luopuminen vetää hiljaiseksi.
Ei se luopuminen ole helppoa
Epakko
11468
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Niin. Oletko keskustellut hänen kanssa josta olet luopumassa , että miten asiat ovat?
Eiköhän ole tullut molemmille seväksi.
Toinen ajattelee luopumista ja toinen ei..
Kyllä tämä elämä on joskus vaikeeta.
Joskus se rakkaus ja onnellisuus tuntuu olevan täysin mahdotonta saavuttaa..
Minä en pakota ketään.
Jaa, mitä takoitat?
Kun on tunteita, luopuminen ei ole helppoa.
Helppoa jos on tunteita. Yritän kanssa poistaa saavuttamatonta mielestä.
Kaikkeen tottuu. Muutama vuosi sitten elämältäni putosi pohja kun jouduin luopuun terveydestäni, sitten menetin työ ja toimintakykyni sen jälkeen taloudellinentilanteeni romahti pohjiin.
Sitten 2014 menetin läheisen ihmisen itsemurhalle.
Putosin syvemmälle ja aloin irtaantuun muistakin ystävistä. Tein pesäeroa jokaiseen ja ystävyyssuhteet alkoivat etääntyyn. Vajosin sulkeutuneemmaksi ja keskityin työntekoon ainoastaan. Aloin pelkään etten kestä enää jos vielä menetän lisää ja joudun luopumaan kun nyt olin jo joutunut sanomaan hyvästit terveydelleni, työkyvylleni ja hyvin läheiselle ihmiselle.
Elin sumussa kuukausia. tunsin itseni yksinäiseksi vaikka lähellä oli ihmisiä. Olin sisältäni niin yksin.
Osittain tunsin myös että minut jätettiin yksin. Juoduin käymään pitkän taistelun etten tappanut itseäni perässä. Sinnittelin vielä 2016 keväällä itsemurha ajatuksieni kanssa yrittäen taistella niitä vastaan jotta en tee mitään pahaa itselleni.
Koin niin syvää yksinäisyyttä silloin ja itseni niin hyljätyksi ja yksin jätetyksi, kun en voinut kertoa kenellekään mitä ajatuksia päässäni liikkuu...
loppu vuoden 2016 pelkäsin että koen lisää menetyksiä ja että ne suistaisi minut lopullisesti itsemurhan suuntaan. Sain toisinaan ahdistuneisuuskohtauksia kun mietin sitä että jos vielä menetän se vie minulta hengen.
Sitten se tapahtui... saatoin lähisukulaisen hautaan, enkä enää tunne mitään. Olen täysin turta.
Sisälläni ei liikahda mikään.. en enää edes saa ahdistuskohtauksia ajatellessani toisen lähisukulaisen kuolemaa. Syksyllä vielä sain...
Olen täysin turta. Menettämiseen niin tottunut etten enää tunne...
voi voi sentään ja vielä palstalla.. sehän on tosi surullista..
No on kyllä tosi surullista
Tiedoks vaan et aina asiat ei ole selviä sille toiselle, vaikka siltä vaikuttais. Suosittelen puhumaan toiselle. Sitä mäki toivon just nyt, mut pelkään liikaa enkä siksi ite kysy et mikähän nyt oikein on.
Mikään ei palaa enalleen enää. Aika luopua on.