Satavuotiaan Suomen muistissa on iso, tieten tahtoen synnytetty aukko.
-sanoo kirjailija Lasse Lehtinen. Jolta syyskuussa ilmestyy laaja elämäkertateos Väinö Tanner, itsenäisen Suomen mies (Otava).
OTAN KIINNI PÄIVÄN MEILIIN.
“Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017. On aika tehdä oikeutta Väinö Tannerin elämäntyölle. Tavoitteenani on kirjoittaa yhtenäinen ja luettava elämäkerta tämän päivän suomalaisille”, Lasse Lehtinen sanoo. “
""Potretit katosivat yhtä lailla firmojen kokoustiloista kuin sosialidemokraattisen puoluetoimiston seiniltä.
– Puolueessa maineenpalautus alkoi myöhään ja on edelleen kesken, Lehtinen arvioi.
Lasse Lehtiselle Väinö Tanner (1881-1966) ei ole kuka tahansa puoluejohtaja, ministeri ja osuustoimintamies.
– Tanner oli koko sotaa edeltävän itsenäisyyshistoriamme tärkein vaikuttaja, hän määrittelee.
Massiivinen panos maan asioihin jatkui myös sotavuosina ja vielä pitkälle niiden jälkeenkin.
Tanner tuomittiin sotasyyllisenä vankilaan, mutta vapauduttuaan hän kamppaili takaisin johtoasemiin sekä sdp:ssä että osuusliike Elannossa.
Lasse Lehtisellä on ollut onni päästä käsiksi näihin asti tuntemattomaan lähdeaineistoon.
Tannerin suku luovutti elämäkerturin käyttöön kirjeenvaihtoa, muiden muassa sotasyyllisyysvankeudesta salakuljetettuja viestejä.
Lähteistä paljastuu myös yllättävää tietoa Tannerin sairauksista. Äärimmäisen harva aikalainen tiesi...."" (JÄTÄN TÄMÄN AUKI, KUN PIRTAANI EI KUULU NOIN LEHTISEN TAVOIN KENEKÄÄN SAIRAUKSISTA LEVITELLÄ MEDIAAN, jos hän levitteleekin, se hänen asiansa )
https://otava.fi/kirjat/9789511307303/#.WWskOSdLerk
30,50 € itse tilannut jo, tulee sitten kun valmista siellä puolen. Kun itselläkin vähän tuota historian tuntemusta, näkee miten Lehtinen hehkuttaa asialla, mutta meillä kaikilla puolemme, miten joku tai jotkut tulleet idoleiksi, jos meidän pitäisi kirja tehdä, samaa se olisi. Kun muistetaan, että yksi tykkää tyttärestä, ja toinen tyttären äidistä. Tannerin valtaatulo sdp puolueessa oli hankalaa aikaa, edelliset johtajat oli paenneet Venäjälle epäonnistuneen aseellisen kapinan jälkeen, siitä alkaa puolueen ja miksei kokosuomenkin eheyttäminen. Suomi oli niin niin nuori vielä silloin,
alle 1 vuotta, kun piti alkaa katseleen uusien lasien läpi sdp -puolueessa, josta oli se bolseviikki punainen saatava pois, ettei alistuja Lenin-Stalin diktatuurin alle, ym muitakin johtajia oli, mutta he merkittävimpiä, ainakin jos haudankaivajien kannalta katsotaan. Siellä ei ollut työnpuutetta heidän aikanaan.
Sepä siitä.
Yksi osio Suomi 100 vuotta tapahtumiin.
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000001182886.html
SDP oli hukassa vielä -70 -luvullakin
"”Ei EEC:lle” -liike imaisi 1970-luvulla mukaansa SDP:n nuoren siiven lähes kokonaan. Koululaitoskin haluttiin kaapata sosialismille, ei ainoastaan pankit ja vakuutuslaitokset. Läntisen sosialidemokratian parhaat periaatteet olivat jo pahasti hukassa."

Vastaukset 6
Vanhimmat
Moni nykypäivän johtavista vasemmistopoliitikoista vastusti vielä 1970-luvulla ankarasti Euroopan vapaakauppasopimusta. Heitä olivat muun muassa Erkki Liikanen, Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/414191-muistatko-rajun-fixit-vaannon-menneisyydesta-nama-julkkikset-halusivat-suomen-irti
Ettei ihmetellä Halosen sotaveteraaniin suhtautumista >
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/23855-taalta-puuttuu-tarja-halonen
-jos Halonen täyttää Suomi 100 vuotta juhlapöytiin, on väärissä pöydissä.
Punavankihaudalla hänen paikkansa, jonka itse valinnut.
Anti-EEC-toimikunta järjesti eri puolilla Suomea mielenosoituksia sopimusta vastaan. Järjestäjien mukaan 8 000 ja poliisin mukaan 6 000 ihmistä osoitti mieltään Helsingissä Eduskuntatalon edessä 20. syyskuuta. Mielenosoituksessa puhuivat muun muassa Hannu Vesa (sd.), SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen ja Ilkka Taipale (sd.). Samana päivänä Turussa Kupittaan jalkapallokentällä osoitti mieltään 2 000 ja Tampereella Keskustorilla 3 000 ihmistä. Myös työpaikoilla tapahtui mielenosoitusseisauksia. Ojentaessaan presidentille adressia anti-EEC-toimikuntalaiset lupasivat järjestää uuden mielenosoituksen 9. lokakuuta[2]. Helsingissä mieltä osoitti 5 000 henkilöä. Vasemmistolaisten lisäksi tilaisuudessa puhui SKYP:n Olavi Tupamäki. Muista puhujista Taisto Sinisalon mielestä sopimus oli vakava loukkaus Suomen ja Neuvostoliiton välistä YYA-sopimusta vastaan.
SDP:n puolueneuvosto äänesti EEC-sopimuksen hyväksymisestä 19. syyskuuta 1973. Päätös ei syntynyt ilman arvostelua. Esimerkiksi kansanedustaja Erkki Tuomioja näki torjumisen antavan paremmat mahdollisuudet puolustaa ja korottaa työväen elinehtoja. Kansanedustaja Tellervo M. Koivisto taas sai kirjallisen varoituksen puolueeltaan SDP:ltä EEC:n vastustamisesta. Hän kiisti huhut puolueesta loikkaamisesta sanomalla: ”Ei se, että vastustan EEC:tä, tee minusta kommunistia.”
https://fi.wikipedia.org/wiki/EEC-vetoomus
Aina kommarit räyhänneet.
Nyt tarttunut vasureihin ja sosialisteihin.
Onko kommarit sitten liittyneet heihin.
Nyt sinulla on todenmukainen nimimerkki. Mjuri todella olet;-D
Tyhmät musikat mielisteli AKS:n Pekka Peitseä ja vihasi maltillista linjaa kannattanutta demaria. Aatu oli tuhonnut tai karkottanut Tannerin tuttavat Tanskasta ja Norjasta. Bruno Kreisky oli toinen Tanneria vastaan puhunut pääperkele.
Tanner oli vastakohta sellaisille sdp puheenjohtajille kuin Otto Wille Kuusinen ja Kullervo Manner, jotka aikalaisiaan oli. Silloin sdp.tä hallitsi henki kuin kommunisteilla oli, ja kommunisteiksihan he kin ryhtyivät sitten 1918 perustaessaan puolueen sille Venäjällä pakopaikassaan.
Tuntuu vain, ettei näitä vieläkään aukaista Suomi 100 teemoissa, joka kosketti itsenäisyyttämme alkuaikoina kovasti. Onko edes pätevää historian tutkijaa sitä esittämää..mm Isokangas olisi sitä ollut ja muutama muu myös. Jos kovin demarihenkinen, se ei sitten tule ulos oikeasti miten asiat olleet. Kun esim. 6.12.1917 ja 27.1.1918 toimet oli kovin sdp:n kovin vielä historian ulottumattomissa. Esim koululaiset ei tiedä tästä mitään. Kaikki se joka laukaisi sisällissodan, herää kysymys olisiko voitu sisällissota välttää, siitäkin ns jälkiviisautta on olemassa. Tulee mieleen Kekkosen junailu Neuvotoliiton kanssa, ei laittanut suksiaan ristiin heidän kanssaan, osasi olla mukana heidän kanssaan, saaden Suomen nyt olevaan tilaan, maailman parhaiden maiden joukkoon.
Kun sdp johto näki mikä kurjuus oli takana mainittujen Oton ja Kullervon jälkeen, pakko oli kotrastia muuttaa toiseen laitaan. Siinä oli tilaa sitten Väinölle. Ainakin Väinö oli isänmaallinen, sitä ei ole kiistäminen, sai Neuvostoliitonkin vihat siitä päälleen.
Kirjoitin tämän tuohon, joka näytti poistetun ?
Tannerin elämäkerta
Sinipersu
3.12.2017 15:36
Tulipahan lukaistua tuo Lasse Lehtisen kasaama tiiliskivi.
Noh, Väinö Tanner oli aikakautensa suurmies, ei mikään sossu, vaan aito kapitalisti, talousmies ja valtiomieskin. Tämän tiesimmekin. Mutta mutta. Tuo Lehtisen katkeruus.
Riveillä ja niiden välissä avointa ryssänvihaa, kekkosvihaa ja vihaa vasemmistolaisuutta kohtaan. Kommunismin vastustaminen aikanaan prioriteetti nro 1, CIA:n rahoituksella. Siinäkö sossuaate nykyäänkin?
Jurppiiko CIA:n suljetut rahahanat vai se, että herrahissi ei odottanut? Kyllä se hissi jätti monta muutakin sossua, kun Kekkosen ajan jälkeen fiksuimmat näkivät ajan merkit ja vaihtoivat Kokoomukseen.
Jos hikinen työväki ja ei-akateeminen kaulustyöläistö ahdistaa, niin sinne vaan Kokoomukseen, ei pelkästä kaunasta ja katkeruudesta ole aatteeksi nykyajassa!