Kansanedustajien sopeutumiseläke on maailman paras

Vakieläkeläiset

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201707142200265677_pi.shtml

Kansanedustajien sopeutumiseläke on maailman paras työttömyysturva - eläkkeen piirissä 146 nykyistä ja entistä kansanedustajaa
Eduskunnan 19 vuotta sitten vapaaehtoisesti jättänyt Anssi Rauramo, 65, jäi eläkkeelle johtajan virastaan viime vuoden elokuussa. Sen jälkeen Rauramo nosti eduskunnasta pudonneille kansanedustajille tarkoitettua sopeutumiseläkettä vuoden ajan, koska lain mukaan hänellä on siihen oikeus.
Iltalehti uutisoi viime lauantaina entisistä kansanedustajista, jotka nostavat eduskunnasta pudonneille kansanedustajille tarkoitettua sopeutumiseläkettä ja sopeutumisrahaa. Mukana oli kokoomuksen Anssi Rauramon nimi, mikä herätti ihmetystä. Rauramo kun jätti eduskunnan omasta aloitteestaan 19 vuotta sitten. Välissä on ollut viidet vaalit ja kahdeksan eri hallitusta.

Lipponen II, Jäätteenmäki, Vanhanen, Vanhanen II, Kiviniemi, Katainen, Stubb ja Sipilä.
Liikunnanopettajan koulutuksen saanut Rauramo toimi kansanedustajana lähes kolmen kauden ajan vuosina 1987-1998. Hän jätti eduskunnan syyskuussa 1998 siirryttyään Helsingin kaupungin liikuntajohtajaksi. Sittemmin titteliksi tuli liikuntatoimenjohtaja ja siinä tehtävässä Rauramo jatkoi aina viime vuoden elokuuhun saakka. Rauramon kuukausipalkka oli eläköitymishetkellä 7 736 euroa. Hänen tulonsa olivat viimeksi vahvistetussa verotuksessa yli 100 000 euroa.
Rauramo oli eläkkeelle jäädessään 64-vuotias ja niin erikoiselta kuin se kuulostaakin, hänellä oli tasan vuosi aikaa nostaa eduskunnasta pudonneiden kansanedustajien työttömyysturvaksi tarkoitettua sopeutumiseläkettä.
Sopeutumiseläke ei tipahda tilille automaattisesti, vaan sitä - kuten kaikkia muitakin eläkkeitä - on haettava erikseen. Rauramolle maksettiin 12 kuukauden ajan sekä normaalia työeläkettä että sopeutumiseläkettä. Eläkkeet sovitetaan yhteen, mutta etu on siitä huolimatta merkittävä. Eläkkeen määrä ei ole julkista tietoa.
Rauramo täytti viime viikon lauantaina 65 vuotta, joten sopeutumiseläke muuttuu elokuun alussa normaaliksi vanhuuseläkkeeksi.
Maksimissaan 60 prosenttia
Kansanedustajille ja ministereille muodostuu uran perusteella yksi eläke, jota aletaan maksaa lähtökohtaisesti vanhuuseläkkeenä 65 vuoden iässä. Alle 65-vuotias kansanedustaja voi olla oikeutettu myös sopeutumiseläkkeeseen tai määräaikaiseen sopeutumisrahaan. Ennen vuotta 2011 kansanedustajana ollut voi saada sopeutumiseläkettä, jos hän ei työllisty työmarkkinoilla, eduskunnan sivuilla kerrotaan.
Eläkkeen saamisen ehtona on, että henkilö on toiminut kansanedustajana vähintään seitsemän vuoden ajan. Sopeutumiseläkettä maksetaan vain siltä osin kuin eläke ei yhdessä ansiotulojen kanssa ylitä kansanedustajan eläkkeen enimmäismäärää. Henkilön pääomatulot eivät vaikuta sopeutumiseläkkeeseen.
Sopeutumiseläkettä kertyy neljä prosenttia jokaista edustajana ja ministerinä toimittua vuotta kohden. Maksimi on 60 prosenttia kansanedustajan palkkiosta. Kansanedustajilla, jotka eivät ole toimineet ministereinä, maksimieläke on tällä hetkellä noin 4 100 euroa kuukaudessa. Ministerinä toimineen kansanedustajan sopeutumiseläke voi olla jopa 5 000-6 000 euroa kuukaudessa.
Niille kansanedustajille, joiden edustajantoimi on alkanut maaliskuun 2011 jälkeen, ei makseta sopeutumiseläkettä, vaan sopeutumisrahaa. Sopeutumisrahaa maksetaan edustajantoimen pituudesta riippuen enintään kolmen vuoden ajan edustajantoimen päättymisestä. Sopeutumisrahan maksamiseen vaikuttavat saajan ansio- ja pääomatulot.
Kokopäivätyöhön siirtymisestä on aina ilmoitettava eläkelaitokselle, jotta sopeutumisrahan maksaminen keskeytetään. Kansanedustajien, ministerien ja presidenttien eläkkeet maksaa Keva.
Niinistö sai tarpeekseen
Sopeutumiseläke on poliittisesti arka aihe, koska sen piirissä on edelleen 146 kansanedustajaa - entistä ja nykyistä.
Iltalehden haastattelema eläkeasiantuntija asettelee sanansa tarkkaan, kun häneltä kysyy, käyttävätkö jotkut avokätistä sopeutumiseläkettä lain hengen vastaisesti.
- Jos jokin asia on lain puitteissa (oikein), niin silloinhan se ei ole väärin. Mutta käytetäänkö sitä väärin, sitä voi jokainen miettiä. Tietysti meillä on näitä pitkään sopeutumiseläkkeellä olleita ihmisiä, eläkeasiantuntija pyörittelee.
Sopeutumiseläke korvattiin vuonna 2011 huomattavasti maltillisemmalla sopeutumisrahalla, jota maksetaan eduskunnasta tippuneelle kansanedustajalle 1-3 vuoden ajan.
Lakimuutoksen ajavana voimana oli nykyinen presidentti Sauli Niinistö, joka toimi tuolloin eduskunnan puhemiehenä. Tarkan markan miehenä tunnettu Niinistö piti sopeutumiseläkettä kohtuuttomana. Juristin oikeustajuun ei mahtunut, että meillä on laki, joka kannustaa parhaassa työiässä olevia ihmisiä olemaan jouten. Eduskuntaryhmien puheenjohtajat pantiin yksi kerrallaan allekirjoittamaan lakialoite, jonka myötä ”loputon” sopeutumiseläke lopetettiin tulevilta kansanedustajilta. Vanhojen edustajien etuuksiin ei sentään uskallettu koskea.
Jatkuu..

8

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vakieläkeläiset

      Jatkuu:
      Kymmenien vuosien turva
      Sipilän hallituksen 17 ministeristä sopeutumiseläkkeen piirissä on lähes joka toinen (7). He ovat valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok), ulkoministeri Timo Soini (uv), sisäministeri Paula Risikko (kok), elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk), kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk), asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) sekä ja maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk). Myös hallituksen aikaisempi perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk) on vanhan eläkejärjestelmän piirissä.
      Eduskunnan valiokuntien (16) puheenjohtajista yli puolet on vielä sopeutumiseläkkeen piirissä. He ovat suuren valiokunnan Anne-Mari Virolainen (kok), perustuslakivaliokunnan Annika Lapintie (vas), ulkoasiainvaliokunnan Matti Vanhanen (kesk), tarkastusvaliokunnan Eero Heinäluoma (sd), maa- ja metsätalousvaliokunnan Anne Kalmari (kesk), sivistysvaliokunnan Puumala, sivistys- ja terveysvaliokunnan Tuula Haatainen (sd), tulevaisuusvaliokunnan Thomas Blomqvist (r) sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan Tarja Filatov (sd).
      Kokoomuksella on sopeutumiseläkkeen piirissä yhteensä 41 nykyistä ja entistä kansanedustajaa, keskustalla ja SDP:llä 33, vihreillä 16, vasemmistoliitolla yhdeksän, RKP:llä kahdeksan ja kristillisdemokraateilla neljä.
      Perussuomalaisista ja entisistä perussuomalaisista sopeutumiseläkkeen piirissä ovat vain Soini ja nykyinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner.
      "Ei voi pitää oikeutettuna"
      Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä loikannut Vesa-Matti Saarakkala (uv) teki vuonna 2013 lakialoitteen sopeutumiseläkkeiden kohtuullistamisesta. Saarakkalan mukaan avokätiset sopeutumiseläkkeet asettavat kansanedustajat ja kansalaiset eriarvoiseen asemaan.
      - Sopeutumiseläkettä nauttivat henkilöt tai sopeutumiseläkkeen jatkossa saavat henkilöt ovat korostetun etuoikeutetussa asemassa tavallisiin kansalaisiin ja myös ensimmäisen kerran vuonna 2011 vaaleissa valituksia tulleisiin kansanedustajiin nähden, Saarakkala perusteli.
      Saarakkalan mukaan määräaikainen sopeutumisraha, joka on yhden kauden kansanedustajan kohdalla vajaat 1 800 euroa kuukaudessa, on asianmukainen. Kansalaisia tasa-arvoisesti kohtelevan yleisen eläkejärjestelmän uskottavuuden kannalta sopeutumiseläkekäytäntö olisi kuitenkin syytä lopettaa.
      - Nykyisissä oloissa, joissa työeläkejärjestelmä on suurien paineiden alla ja joissa taitetun indeksin sekä elinaikakertoimen kaltaiset laskentakäytännöt leikkaavat eläkeläisten ja etenkin nuorten ikäluokkien eläkkeitä, ei tiettyjen erityistahojen nauttimaa korkeaa ja vuosikausia kestävää sopeutumiseläkettä voida pitää oikeutettuna.
      Lakialoitteen allekirjoitti 26 perussuomalaista kansanedustajaa, muiden muassa nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö (uv) ja sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (uv).
      Sopeutumiseläkkeen piirissä olevat Soini ja Ruohonen-Lerner eivät allekirjoittaneet lakialoitetta. Soini oli tuolloin perussuomalaisten puheenjohtaja ja Ruohonen-Lerner perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja.
      Eduskunnassa hiljaista
      Kevan entinen lakiasiainjohtaja Anne Perälehto-Virkkala oli eduskunnassa sosiaali- ja terveyslautakunnan kuultavana, kun kansanedustajien eläkelakia muutettiin Niinistön johdolla vuonna 2011. Perälehto-Virkkalan mukaan mikään ei olisi estänyt sopeutumisrahan ulottamista myös vanhoihin kansanedustajiin, mutta tästä vaihtoehdosta ei hänen mukaansa edes keskusteltu.
      Kansanedustajien eläkeasioita koskevat muutokset lähtevät aina edustajien omasta aloitteesta, Perälehto-Virkkala muistuttaa.
      - Näitä uudistuksia ei tehdä ikinä takautuvasti. Ikinä ei leikata sellaista, mikä on tavallaan jo ansaittua. Tästä (lain) voimaantulosta ei keskusteltu mielestäni juurikaan, Perälehto-Virkkala sanoo.
      Kuvaavaa tilanteelle on eduskunnassa käyty keskustelu, jossa muutamat harvat äänessä olleet keskittyivät kiittelemään hyvää uudistusta, joka ei kuitenkaan koskenut heitä.
      Yksi heistä oli sosiaali- ja terveysvaliokunnan silloinen puheenjohtaja Inkeri Kerola (kesk).
      - Sopeutumisrahan määräaikaisuus on saman suuntainen yleisen eläkepolitiikan työhön kannustavien linjausten kanssa ja tästä syystä perusteltu. Muissakin eläkejärjestelmissä on pyritty luopumaan sellaisista eläkemuodoista, jotka mahdollistavat varhaisen eläkkeelle jäämisen, Kerola sanoi Niinistön johtamassa täysistunnossa 21. tammikuuta 2011.
      Kerola toimi kansanedustajana vuosina 1999-2015. Kerola jäi pois eduskunnasta kevään 2015 vaaleissa ja on nostanut siitä asti sopeutumiseläkettä. Kerola on nyt 60-vuotias.
      Syytä siihen, miksi avokätistä sopeutumiseläkettä ei poistettu vanhoilta kansanedustajilta, voi Iltalehden haastatteleman eläkeasiantuntijan mukaan ”jokainen pohtia mielessään”.
      Kansanedustaja Rami Lehto (ps) teki samasta asiasta lakialoitteen viime vuonna. Tällä kertaa aloitteen allekirjoitti 12 perussuomalaisten kansanedustajaa. Soinin nimi loisti tälläkin kertaa poissaolollaan.
      Jatkuu....

    • Vakieläkeläiset

      Jatkuu:
      Perussuomalaisten ja perussuomalaisista loikanneiden into on ymmärrettävää, sillä puolueen kansanedustajista kaikki paitsi Soini on aloittanut eduskunnassa maaliskuun 2011 jälkeen, eivätkä siten ole oikeutettuja avokätiseen sopeutumiseläkkeeseen.
      18 vuoden "eläkeputki"
      Kevan mukaan sopeutumiseläkettä tai sopeutumisrahaa maksettiin kesäkuussa 36 entiselle kansanedustajalle. Lähes puolet (16) on eduskunnasta vuoden 2015 vaaleissa pudonneita tai eduskunnan oma-aloitteisesti jättäneitä.
      Pisimpään sopeutumiseläkkeellä ovat olleet kokoomuksen Marjut Kaarilahti, 57, ja vihreiden Tuija Pykäläinen, 61.
      Kaarilahti ja Pykäläinen olivat kumpikin eduskunnassa kaksi kautta vuosina 1991-1999. Molemmille on maksettu sopeutumiseläkettä maaliskuusta 1999 asti eli 18 vuotta.
      Kaarilahti oli tuolloin vasta 39-vuotias ja Pykäläinenkin vasta 43-vuotias.
      Iltalehti tavoitti Turussa asuvan Kaarilahden perjantaina aamupäivällä. Kaarilahti sanoi olevansa ”vähän pahassa paikassa” ja pyysi soittamaan tunnin päästä uudestaan. Kaarilahti ei enää myöhemmin vastannut soittoihin.
      Lappeenrannassa asuva Pykäläinen kertoo tehneensä eduskunnasta putoamisen töitä aina silloin, kun niitä on ollut. Pykäläinen on koulutukseltaan lastentarhanopettaja.
      - Töitä etsin jälleen kerran. Olen tehnyt pätkätöitä ja odottelen innolla sitä virallista eläkeikää, mikä se sitten tällä hetkellä onkaan, Pykäläinen sanoo.
      Julkisuudessa olleiden entisten kansanedustajien useiden tuhansien eurojen eläkkeet ovat Pykäläisen mukaan "aivan eri sfääreissä". Pykäläisen mukaan hänen bruttoeläkkeensä on noin 1 400 euroa kuukaudessa.
      - Sillä rahallahan minä olen ollut kaikki nämä vuodet köyhyysrajan alapuolella. Se on ollut turvana, kun vakituista työpaikkaa ei ole löytynyt. Se antaa tiettyä turvaa, mutta ei sillä elä. Töitä on ollut pakko löytää, Pykäläinen sanoo.
      - En ole joutunut työttömyyskortistoon, vaan kituutellut sillä niitä pätkiä ja venytellyt euroa.
      Tapaus Lindén
      Pitkään kansanedustajana olleen entisen ministerin sopeutumiseläke voi olla jopa 5 000-6 000 euroa kuukaudessa. Yksi tällaisista henkilöistä on kokoomuksen entinen kansanedustaja ja ministeri Suvi Lindén, 55.
      Eduskunnassa vuonna 1995 aloittanut Lindén putosi eduskunnasta kevään 2011 vaaleissa ja on ollut sopeutumiseläkkeellä siitä asti.
      Julkisten verotietojen mukaan Lindénin ansiotulot ovat noin 70 000 euroa vuodessa. Lindénin mukaan sopeutumiseläke on hänen pääsääntöinen tulonsa, mikä tarkoittaa sitä, että eläke on varmuudella edellä mainitussa 5 000-6 000 euron haarukassa. Eläketurvakeskuksen mukaan suomalaisten keskieläke oli viime vuonna 1 632 euroa. Lindénin eläke on tähän verrattuna yli kolminkertainen.
      Iltalehti haastatteli Lindéniä reilu viikko sitten. Lindén kertoo auttavansa startup-yrityksiä vapaaehtoistyönä, mutta ei ole sijoittanut sopeutumiseläkettään niihin. Päivätöihin Lindénillä ei vaikuta olevan kiire.
      - Ainakin omalla kohdallani soveltuvat työt ovat Helsingissä ja itse asun Oulussa, hän sanoi.
      Lindén ei halunnut ottaa kantaa siihen, pitäisikö sopeutumiseläke muuttaa sopeutumisrahaksi myös vanhojen kansanedustajien osalta. Lindén ei koe rajoittamatonta sopeutumiseläkettä ongelmallisena.
      Pykäläistä harmittaa, että hänen eläkettään verrataan esimerkiksi juuri Lindéniin.
      - Olen ollut kuitenkin kohta 20 vuotta pois eduskunnasta. En enää jaksaisi saada sitä rapaa niskaani, koska koen olevani ihan samanlainen tavallinen pulliainen ja yksityishenkilö kuin kaikki muutkin, Pykäläinen sanoo.
      Tapaus Holmlund
      Yksi sopeutumiseläkkeeseen liittyvistä epäkohdista on yritystoiminnasta saatavat pääomatulot, jotka eivät vaikuta eläkkeeseen millään tavalla.
      Entinen kansanedustaja voi nostaa osinkoja vaikka miljoona euroa vuodessa ja saada silti sopeutumiseläkkeensä täysimääräisenä.
      Eduskunnan varakkaimpiin kansanedustajiin kuuluneella kokoomuksen Anne Holmlundilla (2002-2015) on merkittävä määrä sijoitusvarallisuutta, mutta sopeutumiseläkkeensä entinen sisäministeri saa täysimääräisenä
      Holmlundin tulot olivat vuosina 2009-2015 yhteensä 1,3 miljoonaa euroa, josta ansiotulojen osuus oli 738 000 euroa ja pääomatulojen osuus 574 000 euroa. Holmlundin tulot olivat keskimäärin 187 000 euroa vuodessa. Viimeksi vahvistetussa verotuksessa Holmlundin tulot olivat 124 000 euroa. Kevan mukaan 53-vuotias Holmlund on nostanut sopeutumiseläkettä huhtikuusta 2015 asti.
      Holmlund toimi kansanedustajana 13 vuotta, joten hänen sopeutumiseläkkeensä sijoittunee 4 000-5 000 euron haarukkaan. Holmlund voi halutessaan jatkaa eläkkeen nostamista aina vuoteen 2029 asti.
      Holmlund ei halunnut kommentoida asiaa Iltalehdelle.
      - En näe mitään syytä kommentoida siihen asiaan, se on nykyinen lainsäädäntö ja nykyiset lainsäätäjät päättävät, mitä sille tapahtuu. Elän sen mukaan, mitä Suomen lainsäädäntö sanoo, hän totesi Iltalehdelle.

      Jatkuu....

    • rtjejyhkt

      Tässä yhteydessä on hyvä kiittää näitä ylipalkattuja paskaläjiä lomarahojen leikkauksista. Haistakaa vittu koko valtiovalta............

    • kade_pieneläkeläinen

      Jun itse pääsee sellaiseen joukkoon jonka kanssa voi ihan vapaasti järjestellä niitä etuisuuksia etuoikeutetun porukan käyttöön, mikäs siinä sitten on sopeutumiseläkettä nauttiessa.

      • vitutusko

        Mitä tyhmepi edustaja sen korkeampi virka, aivan fantastista sanoisi eräs siilinjärven matikkanero jolle jo 2009 4=? Nykyisin tämä elätti tienaa vain 28000 euroa kuukaudessa? Aivan fantastis.............


    • Paddi

      Vastusta sopeutumiseläkettä ja laita nimi adressiin.

    • jatketaan

      66 189 allekirjoitusta nyt 14.1.

    • kansamaksaa

      Suomalaiset ovat nyyhkyä kansaa, koska antavat niiden, joita ovat äänestäneet, tehtä itselleen tällaisia etuja. Kyllä kannattaa ottaa ranskalaisten otteet käyttöön ja pysäyttää Helsingin liikenne pariksi kolmeksi päiväksi. Eiköhän asiaan tulisi korjaus.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5178
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1512
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1353
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1046
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      958
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      63
      728
    Aihe