inkkarikanootin pohja

anelka

Ostin uuden inkkarikanootin ja yllätyin, kun sen pohja rutisee sitä sisäpuolelta painellessa ja jalan alla.
Onko tämä yleistä vai onko tekijältä jäänyt hartsia pois laminoidessa?
Olisikohan aihetta palauttaa, koska uskon korjauksen olevan aika vaikeaa.

10

529

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lasikuitukatkeileesiellä

      En osaa sanoa kuinka yleistä tuo kanooteissa on, mutta lähtökohtaisesti kanootit yritetään tehdä mahdollisimman kevyiksi. Sitten ne ovat liian ohuita ja ritisevät, vuotavatikin ehkä parin vuoden päästä. Kannattaisi kanoottia hankkiessa ostaa vain polyeteenikanootteja, eli ns. ämpärimuovikanootteja. Ne on kevyitä, joustaa eikä halkeile. Kestävät kiveniskujakin joessa jonkin verran.
      Ritinästä vielä että minulla on ollut n. 6 vanhaa lasikuituista soutuvenettä, ja ne ritisevät yleensä kaikki. Monia niistä on joutunut paikkaamaan mutta vaikea sanoa mikä vuodon on aiheuttanut kun niissä on niin paljon kaikenlaisia muitakin vaurioita. Uudessa kanootissa tuon voi kuvitella olevan vähintäänkin kiusallista. Ritinän aiheuttaa lasikuitujen katkeilu hartsin sisällä, ja pienten sisäisten murtumien muodostuminen. Jos lasikuiturunko on paksu niin se ei ole vielä ongelma koska matkaa ulkopinnan ja sisäpinnan välillä on monta kerrosta ja muutama niistä voi katkeillakin. Kanootissa joka on ehkä 3 kerroksen kuitukerros....vihje: myy se pois, nopeasti.

      • AlanAmmattilainen

        "Ritinän aiheuttaa lasikuitujen katkeilu hartsin sisällä,"
        Ei pidä paikkaansa!

        " ja pienten sisäisten murtumien muodostuminen."
        Täysin oikein!
        Mutta se muovi irtoaa kuidusta, eli muovi murtuu, kuitu pysyy rutistessä ehjänä!


      • lasikuitukatkeileesiellä
        AlanAmmattilainen kirjoitti:

        "Ritinän aiheuttaa lasikuitujen katkeilu hartsin sisällä,"
        Ei pidä paikkaansa!

        " ja pienten sisäisten murtumien muodostuminen."
        Täysin oikein!
        Mutta se muovi irtoaa kuidusta, eli muovi murtuu, kuitu pysyy rutistessä ehjänä!

        oletko aivan varma ? mutta oletetaan että olet oikeassa, lopputulos on silti että vene alkaa vähitellen vuotamaan koska kuidun ja muovin väliin tulee aukko rakenteen sisällä ja kun se tapahtuu uloimmassa kerroksessa niin se vuotaa jo varmasti


      • olen.varma
        lasikuitukatkeileesiellä kirjoitti:

        oletko aivan varma ? mutta oletetaan että olet oikeassa, lopputulos on silti että vene alkaa vähitellen vuotamaan koska kuidun ja muovin väliin tulee aukko rakenteen sisällä ja kun se tapahtuu uloimmassa kerroksessa niin se vuotaa jo varmasti

        Kuidun lujuus on suuruusluokkaa 3000 MPa, siis 3000 Newtonia neliömilliä kohti.
        Jos pohjalle astuessa paino jakautuu 100 mm leveälle osalle jalan alla, ja laminaatin paksuudesta vain 0,1 mm olisi kuitua, olisi kuitujen yhteinen poikkileikkaus jalan alla 10 neliömilliä, ja se kestää siis 30 kN voimaa, eli kolme tonnia. Niin painavaa ihmistä ei olekaan että saisi tuollaisen voiman aikaan vain painelemalla jalallaan, eikä putoamalla korkealta jalan varaan. Saman tietysti huomaa siitäkin ettei pitkistä kuiduista laminoitu pohta rutise, vaikka laminaatin paksuus on ihan sama. Koko ongelma johtuu katkokuitujen käytöstä, ja siten kuidun ja muovin leikkausjännitysten keskittymisestä lyhyelle matkalle, mitä kuitujen satunnainen suuntautuminen pahentaa, koska se johtaa epätasaiseen jännitysjakautumaan kuitujen välille.


    • taivasvarjele

      Hei, hei, hei....ei kanottiin kuulu astua kuivalla maalla - ei se vedessä ritise! (ei siinä mitään vikaa siis ole)

      • anelka

        Tiedän ettei kanoottiin kuulukaan astua kuivalla maalla vaan vasta vedessä, siksipä tämä ritinä yllättikin.
        Se siitä kotimaisesta laadusta.


      • laadukas.ritisee
        anelka kirjoitti:

        Tiedän ettei kanoottiin kuulukaan astua kuivalla maalla vaan vasta vedessä, siksipä tämä ritinä yllättikin.
        Se siitä kotimaisesta laadusta.

        Mikä vika siinä laadussa mielestäsi on?
        Laadukkuuden mittarihan on keveys, jotta jaksaa vaikka yksin nostaa esim auton katolle, ja keveyden seuraus on ritinä. Se on siis merkki laadusta.


    • MelaHeilumaan

      Ottamatta kantaa ritinän syyhyn (epäilemättä heikkolaatuinen polyeteenilasikuitulaminaatti se sillä murtuu), niin huomaa kyllä, että kirjoittajat eivät ole koskaan nähneet laadukasta inkkarikanoottia. Ne eivät nimittäin ritise, eivät edes lasikuidusta tehdyt, koska laminaatin sisällä ei ole ilmaa ollenkaan. Salaisuutena on epoksihartsi ja vakuumitekiniikka laminoinnissa, jonka jäljiltä syntyy ohut (muutama mm) ja kevyt mutta luja runko. Vielä parempaa tulee Kevlarista ja hiilikuituseoksista.

      Tässä tyypillisiä painoja 16 jalkaisille (4,88m) kanootille, jossa puiset parraslistat ja rottinkipenkit:

      Hiilikuituvahvisteinen laminaatti = 18 kg
      Kevlar ilman gelcoatia = 22 kg
      Kevlar galcoatin kanssa = 24 kg
      Jättiläistuijasta rimaliimattu puukanootti, epoksi/lasikuitukapselointi = 30 kg
      Vakuumilaminoitu lasikuitu = 32 kg
      5 kerroksinen Royalex = 34 kg
      3 kerroksinen polyeteeni = 36 kg

      Sitten vielä semmoinen tyypillinen suomalainen ritisevä lasikuitulotja, katkomatosta ja polyesterihartsista leivottu = 45 kg. Ja ruma kuin fan. Ja kehnot melontaominaisuudet.

      Itselläni on kokemusta paljaasta kevlarkanootista, joka on pirun hyvä (Wenonah Minnesota II 18,5 jalkanen sutjakka matkapeli), puukanootista joka sekin hyvä ja nätti (amerikkalaista tilaustyötä 6000€), Royalexistä joka on huoleton ja kestävä (nykyinen peruskanoottini on 31 vuotta vanha Mad River Royalex Explorer 16'), polyeteenikanootista joka on halpa ja huoleton mutta pletku, ja juuri tuollaisesta lasikuituhirvityksestä, joita myydään "kanootin "nimellä.

      • MelaHeilumaan

        Itse itselleni kommentoiden: Royalexin valmistus on lopetetettu vuonna 2012, joten sitä ihmemateriaalia ei enää saa rahallakaan (paitsi käytettynä). Kanoottifirmat ovat kyllä keksineet vallan hyviä korvikkeita.


    • Heilutteleppasitämelaa

      Kuinka kevyen inkkarikanootin voi tehdä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      275
      3445
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      105
      1756
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      247
      1455
    4. 74
      1356
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      65
      1243
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1107
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      52
      1099
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1001
    9. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      937
    10. IS viikonloppu 16.-17.5.2026

      Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.
      Sanaristikot
      35
      883
    Aihe