Niin kovat kivut, ettei pysty edes kävelemään, varsinkin aamuisin jalalle ei voi laittaa lähes yhtään painoa, kun tekee niin kipeetä. Päivän mittaan kipu hellittää kun on ollut liikkeessä ja pitänyt jaloissa kylmäpussia. Pakko kyllä hakea apuvälinepalvelusta kyynärsauvat varmaankin.
Nukkuminen on vaikeaa ja heräilenkin monesti yöllä polvi- sekä alaselkäkipuihin. Myös molempien jalkojen nilkat sekä jalkaterät on kipeät ja niille ei voi varata varsinkaan aamuisin painoa ollenkaan tai ainakin tekee todella kipeää. Käveleminen on sellaista kivuliasta sipsuttelua, en lähde kotoa ulos ellei ole ihan pakko ja tämä kesä onkin lähinnä mennyt neljän seinän sisässä parannellessa. Myös kantapäät ovat todella kipeät. Polvet sekä nilkat ovat olleet turvoksissa.
Lääkärissä on ravattu paljon tämän asian tiimoilta ja CRP arvot olivat olleet koholla, mutta nyt menossa oleva antibioottikuuri ja kortisonikuuri on saanut ne laskuun, kun olen kontrolliverikokeissa käynyt (viimeksi tänään kävin ja lääkäri soittaa minulle taas huomenna). Mutta kivut eivät ole lähteneet mihinkään.
Joudun kävelemään sellaisessa etukumarassa. Voisiko tämä olla selkärankareuma? Lueskelin netistä selkärankareuman oireita, ja minulla on juuri sellaisia oireita, kuten polvi-, alaselkä-, nilkka- ja kantapääkipuja. Reumakokeissa kyllä kävin pari viikkoa sitten ja tuloksista ei löytynyt mitään, mutta en ole varma otettiinko minulta HLA-B27 näytettä, jonka avulla saisi selville selkärankareuman. Kuulemma tavallisissa reumakokeissa ei selkärankareumaa voida nähdä vaan ainoastaan tuon HLA-B27 näytteen avulla voidaan diagnisoida selkärankareuma. Pitää ottaa puheeksi se huomenna lääkärin kanssa kun hän soittaa minulle.
Tulehduskipulääkkeet auttavat kipuihin mutta niitäkään ei viitsisi jatkuvasti popsia. Miten onko foorumisteilla kokemusta selkärankareumasta?
Minulta operoitiin siis nivustyrä kesäkuun alussa. Tätä on jatkunut pikkuhiljaa siitä asti, tuntuu että vain pahentunut. Olen lääkäreiltä yrittänyt kysyä,että voisiko olla sairaalabakteeri, mutta ei ainakaan kokeissa ole näkynyt mitään.
PS. Lisäksi rintakivuista olen kärsinyt välillä, sydänfilmissä ei kuitenkaan mitään poikkeavaa, muun muassa tietzenin syndroomasta kärsinyt toukokuun alusta asti.
Kipuja alaraajoissa sekä alaselässä.
5
239
Vastaukset
- KultainenKultainen
Lääkäri onkin jo varmaan soittanut sinulle ja olet varmaan saanut jo kaikkiin mietteihisi vastauksia? Selkärankareuma joka tapauksessa kuulostaa hyvin mahdolliselle. Minulla on hyvin rajallinen tietomäärä erilaisista nivelsairauksista, että epäilen että osaisin kertoa sinulle mitään mitä et olisi jo netistä lukenut.
Jatkossa saattaisit päästä tuota kautta tutkimaan mitkä näytteet on tutkittu, jos et muista. -> http://www.kanta.fi/omakanta
Olen aika onneton auttamaan sinua muuten, mutta oletko käynyt jollain ammattilaisella joka mobilisoi ja tarvittaessa manipuloi niveliä? Kiropraktikko tai osteopaatti voisivat olla tällaisia (kannattaa itse tarkastaa vielä). On mahdollista, että kipujen lisäksi voisi auttaa haitattomaan sydämmenrytmihäiriöön. - Jos lähdet kokeilemaan hakemaan apua tällaista kautta niin haluan, että ymmärrät, että heidänkin pitää saada tietää kaikki oireesi, lääkityksesi ja sairautesi, että hoitomuotoja voidaan käyttää turvallisesti. On myös tärkeää aina heti sanoa, jos hoitomuodot sattuvat. - Kovistakivuistakärsivä
Soitti se tänään ja minulta eilen torstaina otetuissa kokeissa ei ollut mitään poikkeavaa, CRP arvot ovat laskeneet. Sen jälkeen kerroin epäilykseni tästä selkärankareumasta, sekä myös, että isälläni on selkärankareuma. Niin hän sanoi, että mene maanantaina labraan niin otetaan se HLA-B27 näyte ja hän sitten soittelee minulle ensi keskiviikkona taas. Hain tänään kyynärsauvat apuvälinepalvelusta, ne auttavat liikkumista aika hyvin.
- Tähtisilmä.57
Minulla jo kolme vuotta sitten todettiin polvissa alkava nivelrikko. Lääkkeillä, polvituilla, fysioterapiaa, liikehoidolla, jumpassa ja liikkumisesta vitkuteltu eteen päin. Viime syksystä lähtien polvinivelkivut pahentunut eikä mikään tunnu auttavan. Kevään nilkutin töissä ja alkukesästä kyynärsauvojen kanssa. Kesäloman pidin , työterveyslääkäri ei sairaslomaa ole antanut enkä minä sitä ajellut. Työtoverit , ystävät ja sukulaiset ovat ihmetelleet moista. Tänään kävin tyäterveyslääkärillä ja antoi burana800, panadol 1g lisäksi kipulaastareita ja kirjoitti tämän viikkoa sairaslomaa. Tämä on yhtä kitkuttelua, nakertaa mielenterveyttä. Mikä neuvoksi.
- Eiköleikkausta
Ei taida kuule enää kuin leikkaus tuoda vähintäänkin pidempää, ellei pysyvää apua.
- Kovistakivuistakärsivä
HLA-B27 testi mikä otettiin oli positiivinen, eli todennäköisesti selkärankareuma varmaanin?
AP
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 265143
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333583Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533482Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu223375Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232970Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282710Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint172389Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1202380MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142195- 381886