoakin...

Äänestä

Harvoin psykoosi on mukavan tuntuinen, silloin yleensä alkaa ahdistamaan ihan hemmetisti kaikki harhat. Joskus on tullut positiivisia harhoja, mutta ehkä sun kannattais vaan harrastaa liikuntaa ja syödä hyvin, käydä koulussa/töissä, ettiä kumppani ja harrastaa jotain. Sitten kun asiat on reilassa niin kokeile LSD:tä, siitä voit päästä positiiviseen psykoosia muistuttavaan tilaan väliaikaisesti.

Jos joudut ihan aitoon psykoosiin ja siitä pakkohoitoon, niin aivosi ja sitä myötä kykysi nauttia elämästä ja olla motivoitunut paskotaan lääkkeillä, niistä onkin sitten vaikea päästä eroon!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


GraphicTable kirjoitti:

Olen siis 16-vuotias poika ja jostakin syystä mulla on kova halu päästä psykoosiin, ihan siis mielenterveysongelmien kautta, ei lääkkeiden.
Mulla on aikaisemmin ollut monenlaisia mielenterveyden häiriöitä: Neurooseja, masennusta, pakko-oireinen häiriö ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Viimeisen puolen vuoden aikana on ollut useita oireita, jotka voivat monien lähteiden mukaan olla psykoosin/skitsofrenian ennakko-oireita, esim, masennusta, eristäytymistä, aggressiivisuutta, keskittymisvaikeuksia, omituisia ajatkuksia ja jatkuva mielialan vaihtelu.
Ja mitä näin netistä myös, skitsofrenia puhkeaa yleensä stressaavassa elämäntilanteessa. Tulevasta lukuvuodesta koulussa on luultavasti tulossa hyvinkin stressaava: Koulua ja musiikkiharrastusta tulee olemaan enemmän kuin viime vuonna, ja olen jo viime vuonna saanut niistä tarpeekseni.
Suvussani ei ilmeisesti ole skitsofreniaa, mutta mitäs sanotte, olisko mun kohdalla mahdollista skitsofrenian/psykoosin puhkeaminen ensi syksynä? Sitä toivon jostain syystä todella paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu