Juho Eerolan reisilihakset ovat valtavat!

Juha Vainio -palkintoa ei kuitenkan myönnetä niiden perusteella.

Parasta eilisessä suuren tuntemattoman keikassa laulajan resilihasten esittelyn lisäksi oli yhtyeen jäsenten virittely ennen keikan alkua. Mikä se kappale oli jota soitettiin vähän matkaa?
1111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Narsistilla ei ole Eerolan tasoisia treenattuja lihaksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VautsiVauu kirjoitti:

Juha Vainio -palkintoa ei kuitenkan myönnetä niiden perusteella.

Parasta eilisessä suuren tuntemattoman keikassa laulajan resilihasten esittelyn lisäksi oli yhtyeen jäsenten virittely ennen keikan alkua. Mikä se kappale oli jota soitettiin vähän matkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu