Yksin Jumalalle kunnia
11.7.2017 06:14 | Maarit Murtomaa
Kun Suviseurat ovat päättyneet, istun seura-ajaksi vuokraamamme huoneiston keittiön pöydän ääressä, Porin keskustassa, ja katson ikkunasta, kuinka sade huuhtoo katua alhaalla. Vasta hetki aiemmin olen kävellyt parin kilometrin matkan seura-alueelta asunnolle, eikä pilvi ole ripsauttanut päälleni pisaraakaan. Suviseurat on saatu viettää poutasäässä toisin kuin sääennusteet viikkoa aiemmin ovat povailleet. ”Hän säät ja ilmat säätää…” Näin moni kentällä vastaan tullut on hymyillen ja ihmetellenkin muistanut.
Katseeni seuraa jalkakäytävälle muodostuvia lammikoita, pisaroita ikkunaruudulla, puiston puiden huojuntaa. Mieleni täyttää helpotus, haikeus, suunnaton kiitollisuus, nöyrä ihmetys. Tunne siitä, että olen saanut olla jonkin suuren äärellä. Tunteessa on jotain samaa kuin synnytyksen jälkeisessä olotilassa, kun olen katsonut sairaalan ikkunoista kadulle vastasyntynyt lapsi sylissäni. Elämä jatkuu ympärillä arkisena, ja silti on saanut itse pysähdyttävällä tavalla kokea olleensa mukana Jumalan työssä. Seuraamassa, kuinka Jumalan teot ovat ihmeelliset.
Oli elämys olla mukana suviseuraorganisaatiossa reilun vuoden ajan, saada seurata uskomatonta koneistoa, joka tapahtuman takana on. Työvuoroihin löytyi innokkaita, valoisia, palvelualttiita ihmisiä. Oma työpanokseni jäi hyvin vähäiseksi. Ehdin kuunnella seurapuheita, huolehtia lapsista. Monet, monet ihmiset tekivät suuren työpanoksen, uhrasivat lukemattomia tunteja. Silti päätöskokouksissa nousi kaikista suista nöyrä kiitos Jumalalle. Jokainen ymmärsi, että kaikki oli lopulta kuitenkin suuremman työtä. Se, että valtava tapahtuma sujui ongelmitta. Se, että ihmiset tulivat paikalle yli odotusten. Kaikki kunnia kuuluu yksin Jumalalle.
Kun palaan illalla lasten kanssa kotiin Turkuun, päätän antaa itselleni luvan täydelliseen lomailuun. Alkukesä kului rippijuhlia valmistellessa. Nautin kesäkuun viikot leipomisesta, juhlan suunnittelusta, siivouksesta, lasten kanssa kodin koristelusta. Juhlapäivä oli yksi elämän helmihetkistä, sen taika leijaili kodin ilmapiirissä vielä päiviä. Mutta nyt koen tarvitsevani lepoa.
Sosiaalinen media tarjoaa kuvia tuttavien ulkomaanmatkoista. Sellaisiin ei meillä tänä vuonna olisi varaa, mietin ja tunnen tyytymättömyyden vilahtavan varjona mielessäni. Otan kirjan käteeni, etsin mukavan asennon sohvalta ja annan itselleni luvan lukea. Tarina vie minut 1800-luvun saaristoon, Myrskyluodolle. Kirjailija Anni Blomqvistin muistoista syntyneen kirjasarjan kuvaama elämä alkaa tehdä hyvää mielelle, joka pyrkii aina löytämään tyytymättömyyden kohteita.
Myrskyluodon Maija elää miehensä kanssa kovaa, karua, yksinkertaista ja onnellista elämää ulkosaaristossa aivan yksinäisellä saarella. Ei ole keskusteluseuraa arjessa, ei ole vapaa-ajanviettopulmia. Elämä on täyttä työtä, kun kaikki vaatteet, työkalut ja ruuat tehdään täysin itse alusta loppuun saakka. Lapsia syntyy vuoden tai parin välein, ja ne synnytetään monesti ilman ulkopuolisen apua. Kuolemakin on tuttu vieras. Silti sivuilta hehkuu hämmästyttävä onnellisuus. Jumalan pelko, luottamus, nöyryys suuremman edessä. Elämän ottaminen hänen kädestään hyvine ja pahoine päivineen, kiitollisuudella. Yksinkertaisen elämän siunaus.
Onko ihminen nyt onnellisempi eläessään helpompaa elämää, mietin – ja epäilen, ettei ole. Mielessä syntyy päätös ottaa menneiden polvien asenne esimerkiksi: Olla tyytyväinen osaansa, tehdä työtä ja rakastaa Jumalaa. Katsella kiitollisin silmin sitä, minkä hän on lahjaksi antanut. Sillä vaikka ajat muuttuvat, ihmiset vaihtuvat, yksi on, joka pysyy.
Yksi on, jolle kaikki kunnia kuuluu.
11.7.2017 06:14 | Maarit Murtomaa
Kun Suviseurat ovat päättyneet, istun seura-ajaksi vuokraamamme huoneiston keittiön pöydän ääressä, Porin keskustassa, ja katson ikkunasta, kuinka sade huuhtoo katua alhaalla. Vasta hetki aiemmin olen kävellyt parin kilometrin matkan seura-alueelta asunnolle, eikä pilvi ole ripsauttanut päälleni pisaraakaan. Suviseurat on saatu viettää poutasäässä toisin kuin sääennusteet viikkoa aiemmin ovat povailleet. ”Hän säät ja ilmat säätää…” Näin moni kentällä vastaan tullut on hymyillen ja ihmetellenkin muistanut.
Katseeni seuraa jalkakäytävälle muodostuvia lammikoita, pisaroita ikkunaruudulla, puiston puiden huojuntaa. Mieleni täyttää helpotus, haikeus, suunnaton kiitollisuus, nöyrä ihmetys. Tunne siitä, että olen saanut olla jonkin suuren äärellä. Tunteessa on jotain samaa kuin synnytyksen jälkeisessä olotilassa, kun olen katsonut sairaalan ikkunoista kadulle vastasyntynyt lapsi sylissäni. Elämä jatkuu ympärillä arkisena, ja silti on saanut itse pysähdyttävällä tavalla kokea olleensa mukana Jumalan työssä. Seuraamassa, kuinka Jumalan teot ovat ihmeelliset.
Oli elämys olla mukana suviseuraorganisaatiossa reilun vuoden ajan, saada seurata uskomatonta koneistoa, joka tapahtuman takana on. Työvuoroihin löytyi innokkaita, valoisia, palvelualttiita ihmisiä. Oma työpanokseni jäi hyvin vähäiseksi. Ehdin kuunnella seurapuheita, huolehtia lapsista. Monet, monet ihmiset tekivät suuren työpanoksen, uhrasivat lukemattomia tunteja. Silti päätöskokouksissa nousi kaikista suista nöyrä kiitos Jumalalle. Jokainen ymmärsi, että kaikki oli lopulta kuitenkin suuremman työtä. Se, että valtava tapahtuma sujui ongelmitta. Se, että ihmiset tulivat paikalle yli odotusten. Kaikki kunnia kuuluu yksin Jumalalle.
Kun palaan illalla lasten kanssa kotiin Turkuun, päätän antaa itselleni luvan täydelliseen lomailuun. Alkukesä kului rippijuhlia valmistellessa. Nautin kesäkuun viikot leipomisesta, juhlan suunnittelusta, siivouksesta, lasten kanssa kodin koristelusta. Juhlapäivä oli yksi elämän helmihetkistä, sen taika leijaili kodin ilmapiirissä vielä päiviä. Mutta nyt koen tarvitsevani lepoa.
Sosiaalinen media tarjoaa kuvia tuttavien ulkomaanmatkoista. Sellaisiin ei meillä tänä vuonna olisi varaa, mietin ja tunnen tyytymättömyyden vilahtavan varjona mielessäni. Otan kirjan käteeni, etsin mukavan asennon sohvalta ja annan itselleni luvan lukea. Tarina vie minut 1800-luvun saaristoon, Myrskyluodolle. Kirjailija Anni Blomqvistin muistoista syntyneen kirjasarjan kuvaama elämä alkaa tehdä hyvää mielelle, joka pyrkii aina löytämään tyytymättömyyden kohteita.
Myrskyluodon Maija elää miehensä kanssa kovaa, karua, yksinkertaista ja onnellista elämää ulkosaaristossa aivan yksinäisellä saarella. Ei ole keskusteluseuraa arjessa, ei ole vapaa-ajanviettopulmia. Elämä on täyttä työtä, kun kaikki vaatteet, työkalut ja ruuat tehdään täysin itse alusta loppuun saakka. Lapsia syntyy vuoden tai parin välein, ja ne synnytetään monesti ilman ulkopuolisen apua. Kuolemakin on tuttu vieras. Silti sivuilta hehkuu hämmästyttävä onnellisuus. Jumalan pelko, luottamus, nöyryys suuremman edessä. Elämän ottaminen hänen kädestään hyvine ja pahoine päivineen, kiitollisuudella. Yksinkertaisen elämän siunaus.
Onko ihminen nyt onnellisempi eläessään helpompaa elämää, mietin – ja epäilen, ettei ole. Mielessä syntyy päätös ottaa menneiden polvien asenne esimerkiksi: Olla tyytyväinen osaansa, tehdä työtä ja rakastaa Jumalaa. Katsella kiitollisin silmin sitä, minkä hän on lahjaksi antanut. Sillä vaikka ajat muuttuvat, ihmiset vaihtuvat, yksi on, joka pysyy.
Yksi on, jolle kaikki kunnia kuuluu.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Näin kirjoittaa anti Kristus, ei Kristitty, tai imaami.
Jeesus on kaikkivaltias, Kuningas, Messias.
silmitöntä vihaa Jumalan lapsia kohtaan niin kuin Saulus Tarsolainen taannoin.
Väärä vastaus. Sääliä.
Jumalan lapset kaipaa epäuskoisen sääliä. Jos kuuntelet vaikka Suviseuroja tai Teisjärven seurapuheita niin siellä kyllä selvästi kaikissa puheissa sanotaan, että pelastuksen sanoma olisi tarjolla sinullekin.
Mikä minulla on epäuskoa, kun tunnustan Jeesuksen Herrakseni.
Matt 10;32 "Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa.
33 Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.
Vaatiiko Hän muuta, SRK;N vaatimukset on ihmisen.
On kovin hämmentävää, farisealaisuutta, että sinun kaltainen helluntairikollinen tunnustaa Jeesuksen ja pilkkaa kuin paholainen. Ei sillä ole mitään virkaa, kun kuollut tunnustaa Jeesuksen.
Pitäiskö sinun ilmoittaa virkavallalle kun tiedät rikoskia jostain kirjottajasta, mitäs luulet?!
Uhkaatko minua kuolemalla.
Kuoleman kanssa aina pärjää, tule käymään, jos uskallat.
Melko mitäänsanomaton kirjoitus.
Kesitas tästä:
http://www.suviseurat.fi/wp-content/uploads/2017/05/Jari_Lehtola_suomi.mp3
kuuntelin mutta ei ollut puhujalla oikein asia hanskassa ainakaan 22 minuuttiin asti.
ei selittänyt mitään miksi muutamat jäivä t oven taakse ainakaan tuohon asti.