Tuuba puhaltaa hevisti

Huussinever

Avataanpa tästä sitten uusi ketju jokaiselle jolla on jotain järkevää miesten asiaa kotimaasta tai ulkomailta. Eikä valiteta tuli kuka tahansa henkisesti mies kirjoittamaan.
Mikään ei estä myöskään sellaisia naisia kirjoittamasta joita voi luonnehtia hyviksi jätkiksi.
Maailmankuvien postaus jatkuu, jos robo sen sallii

485

6662

    Vastaukset

    • Huusinever

      Jotta tuo aloitus ei jäisi ainoaksi kommentiksi tähän aloitettuun ketjuun niin toivotan itse Herra Whoon löytävän tänne kesälomilta palatessaan

    • edson

      Jumal'auta, kiitos. Alko olla tosi helteet tuona sotaministerinäkin. Mainiota eli siis kirjoitellaan, kun kirjoitellaan.
      Whoo on kyllästynyt kielen ja mielenkäyttööni. Satanen vetoa.

      • Huussinever

        Ei ole. Dr. Whoo on oikea mies.


    • Huussinever

      Tänne pidetään varmuuden vuoksi pieni tauko kuvien lähettelyssä että robo ehtii nukahtaa.
      Yritän hakea myös uutta kuvablogia minne voisin poimia enemmän kuvia kerrallaan kuten siihen vanhaan blogiini minkä jouduin silloinkin lopettamaan kun eräs tunnettu vainolaisakka tuli sinnekin hillumaan. Pitää vaan löytää sellainen mihin ei pääse ei toivottu kateiden joukko mellastamaan eikä mp't tai pp't

    • Huussinever
      • edson

        Joo eli ei pysty kommentoimaan. Ei se blogi avaudukaan, ilmoittaa vaan, että se blogi on poistettu


    • Huussinever

      Edsol! Kävin itse poistamassa kokonaan tuon alkuperäisen blogini, sillä se kirjoitus rajoitus ei toiminut. Katson jos jokin vaihtoehdoista suostuu toimimaan ulkopuolisten kommentit poistettuna. Jos itse keksit miten voi uploudata kuvia joukoittain ilman muun kuin käyttäjän kommentointimahdollisuutta niin kerro!
      Se on harmillista kun ei tarvitsisi pitää kuin 3 ihmistä koko maailman 8 miljardistaihmisestä pois kommentoimasta

      • bloggari-mikko

        Et vaan tollo osaa...älä prk oliko sun blogilla 8 miljardia seuraajaa? ME- on varmasti sun blogilla hallussa.


      • noituushallussa
        bloggari-mikko kirjoitti:

        Et vaan tollo osaa...älä prk oliko sun blogilla 8 miljardia seuraajaa? ME- on varmasti sun blogilla hallussa.

        Samaa Mikko minäkin luulen. Siis ettei tollo vain osaa. Tollo on muutenkin kasvanut viattomuuden kehdossa, koska hänellä on 8 miljardin ihmisen joukossa vain kaksi vihollista. Minulla on kunnia olla niistä toinen. On sekin eräänlainen ME.


    • edson

      Tuota tuota, nuo Blogit. Jokin aika sitten ajattelin perustaa myös blogin. Ihmettelijän ja kyselijän blogin, missä olisi yksi postaus päivässä. Korkeintaan, sillä vastatakin pitäisi ja perustella omaa näkökulmaa. Ja taas kysellä. Sellaisen siis sekatavarablogin, missä olisi myös matkoilta poimittua ihmettelyä. Ja elävää kuvaa ja stilliä.
      Mutta onneksi on netti täynnänsä eri aihepiirien blogeja, mitä sitten mielellään lukee. Ja jopa kommentoi ja kyselee. Blogielämäkin on niin kiireistä joillain, ettei ehdi eikä jaksa edes seurata.
      No uhmaan toivomusta, ettei kuvaa tänne. En voinut välttää, sillä uusin lajikkeemme, annabella, kiehautetaan tänään ensi kertaa. http://bot.fi/20z2 Ja toinen kuva taas kakaroiden iltapalalta http://bot.fi/20z3 pari iltaa sitten. Nyt ne hilluu jo Kalajoella.

    • Huussinever

      On seuraajia heti ihan tuoreella ei blogillakin. Juuri niitä kolmea seuraajaa joista niistäkin yksi on Robert Mugabe eli kaksi jää jotka olisi tarve maailman 8 miljardista ihmisestä sulkea yksityis blogin kommentoinnin ulkopuolelle. Se ei normaali määrittein onnistu kun niillä kahdella on lukemisen ymmärtämisenkin vaikeuksia. Voi olla että toinen niistä onkin keskittynyt tietokoneen kikkailuun ja toinen noituuteen.

      Innokkaita seuraajia kuitenkin. Ihan kuin se seksipalveluhäirikkö "Ilmari", joka jo muutaman kommentin jälkeen oli palvelujaan tarjoamassa. No jos on pää pipi niin se taitaa olla pysyvästi.

      Olipa Edsonin perunat ja mansikat herkullisen näköisiä. Hyvä syödä jotain oikeaa ruokaa välillä. Jos jatkuvasti joutuu kalaruokaa syömään niin, niin tuleehan siitä väkisinkin haueksi.
      Tosin ihmiset ovat erilaisia. On sellaisiakin jossain idemmässä joiden elämäntyö on manipulointi, pn, ja kettuilu. Ihan kuin masokisti joka sanoi sadistille, että lyö mua ja sadisti vastasi että en lyö!

      No tästä alkaa päivän työ

      • edson

        Mulla on aina kesäisin "tarve" heittää tilannekuvaa eli vaatimattomasta ja tavallisesta elämästäni. No talvella taas valkoista, jollei nyt sitten ... Nyt tuli heitettyä uuden perunalajikkeen kuva. Antaa noiden karjalan kiviä kääntävien puskee hikeään ja naattia mukakorvenraivaaja olostaan. Kipin kapin menevät häntä koipien välissä koteihinsa, kun pakkanen nenänpäätä purauisee. Tai siis toisella se häntä siellä koipien välissä, ku tarkkoja ollaan. Niinku.


    • Huussinever

      Harmi ettei täällä pystyn edes avaamaan uutta ketjua ilman parin häirikön perässä juoksua.
      Jos täällä ajatustenvaihto on pakko lopettaa noiden häiriköivien manipuloijien (kykenevät manipuloimaan vain vain omia ketjukavereitaan ja ei ihan kaikkia niitäkään), niin avaan joskus ketjun nimimerkillä noita-akan kalastaja sulhanen. Sitä eivät kyllä keksi seurata

      • Aurora5

        Kokeilepa laittaa yksikin teksti, jossa ei esiinny muita kirjoittajia leimaavia sanoja 'noita', 'häirikkö', 'manipuloija' ym. niin pääset epätoivotuista seuraajista. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, kuten me karjalaiset sanomme.

        Ja pidä kurissa se toinen hehheh-herrasmies, ettei hänkään hypi aitojen yli,


      • Huussinever

        Sinusta ei nyt vaan pääse eroon millään. Olet ollut kimpussa kuin herhiläinen jo "Doriksen" ajoista jostain vuodesta 2005. Kuva blogilla mellastamassa niin että sekin piti sulkea ja nyt seuraat perässä kuin hai laivaa. Ainoa ero on että olet saanut innokkaan tukikalastaajaan peesiisi. Kaikki nuo jo kauan ennen kuin sanaa noita oli edes keksitty.. Ainoa mikä minua on jäänyt harmittamaan on se että monista sinun herjaamisistasi epäilin Ingeriä joten anteeksi Ingeriltä pyydän sitä, jos vielä on lukijoiden joukoissa.
        Edsonia taas monenlaisia ihmisiä ympäri maailmaa tavanneena ymmärrän, enkä muuta ohjetta anna kuin pysyä erillään siitä ketjusta minne hakeuduit.
        Minulle on aivan ok jos pysyt siellä uussulhosi eli lipittelöijän kanssa. Ainoa mitä toivon on ketju missä ei riidellä vaan voidaan näyttää maailmaa ja keskustella asioista. Monenlaisista asioista.
        Siksi en voi avata kuvasblogiakaan kun sellainenkaan ei saaa olla rauhassa.
        Mutta niin kauan kuin minua huvittaa niin vastausta vaille et sinä etkä pieni tukijoukkosi jää. Ansioiden tasoista vastausta.


      • vili_webs-kalastaja

        "Keskustella asioista".......
        "Monenlaisista asioista".... ?

        Siis lues huvikses tuo aloituksesi huolella ja hartaasti , vielä kerran.
        Mitä tulee yleensä blogien pitoon, opettele sitten alkeet sinne "yleisön" pääsyn estämiseksi, tai sellaisten estämiseksi joita et sinne hyväksy seuraajaksi.

        Toiseksi, miksi perustaa blogi jolle ei halua seuraajia, kommentoijia?

        Tämä foorumihan ei kai ole kenenkään oman menneisyytensä kuvakollaasin esittelyä varten kun hra Itse Suuri aloittaa vanhan elämänsä kertaamisen, sitä sanotaan jossain tahoilla taantumiseksi ,ei katsomiseksi huomiseen.

        Tuossa jossain viittaat minuun aika tavalla eri nimityksin joten toivoisi oikealta mieheltä jotain näyttöä sanomistensa tueksi. Ja siihen että minä jossain olisin sinua "seuraillut" saati häiriköinyt.

        Ainoastaan luin tämän ketjusi aloituksesi ja näitä outoja syytöksiäsi vaikka en ole muuten kommentoinut juttujanne millään muotoa enkä edes niitä lukenut.

        Yhdessä viestissäsi täällä varmaan oletkin aika oikeassa, sillä minäkin pidän Whoota vielä sentään miehenä teihin kahteen verrattuna.

        Jos jotain vastinetta on tarve esittää, toivon sen ilmaantuvan tuonne alkuperäiseen Elämä - ketjuun enkä tänne epämääräisiin "uusiovarjoihin".

        Tämänkin lukemisen päätän tähän .


      • aurora5
        Huussinever kirjoitti:

        Sinusta ei nyt vaan pääse eroon millään. Olet ollut kimpussa kuin herhiläinen jo "Doriksen" ajoista jostain vuodesta 2005. Kuva blogilla mellastamassa niin että sekin piti sulkea ja nyt seuraat perässä kuin hai laivaa. Ainoa ero on että olet saanut innokkaan tukikalastaajaan peesiisi. Kaikki nuo jo kauan ennen kuin sanaa noita oli edes keksitty.. Ainoa mikä minua on jäänyt harmittamaan on se että monista sinun herjaamisistasi epäilin Ingeriä joten anteeksi Ingeriltä pyydän sitä, jos vielä on lukijoiden joukoissa.
        Edsonia taas monenlaisia ihmisiä ympäri maailmaa tavanneena ymmärrän, enkä muuta ohjetta anna kuin pysyä erillään siitä ketjusta minne hakeuduit.
        Minulle on aivan ok jos pysyt siellä uussulhosi eli lipittelöijän kanssa. Ainoa mitä toivon on ketju missä ei riidellä vaan voidaan näyttää maailmaa ja keskustella asioista. Monenlaisista asioista.
        Siksi en voi avata kuvasblogiakaan kun sellainenkaan ei saaa olla rauhassa.
        Mutta niin kauan kuin minua huvittaa niin vastausta vaille et sinä etkä pieni tukijoukkosi jää. Ansioiden tasoista vastausta.

        Nyt kyllä haukut väärää puuta. en tiedä mistä dooriksesta ja mistä kuvablogista puhut. Olen omistanut nettikelpoisen tietokoneen vasta syksystä 2009 saakka. Silloin aloin osallistua hesarin keskusteluun. Siellä nimenomaan keskusteltiin, en muista että linkkejä kuviin olisi esiintynyt. Kerro tarkemmin siitä mellastamisesta, ravistele muistiani.

        Täällä vallitsi pitkään ketjujen rauhaisa rinnakkainelo tai kauhun tasapaino, miten vaan. Kunnes edson äskettäin alkoi vihjailla elämäläisten olevan teikäläisten kommenttien poiston takana.

        Pitäkää itse kynänne kurissa niin ylläpitäjän ei tarvitse tehdä poistoja. Kai sen verran osaatte palstan sääntöjä lukea. Vai oletteko niin suuria herroja etteivät maan matosille laaditut ohjeet koske teitä.

        Ei minulla ole Elämässä sulhasta eikä tukijoukkoja, mistä sellaisia olet saanut päähäsi? Olen jostain kumman syystä kasvanut silmissänne jonkinlaiseksi ylihirviöksi.

        Senkun nimittelette, mitään muuta kovin suurta ei elämässäni olekaan, tavallista vanhahkon naisen elämää ja siitä kirjoittelua "omilleni".

        Ulkopuolisten hyppimistä nenälleni eli noita aiheettomia syytöksiä en niele ilman vastaansanomista.

        Olet ilmeisesti elänyt hyvin miehisissä oloissa ja asunut jopa kulttuureissa, joissa naisille ei anneta mitään arvoa. Suomessa nainen osaa kuitenkin puolustaa itseään.


      • edson
        Aurora5 kirjoitti:

        Kokeilepa laittaa yksikin teksti, jossa ei esiinny muita kirjoittajia leimaavia sanoja 'noita', 'häirikkö', 'manipuloija' ym. niin pääset epätoivotuista seuraajista. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, kuten me karjalaiset sanomme.

        Ja pidä kurissa se toinen hehheh-herrasmies, ettei hänkään hypi aitojen yli,

        No ni, ny saa lukee kohta kahden turhakkeen tussahduksii.

        No wepskuli kysyi jotain ehkä asiaakin, mutta sivuutti sen, että kaikki eivät taida olla yhtä Suuria Tekijöitä kuin Suuri Metästäjä on riistanpyynnissään. Tosin ampuu ohi, kuten nytkin. Eli kyl ne blogin metkut jokainen oppii, kunhan tekee tarpeeksi hommii. Tais olla Alilla kyseessä se, että muutaman turhakkeen saa omista blogeista poistettua. Mut mitä vittuu weepelille kuuluu toisten lähettämät kuvat, vaikka sitten menneisyydestä. Vitutaakos miestä, jolla siis ei ole menneisyyttä, saati tulevaisuutta.
        Heh heh, vai weepeli kartoittaa miehen mittaa. Alamittainen mies sanoisin. Kaikin puolin. "Tämänkin lukemisen päätän tähän" sanoo päättämätön. Se on nähty jo monet kerrat. "Tämänkin asian päätän tähän" jne. jne. Sinä ja sinun päättäjäisesi. Heh heh sanon minä.


      • edson
        aurora5 kirjoitti:

        Nyt kyllä haukut väärää puuta. en tiedä mistä dooriksesta ja mistä kuvablogista puhut. Olen omistanut nettikelpoisen tietokoneen vasta syksystä 2009 saakka. Silloin aloin osallistua hesarin keskusteluun. Siellä nimenomaan keskusteltiin, en muista että linkkejä kuviin olisi esiintynyt. Kerro tarkemmin siitä mellastamisesta, ravistele muistiani.

        Täällä vallitsi pitkään ketjujen rauhaisa rinnakkainelo tai kauhun tasapaino, miten vaan. Kunnes edson äskettäin alkoi vihjailla elämäläisten olevan teikäläisten kommenttien poiston takana.

        Pitäkää itse kynänne kurissa niin ylläpitäjän ei tarvitse tehdä poistoja. Kai sen verran osaatte palstan sääntöjä lukea. Vai oletteko niin suuria herroja etteivät maan matosille laaditut ohjeet koske teitä.

        Ei minulla ole Elämässä sulhasta eikä tukijoukkoja, mistä sellaisia olet saanut päähäsi? Olen jostain kumman syystä kasvanut silmissänne jonkinlaiseksi ylihirviöksi.

        Senkun nimittelette, mitään muuta kovin suurta ei elämässäni olekaan, tavallista vanhahkon naisen elämää ja siitä kirjoittelua "omilleni".

        Ulkopuolisten hyppimistä nenälleni eli noita aiheettomia syytöksiä en niele ilman vastaansanomista.

        Olet ilmeisesti elänyt hyvin miehisissä oloissa ja asunut jopa kulttuureissa, joissa naisille ei anneta mitään arvoa. Suomessa nainen osaa kuitenkin puolustaa itseään.

        Ja sitten noidan asioihin

        Haluatkos ne kaikki sellaiset tekstit esiin, missä sinulla on ollut hankauksia? Sinä ja sinun palstasi säännöt juu. Sä puhuit ihan tarpeeksi silloin joskus facessa eli jutut muuttu, kun alusta muuttu. Ymmärrän yksinäisyytesi, mutta tabletti auttais pahimpaan hätään.

        Teistä kummastakaan, wepskulista ja susta ei ole kynäni kurissapitäjäksi, se on jämpti näin. Tehkää ny rauhassa arvioitanne, minä ent.sote ja sotalääkärinä lääkitsen.


      • aurora5
        edson kirjoitti:

        Ja sitten noidan asioihin

        Haluatkos ne kaikki sellaiset tekstit esiin, missä sinulla on ollut hankauksia? Sinä ja sinun palstasi säännöt juu. Sä puhuit ihan tarpeeksi silloin joskus facessa eli jutut muuttu, kun alusta muuttu. Ymmärrän yksinäisyytesi, mutta tabletti auttais pahimpaan hätään.

        Teistä kummastakaan, wepskulista ja susta ei ole kynäni kurissapitäjäksi, se on jämpti näin. Tehkää ny rauhassa arvioitanne, minä ent.sote ja sotalääkärinä lääkitsen.

        Alhainen juoru-ukko olet etkä minkään sortin lääkäri etkä jääkäri. No jos lääkäri olet olevinas, minkä tabletin mulle kirjoittaisit?

        Itsees tehoais enää lobotomia.


      • edson
        aurora5 kirjoitti:

        Alhainen juoru-ukko olet etkä minkään sortin lääkäri etkä jääkäri. No jos lääkäri olet olevinas, minkä tabletin mulle kirjoittaisit?

        Itsees tehoais enää lobotomia.

        Jääkäristä jatkan mielelläni, mutta lääkinnässä olen yksoikoinen eli koivet oikoiseks vaan, pliis. Siis 360 volttia jne. Voihan sitä lobotomiaksikin kutsua, sukua kuitenkin sen ajan koululaitokselle. Voisi tuntua tutulta?
        Juoruista sen verran, että jos se on juorua, että kertoo toisen puhuvan toista siellä ja toista täällä ja väittää, ettei itse tunne näitä juttuja, niin mikäs siinä.


    • Huussinever

      Teidän kahden olisi kannattanut mennä purkamaan itseänne sinne sitä varten jätetylle varjohallitusketjulle eikä tulla tänne "joukkueena" kuten aina esiintymään.
      Hyvin on näyttänyt naisten miehellekin kelpaavan kommenttien lukemiset ketjun nimestä riippumatta. Jois haluatte niin saatan voida kopioida näitä keskusteluja sinne manipuloimallenne ketjulle.

      • aurora5

        Eipä taaskaan tullut herroilta asiallista vastausta. Enpä sitä odottanutkaan. Jatkakaa jänkytystä. Mitään heviä en noiden gentlemanien olemuksesta tunnista. Kevyimmän luokan hippiäisiä.


    • Hevinkin_diggaaja

      Tuuba puhaltaa hevisti...
      Soittakaa nyt sitten jotain heviä, älkääkö änkyttäkö vanhoja juttuja.

    • Huussinever

      Kun nyt tulin tuolta muonien hankinta matkalta enkä ollut noita akan harmiksi päivystämässä hänelle vastatakseni niin vastaaan kyllä kun kerran oikein pyydetään ja nyt teen poikkeuksen ja kopioin tämän ensimmäisenä kirjoituksenani tandemin ketjulle sen jälkeen kun sieltä poistuin tandemin hyökkäyksen jälkeen ja kuvittelin pääseväni siitä eroon jotta sielläkin joku tajuaisi missä mennään:

      Ensinnäkin en enää koskekaan kalaruokaan. Siitä näyttää olevan pahojaa seurauksia
      Toiseksi, hyvin näyttää sijoiltaan menneellä olkapäällä ilkeyksien kirjoitus sujuvan
      Kolmanneksi kuten sanoin en ole ketjullenne kirjoitellut poistumiseni jälkeen, mutta sieltä päin on kyllä jaksettu kaataa paskaa pyytämättä.
      Neljänneksi olen monen monta kertaa pyytänyt vain saada rauhassa kirjoitella juttuja ja lähetellä kuvia, mutta turhaan
      Edsoniakin olen pyytänyt pysymään pois kusiaispesästä. Sitäkin turhaan enkä enempää pyytele. Tällä ketjulla hän on käyttäytynyt täysin herrasmiesmäisesti kuten muutkin
      Viidenneksi, karrikoitu sovinismi johtuu siitä että siellä on mieheksi itseään väittävä mielistelevä akka. Siksi viittaukset kunnon miehiin

      Kuudenneksi: Jättäkää jo vihoviimein meidät rauhaan ja keskittykää toistenne kaulailuun. Kukaan ei siihen puutu. Jos Edson käy ihan ystävyyttään vierailemassa, niin älkää vastatko jos tuntuu vaikealta

    • Huussinever

      Edsonille vielä muistuttaisin että tästä nyt näet mitä seuraa kun menee vieraaseen paaviaanilaumaan kyläilemään. Pysy tästä lähtien tuosta joukosta erossa.
      Tai jos menet niin kerro olevasi yksityisyrittäjänä kiinnostunujt virikkeellisestä saananvaihdosta suomen kielen oppimismielessä.

      • edson

        Kiitti vinkistä, mutta jos menen yksityisyrittäjänä, niin noihan ilmottaa het verottajalle. Niil on varmaan todisteitaki, väittävät, että väärennän turisteilta pyytämäni aurauskulukuititki.


    • Dr.Whoo

      Jaahas, ans olla kun olen pari päivää pois, niin täällä on jo yks ketju lakkautettu (yritetty ainakin), ja muutenkin sekavia kirjoitellahan.

      Tällä kertaa (kaiketi?) minä olen ihan osaton tähän kalabaliikkiin, joten en edes yritä ymmärtää mistä on kyse.

      Vienona toivomuksena tuonne naapuriketjuun kuitenkin, että kun esitätte syytöksiänne naisia panettelevista törkykirjoituksista tai rouva Ceen haavojen pilkkaamisesta(??), osoittakaa selvästi ketä/keitä syytätte. Älkää siis puhuko monikossa "törkyherrasmiehistä". Kukin kirjoittaja on vastuussa vain omista kirjoitteluistaan ja mielipiteistään ja asenteistaan. Minulla on ihan omat mielipiteet ja asenteet, kuten muillakin omansa. Jos joku on sitä mieltä, että minä olen syyllistynyt mainittuihin panetteluihin, osoittakoon syytöksensä suoraan minulle. Mainittakoon, että muistaakseni edellisen kerran olen vieraillut naapuriketjussa toivottaakseni "tsemppiä" rouva Ceelle sairaalajakson jälkeen (tsemppi=yritystä, taistelumieltä).

      Mitä tulee nimilistoihin ketjun aloituksessa, onhan päivänselvää että nimien mainitseminen tarkoittaa sitä keiden haluaa ketjuun kirjoittavan, ja vastavuoroisesti keiden ei halua. Tämän pienen kirjoittajaporukan aikaisemmat kähinät huomioiden mielestäni on (oli ainakin vielä silloin) tarpeetonta lisätä jännitteitä nimilistoja esittämällä. Nykyisellään porukka lienee peruuttamattomasti jakaantunut, joten näyttää ilman nimilistojakin olevan selvää ketkä missäkin ketjussa kirjoittavat. Omasta puolestani toistan minkä olen useita kertoja näissäkin ketjuissa sanonut: Minusta olisi mukavaa jos mukana olisi mukana myös naisnäkökulmaa.

      Se taas, että me miehet keksimme hupi "titteleitä", on aivan eri asia kuin aloituksen nimilistat. Kuten esimerkiksi Edsonille antamani nimi hidalgo Don, jne. Kerran myös alensin a-mummun b-mummuksi, tästäkin nousi melkoinen kalabaliikki, mutta ei suinkaan a-mummun itsensä taholta, jolla sentään hoksottimet toimii sen verran että erottaa vitsin panettelusta.

      No niin, tämä aihe oli minun osaltani tässä.

      Ps. lienee kuitenkin syytä röyhistellä karvaista rintaansa, kun jo ainakin kahdelta taholta mieheksi tunnustetaan.

      Ps2. Olen ollut kesälomalla koko alkuviikon. Alkaa joo maistua puulta tämmöinen jatkuva velttoilu.

      • aurora5

        Who toivoo naisnäkökulmaa. Entä aloittajan mainitsemat 'hyvät jätkät', ovatko lainkaan samaa rotua? Koska kutsukortti on näin rajaava, kuka tänne uskaltaa tulla? Minäkin naisparka yritin aikani inistä jotain, kunnes karkotettiin pois. En kai ollut hyvä jätkä.

        Jätä urokset puuhun rapsuttamaan toisiaan.


      • edson

        "Kukin kirjoittaja on vastuussa vain omista kirjoitteluistaan ja mielipiteistään ja asenteistaan. "

        Juuri näin ja vastuu leveillä harteillani makaa. Mutta jos joku petaa, niin minä kyllä makaan jatkossakin.
        Aurora puhuu taas paskaa :"Minäkin naisparka yritin aikani inistä jotain, kunnes karkotettiin pois." Kyl se meni niin, että ilmoitit meidän aiheemme "vääriksi" ja "ei kiinnostaviksi" Itse et keksinyt oikein mitään aiheita, pelkästään moitit meidän aiheita.

        Mua ei haitta, että tällainen seireeni kutsuu vaikka kaikki miehet rapsutettavikseen. Näähän ovat vapaita saitteja lähteä, tulla.


    • Huussinever

      Tevretuloa takaisin lomalta. Eiköhän tämän kertainenkin tuuletustarve ole pääosin ohi. Minä myös huomautin heidän omassa ketjussaan Ceen aiheettomaasta vetämisestä tähän ja itsekään ei ole silmääni edes sattunut kenenkään irvailevan Ceen hoidoista. Itselläni ei tulisi edes mieleenkään. Minunkin aitoa huoltaa Ceen aikoinaan sairaalassa olosta tietämättämme on urakalla yritetty väärentää ja jotkut jopa uskoneetkin.
      Kyllä tästä taas rauha maahan palaa kunhan liika tali on sulanut ja Edsonkin taas kerran oppinut kantapään kautta missä sopii seurustella huumorilla ja missä ei.

      Ostin muuten kallista sisäfilettä tartarpihviin. Se on alettava syömään raakalaisten ruokia eikä kalasääksien.

      Hupikuvien lähetysasema on vielä tekeillä. Jatkossahan niillä on 2 katsojaa vähemmän

      • Dr.Whoo

        Tar tar? Hyi helvata, mieluummin söisin vaikka tatin. (melkein)


      • Huussinever

        Älä ny, raaka liha missä on kaprista, sipulia ja raaka keltuainen se vasta miehen tiellä pitää. :)


      • amummu

        En ole ketjuihinne aikoihin sekaantunut, lukenutkin vain satunnaisesti, nyt tosin parina päivänä vähän useammin. Ja nytkin pistän tänne vain tämän:

        "...Edsonkin taas kerran oppinut ..." Jos E:n seurusteluyritykset Elämässä luokitellaan huumoriksi, niin ihan sitä samaa ovat saamansa vastaukset. E:n ei siis tartte yhtään aristella kantapäitään:))


      • aurora5

        Samalla tavalla kuin Ali (Körmy tms) demonisoi Elämäläisten 2 kirjoittajaa, teen minäkin. Sinä Who olet turvassa piikeiltäni niin kauan kun kun et yhdy myötäilemään heidän hävyttömän sovinista ja erottelevaa kirjoitteluaan. Valinta on sinun, Elämä ottaa sinut vastaan vanhana kirjoittajana, minä niihin kuuluvana.


      • Huussinever

        Kiva että kävit edes piipahtamassa. Hiukan kohtuullista järkeä on joka paikkaan tervetullutta


      • Huussinever
        aurora5 kirjoitti:

        Samalla tavalla kuin Ali (Körmy tms) demonisoi Elämäläisten 2 kirjoittajaa, teen minäkin. Sinä Who olet turvassa piikeiltäni niin kauan kun kun et yhdy myötäilemään heidän hävyttömän sovinista ja erottelevaa kirjoitteluaan. Valinta on sinun, Elämä ottaa sinut vastaan vanhana kirjoittajana, minä niihin kuuluvana.

        Oletpa sinä noita-akka vieläkin tyhmempi kuin kuvittelin. Ei täällä tehoa mikään idioottimainen hajoita ja hallitse yritys. Se tehoaa vain idiootteihin. Yritä nyt jo viimein pysyä siellä missä löydät samantasoista seuraa.
        Minä en sitä paitsi demonisoi ketään vaan totean vain kiistämättömän tosiasian ja olen vain esittänyt teille toiveen pysyä omissa joukoissanne ja saatte ihan rauhassa tehdä ja sanoa siellä mitä lystäätte. Kuinka monta kertaa se on toistettava ennenkuin se menee umpiluuhun. Ilkeämieliseen umpiluuhun.


      • aurora5

        Sinun ilkeyttäsi ei voi tulkita kuin yhdellä tavalla. Olet jostain saanut vihan naissukupuolta kohtaan, ja insinööriluonteellasi sinulla ei ole keinoja käsitellä vihaasi. En voi auttaa, sorry.

        Tunnen sinunlaisiasi omasta suvustani In law. Kaikki kuolivat ennen aikojaan, ymmärtämättä miksi.

        Koeta rauhoittua ja aseta nämä nettikeskustelut omaan arvoonsa. Minulle ne ovat hupaisaa ajanvietettä.


      • edson
        aurora5 kirjoitti:

        Sinun ilkeyttäsi ei voi tulkita kuin yhdellä tavalla. Olet jostain saanut vihan naissukupuolta kohtaan, ja insinööriluonteellasi sinulla ei ole keinoja käsitellä vihaasi. En voi auttaa, sorry.

        Tunnen sinunlaisiasi omasta suvustani In law. Kaikki kuolivat ennen aikojaan, ymmärtämättä miksi.

        Koeta rauhoittua ja aseta nämä nettikeskustelut omaan arvoonsa. Minulle ne ovat hupaisaa ajanvietettä.

        Ei jumalauta, nyt ilman heittomerkkiä "insinööriluonteellasi " Oikein humaani luonnetestaaja taas vauhdissa.. Kuka tääl on apuasi kaivannut.

        Älä ny ala sukuasi tänne tuomaan kaiken muun lisäksi. Kuolla ennen aikojaan on myös mielenkiintoinen ilmaus. Määrittele nyt vielä oikea aikakin.

        Tuon "hupaisan ajanvietteen" olen ainakin minä kuullut aiemminkin, samoin, että "tämä oli vain "vitsi" jne.

        Mukavaa on ollut nähdä kuvia ja kertomuksia tuolta maailmalta


      • aurora5

        Kuvissa ja kertomuksissa ei mitään vikaa, mutta siinä on, jos rajoittaa ketkä niitä saavat katsoa.

        "Kuka tääl on apuasi kaivannut". Kuka sinuakaan on Elämään kaivannut?


      • edson
        aurora5 kirjoitti:

        Kuvissa ja kertomuksissa ei mitään vikaa, mutta siinä on, jos rajoittaa ketkä niitä saavat katsoa.

        "Kuka tääl on apuasi kaivannut". Kuka sinuakaan on Elämään kaivannut?

        Huomenta. Oho. Aivan eri asia on tulla tänne antamaan apuaan kuin tulla kirjoittamaan. Joten mot. kirjoitan missä kirjoitan, kaipauksista viis.


      • Aurora5
        edson kirjoitti:

        Huomenta. Oho. Aivan eri asia on tulla tänne antamaan apuaan kuin tulla kirjoittamaan. Joten mot. kirjoitan missä kirjoitan, kaipauksista viis.

        "Joten mot."

        Kot kot


    • Huussinever

      Moten Gurken!
      Ilmat näyttävät viikonlopun suuntaan taas kesäistyvän. Ehkä auringon lisääntyessä täälläkin palataan normaalijärjestykseen ja "vierailijat" palaavat jatkamaan laadukasta kommentointiaan ikiomaan ketjuunsa, jotta voimme rauhassa täällä jatkaa mitä sitten jatkammekin. Kuten F1 katsomista esimerkiksi, ja huonojen kuvien jakoa ja jopa moderoinnin kanssa väittelyä siitä että se ihan perusteetta keinoälyllä poistaa täysin sääntöjen mukaisia kuvia. Vaikka tuskin jatkamme edes sitä kun on jo selvinnyt ettei modekaan pysty hallitsemaan keinoälyistä roboaan vaan se poistaa sattumanvaraisesti lyhytlinkkejä.
      Suomen kesä onkin ihan yllättäen jo puolessa välissä vaikka se vasta alkoi. Dr. Whookin ehti pitää vain pari päivää lomaa. Meikäläiset eläkeläiset sentään muutaman päivän enemmän eli osapäiväisesti tai tarkkaan ottaen suuremman osan päivästä

    • edson

      Uusi aihe, naisviha. Mitä se on, miten sen tunnistaa? Entä miesviha? Olemmeko jaettu edelleen hautojiin ja ruoanhankkijoihin? Onko maailmankirjat sekaisin tai ainakin polveutumisoppi, jos nainen pöyhkeilee ja mies kulkee risaisissa vaatteissa eikä meikkaa. Ei saatana. Ja jos laulan että kot kot, niin olenko vanhoillisten riistaa?

      Sataako laariin? Tää on ihan eri juttu, ku toi ylempi kappale.

    • edson

      Olen tässä miettinyt "kunnon jätkää". Hetkinen, en päässyt oikein eteenpäin tai siis en saanut otetta. No sitten mieluummin robotiikkaan. Tulevaisuudessa robot hoitaa maanpuolustuksenkin ja saamme säästöä huimasti, kun yks turhakelaitos homehtuu.
      Mitä näenkään? Näkymätön panssariajoneuvo ja kuljettajana robo. No vasta kehitteillä, sillä robokin on turha, sillä näkymätön laite lukee ite, kulkee ite ja tunnistaa pahan.
      http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005083185.html ja tämän jälkeen aukeaa paratiisi. Ja naisvihassani sanoisin, että jo kaksi naista saavat aikaan sekamelskaa ja juonitteluja, joten ehkä paratiisissa joko sekapareja tai ikkunaristikollisia yksiöitä erikoislukoin. Miksei enkelit ole miehiä? Jeesuksest ei niin välii.

    • Huussinever

      Tässä ote tämän päivän Etelä-Saimaasta, oikeiden karjalaisten lehdestä:

      "– Herkkutatti on suomalaisten tärkein kauppasieni ja myöskin kodeissa hyvin käytetty." :)

      • edson

        En tiedä, vaan arvelen. Siis oikeiden karjalaisten lehteä ja alueen ihmisten ominaisuuksia muutenkin. Karjala viittaa karjaan. No mitäs siitä. Herkkutatti taas herkkuihin, mutta ylempänä itärajaa lienee vain tatteja, ilman karvoituksia heltassaan eli päässään. Pelkkiä hetuloita heiluttelevat ne siellä ylempänä.


    • edson

      "Kuvissa ja kertomuksissa ei mitään vikaa, mutta siinä on, jos rajoittaa ketkä niitä saavat katsoa. "

      Kyl mä rajotin facessa sen, kuka näkee kuviani ja kertomuksiani, kuka ei.

      • Huussinever

        Minunkaan kohdallani kyse ei koskaan ole ollut kuvien katselun rajoittamisesta vaan kommentoinnin rajaamisesta kuvablogien yhteydessä. Toisin sanoen kaikista maailman ihmisistä vain kahden plus Robert Mugaben pitämiseksi pois kommentoimasta niitä tai yleensä lähettäjän kommentointi foorumilla.
        Nyt päivän tuottavampiin puuhiin!


      • aurora5
        Huussinever kirjoitti:

        Minunkaan kohdallani kyse ei koskaan ole ollut kuvien katselun rajoittamisesta vaan kommentoinnin rajaamisesta kuvablogien yhteydessä. Toisin sanoen kaikista maailman ihmisistä vain kahden plus Robert Mugaben pitämiseksi pois kommentoimasta niitä tai yleensä lähettäjän kommentointi foorumilla.
        Nyt päivän tuottavampiin puuhiin!

        Entäs Erdogan, johon vertasit weepeliä ja minua sen vesilasimyrskyn aalloissa? Sulla näyttää pääviholliset vaihtuvan jonkin verran. Onneksi "me kaksi" kirottua pysymme epäsuosikkilistallasi.


      • edson
        Huussinever kirjoitti:

        Minunkaan kohdallani kyse ei koskaan ole ollut kuvien katselun rajoittamisesta vaan kommentoinnin rajaamisesta kuvablogien yhteydessä. Toisin sanoen kaikista maailman ihmisistä vain kahden plus Robert Mugaben pitämiseksi pois kommentoimasta niitä tai yleensä lähettäjän kommentointi foorumilla.
        Nyt päivän tuottavampiin puuhiin!

        Toi ymmärrettiin jo silloin, kun kerroit, että jotkut tulivat sinne blogiin. Mä heitin vain esimerkin tuossa face vertauksessa Aralle.


    • edson

      Mutta mitä historiaan tulee, niin pyydän kauniisti lapsiani lukemaan ja suhtautumaan historiankirjoituksiin sitten joskus. On selviä johtajakusipäitä ollut ja tulee olemaan, mutta mielestäni nyt on taistelua meneillään sellaista ja sellaisin keinoin, että vain avoin historiantutkimus kertoo, mitä pystyy sitten joskus vaikkapa ... en sano nimiä. Joku sanoo, että pystyy lukemaan rivien välit. En usko, sillä tiedotusvälineilläkään ei ole pääsyä joka paikkaan, ei ole koskaan ollut. Eikä tutkijoilla myöskään.
      Hitto, mäkin lähen tuonne ansaintahommiin, tuotosta ei takuuta.

    • edson

      Mitä valokuviin tulee ... pitäjässä vietetään tänään viiskytvuotisjuhlia. http://bot.fi/210y ja kakkukaffeetkin olisivat olleet. Mutta ku ei ollu ketään ameriikanraudanomistajaa paikalla, niin jätin kakut väliin.
      Joopa joo, jos oisin ollut jos, niin oisin viimeistellyt letukka bellairin 1963 ja sillä olis ny ikää 54 v. Tai ostanu just suunnilleen silloin kuolleen pläkkisepän kuolinpesästä vielä vanhemman letukan. Olis päässy kotiinsa sekin. 1951-52 mallia. Mut ei mut ei, pitää tyytyä 2,8 litraiseen kotiin.

      • Dr.Whoo

        Hiano Duet, tommosella olis jo arvoa.

        Mun eka kottero oli ehta kusiainen. Siinä piti seisoo jarrupolkimen päällä jos meinas jarruttaa, eikä silti juurikaan vauhti hidastunu. Kerran jäi sitten vauhdissa ratti käteen, ja toisen kerran vaihdekeppi. On noista ajoista sentään vähän eteenpäin päästy. Ja kuin ihmeen kaupalla hengissä selvitty.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Hiano Duet, tommosella olis jo arvoa.

        Mun eka kottero oli ehta kusiainen. Siinä piti seisoo jarrupolkimen päällä jos meinas jarruttaa, eikä silti juurikaan vauhti hidastunu. Kerran jäi sitten vauhdissa ratti käteen, ja toisen kerran vaihdekeppi. On noista ajoista sentään vähän eteenpäin päästy. Ja kuin ihmeen kaupalla hengissä selvitty.

        Ehta kusiainen?
        Minä en tunne juurikaan autojen kutsumanimia. Kyllä nykyautot ja varsinkin polttomoottoreiden öljyt ovat kehittyneet. Rasvanippoja kaipaisin, en tiedä miksi. Tuskin kuitenkaan niveliä säästäisivät eli en kaipaakkaan.
        Kerran hävisi jarrut nesteiden valuessa nopeasti teille tietämättömille. No pientä pesään ja käsijarrulla etiäpäin.
        En jaksa ottaa selvää, mistä johtuu paikkapaikoin karsean näköinen tienvieruspuiden oksien poisto. Jollakin traktorivääntimellä menty ja hydraulinen puunsilppuri nostettuna kohti latvoja, koska jäljelle jätetty venäläistäkin suuremmat "kannot". Veikkaan, että kuorma-auto- ja rekkaliikennöitsijät ovat kyllästyneet huonoon tienvarsien hoitoon ja panneet toimeksi. http://bot.fi/2114. Yksi kunnon peili noihin rekkoihin maksaa maltaita.


      • edson
        edson kirjoitti:

        Ehta kusiainen?
        Minä en tunne juurikaan autojen kutsumanimia. Kyllä nykyautot ja varsinkin polttomoottoreiden öljyt ovat kehittyneet. Rasvanippoja kaipaisin, en tiedä miksi. Tuskin kuitenkaan niveliä säästäisivät eli en kaipaakkaan.
        Kerran hävisi jarrut nesteiden valuessa nopeasti teille tietämättömille. No pientä pesään ja käsijarrulla etiäpäin.
        En jaksa ottaa selvää, mistä johtuu paikkapaikoin karsean näköinen tienvieruspuiden oksien poisto. Jollakin traktorivääntimellä menty ja hydraulinen puunsilppuri nostettuna kohti latvoja, koska jäljelle jätetty venäläistäkin suuremmat "kannot". Veikkaan, että kuorma-auto- ja rekkaliikennöitsijät ovat kyllästyneet huonoon tienvarsien hoitoon ja panneet toimeksi. http://bot.fi/2114. Yksi kunnon peili noihin rekkoihin maksaa maltaita.

        https://ibb.co/eT6wFQ kokeillaan aukeeko. Siis se venäläinen "kanto"


      • Dr.Whoo

        No kusiainen on tiätysti Fiat 600 (pompannappi).

        Synteettiset öljyt on tosiaan ihmeellisiä nykyään, mullakin on tossa dieselissä vaihtoväli 30 000 km. Mineraaliöljyjen aikaan 5000 km oli liikaa.


    • edson

      Nyt taidan ottaa nokkoset.

      Oon parannellu "teittin soteja", saanut aikaan raivonpurkauksia facessa eräältä kyldyyri ihmiseltä, napsinut kuvia taiteesta ja jopa ulkoillut.

      Nokkosten kanssa menettelee kananmuna ja jälkiruoaksi nokoset tai päinvastoin. Ja jumal'auta, kun tuorre salaatti on tuorretta.

    • Huussinever

      Huhpatirallaa. Onpas ollut hienoja autoja näytillä. Minäkin palasin tunnin myöhemmin kun läksinkin tunnin myöhemmin.
      Hotkaisin tuossa köyhän sisäfileestä tehdyn tartar pihvin herkkutatti kastikkeella, njam :)

      Jäi vielä toinen puolikas jonka voi paistaa pikaisesti niin että sisus jää ihan raa'aksi
      Taas jaksaa ja mikä ettei jaksais kun mahdollisesti on palaamassa toivottu rauha ketjulle ja kaikki ovat löytäneet omiin joukkoihinsa.

      Vähän hannaan vielä kuvapostitusten kanssa jotta se robokin rauhoittuisi vaikka näyttävät Edsonin kuvatkin taas kelpaavan.

      • omajoukoton

        "toivottu rauha ketjuille"

        Älä unta nää, ensin jalkaraudat Edsonille.


      • edson
        omajoukoton kirjoitti:

        "toivottu rauha ketjuille"

        Älä unta nää, ensin jalkaraudat Edsonille.

        Entäs suukapula?


    • Huussinever

      Kun tässä ennen pitkää palataan kuvien lähettelyyn niin aloitan varovaisesti lähettämällä Sharjahin kalamarkkinalta kuvan sellaisesta ruoasta mitä ei kyllä kannata syödä, ja sehän ei ole tatti:
      http://but.fi/6qm

      • Dr.Whoo

        Näyttää kyllä tonnikalalta. Elohopeaako meinaat? Mistähän muuten mahtaa tulla kalan mahtipontinen nimi, tuskin kala tonnia painaa.

        Kannattaiskohan nuo kuvalinkit laittaa tekstin keskelle, olen ollut huomaavinani että robo voi hämääntyä siitä. Tai sitten ei.


      • Dr.Whoo

        Jaa, tarkemmin kattoen vähän pieniä tonnikaloiksi.


      • Huussinever
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Jaa, tarkemmin kattoen vähän pieniä tonnikaloiksi.

        Kyllä ne isot olivat ehtaa tonnikalaa. Samoin ne pienemmät vaikka ne voivat olla sitä bonito versiotakin ne pienemmät.
        En tarkoittanut elohopeaa vaan tunnettua liiasta kalansyönnistä happamoituvaa persoonallisuutta.
        Olen tuota tonnikalapihviä kokeillut joskus portugalilaisissa ravintoloissa. Ei se mielestäni kaksista ole, mutta makuasia.

        Se nimi tonnikala tulee ilmeisisti suoraan ruotsinkielestä väännettynä: Tonfisk. Muuallahan se on Tuna, atun jne jolla ei tonnin kanssa ole mitään tekemistä. Ruottalaiset puolestaan ilmeisesti vääntäneet tunan tai atunin omaan suuhunsa sopivaksi ton versioksi


    • Dr.Whoo
    • edson

      Toi tonnikala on kummallisen suosittua. Kait siitä saa tonnilta kunnon hinnan ja lienee ruodoton tai ainakin mauton, mikä kyllä on juurikin makuasia.
      Jahas, kuinkahan who malttoi kaffeet juoda ilman, että valui rinnuksille. Aurajoen matalikollako naiset uivat?
      Nuo nimet nuo nimet. Mikä lie ensimmäisiä nimiä tonnikalalle? Jokin kuvaava nimi sen täytyy olla. Kuin körmyniska. Kuha, lahna, ahven ... bööö. Todennäköisesti en ole myöskään jäänyt makuelämystä paitsi, kun en maistanut valaspihviä. Tai hyljepihviä.

    • edson

      Aika moni eläin on peto. Tonnikalakin syö makrillia (tarkistin) ja minä tykkään makrillista. MOT. olen peto. No makrillikin syö kaloja, joten syödään nyt me pedot muita petoja. No mm. kauris jä jänis tykkää salaatista, joten syön kauristakin. Syömällä pelastamme maailman ja salaatit tulevat voittamaan.

      • Dr.Whoo

        Vai Aurajoessa, ei se nyt ihan tommonen oja ole. Mutta luulis neidoilla tulevan vilu 13 asteessa. Komee räpyläjalkakin kuvassa.

        Jaa että eläin ja peto...liekkö ihminenkin petoeläin?


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Vai Aurajoessa, ei se nyt ihan tommonen oja ole. Mutta luulis neidoilla tulevan vilu 13 asteessa. Komee räpyläjalkakin kuvassa.

        Jaa että eläin ja peto...liekkö ihminenkin petoeläin?

        Räpyläjalan tulkitsin suihkulähteeksi? Jos näin on, niin naisilla oli siinä mahdollisuudet suihkuunkin. Ei huano ei huano

        Entisaikaan sentään jotkut ihmisheimot söivät toisia heimoja ja tasapainottivat väestömäärää.

        Täs on taas tullut puhuttua lööperiä ihan päiväannokseksi, joten ... Näkemisiin hetkeksi.


    • Huussinever

      Kun olette näemmä eläimyydestä filosofoineet niin tässä malliksi ihmiskeksintöjen ja eläimen nerokasta yhteensovittamista Bulgariasta, http://but.fi/6qp
      Tai hiukan vastaav keksintö Montevideosta Uruguaysta niinkin myöhään kuin vuodelta 2005. Vanha perinteellinen roskakuski joita siellä silloin toimi pääkaupungissa ihan hevosvetoisina http://but.fi/6qp. Noista kehitys on siirtynyt Aurajoen aamukahvilasuuntaan
      Minulla on mielenkiintoisia kaupunkikanavakuvia Nagoyasta Batamilta. Siellä killuvat kaikki ihmisten jätökset avokanavissa keskellä cityä.

    • Huussinever

      Ei näemmä auennut se Montevideon roskakuskikuva. Täytyy uploudata uusiksi jonkun ajan kuluttua ettei robo hermostu joukkopostitusepäilyistä.

      On niin kuumaa tämä ilmasto, että melkein tulee hiki ikkunasta ulos katsellessa. Olisiko peräti 12C?

    • Huussinever

      Tässä nyt uusi yritys siitä Montevideon roskakuskista vuodelta 2005, http://but.fi/6qq Siitä tulee mieleen ajat Kemissä 50 luvun alkuvuosina

    • edson

      Mulla on pienen pieni muistikuva työhevosajoneuvosta 1950 luvun alusta A.Kivenkadulta. Voi olla kyllä harhakuvakin lumikuormasta.
      Jospa tuollaisella pyyhkisi, siis bulgarialaisella, niin kalliiksi tulisi. Ei pelkkä rehu olisi kustannuserä, vaan pysäköintisakot maksaisivat Suamessa maltaita. Hevosen pitäisi virtsata kulkiessaan, varsinkin pysähtymiskieltomerkkialueella. Ilmainen lantakin ihmetyttäisi keinolannoittajia.

    • edson

      En kehu tehneeni duunii, mutta ainakin järjestystä kohentelin ja kuis ollakaan, samalla löysin kaikenlaista tarvittavaa ja kadoksissa ollutta.. Kumppani kyl teki. Siis duunii. http://bot.fi/212g

      • Huussinever

        Vaikka tuossa on selvää kaninruokaa, niin nuo söisin minäkin juuriaan myöten vastaanpanematta


      • Dr.Whoo

        Joo, punasipula on hyvää, mut kyllä valkosipuli on sipulien kunkku.


      • Huussinever

        Arrgh, en miekään tiedä parempaa kuin herkkutattia valkosipulivoissa paistettuna :)


      • edson

        Noi on yksikyntisiä valkosipuleita. Kokeiltiin.


    • Huussinever

      Varo Edsolvent sipuleitas. Tässä on perjantain säätiedote :))))))
      http://but.fi/6qs
      Sopii hyvin alkukesään tänä vuonna

      • edson

        Jippii, sipuleista viis, tulis ny luntaki. :)))) Mutta vasta maanantaina, viikonloppuisin ... hitto. Ja varsinkin nyt, kun tulee Kalevan kisat.

        Lauseet katkee kuin ajatus.


    • edson

      Meillä on "kina" päällä täällä. Ei ihme, kun minusta on kysymys. Mulla on suuri halu kasvattaa ilman minkään muut lannoitteen kuin viherlannoitteen avulla ja pitää maa kasvamattomana eli tuottamattomana, vain viherlannoitusta käyttämällä, ainakin pari vuotta . Eli ei lehmän eikä minkään muunkaan elukan lantaa, ei tietysti keinolantaakaan. Sellaisia kasveja kuin hunajakukka, auringonkukka ja herne ovat sellaisia viherlannoitekukkia/kasveja, millä voi viherlannoittaa ja nekin saa siis omista siemenistä. Voi kun osaisi vielä apilasta siemeniä ottaa.
      Samoin on laita sellaisten kasvien kanssa, mistä saat itse seuraavan vuoden siemenet eli ei kauppaan ostamaan siemeniä. No tämä rajaa kasvivalintaa. Siemenetkin on uusittava aika ajoin, mutta kuitenkin.
      Sori aihe, mutta se on läheinen.

      • edson

        Tähän piti vielä lisätä, että kiva kun vien vielä tuhkatkin pesästä


      • Huussinever

        Järkevä vuoroviljely on ikuisesti ajankohtainen ja hyvä aihe, Erityisesti sitä pitäisi soveltaa kaltevilla rantapelloilla eikä lainkaan muuta lannoitusta


      • Dr.Whoo

        Luin tuosta, että järkevä vuorikiipeily on ikuisesti ajankohtainen aihe. Aattelin tovin, että nyt on tullut nautittua pari tattia liikaa.. Onneksi kalteva pelto selvensi asiaa.

        Nuo kaltevien peltojen valuvat lannoitteet ovat aina pilanneet Aurajoenkin veden.


    • Dr.Whoo

      Herra Trumppu on laittanut lakimiehet selvittämään voiko presidentin valtuuksin armahtaa itsensä jos hänet todetaan syylliseksi johonkin. Nerokasta.

      Mutta juu, helteitä pukkaa, tänään mennään jo yli 15 asteen että heilahtaa.

      Erikoismaininnan annan uusille Eccon kengilleni, jotka osoittavat että hieman kannattaa sijoittaa hyviin ja heti erittäin mukavilta tuntuviin kenkiin. Varsinkin kun ne ostaa 40 % alesta.

      • edson

        Hitto, tuo presidentin vävy. Arvaa vaan, etteikö mieleen tullut Turhapuro. Anteeksi Turhapuro

        No mennäänkös sitä katsomaan Turun satamaan niitä purjealuksia? Ecco hyvä kenkä, mulla Björn Borgit, kuhan alennuksessa. Jos olis olemassa McEnroet, niin ne.


      • Dr.Whoo

        Jaa purjepaatteja..miksei vois mennäkkin, vaik siel on aina väkkee enempi kuin lääkäri määrää. Enkä mie oikeen tykkää tunkoksesta. Mutta paremman tekemisen puutteessa ehkä.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Jaa purjepaatteja..miksei vois mennäkkin, vaik siel on aina väkkee enempi kuin lääkäri määrää. Enkä mie oikeen tykkää tunkoksesta. Mutta paremman tekemisen puutteessa ehkä.

        Väkee oli Hesassakin vuonna ... No nähtiin aito merirosvo. Minulle riitti se ensimmäinen kerta. En ollutkaan silloin siellä juuri tuon tapahtuman takia, vaan ihan muuten, saattu vaan kohdalle. Samoin kävi Jyväskylän suurajojen kanssa, kerta riitti. Kohta taas saa ajaa kieli keskellä, kun tulevat nämä maanviljelijät poikineen, Mäkisen fanit, näyttämään, kuinka pikkuteillä auto kulkee, vaikka järkee ei ookkaan. No tää oli vähän provon tuntuista varmaan, mutta tuohan se pitäjän kassaan taas jotain. Mutta jos se kassa näistä sun muista turhakkeista kiinni on, niin kuolkoot pitäjät, sano.


      • Dr.Whoo

        No, yleisesti ottaen, jos vain "järkevä" toiminta olis sallittua, silloin olis tässä maailmassa aika vähän mitään toimintaa.

        Mie kyllä pidän rallistakin, se on se toinen oikee laji. Ja pitäähän se kulkee, auton


    • Huussinever

      No jo vain! Eccot ovat takuulla mukavia kenkiä jalalle kuin jalalle. Samaa mieltä muiden kanssa, että hyvistä kengistä kannattaa kyllä maksaa ja mieluiten juuri se 40% alennettu hinta. Mie tilasin nyt keväällä sen nilkka vahingon jälkeen popot netistä. Sekä pitävämpi pohjaiset talvikengät että sandaalit. Edelleenkin kyllä enemmän käytän vanhoja sandaaleja sillä aina tuppaavat ne vanhat viihtymään jalassa kunnes kerta kaikkiaan sanoutuvat irti.
      Ne purjelaivat olen jo muinaisuudessa nähnyt sekä Turuus että Kotkas. Komeita vehkeitä.
      Soratiet ovat mielestäni ihan hevoisliikenteelle tarkoitettuja. Viihdyn paremmin autostradalla vaikka hevoisia ei pollessani olekaan Dr. Whoon lailla vaan vain 121. Toisaalta siinä liikkuu lähinnä vain mie ja ostokseni kun taas vaikkapaa Edsonin diesel kodissa liikkuu koko koti ja ainakin sheriffikin jonkinlaista järjestystä ylläpitämässä.
      Örjan on vielä sen verran vedossa, että tuossa juuri ilmoitteli tekstarilla että mennään tapaaamaaan Eikkaa. Siinä pohjaa Perjantaitöille.

    • edson

      Kyllähän maailma olisi aika toisenlainen, jos vain järkevää toimintaa harrastettas. Mutta saattas olla mielenkiintoista, jos se toiminta olisi viisasta. No ni, koht kysytään, että mikä on viisasta toimintaa.

      Vauhtikisoja katselen minäkin, telkusta, sen mitä sieltä tulee. Risiiniöljyn haju vielä sieraimissa. Sääli, ettei moottoripyöräluokkia enää näe.

      Tänään tein sekä viisasta hommaa että tyhmää. Tyhmää oli ajaa traktoritallin yksi pystytolppa katkipoikki, mutta viisasta oli se korjata. Ja nyt on ... no ei nyt enempää pirun polttopuista.

      Eilen jossain ohjelmassa oli juttua, kuinka sähkölllä erotetaan ilmasta proteiinia. Noin siis lyhykäisyydessään. Innostuin heti ja työskentelin suu auki.

    • Huussinever

      Minä taas piipahdin Eikkalasta palattuani hovikorjaamollani tarkastuttamassa hiukan rämistävää pohjaa. Otti pikkusen maihin siellä Janakkalan metsäteillä etsiessäni Örjanin huvilaa..
      Pikkusen oli sellanen pohjan alumiinisuojapelti rullalla ja k,iinnityksistään irronnut. No otettiin pahiten rullaantunut pala pois ja loput kiinni uusilla ruuveilla. Taas jatkuu laukkaa rämisemättä.
      Hyvässä paikassa 20 euroa pikatarkastus ja pikakorjaukset.
      Örjan oli edelleen kohtalaisessa kunnossa mutta se vatsan seutu kasvaa silmissä ja se näkyy muuten niin laihalla miehellä. Eikka edelleen kipuja huolimatta ihmeellisen hyvässä henkisessä vedossa vaikka on ollut pyörätuolissa jo jonkun 30 vuotta ja välillä melkein vuoden Barre syndrooman lähes täysin halvaannuttamana sairaalaassa. Mies on kohta 79. Taitaa olla Trumpin tavoin "good genes" vaikka kaiken tapaturman lisäksi on aina ollut diabetes 1.
      Hän jos kuka osoittaa, että vastoinkäymisestä huolimatta kykenee täysjärjissä elämään pitkään jos on tarpeellinen tahdonvoima.

    • Huussinever

      Vaikka kaloja ei enää söisikään, niin jotkut syö jopa tällaisia, joista otin kuvan Sharjahin kalatorilta; http://but.fi/6qu . Kuviahan voi aina lähettää. Niitä ei syö muu kuin robo jos osuu sen sattuma valinnan kohdalle. Vielä on muutama kalan kuiva jäljellä. Niissä mm. Bonitoja, Hammouria, tilapiaa ja sitä korkeaotsaaistakalaa m inkä nimi ei juuri tule mieleen.

    • Huussinever

      Tässä nyt myös sellainen virtuaalinen kala. Siis horoskoopissa. http://but.fi/6qv vai onko se kala siinä missä vanhan vitsin mukaan saadakseen ottaa paukun piti ottaa kalaruokaa ja kalaruoaksi laskettiin tarvittaessa lihapullatkin!. (Marskin vitsejä)

    • Huussinever

      Kun eräitä suosikkieläimiämme ovat hevoiset eli pollet, niin laitanpä tästä illan kuvaksi todisteen Omanin Musandamin niemen rannoilta siitä miten väöhää nurmea hevoinen tarvittaessa kykenee käyttämään ja vielä olemaan hyvävointisen näköinen. Näillä eväillä näissä maisemissa voivat hyvin muunmuassa vuohet, aasit, kemalit ja jos jonkinlaiset fågelit. Kemalit sytövät tarvittaessa vaikka ladon seiniä ja niiden ruokailuista miulla onkin monen monta kuvvoo. http://but.fi/6qw niistä kuvia aikanaan

    • edson

      Hevonen on kait monelle läheisempi kumppani kuin koira konsanaan. Hevoskuiskaaja tekee nähtävästi hyvää työtä ja saa pelokkaidenkin hevosten sialua hoidettua. Joskus aikoinaan luin jostain alkuperähevosesta, joka sai talvellakin hankittua lumen alta ruokaa itselleen. Sellanen olis menopeli paraasta päästä.

      Toisaalta varmaan alkaisi kuulua kummia. Sössö-Soini moittisi, kun ajaa liian vanhalla kaakilla ja kehittäisi hevosveroa ja laskisi ferrariveroa.

    • edson
    • Dr.Whoo

      Minä arvotan eläimet vain syömistarkoituksiin.
      Tässä makujärjestys:

      Kalkkuna
      Kana/broileri
      Possu
      Nauta

      Riistalihasta en juuri pidä, paitsi poronkäristyksestä.

      Lampaista ja Vuohista saa mainiota juustoa, mutta syötäväksi niiden liha ei kelpaa. Jämpti on näin.

      Jotkin muutkin linnut ovat hyviä, mutta miulla on sen verran rajoittunut kokemus niistä että aineisto ei riitä määrälliseen eli kvantatiiviseen tutkimukseen perustuvan aineiston lopulliseen arviointiin...

      • Dr.Whoo

        Ai niin, hepo unohtui, se osuu sinne naudan tienoille.


      • Dr.Whoo

        Ja merenelävistä tulisi aika pitkä lista.


      • edson

        Minäpä sinulle sitten kerron joskus, miltä kauris maistui. Kuola valuu vieläkin ajatuksestani ottaa viiriäisiä ja fasaaneja "hoidettaviksi". Pyitä pystyis vanhanajan mallilla saamaan satimeen, mut mut. Kyllä jää ne kauriin ja pyytkin elelemään, vain kameralla metästän.
        PS. Mitään en ole vielä syönyt ... tai no yhen tomaatin ja yhen omenan ja juonut kolma mukillista instant kahvia. Näiden keskustelujen johdosta kuuskytvuotta täyttävä ihmettelee, miksi kuola valuu suupielistä ja kakku maistuu. Saako sokerihumalassa ajaa?


      • Huussinever
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Ai niin, hepo unohtui, se osuu sinne naudan tienoille.

        Hyvä, että muisti toimi ja palautit hevon syömälistalle.
        Minulla ei ylen kaikki ruopkaisena ole varsinaista listaa. Ainoa mitä en saa alas menemään on aivoruoka eli kuten Ravioli, Gelbwurst Saksasta ja voissa paistetut lampaan aivot vaikkapa bagdadilaiseen tyyliin. Lähes kaikki muumenee ainakin koemielessä.
        Tuo Kallkkuna on sillä lailla merkillinen, että vaikka muuten fågeleita mielelläni popsin ja etenkin fasaania, niin calikkunasta en ole otetta saanut. Ehkä siitä nimestä tuilee liikaa kalikula mieleen ja heti alkaa pää tuntua huonopmmin kiinnitetyltä hartioihin. You nou!

        Kasviksistakaan ei ole listaa mutta jos olisi niin ykkönen olisi: Herkkutatti, sitten monet muut sienet, seuraavina suolakurkut ja hapankaali. Hyvin kaukana erilaiset hetelmät ja mahottoman kaukan ns. syötävät rehut eli salaatit.


    • Dr.Whoo

      "Mittään ei heitetä pois"

      Tuosta tuli mieleen nykyaikaan liittyvä ilmiö, kun niin paljon puhutaan kierrättämisestä ja tavaran uusiokäytöstä.

      Tässä on nimittäin joutunut viime vuosina tyhjentämään joitakin kuolinpesiä. Hämmästys on ollut suurta, kun juuri mikään vanha mutta kunnossa oleva hyväkuntoinenkaan huonekalu ei kelpaa muualle kuin kaatopaikalle. Ei ekotorin tyyppisiin kierrätyskeskuksiin, saatikka alan kaupallisille yrittäjille. Toki kelpaa jos kyseessä on antiikki tai muut erittäin kalliit mööpelit, mutta ihan tavalliset kalusteet ei kelpaa mihinkään.
      Sama koskee muutakin tavanomaista huusholli tavaraa.

      • edson

        Jos olisi halua, voimaa, rahaa ja muutenkin pelastava sielu, niin ostaisin täysperävaunurekan, keräilisin rekkaan tarpeellista ja veisin ulkomaille. Mukaanluettuna hyvät ja kelpaavat elintarvikkeet. Siis luovuttaisin koko lastin. Sitten kun rekka olisi tyhjä, niin asuisin siinä sen ajan, kun paikalliset keräisivät poisheittämäänsä ja suuntaisin Suameen. Täysperävaunussa siis olisi peseytymistilat, ritsi ja pakastin ja rekka liikkuisi kaasulla. Katolla aurinkopaneelit.

        Kaiken ilon jätän kuitenkin jälkeenjääneille, vaikka motkottavatkin, miksi en tyhjennä erästä pikkumökkiä. Siellä on työkaluja sun muuta. Myös hiiriä
        Tallissa taas poijan itse tänne rahtaama vanha skootteri, tais olla zyndappi, osina. Jos siis sen nyt ekaks veisi kierrätykseen, niin johan meteli syntyisi.


    • Huussinever

      Onko Edsonin mökin seinällä jo kuva idolista: http://bot.fi/2150 Jos ei vielä ole niin tästä voinee ottaa ison printin ja kehystää. Nimeksi voi vaikka laittaa Suomalaisen uskon perikuva ;)

    • Huussinever
      • edson

        https://www.youtube.com/watch?v=hXKQZoUPAiQ Ja tässä lisää.

        Saatiin eilen synttärisankarin tyttären valmistamaa voileipäkakkua, missä mausteena pieniä metwurstin paloja ja pohja tehty hapankorpuista, mitkä tietty pehmenivät muusta sisällöstä. Toinen kakku oli samalla pohjalla ja savukalasisällöllä.


    • Huussinever

      Tässä päivän välikuvana sellainen iso LNG eli nesteytetyn maakaasun tankkeri Omanin Sur satamassa. Siinä paikassa on siis tuo suuri kaasun nesteyuttämö, se maakaasulla toimva voimalakompl,eksi minkä kokonaisteho sähkönä on 2.2 GW eli vieläkin rakenmteilla olevaa OL3 verstasta semmoiset 25% suurempi (päässä arvioituna OL3'n 1.7 GW todellisesta täystehosta)
      http://but.fi/6qy Noilla tankkereilla LNG kuljetataaan kaikkialle maailmaan kannattavaasti. Tuoltakin suuri osa menee sekä Koreaan että Japaniin jonne on pidempi kuljetusmatka kuin Suoimeen. Vieressä on vielä suuri urealannoitetehdas intialaisten omistuksessa, mikä käyttää maakaasua Urean tuotantoon raaka-aineena
      Paljon saisimme mekin hiilijalanjälkeämme parfannettua nopeasti jos muuttaisimme edes raskaan liikenteen maakaaasulla tai biokaasulla toimivaksi. Euroopassahan sekä LPG eli nestekaasu (propaanipohja) ja maaakaasupohja ovat olleet jo pitkään sekä teillä että kehityksessä

      • edson

        Tohon ei voi kuin kirjottaa että just noin.

        Kyl oli "kiva" kuunnella ku suamalaismiähet juttelivat eilen kuin se sellu laivataan. Ja kuin se ponse pui. Ja kuin se uusikaupunki on koht pääkaupunki.

        Ku landepaukult tiedustelee et kantsiiko jäädä ootteleen miun ja siun sotealueelle keskustalaista onnelaa, ni saa myöntävän vastauksen.


    • Huussinever

      Kun ei kertaklaikkiaan ole mitään järkevää tekemistä niin ladataanpa muistin virkistämiseksi kuva Pörsiinalaisen torin tyypillisestä vesitehtaasta eli merivedestä tislaamosta alipainetislauksella: http://but.fi/6qz Tollanen laitos siis on kutakuinkin jalkapallokentän kokoa lähentelevä, ainakin puolta ja tuottaa noin 10 miljoonaa litraa makeaa vettä vuorokaudessa yhdessä tuollaisessa laitosyksikössä. Vastaavia on esimerkiksi Emiraateissa varmaankin sadan yksikön luokkaa

      • edson

        Ja muka juomavedestä tulee sota? Kuhan saavat sen ilmasta ja auringosta kehitetyn proteiinin tuotannon käyntiin, niin ei tartte Afrikastakaan juosta nälissään ainakaan pakoon.


      • edson
        edson kirjoitti:

        Ja muka juomavedestä tulee sota? Kuhan saavat sen ilmasta ja auringosta kehitetyn proteiinin tuotannon käyntiin, niin ei tartte Afrikastakaan juosta nälissään ainakaan pakoon.

        ... toisaalta https://www.youtube.com/watch?v=9zIEiedW51M


    • Huussinever

      Missähän ihmeen kylässä olen tämänkin kuvan ottanut? http://but.fi/6r1
      Varmaan jossain kaukana Karjalasta

      • Dr.Whoo

        Hmm, hämäräperäinen kuva. Linna näyttäisi olevan aivan liian lähellä maantieteellistä todellisuutta ajatellen, mutta valokuvat tekee tepposiaan. Liekö tuo laiva kuvattu Pommerilaisen rannasta?


      • Dr.Whoo

        Kuvat siis tekee Tepposiaan, Mattisiaan harvemmin.


      • Huussinever
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Hmm, hämäräperäinen kuva. Linna näyttäisi olevan aivan liian lähellä maantieteellistä todellisuutta ajatellen, mutta valokuvat tekee tepposiaan. Liekö tuo laiva kuvattu Pommerilaisen rannasta?

        Selviäisiköhän tuosta paikka paremmin. Sama nääs on vaikka tuossa sen Pommerin linnaan tolist pualt enemmängii http://but.fi/6r2 Se on Edsolvent (solvent siis tarkoittaa maksu kykyisessä tilassa oleva) joka oli vielä toissavuanna 59 vuatias teinipoika.

        Meil on just nyt hevoismusiikki in eikä mitkään kaljupäisten kiitoradan elviksien lallatukset kuten tepposet.


      • Dr.Whoo

        Jaa, mää luulin häät muutaman vuoden vanhemmaksi viisaista kirjoituksistaan päätellen, mut parahimmat onnittelut vanhenemisen johrosta sitten. Pitäisköhän kiikkustuolia varten keräystä järjestää?


      • Huussinever

        Et sääkään sit kaikkee huamaa. Häähä on viel nii innokas monis asiois et hänehä täytyy olla vielä parhaissa kasvuvoimissans. Sil kyl on siäl pihallans melko hyvä tuali yhrest kuvast päätellen. Näyttää jopa aika hyvin viihtyvän siinä.


      • edson
        Huussinever kirjoitti:

        Selviäisiköhän tuosta paikka paremmin. Sama nääs on vaikka tuossa sen Pommerin linnaan tolist pualt enemmängii http://but.fi/6r2 Se on Edsolvent (solvent siis tarkoittaa maksu kykyisessä tilassa oleva) joka oli vielä toissavuanna 59 vuatias teinipoika.

        Meil on just nyt hevoismusiikki in eikä mitkään kaljupäisten kiitoradan elviksien lallatukset kuten tepposet.

        Kyl mä jotenkin olisin kuvasta tunnistavani oikealta sen tummanruskean rakennuksen ja kuvan oikealla olisi avautunut Tehtaankadun alku ja Wärtsilän portti, jos olisi käytetty kännyn panoraamaa. Ja kameraa liikutettu hieman lisää oikealle. Voiko enää vaikeammin asian ilmaista?

        Joo, olen yhtä ketterä kuin vanha. Tosin maailmansodan ruudinkäry oli jo haihtunu kolme vuotta aiemmin, kun plups.

        Muuten, tänään oli : https://www.youtube.com/watch?v=D45BnsLs4GM


    • Dr.Whoo

      Ja ottiatuota, kenenkäs kuuskymppisistä Edsonni tuolla ylempänä puhelee..

      • edson

        Tyttö nimeltä Päivi, kumppanin sikso, täytti vuosia. No joo. Siskoksia kuunteleekin mielellään, ja heidän kanssa kaveeraa, veljet ovat mitä ovat. Jos sukuu olisivat, niin niitä just, mitä voi kutsuu että sukurasitteita. Mä en enää muista, miksi sen juhlan tänne laitoin, lieneekö syy hyvät tarjotiut särpimet.


    • Huussinever
    • Dr.Whoo

      Röyh, olipas hyviä perunoita. Tilliä reilusti mukana, niin johan maistui. Lisukkeena oli grillissä vain jotain pientä, kuten marinoituja possunfileitä, palviryynäreitä ja halloumia.
      Maissintähkätkään eivät ole grillattuna hassumpia.

    • Huussinever

      Tuosta hammourin kuvasta minulla on sellainen tunne, että se lyllä lähtee.

    • Huussinever

      Suosikkieläimestämme puheenollen niin tässä se Troijan hevonen ihan paikan päältä kuvattuna. Oli varmaan aikoinaan blogissani, jonka jouduin vainoamisen vuoksi poistamaan. http://but.fi/6r5
      Eli palautetaan se tänne. Sen seuraksi on sarja kuvia oikeasta antiikin Troijasta mikä on hiukan Canakkalesta etelääm Turkin mantereen puolella.

    • Huussinever

      Ja yön iloksi tuttua maisemaa naantalilaisille joihin Rymättylä on liitetty. Tässä rantakahvilassa olen perinteellisesti käynyt "iltapäiväkahveilla" Naantalin vierailuillani. Ties kuinka monen vuaren ajaan: http://but.fi/6r6
      Täsä kaffelas on muuten hyviä nunnia. Siellä on joka kerta käydessäni paistanut Naantaalin aurinko

    • Huussinever

      Se on hyvät, ja hyvän tapaiset herrat taas maanantai ja työpäivä jo jonnin aikaa käynnissä.
      Meikäläisten päätyökalu on tällainewn pikku annostelupumppu: http://but.fi/6r7
      Sillä lähtee mukavasti pikku kemikaalilitkut liikkeelle pikkuputkistoissa. Tuollaisella pikku annostelupumpulla tyhjenisi pikku järvikin kohtuuajassa. NBo ei nyt ihan heti, mutta kuitenkin. Eihän tuolla kuvankaan pumpulla liiku kuin jotain 5-600 kuutioo tunnissa. Tosin se jo aika suurella nostokorkeudella,
      Se on puhdistuskemistille vähän kuin hyvin teroitettu Stihlin suurin moottorisaha metsässä.

    • edson

      Annostelupumppu? Siis annostelee veden määrän ja kemikaalien suhteita?Aika karkean näköinen annostelija, mutta hyvä akku näyttää siellä alhaalla olevan.

      Tuota tuota, taitaa vastata enemmänkin pikku harvesteria, joka annostelee risut omaan kasaan ja muut tuotteet omaan kasaan. Tosin siinä pitää vielä olla kaveri joystikin päässä.

      No ni, ny hallitus tulee ostamaan verorahoillamme lisää harvesterin ahnaaseen kitaan lannoitettua ja siis siten nopeasti kasvatettua puuta. Kyl maalaisliitto on, ettenkö sanoisi.

    • edson

      Oonkohan näyttäny jo kuvaa hienosta hiekkarannasta Lohtajalta? Jos, niin huutakaa böö.
      http://bot.fi/2171 Kyl Suomessa löytyy nizzaa ja muuta rivieeraa. Tänään tai huomenna saan kotini kotiin. Sit viimeistelyä ja antaa mennä meininkiä kuukauden päästä. Hitto, viimeistelynkin voi unohtaa, mutta tilattava vielä green gard.

      • edson

        Ja nyt on Vihreä tilattu vihreälle, siis oikein kirjoitettuna greencard ja minun vihreälle nelipyöräkodilleni siis.
        Suomi-Ruotsi-Tanska-Saksa-Ranska-Sveitsi-Itävalta-Tsekki-Puola-Balttia ja Hesa.
        Joo ja tervetuloa uudet mainiot roumingittomat mahollisuudet. Kaikkiaan käytössä 20 Gt kuukaudessa ja soitot ulkomailla sopimuksien mukaan. Kahden puhelimen ja yhden reitittimen avulla ja millä kokonaishinnalla.

        Jossain oli mainos, että valokaapeli nostaa kiinteitön arvoa. Noin minäkin joskus saatoin miettiä, mutta en enää. No joo, minun tapauksessani pikkuplänttimme peltojen hoito ja metsikön siistinä pitäminen on se "luonnollinen" tapa pitää edes jotenkin hommat hanskassa. Ja hanskat käsissä.


    • Huussinever

      Kun tuolla aiemmin postasin kuvan Dr. Whoollekin tutuista Röölänrannan ravintoloita niin pistetäänpä malliksi myös Sumatralaisen Padangin kaupungin rakennustyyliä. http://but.fi/6r8
      Eiväthän ne lopulta paljoakaan eroa rymättyläläisestä rakennus viihteestä. On se kumma, että on pitänyt tuolla Padangissakin hillua. Padangissa on muuten oma ihan tunnetuimpiin kuuluva ruokatyylinsä: Masakan Padang. Siinä safkat on esivalmistettuja ja hyvin säilyviä trooppisessa ilmastossakin. Padagin tyyliin valmistetut paahdetut naudankorvat eivät nyt kovin kaksiselta maistuneet
      Edsonin rtanta oli hiano, mutta böö>!

    • Huussinever

      Tässä Edsonille matkaan mukaan kuva etelä-karjalaisesta hedelmästä Etelä-Saimaasta: http://bot.fi/217s niitä sopii mielessään maistella vaikkapa Slovakiassa

    • edson
    • Huussinever

      Voi "sika", heti pisti paremmaksi kun löysin mielestäni tosi himottavan näköisen marjanivaskan. Noita Edsonin marjoja jo söis kyllä se sikakin. ei voi muuta kun ladata sellaiset marjat, että. http://but.fi/6rb Nuo täys tai jopa hiukan ylikypsinä ovat kyllä sellaista herkkua että pois alta.
      Parasta mitä näin aamulla keksii

    • edson

      Hitto, marjasota APUVA

      Kyl nuo karviaiset ovat hyviä ja niistäkin sai hyvää viiniä vai olikohan mehua tai sitten ei kumpaakaan. Oikeastaan pelkkänä marjana parhaita tai ei oikeastaan, vaan ovat parhaimmillaan marjoina.

      Hitsi. Vuosi sitten ostamani mehulinko joutaa kohta käyttöön, kun alan tehä sekoituksia. Haaveilin jokin aika sitten myös siitä pastörointimasinasta, mutta olkoot. Liian kallista leikkimistä.

    • edson

      Viljelijän laari alkaa kuivua, ehkä.

      Matkailijan kartta taas alkaa kulua.

      No ekat sienet kohta soossiin

    • edson

      Ymmärrän ymmärrän, rakas päiväkirjani. Tuuballa hommia kesäfestareiden hevipuolella. Edes yökyöpeli ei ilmoita , missä viimeksi hevii soitti. No siel rannikol taas on senverra toimintaa et ei yrittäjä ehi laakaseen.

      Mutta rakas päiväkirjani, kerron sinulle hieman eilisestä päivästäni. Ylösnoustuani, niinku huomasit eilen, ekat sienisoosit kannattelivat hevihommiin. Koko perunamaa ansaitsee nyt rauhan aina syyskuulle saakka. Nähtävästi sinne loppupuolelle, jollei lokakuullekin.

      Hytysii ol mut ei välii ja paamoi kans. Niist vähä enempi välii.

      Sisälämpö pysynnä sopivana, ulkolämmöist ei niin välii. Viime yönä klo 02:28 satanut paikallisesti lunta : http://bot.fi/21am mutta oli jo aamuksi sulanut.

      Palaan huomenna taas, sillä ilta varmaan menee päivän koitoksista uupuneena ja siis riippuu koitoksista, niiden henkisistä ja ruumiillisista hevifiiliksistä.

    • Huussinever

      Kadottu ei olla, mutta kesälomalla ja vain kännykkäyhteyksissä. En tykkää kännykästä. Viikonvaihteen jälkeen taas asemalla.

    • edson

      Tiedote

      Skidi Festarit Kalliossa lauantaina. Jätskiä, muita herkkuja, vatsastapuhelua, painonnostoa ja muuta tekemistä lapsille eli sitä ja tätä ja aikuisille kans, Party Time Excellent Lieminen, teknoo kyl, muttei hevii, lastenlauluja kuultuja ja kuulemattomia ... http://bot.fi/21c2 Ja mikä parasta, mainiolla paikalla, Pitkänsillan oikealla puolen.

    • Whereiswhoo

      Ote ulkomaan lehdistöstä
      Business
      Doctor Whoo Lived To 105 And Studied Longevity Credited His Own To Working
      Ann Brenoff, HuffPost 43 minutes ago

    • edson

      Rakas päiväkirjani; hieno aamu ja päivä ja alkuilta. Ansaittu kylkiasento.

      Vaikka ei hitto, kyl se on niin, ettei kylkiasentoo tartte ansaita enää. Kohta Ouninpohjaan, digitaalisesti.

      Ja matka tilattu. Jos ois kakskytsenttii asunnon korkeus pienempi, niin lätäkön ylitys ois maksannu alle 50 ekuu kahdelta. Nyt 99 hytti. Ja se ei olisi haitannut sisäkorkeutta tippaakaan sen korkeuden lasku. No otetaan takasin menetetty summa ja vilkutetaan pari kertaa caravaanareiden stellplätzien kohilla ja ajetaan ohi ja sama takaisin tullessa. Tosin silloin olen jo rohkaistunut ja ajelemme läpi Puolan ja Balttian. Puolassa tähtään Laki ja oikeus ihmisten varpaille silviisiin siististi

    • edson

      Rakas päiväkirja, jatkukoon päivä yhtä aurinkoisena kuin on alkanutkin, kiitos.

      Aamutuimaan testasin : http://bot.fi/21e7 ja arvostetuksi siantuntijaksi totesivat. "Sinulla on enemmän tietoa kuin tiedemiehellä! Sen lisäksi että loiskit kaikissa aineissa, ..." , joten alinkin pitää nyt olla tarkkana niiden kemiallisten kaavojen esittelyissään.

      Ja mitä sitten tuleen "maailman parhaaseen rallikansaan", niin kyl sitä on nyt pakokaasua selostaja imenyt yli kotitarpeen. Susijengin fanit ovat nimittäin maailman parasta

    • Huussinever

      Lomalta palannut "asiantuntija"
      "Arvaammeko koulutustasosi?
      Sinä olet arvostettu asiantuntija!

      Sinulla on enemmän tietoa kuin tiedemiehellä! Sen lisäksi että loistat kaikissa aineissa, olet niissä myös todellinen asiantuntija! Jaa tämä testi niin saat tietää, pääsevätkö kaverisi samalle koulutustasolle!"

    • Huussinever

      Edsolvent!
      Jos vaikka tuli tuosta testistä arvio arvostetuksi asiantuntijaksi, niin kannattaa muistaa lausunnossa lilluessaan, että siinä ei ollut ensimmäistäkään älyä tai päättelykykyä vaativaa kysymystä. Ainoastaan lehtiotsikoita ja yleisen elämän muistamamista.
      Tuosta testistä olisi Dr. Whookin vetänyt heti täydet pinnat

    • Huussinever

      Ennenkuin F1 alkaa niin pitääpä tarkennukseksi kysäistä kiinteistöneuvos Edsonilta, että kuinkas pitkä lomamatka on suunnitteilla eli tiedämme suurinpiirtein kuinka kauan kärsimme kirjoittajapulaa?

    • edson

      Nääs ku olemme siirtyneet kirjekyyhkystä ja painetusta sanasta ja lennättimistä langattomasti lentäviin sanoihin, niin viitseliäisyydestä kiinni tuo kirjoittaminen. Fiiliksistä taas kiinni tuo matkanteko, mutta kyllä jos kaikki menee nappiin niin kolme viikkoa ainakin matkalla ollaan ja pysähdellään enempi kuin aiemmin. Kun olis ollu vielä mahollisuudet sähköpolkupyöriin, mutta sato ollut niin niukka ettei ees tippunu tukiaisii.

    • edson
      • Huussinever

        Minäkin taidan lähteä ajelemaan lisää kun tuo näyttää maistuvan, eikä ole buukattuja velvotteita ennen 24 elokuuta. Nythän vasta alkoi keskieuroopan lomakuukausi.
        Sitähän voisi mennä vaikka taas hakemaan lisää wiinaa hyllynkoristeeksi, kun ei sitä oikein tule hörpittyäkään. Yhden rommipullon ja yhden wotkapullon käytin sensijaan tanskalaiseen hedelmätotiin eli säilöin hetelmiä ja marjoja sekä rommiin, että wotkoon suurella sokerilisällä. Niistäökin hyllynkoristeita. Tosin eilen lahjoitin litran vetoisen hedelmäpommin polakin votkaan laitettuna Naantalin muarille.


    • Huussinever

      Tousta jälkimmäisestä kuvauppista voisi herätä itse Whookin askeltamaan. Siinähän oli häne3n suurherkkuaam. keltatatteja ;)

    • edson

      Rakas päiväkirja, talvi lähestyy, jippii. Ylenmäärätön vihreys korvautuu monivärisenä loskana.
      Jahas, olen huomaavinani pommien käsittelyn alkeita. Polakkien pommi, missä rommi? Suomalainen pommi taas lentää helposti naapurin kengille suutariksi.
      Olen myös huolissani Whoosta. Onko hän todella vain kyllästynyt seuraamme vai painavatko työt harteita? Vai liekö lähtenyt johonkin kauas? Vastata ei tartte, mutta vastausta ootellaan kuiteski.

    • Huussinever

      Löytyykö siihen päiväkirjaan sivuja sitten kun johtaja itse on ulkomailla diesel homensa kanssa imemässä vaikutteita itä blokin hienoista nykymaisemista ja innovoimassa niitä uusiksi toiminnoiksi tyäällä hiukan kangeassaa härmässä.

      Dr, Whoo ilmaantuu sitten kun ilmaantuu. Syitä hetkittäiseen tai pysyväänkin poissaoloon riittää ja useimmin ne ovat luonnollisia. Ei edes koskaaan saa unohtaa, että kun on täyttänyt 60 on kuudenkympin ja kuoleman välissä.

      Taidankin hilpasta liikenteeseen. Siellä se "kuolema" ei ainakaan etäänny.
      Mikä voittaisi autolla ajelun paitsi diesel autolla ajelu! :)))

    • edson

      Rakas päiväkirja. En sinua unohda matkoillakaan. Ja mitä kuviin tulee, niin Mörrumista pakko lähettää.

      Sassnitz on ensimmäinen paikkakunta, mihin Saksassa yleensäkään olemme astuneet, tulemme astuneeksi siis. Jos luoja suo siis. Kahta laivayhtiötä käyttäen. Ensin Finnlines, sitten Stena Line

      Mielenkiintoisen näköinen kitarisaniemeke tuo Sassnitz ja tutkailemme itäistä Saksaa etelään mennessämme. Vasta Dresdenin jälkeen sujahdamme läntisen Saksan puolelle. Aika iso läntti on tuo Itä-Saksa ollut.

    • Huussinever

      No huwa, että on uutisia tiedossa. Sassnitz itse on ihan kuin Utahin aavikoilta. Ei siis mittään muuta kuin äkkiä ohi. Ite menin sinne kerran lautalla Liettuan Klaipedasta ja lähtiessä oli hirmumyrsky eli kunnolla kiikuttikin. Siksi jäi mieleen.
      Siitä etelään aina Dresdeniin onkin tasaista ja kivaa ajeltavaaa. Dresdenistä taas ajelin joitain kertoja silloisen Kekkoslovakian puolelle. Ne olivat aikoja ne. Asuinkin Hampurissa niihin aikoihin. Puhuin saksaa ja söin sianpotkaa (Schweinehaxe ja eisbein) Alas kunnon tujauksella kornia mikä hoiti kolesterolit kuten edelleenkin hoitaa saksalaisille.
      Kas kummaa, että satuin olemaan koneella tällaiseen aikaan, milloin kaikki rehelliset kansalaiset nukkuu! ;)

      • edson

        Poitsu kävi just viikonloppuna Kekkoslovakiassa ja kehui ja kehui ja taas kehui maisemia ja Prahaa. No ei sitä yhtenä viikonloppuna kaikkee näe, mutta fiiliksen varmaan saa. Sanoi
        poika puhelimessa eilen mulle, että katselepa matkatesssa itäistä Saksaa ja huomaankos sitten eroa kun siirtyy länteen.

        No maisemat toki ovat kiinnostavia, mutta yhtä kiinnostavaa on kokea mahdollisesti Saksan jäykkyyksiä ja vanhanaikaisuutta esimerkiksi käteisen rahan "palvonnassa" ja kuulemma joskus myös erittäin huonoa palvelua saattaapi saada jne. Ja hitto, kehotetaan vielä tipin antamiseen ihan noin niiku tavan vuoksi heh heh.


      • Huussinever

        Ei Saksassa mitään kummempaa tippiä koskaan ole tarvinnut jättää. Jos käteisellä maksaa, mikä on Saksassa ihan yleistä, niin loppusumman pyöristyskolikot voi jättää. Tämä siis normaaleissa päiväruokaloissa. Jos menee illalla oikeaan ravintolaan, niin sitten voi harkita hiukan enemmän jättämistä jos on hyvällä tuulella.
        Praha on todella hieno paikka. Siihen aikaan kun minä siellä kävin oli vielä yleistä majoittua perheisiin. Minäkin kerran majoituin erään perheen yläkertaaan tyttöystävän kanssa ja havaitsimme talon isoäidin ja isoisän siirretyn siksi ajaksi yläkerrasta hiilikellariin.


      • edson
        Huussinever kirjoitti:

        Ei Saksassa mitään kummempaa tippiä koskaan ole tarvinnut jättää. Jos käteisellä maksaa, mikä on Saksassa ihan yleistä, niin loppusumman pyöristyskolikot voi jättää. Tämä siis normaaleissa päiväruokaloissa. Jos menee illalla oikeaan ravintolaan, niin sitten voi harkita hiukan enemmän jättämistä jos on hyvällä tuulella.
        Praha on todella hieno paikka. Siihen aikaan kun minä siellä kävin oli vielä yleistä majoittua perheisiin. Minäkin kerran majoituin erään perheen yläkertaaan tyttöystävän kanssa ja havaitsimme talon isoäidin ja isoisän siirretyn siksi ajaksi yläkerrasta hiilikellariin.

        No tuo perhemajoitus kyllä ... kuinka mustina tulivat isovanhemmat kättelemään, kun jatkoitte matkaanne, huomasitko?

        Tuo Tsekki kaikenkaikkiaan kiinnostaa. Veikkaan, että paluumatkamme kesto pitenee ja pitenee. Pakko se on haistaa balttialaistakin ilmanalaa.


      • Huussinever

        Sen havaitsimme siten, että kun olimme menossa porstuasta kaupungille niin kellarin ovesta tirkisteli todella isovanhempien ikäinen pariskunta ja kyllä ihan oikeasti olivat hiilen koristelemia.
        Silloin tajusimme että siellähän me asustimme isovanhempien asunnossa ja he olivat hiilileirissä. Oli Kekkoslovakiassakin silloin juuri sosialismin kaatumisen jälkeen pulaa saksanmarkoita ja uhrauksia tehtiin vähienkin saamiseksi, Muitaaksaeni maksoimme silloin 2o Deutsche mark per yö eli nykyiset 10 euroa.
        Ehdottomasti suosittelen suurella kokemuksella paluuta Puolan ja Baltian kautta.


    • edson

      Aikani kuluksi käväisin Utahin aavikolla fiilistelemässä. Sinne, kun pääsee ajelemaan google mapsin avulla. Toisaalta näyttää tuo Sassnitz tarjoavan läpiajollaan Saksan turistisaarta ja vihreää nationalparkkiakin.

      Rakas päiväkirjani. Lepää hetki, sillä häippäsen ulos

    • edson

      Huomenta päiväkirjani.

      Onko jo syksy? On niin pimeää. Hieman auttoi, kun raotti verhoa. Ja samalla tuli tuttu ja turvallinen olo että ei sää petä. Se on just sellanen ku miltä näyttää.

      Jahas, sitten Hattelmalantielle. Tutkituttamaan vinkuääntä.

    • Huussinever

      Onhan tuo hiukan sateista. Kuuntelin sen alkua yöllä. Alkoi jopa ennustettua aikaisemmin.
      Mutta sadehan on vaan hyväksi kesällä. Siitä tykkäävät voimayhtiöt ja kalat. Tosin niinkuin on aina todettu maailmassa ei vesi yhtä'än vähene ja sitä on enemmän kuin tarpeeksi. Se vaan vaihtaa ajoittain alastulopaikkaansa ja aiheuttaa siten paikallisia säätötarpeita tai pahimmoillaan muuttotarpeita jos ei ole paikalla varaa hoitaa tarvittavaa ruokaveden tuotantoa meristä tai puolisuolaisista pohjavesistä eli akvifereistä joita on runsaasti kuivillakin alueilla.
      Metsäkin vettä tarvitsee. Ei sen kasvu ainakaan vähene jos vettä tulee. Tosin kuivemmin kasvaneesta puusta tulee lujempaa. Siis boreaalisesta puusta. Tropiikissahan vettä tulee ja ajoittain rajusti mutta sen kovapuissa on hiilta 2-3 kertaa enemmän kuin boreaalisessa puussa
      Aarinko jo pilkistelee. Ehkä on aika päivittäisille retkille. Elokuu on vapaa sellaiseen. Kaikki hommat näyttävät kaatuvan syyskuulle.

    • edson

      Ihmeen kauniita perunapeltoja näin . Millähän ne pitävät ne varret sadekesänä niin vehreenä, ei kellertäviksi menneitä lehtiä, niin kauniina, niin terveen näköisinä? Korrenvahvistajaa ja homeenestoa ja rutontorjujaa ja ties mitä muuta. Tai sit ammattiviljelijän perunoille on opetettu, että vaikka sataa, niin sademäärä on vakio että älkää perunat valittako vaoissanne.

      Ja metsä se tykkää kans sateesta. Metsänhoitaja hoitaa vaan lisää typpeä, niin saadaan sellasta puuta, että kämmen vasarana menee naula lautaan kanta edellä.

      No jo vain on taas niiiin positiivinen olo että. Ja se senkun vaan nousee, ku koht piakkoin alkaa yleisurheiluakin. Mikä on köllötellessä.

      • Huussinever

        "Ja metsä se tykkää kans sateesta. Metsänhoitaja hoitaa vaan lisää typpeä, niin saadaan sellasta puuta, että kämmen vasarana menee naula lautaan kanta edellä."

        Elä vaan vahingossakaan tuota paljasta kepulle tai mtk'lle. Nekun uskoo, että meikäläisellä metsänhoidolla tulee maailman parasta ja nopeimmin kasvavaa puuta. Ainakin saavat aikaan huikeita kasvutilastoja kun eivät muista että heidän uuspuusta on suurin osa ku(u)sta (typpeä ja vettä siis)


    • Huussinever

      Hello artisan Edsol,
      Muusikko latasi itselleen yökatsottavaksi uusimman Alienin
      Minä lataan sinulle ensi yön painajaisiin tämän suositun herrasmiehen kuvan
      http://gph.is/1SP3DoE
      En takaa, että tuo linkki toimii, mutta jos toimii niin kyllä siitä painajaisen saa

    • Huussinever
    • edson

      Rakas päiväkirjani. Eilen, maailman ylikulutuspäivänä käytin luottokorttia ja kun luottoa löytyy, niin ... äsh.

      No Ali alias Huussi toi meille sitten sen alikulutusvaihtoehdon eli heinäsirkan. Haluaisin syöttää ensin koko kepulijoukolle eli siltarummuttajille ne heinäsirkat, että oppisivat olla käymättä tekosyillä verokukkaroilla. No arvata saattaa sitten, ketä syöttäisin kepulaisten jälkeen. Helpotan jos joku haluaa arvata. Tilannehan on siinä mielessä arvaajallekin selkeää, sillä siniset ja perseet olisi jo lastatut kumiveneisiin ja pitkällä menomatkallaan aavalla merellä.

    • edson

      https://yle.fi/uutiset/3-9753255

      Kyl noi joutuu muutenkin oleen tarkkana. Varsinkin jätevesiensä kanssa, sillä kaikki ne muka olemattomat jätteensä ja niiden kuljetukset jo syövät perusinfraa. Ja muka kantovesi, ei helekutti, ei ne jaksa ees kantaa vettä. Saati sitten vielä sekin, että ovat itekin jätettä.

      Jumal'auta, ku lämpö nousis kunnolla, ni ei lentokoneet nousis. Ja sit jos nousis, niin äkkiä vaan jäitä yläilmoissa joka turbiiniin, niin laskiskin.

      Ja päivän päiväkirjaan, että kiitti, kun oot auki ja voin sulle keltaista herkkua kirjauttaa taas koht.

    • edson

      Rakas päiväkirja. Odottele nyt vielä hieman kirjauksia keltaisesta herkusta. Pliis, sillä oli pakko kopioidan wikipediasta omaksi iloksi ja toivottavasti ei kenenkään harmiksi ...
      http://bot.fi/21jp siis suunnitteilla 25 % vuonna 2030 ja avot, jos nyt sitten ajaessa hieman saataisiin hinkaus/hankaus/...sähköä talteen akustoon vaikka 100 km ajetun kilsan verran niin avot..http://bot.fi/21jq No taulukkoa katsellessa minulla kyllä riittää puolueelleni kysymyksiä monenlaisia ... Ajakoot puoluetoverini sähkömotorisoiduilla potkulaudoillaan paikallisesti vaikka suohon perskeletto ja lentokoneillaan sitten hilseitään raapimaan aurinkoon. http://bot.fi/21jr ja joka trafin laskuun laitan nykyään että haistakaa v***u, kapina elää, ja tämän viimeisen kuvan johdosta myös lähetän Bernerille aloitetekstin : "Äkkiä biodieselille rikkivero muualle kuin konekäyttöön (hih hih ja hih) ja lämmitykseen (ja nauru maittaa ja jatkuu)." Eli siis minunkin nelipyöräkodilleni sellainen äkkii. Horiop kusipäät suomalaiset päättäjät. Kapina vasta sytyslangan sytyttämistä vaille valmis, mutta elää ja voi hyvin.

    • Huussinever

      Edson onkin tainnut nähdä painajaisia viime yönä. Sen verran lentää rikkiä Bernerille :)
      Dieselkone on ihan hyvä polttomoottoriversio. Tehokkaampi monessa mielessä kuin bensaversio. Tosiasia on tietenkin että jos sitä käytetään millä tahansa dieselversiolla, fossiilidieselilä tai biodieselillä niin nokea pöllyttää. Senhän näkee joka hetki tuolla maanteillä dieselvehkeiden kiihdyttäessä. Rahtivehkeistä taas varsinaisia pilviä jo mäkeen joudutaan tai vastaavaan tehoa riettaasti vaativaan tilaan.
      Dieselkoneet pitäisikin muuttaa toimimaan kaasuilla kuten metaaneilla tai jopa ns. Autogazilla eli propaaniseoksilla. niitä riittäisi loputtomiin ja niitä käyttämällä koko dieselin pienhiukkasongelma poistuisi ilman ureaa tms keinotekoista teknologiaa.
      Jostain syystä päättäjät ja heidän mukanaan käyttäjät vastustelevat tai hidastelevat ilmiselvän ja täysin toteuttamismahdollisen vaihtoehdon kanssa.
      Tuon voi selittää ainoastaan fossiilidieselin tuottajien vahva lobbausvoima sekä biodieseljuissien Suomessa suhteeton voima ja halu käyttää metsät pakokaasuina ilmaan ja muuttaa koko maa tundraksi vaikkei siihen ole vähäisintäkään tarvetta kuten ei dieselkoneiden poistamisellekaan jos oikeaa polttoainetta otettaisiin käyttöön.
      Sitä otetaan kuitenkin vasta kun fossiilidiesel käy liian harvinaiseksi ja kalliiksi ja metsät on tuhottu "biopolttoaineeseen". Esimerkiksi nykyisin entinen Etanolikin on muutettu bioetanoliksi mitä se aina on ollut. Sellunkeitto taas biotuotetehtaan biotuotteeksi. Silmitöntä ihmisten manipulointi ja huijausta minkä osaksi en suostu

      • edson

        "Tuon voi selittää ainoastaan fossiilidieselin tuottajien vahva lobbausvoima sekä biodieseljuissien Suomessa suhteeton voima"

        Kaasua kaasua sanoi jo komisaario. Kyl toi on mitä kirjoitit ihan ymmärrettävää. Mutta minä en enää ehdi (enkä kyllä välitäkään) tulevaisuuksien juniin ja varsinkaan maksamaan vielä enemmän jostain kaasukehitelmästä tähän nelipyöräkotiin. Mikseivät valmista koteja kaasukäyttöisiksi, siat. Kylhän ne valmistaa noita perustuksia kaipaaviakin kaasukäyttöisiksi. Nestekaasu tietty lämmittää ruokamme ja pesuvetemme, mutta siihen se jää ja auta armiasta sitä, joka yrittää pysäyttää kotiani kun siellä nukuskelen. Tai ajan. Jos taas ajaessa nukun, niin sit saa pysäyttää.

        Rakas päiväkirjani, ole hyvä ja nauti : http://bot.fi/21ka sillä tuolla ulkona tänäänkin http://bot.fi/21kb vähän väliä


    • Huussinever

      Kun Edsol luet säännöllisesti YLE uutisia niin tässä päivän uutinen ja uneksittavaa ensi yäksi:
      "Vattumato ulostaa marjaan ja muuttaa makua – villivadelman virukset uhkaavat myös puutarhavattua"

      • edson

        Joo, luin. Ei mitään mainintaa siitä, että kun syö vadelman matoineen, niin siinäpä päivän rautaisannos vitamiineja, hivenaineita ja proteiinia. Ja kun muistaa pestä hampaat syönnin jälkeen, niin hedelmäsokerikaan ei sen paremmin kuin madon ulostekaan jää hampaanrakoon. Loput hoitaa suolistobakteerit ja kiittävät, että taas saivat hommia.


    • edson

      Rakas päiväkirjani, olen kiinni hetken asuntoilmoitusmarkkinoilla.

      Varsin avartavaa katsella mahdollisia asuntoja vanhimmalle pojalleni ja hänen perheelleen, sillä he ovat kyllästyneet Kallion muuttuneeseen ilmapiiriin. No aika laaja se "Kallion ilmapiiri", mutta ei se kiva ole katsella ihmiskauppaa A Kivenkadulla, ainakaan lapsen, vaikka hän sitä ei vielä ymmärräkään. Hitto, etsin facesta oivan kirjoituksen tästä "hengestä". Se olisi pitänyt jo taltioida, silloin kun se ilmestyä. Siinä kirjoittaja ilmensi myös hyvää kuvakieltä, ihan oli kynäilijän tekstiä aidosta tilanteesta. Nyt etsimään, rakas päiväkirjani

      • edson

    • edson

      Mutta vielä maukkaampaa http://bot.fi/21lk metsästäjien mukaan. Joidenkin mielestä paraasta päästä nelijalkaisista metsässä liikkujista, siis lautasella.

    • Huussinever
    • edson

      MM- kisoja odotellessa heitin pitkästä aikaa tubeen videon. Kun viitsisi, niin ottaisi selvää kukasta ja niitä on aika määrä pihan ympäristössä Ja kun viitsisi, niin tekisi pesiä talvea varten näille pölyttäjille https://www.youtube.com/watch?v=j-06E7s90ZM
      Vai lumisade se puutelistalla? Kyl on kesä, muuta ei oikein viitsi sanoa. Ei ihme, että lomalta palanneet tilaavat jo talveksi matkat lämpimään.

      • edson

        Ketokaunokki


      • Huussinever

        Tarkoititko Ketokaunokilla tuota mehiläiskukkaa.
        Eihän se voi mikään kaunokki olla. Sehän on ilmiselvä Farbdistel jonka nimen tiedän varmuudella vain saksaksi. Veikkaisin sen olevan suomeksi väriohdake. Se on keskieuroopassa ja Aasiassa melko yleinen öljykasvi ja sen öljy, disteööl saksaksi on erittäin monityydyttämätöntä, kaikkein monityydyttömintä kaikista kasviöljyistä. Sillä lähtee hilseet päästä paremmin kuin millään. Vielä jos siihen sotkee hiukan propyleeniglykolia niin se hoitaa päästä pois kaikki hiuspohjan haitat ihan hiusjuurta myöten.
        Meillä sitä ei öljytuotantoon viljellä kun meillä jostain käsittämättömästä syystä on päädytty rypsiöljyyn mikä ei oikein sovi tänne viljeltäväksi ja jonka myrkytykset neonikotinoideilla tappavat mehiläiset ja itse öljykin on vasta käsittelyn jälkeen niukin naukin muuksi kuin teräketjuöljyksi kelpaavaa.


      • edson

        Pistäs kirjoittaen googlen kuvahakuun tämä ketokaunokki, niin ... Muistuttaa pelto-ohdaketta, mutta lehdet erilaiset. Samoin kukkahuiskilo, siis ei virallinen nimi tuo huiskilo.

        Minulla on tämänkin kasvin kanssa tutkiminen. Samoin perhoset ? mitä ovat nimeltään...http://bot.fi/21mf

        Joo joo ja MO Farah on the best.


      • edson
        edson kirjoitti:

        Pistäs kirjoittaen googlen kuvahakuun tämä ketokaunokki, niin ... Muistuttaa pelto-ohdaketta, mutta lehdet erilaiset. Samoin kukkahuiskilo, siis ei virallinen nimi tuo huiskilo.

        Minulla on tämänkin kasvin kanssa tutkiminen. Samoin perhoset ? mitä ovat nimeltään...http://bot.fi/21mf

        Joo joo ja MO Farah on the best.

        Vielä vähän ...http://www.suomen-perhoset.fi/ ... mainio sivusto, mutta kyllä on vaikea tunnistaa siitä huolimatta.
        Nyt selailemaan paksua kasvikirjaa


    • Huussinever

      Olipa kova kymppi eilen Londonissa. Eivät vieläkään Farrahia voittaneet. Saa nähdä kykeneekö Bolt jatkamaan voittoputkeaan vielä viimeisen kerran. Ainakin näytti ekassa juoksussa siltä että jäi kiristämisen varaa.
      Hyvä että taas tuli yhdet kisat niin on ihan turhaa katsomista ja aika kuluu niin ettei tarvitse Trumppia seurata koko ajan suorana.

    • Huussinever

      Katselin nyt kun uhreilulta ehdin sitä ketokaunokki juttua ja toden totta minun distelini eli viljely ohdake on toinen kasvi vaikka on auenneelta kukaltaan ihan samanlainen. Pitää katsella koko juttua niin erot kyllä tulevat esiin.
      Ilmeisesti olen sitten pitänyt ketokaunokkia ohdakkeena koko ikäni. Hyvä että korjaantui ennen kuin itse alka horsmaa kasvamaan.

      ps. onko meidän jo alettava huolestumaan dr. whoosta, kun katoaminen on jatkunut jo yli yhden lomaviikon?

      • edson

        Mulla on jokavuotinen tauti pyrkiä kuvaamaan joitain kasveja ja muka opetella niiden tunnistamista. No aina talvella unohdan, mitä edellisenä kesänä olin muka tunnistanut. Samaa juttua oli nuoruudesssa, lintujen tunnistaminen.

        Kyl nyt on 1. joko kyllästyminen 2. työ tai 3. jokin muu mikä on doctoria pidätellyt täällä käymässä. Toisaalta muistan (jos muisti nyt pelaa) ent. helsingin sanomalaisena, että Kustaa oli aika ajoin kauankin pois keskusteluista.

        Kohta taas nähdään, onko Boltista Farahiksi. Veikkaan, ettei, mutta siitä huolimatta jää historiaan kaikkien aikojen pikapinkojana.


      • edson
        edson kirjoitti:

        Mulla on jokavuotinen tauti pyrkiä kuvaamaan joitain kasveja ja muka opetella niiden tunnistamista. No aina talvella unohdan, mitä edellisenä kesänä olin muka tunnistanut. Samaa juttua oli nuoruudesssa, lintujen tunnistaminen.

        Kyl nyt on 1. joko kyllästyminen 2. työ tai 3. jokin muu mikä on doctoria pidätellyt täällä käymässä. Toisaalta muistan (jos muisti nyt pelaa) ent. helsingin sanomalaisena, että Kustaa oli aika ajoin kauankin pois keskusteluista.

        Kohta taas nähdään, onko Boltista Farahiksi. Veikkaan, ettei, mutta siitä huolimatta jää historiaan kaikkien aikojen pikapinkojana.

        Hitto, piti vielä http://bot.fi/21mp lisätä tämä. Perhonen on hakusessa, peukalon kynnen kokoinen ja samassa kuvassa näkyy kaksi muutakin elukkaa.


    • Huussinever

      Perhosista en myöskään ole selvillä, mutta aikoinaan oppikouluaikoina kyllä osasin Otavan värikuvakasvion kannesta kanteen ulkoa. Silloin kasvit kiinnostivat ja maantieto.
      Kohta näemme kykeneekö Bolt vielä niistämään nuorempien nenät. Veikkaan että kyllä. Tosin en oikeasti veikkaa enkä lottoa. Suomalaisten hyppääjien pärjäämisestä on kuitenkin veikkaukseni osunut kohdalleen 100% tähän asti

      Veikkaan myös että tuo kalevin viesti tuosta katoaa! ;)

    • edson

      Mikä ettei ... siis Gatlin. Onneksi kait muillakin kuin suomalaisilla selostajilla oli myötämielinen ote voittajaan eli kaikki eivät ole kuten katsomon buuaajat. Jos koko buuauksen taustalla oli aikoinaan tapahtuneet dopingkäryt, niin. Sellast se sitten on, mutta sääliksi kävi.
      Tänään vielä sataa eli koko päivän voi antautua sisä"hommiin". Voisi sitä muutenkin, eli ei syytetä sadetta.

    • edson

      Onhan se täälläkin kirjoitettava, että eilen tuli hetken vettä kaatamalla. Pieni tauko ja taas hetki kaatamalla. No ei tässä mitään muuta kuin, että veikkasin sademittariin kertyneen aivan varmaan yli kakskytmillii.

      Aamulla totesin, että kakstoistmillii oli tullut. No mielessä oli yksi vuosi ja yksi kova sade ja mielikuvaan oli jäänyt, että hetken sade sekin oli ollut. Silloin vajaan vuorokauden sademäärä oli ollut ennätys täällä ollessamme. Yli 70 milliä.

      Kyllä mielikuvat ja muistot pettävät ns. hetkistä.

    • Huussinevö

      Eipä kannata meikäläisen veikkaajaksi enää ryhtyä. Ei voittanut Boltti eikä ole edes tuo "kalevin" tarjous kadonnut tavanomaiseen tapaan.
      Ainoa minkä veikkasin oikein oli auringon paisto Rymättylässä käydessäni.
      Nyt6 veikkaan, että Lipsanen jää komiloikan finaalista ulos tuloksella 16.89

    • Huussinevö

      Kun meillä ei ole vedestä pulaa, eikä tänäänkään ole ollut niin tilanteeseen sopii vastapainoksi tällainen kuivahko kuva: http://but.fi/6ru
      Eller hyr?

      • edson

        Toi oli hyvä kuva. Meillä on myös veden lisäksi runsaasti kalliota, mistä lohkaista kiviä. Ja peltoja, missä pienempiä kiviä riittää. Ja näistä kivistä tulee heti mieleen hienot irlantilaiset, skotlantilaiset kiviaidat. No tietysti muuallakin niitä, lähin edesmenneen appiukon pihalla.

        Samalla tässä aamutuimaan, että kyl sitä tää ihminen puutuu katsomaan noita kisoja. Joka lähtö ja jopa molemmat maratonit. Plus kenttälajit päälle.

        Mitähän veikkais? Vähän sama fiilis tuon kolmiloikan kanssa. Jos nyt kuitenkin veikkais, että tänään täällä ei sada.


    • edson

      Selailin eilen urheilun lomassa kasvi, - ja perhossivuja ja sain "tuloksia". http://bot.fi/21oe ja ne pari perhosta, joiden nimiä olen metsästänyt, kuuluvat sinisiipisiin. Helpoin tunnistettava oli tämä http://bot.fi/21of
      Saatan innostua ja ottaa matkalle hyönteisten tainnuttamisainetta ja "kaatuneet" sitten purkkiin. Kaveri paikkakunnalla pitää kirppu ja näyttelytoria ja on koko elämänsä ollut kiinnostunut hyönteisistä.
      Täytyypä hankkia puhelimeen kuvia varten muistikortti. Melko hyviä kuvia meinaan saa tällä Experialla ja nytkin olisi muistikortilla juuri näitä ötökkäkuvia, mitä voisi sitten näyttää.

    • Huussinevö

      Kun sinulta tulee perhosia niin minä olen puolestani kuvannut suurempia eläimiä, joista luonnollisista syistä kemaleita eniten, mutta löytyy sannasta muitakin elukoita:http://but.fi/6pb
      Näistä on myös erinäisiä kuvia. Samoin jopa "naudoista" hiekassa ja risuja syömässä

      • edson

        Tuo aasi on polleista lempparini. Työjuhta oikein. Eikä taida tarvita kengityksiäkään? Edesmennyt naapuri kyseli silloin tällöin, että koskas se aasi tulee hankittua. No olin hehkuttanut eläimen puolesta niin monta kertaa, samoin kuin vuohia ja lampaita haaveillut pihapiiriin.
        Vain kuvina ja mielenkuvina niitä ruokin. Ei koiraa sen paremmin kuin mitään muutakaan elukkaa enää, kiitos.


    • edson

      Hitto, ny vast tuli mieleen yksi vedonlyönti ilman eurosijoituksia. No eilinen Vermon kuninkuus ja pitkän matkan voittaja ja sen mukaan myös kuninkuus : Köppinen.
      Hevosista mitään tietämättömänä kuuntelin ja katselin lauantain ekaa päivää ja mieleen jäi : älkää unohtako Köppistä. Se riitti ja kuulemani tieto siitä, että Köppisen paras matka on se 3100 metriä.
      Luotan meinaan kenoon. Sain sentään 2 ekua lauantaina, jos taas olisin heposista vetoo lyönyt, niin .. mieluummin sitten euro vaikka miesten MM- kisojen 200 metrin juoksuun tai 5000 metrille.

    • Huussinevö

      Tässä päivän elukkakokoelmaan kivinen elukka Katmandusta Nepalista. Esittänee paikallista pyhää "makakia" joille on Katmandussa oma temppelivuorikin, Monkey mountain, jossa myös vierailin http://but.fi/6rw
      Katselin pikaiseti kuvia niin heti löytyy kuvia kaloistakin, fågeleista, sonneista, kemaleista, aaseista, vuohista, koirista, kissoista, kukista, puista, mutta ei ensimmäistäkään perhosta vaikka muita ötököitä kuten koppakuoriaisia ja jättikärpäsiä borneolta löytyy kuvista.

    • Huussinevö

      Tässä todiste miten vähästä nautakin elää ja missä oloissa: http://but.fi/6pd
      Eivät varmaan meikäjussit edes käsitä!

    • Huusinevö

      Ja siitä vielä arabialaisia säiliö elukoita malliksi Hisn al Dhaban risteyksestä. Dhaba eli Dibba on siellä yksi harvoja luonnon vesilähde alueita. Tosin nuo ovat niitä joihin Ali-Baban 40 roistoa kätkeytyivät eli matkivat oliiviöljyruukkuja: http://but.fi/6rx
      Edellenkin no butterflies, only butter and it also only at waist!

    • Huussinevö

      Yhdessä veikkauksessa olen ollut oikeassa. Se veikkaus oli, että yksikään suomalainen hyppääjä ei pääse finaaliin ja että ainoa naispuolinen korkeushyppääjä ei pääse edes aloitus korkeutta jos sellaiseksi niinkin alhainen aloituskorkeus kuin 185 järjestäjien toimesta määrätään.
      Kyllä ainoa mahdollinen finaalipaikka tulee taas keihäänheitosta. Sekään ei ole kansainvälisen tason selkeästi noustua, kirkossa kuulutettua.
      Kiva on kuitenkin katsoa kisoja töllöttimestä sillä näkee urheilun aitoja huippuja todellisessa kilpailussa. Kuten illan naisten kolmiloikka missä valiot ja luonnolliset loikkijat todella kilpailivat toisiaan vastaan ja venyivät tilanteessa. Sama kun katsoo vaikka futista televisiosta niin se on ihan urheilun näköistä. Esimerkiksi nyt naisten EM skaboissa taso oli paljon korkeampi kuin huuhkajien mies maajoukkueen missään matsissa. Sellaista on kiva katella. Yöllä tulee myös sitä US Major liigan sarjaa ja sielläkin pelataan oikeaa futista. Ei ole meillä Arantesejä muualla kuin katsomossa :)))))

      • edson

        "Kyllä ainoa mahdollinen finaalipaikka tulee taas keihäänheitosta"

        Meillähän on jo yksi finaalipaikka ollut, naisten maraton, ja muistaakseni kaksi tulee kävelystä.


    • edson

      "Ei ole meillä Arantesejä muualla kuin katsomossa "

      Aivan oikein. Huippu-urheilijan päivään kuuluu hikoileminen, inhottavaa. Haisevat hielle niissä haastatteluissakin ja onko ees hampaat pesty vai haiseeko hengityskin? Kipuilua ja vammojen hoitoa, ja aivan varmaan osan hoidoista maksaa yhteiskunta, siun ja miun sote, juu. Epistä. Kävisivät koulunsa loppuun ja lopettaisivat tuon sirkustelun. Voi hitto, aatelkaas. Matkatavarana pitkä ja paksu seiväspussi ja monia vuosia eestaas lentokentältä toiselle. Ja sit hotellihuoneessa ... no vaikka ne hiton mäkihyppääjät. Matkatavarat toki lyhyempiä kuin seipäät tai vissiin keihäätkin, ja lisäksi, haluammeko kuulla mielenvikaista haastattelupuhetta (Räty) Ylenkin kanavilta? Haluamme.

      Toista se oli Pihkalan aikoina, silloin urheilu oli kuten sota ja muu viihde. Siis amatööriurheilu, mut onneks astui kuvaan seteliniput. Siis onneks saatiin rahat kiertoon ja hallituksien verotuetkin osin mukaan, että pääsee lyömään vetoja valmiiksi sovituista otteluista. Ja mylviin katsomoihin ja lyömään turpiin vastapuolen kannattajia.

      Toisaalta taas silloin nuoruudessa nautimme ilman liksaa kivikuulan työnnöstä ja tehtiin ite seipäät eikä ees suunniteltu lähtevämme seuraavalla lennolla haastamaan jotain muun maan toista tuppukyläläistä. Toisaalta emme olisi mahtuneet joukkueeseenkaan.

      Sienireissun jälkeen jatkoa ...

    • Huussinevö

      Toiset ne sieniä kerrää. Toiset vasta herrää.
      Ei vaineskaan, jo aamulla liikenteeseen ja muusikon kanssa Manseen missä vanhemman siskon luona oli keskimmäinen sisko Ruotsista kyläilemässä. Eli siskojen tapaamista urakalla. Kaikki vedossa, nuoria ja notkeita.
      Saipahan taas päivän kulumaan pensaa pöllyttäen. Sen jälkeen muutama tunti tahtia höllyttäen..
      Oli suhteellisen mukava sääkin. Ei satanut kaatamalla.

    • edson

      Päivät kuluu vaikkei pensaa pöllytäkään. Äsken oli viel talvi ja koht taas talvi.

      Ny on menny monta päivää, ettei uutisiakaan ole kuunnellu. Vieläkö Trumppi on pressa? Joko meillä hallittee Huhtasaari? Viimeks ku kuuntelin, niin lupas ainaki sadetta. Parein kuunnella vaik tänään, jos vaikka olis jotain ... hallanvaaraa.

      Kysäsin kumppanilta että osaaks ostaa Hesassa raittikalipun. Kuulemma ostetaan kuskilta, sanoi. Oks se kans metrossa sama juttu? Pikasesti katsoin uutisotsikoita ja VR:llä on kuulemma ihan omat lippusysteemit. Ei osaa ei enää julkisilla kulkea meikkäpoika.

      Jotain positiivista ku keksis. Pelkkiä huolia hitto. Matkaki jännittää. Pitääks ottaa taas vakuutus, ihan matkaa varten? Helekutti. No jos korvaa sienireissuillaki, ni sitten otan. Onneks siel reissus ei oo mettää mihin eksys. No tulihan sentään yks positiivinen aatos.

    • edson
    • Huussinevö

      Sait 10 / 10 pistettä!
      Härligt! Du förstår svenska jättebra! Tällä kielitaidolla kannattaa jo muuttaa Ruotsiin, eikös länsinaapurissa ole aina kaikki paremmin?

      Tuli myös postista ylinopeus rikesakko Naantalin reissulta. Jossain Maskun Lemussa ajettu. Pakko se on maksaa vaikka en tietoisesti koskaan aja ylinopeutta. Siinä on ollut oudossa paikassa ilmeisesti tolppa kätketty tosi hyvin ja paikassa missä tolppanopeus ei ole luonnolliseta tilanteeseen tuntunut. Ei ole myöskään välähdyksiä jäänyt mieleen.
      70 kmt 60 rajoituksella, 170 euroa
      No valtio tarvitsee rahaa.

    • edson

      Kyllä noita ylinopeusveroja joutuu maksamaan joskus, vaikka kuinka huolellinen olisi. Täytyisi olla nopeuskylteissä sähköiset impulssimekanismit kameroiden sijaan, mitkä sitten auto lukee.
      No sitten verohallitus keskustaohjauksessa kyllä keksisi jonkun muun kameravalvontaveron, minkä tuotolla sitten ylituotantolypsäminen jatkuu.

    • Huussinevö

      Tulkitsenkin asian niin, että olen maksanut valtiolle henkilökohtaisen lisäveron puolustusvoimien kaluston uusintaan.
      Huomasitko Edsolvent, että meikäläisen Svenssonilla voisi muuttaa vaikka Farstaan tai Rosengårdin Malmön lähelle.

      • edson

        Joo, kyllä niillä puolustusreikiäkin paikkaillaan. Tulis ny Laura Huhtasaaresta pressa, niin se aitais koko Suomen lisäksi teräsaidalla.
        Farsta ja Rosengård - joitain suosittuja alueita?

        Älä ihmeessä muuta, sillä meil on hyvä ja lämminsydäminen pääministeri

        Juha Sipilä istui ministeriautonsa takapenkillä ja näki ikkunasta ruohoa syövän miehen.
        - Oletko kasvissyöja vai miksi syöt ruohoa?
        - Nälkääni, herra pääministeri.
        - Ei voi olla totta, tule meille syömään.
        - Herra pääministeri, minulla on viisihenkinen perhe
        - Ok! Ota myös perhe mukaan.
        - Kiitos ja jumalan siunausta teille, herra pääministeri.
        - No eipä kestä. Kempeleen kotini nurmikko on kylmästä kesästä huolimatta kasvanut hyvin, joten purtavaa riittää isommallekin perheelle.


      • Huussinevö

        Kiäh, kiäh, kiäh, Aitoa Sipilää!


    • edson

      Matkafiiliksellä. http://bot.fi/21so Aina voittaa tämäkin kämppä hotellihuoneet. Ja sopii maastoon kuin maastoon. Ei tartte ympäristölautakunnan lausuntoja, ei rakennusmestarin tarkistuksia ja ja ja ...
      Kuvassa juniori ja matkaa tehtiin joskus kauan sitten ... jaa-a. Hänelle jäi kaipaus Lapista ja jos elämäni jatkuu suhtkoht kykenevänä, niin mistä sitä tietää, jos joskus vielä.
      Näin sitä aattelee, mutta ne lapsien elämät ovat nyt jo omilla poluillaan ja kyl he nappaavat matkoilleen mukaan mieluummin omat kumppaninsa kuin jämähtäneen faijansa. Niin ainakin minä tekisin.
      Mutta onneks voi aina haaveksia, se ei maksa mitään.

    • edson

      Eka kerta mobiililla. Tero tippuu

      • edson

        Toinen mobiililla. Oikeastaan luulen että ei tipukaan


    • Huussinevö

      Tero yllätti. Sen sijaan korkeuspomppija Sandell teki ennustamani elämysmatkaan ja vielä isäkin valmentajana matkaan kustannettuna. Eli selvitti hyvin matalan aloituskorkeuden viimeisellään ja siinä se. "Sori siitä"

      Olipa noissa kuvissasi korkeita paikkoja. Kyllä väsytti jo virtuaalisesti kiipeillessä.. Kunnon mies ei turhia askelia ota, eikä mitään kanin ruokaa syö.
      http://but.fi/6sf Siinä Wadi al Shab Omanista. Makeaa vettä mikä tulee sateesta noita kiipeilyvuoria pitkin. Wadin suulla on merta vasten pato. Siksi sinne jää makeaa vettä ympäri vuoden.

    • Huussinevö
    • Huussinevö
    • edson

      Kyllä ovat aatokset ristitulessa. No Berner se taas, mutta mitenhän on? Voiko palvelu parantua ja voiko lippujen hinnat ainakin hieman laskea, en tiedä. Kulkevatko junat hiljaisemmille paikkakunnille jne? Jos kulkevat, niin pysähtyvätkö?
      Omnibussin mies selvitti, että kilpailutus"sääntöjen" laadinnassa pitää tehdä hyvää työtä. VR:ssä on vielä ihan samaa henkeä, mitä on ollut aikoinaan postissa ja monessa muussa valtion monopolissa. Muutokset vievät aikaa.
      Tuossa bussihommelissa kuulee tällaisia väitteitä, että on se niin väärin, että Jyväskylästä pääsee halvemmalla kuin Kuhmoisista Helsinkiin, vaikka matka on pidempi. Toisaalta taas Täältä ei mistään pääsee halvemmalla kuin aikaisemmin. Onko se pienen paikkakunnan tappio, että jostain pääsee halvemmalla kuin omasta tuppukylästä?

    • edson

      Törmäsin eilen mielenkiintoiseen ilmiöön. Taas kerran.

      Menin ostamaan paikalliselta kalakauppiaalta torintapaisesta paikasta savusiikaa. No maksoi 4 ekua. Kysyin että onkos korttimaksulaitetta. Ei, vaan sain "opastusta" R- kioskin vieressä olevalle pankkiautomaatille. Parinkymmenen metrin päässä oli torikahvila. Lampsin sinne ja kysyin, että voinko maksaa euron maksavan kahvin niin, että maksulaite lukee tililtäni viisi ekua ja saan takaisin kassasta neljä ekua. No sehän kävi ja kysyi vielä, että haluunkos kuittia.

      Takaisin kalakauppiaalle. Neljä ekua kauppiaalle käteen ja pyysin toki kuitin, kun ei itse ehdottanut. Arvatkaas vaan, millä ilmeellä hän kuitin kirjoitti. Lisäksi kysyin, että opastaakos hän mahdollisia ulkomaalaisia monellakin kielellä R- kioskille eli pankkiautomaatille vaihtamaan käteistä.

      Voi voi, kun on vaikeaa

    • Huussinevö

      Jos, Edson, se sinun savusiikakauppiaasi olikin Pehmoisten Kursoja, eikä sen mielessä ollut koskaan käynyt ajatus että hänen asuinsijoilleen edes poikkeaisi ulkolainen joka puhuisi outoa kieltä. Kuten vaikkapa IF Falken ruotsia.

      Junista ja Onnibusseista en juuri nyt osaa kantoja ottaa kun en sellaisissa välineissä ole eräisiin vuosiin matkustellut. En edes Hellsingin sisällä. Olen nääs pyörilijä. Nelipyöräilijä!
      Jos siitä olisi laulu niin se olisi: Neljällä pyörällä nelistän.....

    • edson

      Kävinpäs Pehmoisten torilla hörppäämässä kaffeet. No samalla kiitin siitä, että pienestä vaihtokassastaan antoivat eilen neljä ekua. Nyt matkassa oli "raharenki" ja maksan aina siinä olevilla kolikoilla ... kahvit, mutten kalaa.

      Totta viserrät tuosta junasta ja omnibusasta. Eihän minullakaan ole viime aikojen kokemuksia, mutta ku poijan vesselit joskus infoo. Sitä paitti, en osaisi edes lippua ostaa.

    • huussinevö

      Mulla on muuten aina käteistä mesessä ja melko painava lasti kolikoitakin housun taskussa. Aikaisemmin ne olivat erityisesti parkkimittareihin, mutta nyt kun kaupunki on ulkoistanut sakottamisen yksityisille niin viime vuoden aikana kaikki parkkimittarit ovat muuttuneet korttivetoisiksi ja kovasti näppäiltäviksi. Rekisterinumerokin on näppäiltävä. Aivan peestä, mutta minkäs "kehitykselle" voi. Kehityksen tarkoitushan on vain varmistaa maksimaalinen rahastus ja valvonta ilman palkattuja henkilöitä paitsi ne provisiopalkalla kulman takana vahtaavat yksityisten rahastajahyeenat kyttäämässä onnetonta nelipyöräilijää jolle tulisi minuutin ajoitusvirhe.
      Tuosta syystä on edullisempaa asua jossain muualla kuin kaupunkien keskustoissa. Täällä kun riittää monenmoista korppia nokkimassa saalista itselleen. Maalaismaisemissa vain niitä jemmattuja kameratolppia paikoissa missä on varma rahastus kun kukaan ei ymmärrä että tässä onkin kestämättömästi asetettu nopeusrajoitus. Ihan kuin aikoinaan saattoi olla keskellä alamäkeä rajoituksen muutos 60 kmt 50 kmt ja heti merkin takana tutka pensaassa.

    • edson

      Mullakin joskus kolikoita taskussa, kun ryövään RAY:n hedelmiä ja vien tuotokset Litliin. Litlin tyhjät muovipullot taas laitan Keskon ja Sokoksen kauppojen pullon palautukseen. Onhan jotain työtä sielläkin sitten, kun erottelevat "väärät" oikeista.

    • Huussinevö

      Tuosta käteisestä puheenollen, niin tuolla ulkomailla on tottunut käteisen käyttöön ja läsnäoloon muun yleisön lailla. Esimerkiksi Saksassa ei ilman käteistä kannata liikkua. Ihmiset siellä luottavat edelleenkin käteiseen. Siksi on varmaa, että käteinen myös säilyy . On itse asiassa vain pieni osa maailmaa mikä teoriassa voisi siirtyä pitkälti elektroniseen rahaan.
      Muistathan että minä pidän käteisestä niin että en kunnolla edes unta saa ellei pääni alla ole käteisseteleillä täytetty tyyny! ;) Se on vähän sukuvika. Yhdellä siskollanikin on vaatehuoneessa yksi hylly varattu kultaharkoille. :)

    • Huussinevö

      Tässä Esdsolventille hiukan toisenlaista asumusta mistä voisi herätä aamulla, jos asuisi Eteläanatolian tasangoilla Turkissa vielä jonkun aikaa sitten: http://but.fi/6sj Siellä olisi tasalämpö kuin vanhassa kunnon pernakellarissa meitillä päin. Osaa nimittäin olla riivatun kylmää Turkkilassakion paikoittain.

    • edson

      Toi turkkilaisasunto. No maan alla olis tasalämpöisempää, mutta minkäs voi, kun ihmisillä on halu elää maan päällä. Toisaalta kyllä sitä maan allekin jää oma aikansa.
      Kait sitä on tottunut jo niin pitkälle kortti eli vilautusrahaan, että tuntuu raskaalta kantaa käteistä. Aina sitten laskemaan, että saiko vaihtorahoja liikaa.

    • edson

      Hitto, kirjoitin eilen ajatukseni faceen, että olkoot politiikka. Mukavampaakin tekemistä löytyy vaik kuinka.
      No heti "aamusta" jälkiviisaat areenasta ja kuis ollakaan, kilpailutuksesta raideliikenteessä puhuttiin pelkkää asiaa. Ja heh heh, Finnairkin käsiteltiin. Käsittelisivät seuraavassa jaksossa kaikki googolilaisvirastot Suomessa, niin ... jumal'auta. Mutta tää osio riitti tänään, sillä Tero heittää ... höh. Eiku mustikat odottelee poimijaansa.

    • Huussinevö

      Minä sain innostuksen siitä Edsolventin Pehmoisten "tori" kahvista ja savukalasta ja pyöräilin (neli) nyt iltapäivällä Ahvenkosken Fisherman's food kahvilaan-kalakauppaan lohivoileipäkahville ja samalla ostin vähän paikanpäällä lypsettyä kirjolohen mätiä kun aito kaviaaripurkki olisi maksanut 49 egee ja sen jätin "venäläisille" Lisäksi islantilaista turskanmaksaa purkissa. Turskanmaksaa ei nääs joka kaupassa Härmässä ole. Se ei ole täällä järin suosittua vaikka on erittäin terveelliinen herkku jos ei isottele. Tänään graavattua lohta myös kappale matkaan. Samoin purkki, lasipurkki venäläistä porkkana-hapankaalia. Juuri sellaista mistä Dr. Gustav unta näkee tatteja kerätessään.
      Lähdin liikkeelle kun toivoin ukkosmyrskyn iskevän kimppuun mutta katunhännät, täysi kesäpäivä tuli ja turhaan raahasin sontikan autoon. Vaikka vasta nyt saavuin koloon niin mistään muyräkästä tai sateesta ei ole tuoksuakaan.
      No tulihan käytyä torikahveilla. Tori ole juuri sopivan matkan päässä (100 km)

    • Huussinevö

      Herätys Edson, se on nyt sunnuntai aamu ja niinkuin sanonta kuuluu aikainen mato linnun löytää, eli äkkiä siitä madot matkaan ja aamuongelle aamiainen hankkimaan.
      Jos ei kalaa tule niin torille aamukaffelle ja jos ei löydy torikauppiasta niin sitten etsimään hiekkamontulta sinne karannutta aavikon sonnia ja se lihoiksi: http://but.fi/6sn
      Siinä on proteiiniä muutamaksi päiväksi

    • Huussinevö

      Ja tässä Edsonille vielä aamu ihmeteltäväksi 100% täysikuu kuvattuna minun ihhunastanai Kallion kolostani: http://but.fi/6so Sen olen ristinyt taiteiden yöksi eli osataan sitä täälläkin kuvia ottaa. Joskin harvakseltaan. Enää ei ole kuin valaa 50000 näyttämättä. ;)

    • Huussinevö

      Nyt kun olen 100% aktiivisimmillani syötyäni turskanmaksaa niin postaanpa tästä vielä yhden murkinakuvan Edsonille ihmeteltäväksi aavikolta. Lähetän tämän ensimmäisenä sarjasta kuvia missä esiintyy erään Emiirikunnan omien tilojen omaan käyttöön tarhattuja murkinaeläimiä ja rehuja. Kaikki kostutettu RO laitteilla tuotetulla vedellä. Nämä kuvat on otettu ihan sivuhommina muiden hommien ohella. Kyseisessä Emiirikunassa on melkoinen kuninkaallinen omaan kulutukseen tarkoitettu erityisen lajirikas suurfarmi. Myös huippuluokan hevoisia vaikka niistä en uskaltanut kuvia silloin ottaa: http://but.fi/6sp Aloitetaan näillä "Emuilla"

    • Huussinevö

      Tuohon kuvaan noista Emiirien aterioiksi tarkoitetuista strutseista luonnollisestim liittyy tämä munakas raaka aineen kuvakin. Yhdestä munasta irtoaa Edssonillekin tukeva aamieismunaksa. Vielä jos on paistanut sivuun ehtaa läskipekonisiivua niin avot! http://but.fi/6sq Herra tuossa munia piotelemässä on keralalainen työnjohtaja joka on mukana farmivisiitillä muista hommista.
      Minkä Emiraataatin ja Emiirin farmit ovat kyseessä joudutte veikkaamaan, Kerron jos osutte oikeaan Niinkuin ilmeestä näätte niin aika hämillään on intian mies noin suuret munat käsissään!

      • edson

        No veikataan nyt sitten : http://bot.fi/21wx Kyl ne nuo paikat ovat niin etäällä meikkapojan ymmärryksistä. Jo emiirit sun muut kalifaatit ... kun on syntynyt sodanjälkeiseen Suomeen ja Kekkosen emiirikuntaan, ja haistellut Stalinin pahoja hajuja, ja aina kun idästä tuulee, niin tulee samantyyppistä lemahdusta ... niin ei ei voi käsittää, että muualla maailmassa on järkätty hallinnot toisin.


    • edson

      Emunmuna kuin täysikuu tai päinvastoin. Ei vaan. Moskallako emunmunan kuoret rikotaan?
      Taas illalla odoteltiin turhaan. Kerran pari jossain ukkonen välähti, siihen sekin ilo jäi.

    • edson

      Emiirikunnista Eestiin.

      Siellä olisi pellavapäälle katsomista. Löysin jotain "kummallista", hienoa uimarantaa, kun klikkaa Rummu karjäär. Vanhaa vankila-aluetta, mihinkä kait kiivettävä aidan yli. Eli sopivasti hiki, kun pääsee tälle uimarannalle http://bot.fi/21wy täällä Rummussa http://bot.fi/21wz

      No ni, eiköhän kohta ala kävely. Miksköhän eilen tuli mielen samalla hetkellä formula1 ja kävelykisat? Onks se niin, että formulassa saattaa kuski ajaa metsään, jos löytää puita ja kävelyssä taas kävelijä hoippuu, oksentelee paskantaa housuun. Tarkoitan siis näitä urheilulajeja, missä toisessa mennään helekutin kovaa, toisessa taas hieman hitaammin, mutta kisoissa saattaa aina jotain kuvatunlaista tapahtua. Huh huh, mitä aatoksia taas päässäni.

      • edson

        Kyl mun täytyy vaihtaa formulat ralliin. Sielt löytyy oikein metsääki.


      • edson

        Joo ja kyl täytyy pölöttää vielä eilisestä. Iltapäivän alussa oltiin mustikassa. Kovan etsimisen tulos oli vajaa kolme litraa. Mutta se ei ollut se pölötyksen aihe, vaan se, että kyllä oli painostava ilma. Se loi tunnelman ennakointia odotettavaan iltamyrskyyn.
        Mittasin verenpaineet marjareissun jälkeen ja luulin, että huippulukuja tulisi, kun niin huimasi ja oli huono olo. Tulikin omia arvoja alhaisempia. 106/70. Ja illalla sisällä hikipisaroita, vaikka sisälämpö 21.
        No kykeni sitä sitten katsomaan kuitenkin MM- kisoja ja MO olisi voittanut, jos ... mutta ihmeellistä sekin, että odotin Terolta yllätystä. Voittajaveto olisi onnannut, mutta en lyönyt, siis vetoa. Samoin olisi onnannut naisten 100 metrin aitojen voittajaveto.
        Tuli nukahdettuu miesten viestiin ja ny sitten kattelen sen jälkilähetyksenä


      • edson
        edson kirjoitti:

        Joo ja kyl täytyy pölöttää vielä eilisestä. Iltapäivän alussa oltiin mustikassa. Kovan etsimisen tulos oli vajaa kolme litraa. Mutta se ei ollut se pölötyksen aihe, vaan se, että kyllä oli painostava ilma. Se loi tunnelman ennakointia odotettavaan iltamyrskyyn.
        Mittasin verenpaineet marjareissun jälkeen ja luulin, että huippulukuja tulisi, kun niin huimasi ja oli huono olo. Tulikin omia arvoja alhaisempia. 106/70. Ja illalla sisällä hikipisaroita, vaikka sisälämpö 21.
        No kykeni sitä sitten katsomaan kuitenkin MM- kisoja ja MO olisi voittanut, jos ... mutta ihmeellistä sekin, että odotin Terolta yllätystä. Voittajaveto olisi onnannut, mutta en lyönyt, siis vetoa. Samoin olisi onnannut naisten 100 metrin aitojen voittajaveto.
        Tuli nukahdettuu miesten viestiin ja ny sitten kattelen sen jälkilähetyksenä

        Ja hitto viekööt, draamaa se viestikin. Voi Bolt, sinulle olisi suonut viimeisen juoksun ilman loukkaantumista, vaikka sitten maalissa mikä sija tahansa.


    • edson

      Kävi Ojalalle miten tahansa, niin nyt jo 20 points. Eihän meidän urheilijamme juurikaan ole ennakkoluulottomia, Ojala on. Siitä toiset 20 pointii eli ny jo yhteensä 40. Kuuluttajat hehkuttivat alussa ainakin jatkuvasti vain näitä kahta toista suomalaista kävelijää ja just toinen niistä lopetti kisan hylkäykseen.

    • Huussinevö

      Huonot myrskyt oli. Vaikka Hesan korkealla mäellä asustaa nioin pari lähiräiskähdystä, hetki sadetta ja pihan vahterassa ei lehtikään heilahtanut. Siihen nähden kuulostavat nuo uutiset kuin eri dimensiosta. Harmi kun olisin kunnon myrystä naattinunna.
      Emiraatteja on muuallakin kuin "Emiraateissa" eli pieleen meni eka veikkaus.
      Tässä saman kuninkaallisen perheen tuoreruokavarastosta harvinaisempia pukkeja. http://but.fi/6sr Kaikki loputkin kuvat näyttävät harvinaisia otuksia jotka eivät siis ole eläintarhassa vaan kuninkaallisessa ruokavarastossa.
      Näistä' kuvista samalla näkee missä oloissa kyetään maataloutta kannattavasti harjoittamaan vaikka vedenkin joutuu teollisesti valmistamaan sekä otuksille, että kasveille.
      Varmaan täysin meikäjussien ajatus ja jopa mielikuvituksenkin ulkopuolella

    • edson

      Eilen, alkuillasta, näytti Yle teevee kakkosen puolella sen hälytystiedotuksen. Ensin luulin, että jossain palaa tai maahan on saapunut yksi pakolainen, mutta sitten kun tekstiä alkoi tulla, niin huomasin, että varoittivat mm. veneillä aavalla olevia etsimään satamaa. Sulkemaan ovet, ikkunat ja menemään sängyn alle piiloon. No melkein noin.
      No en viitsi käydä koko emiirikuntien "viidakkoa" läpi, joten kuninkaallisten ruokavaraston sijainti jää mysteeriksi. Jos venakot hyökkää, niin missähän Niinistön purkkiruoat ja muut säilykkeet ovat? Soinin läskisooseista ja lihapiirakoista ei niin väliä.

    • Huussinevö

      Emiraatin julkaisen jahka saan vielä lopuista 5 kuvasta pääosan vyön alle. Tässä osa kuninkaallisesta hiekkaan tuunatusta omakasvisosasta. Farmilla on siis elukoiden lisäksi myös kasveja ja hedelmiä. Kaikki kasvatetaan entisessä hiekka erämaapohjassa keinokastelulla ja ruokinnalla. Vaikka nyt kyseessä ei olekaan Saudi Arabia niin Saudit tuottavat ihan oikeista lehmistä lypsetyllä paikallisella maidolla erilaisia meijerituotteita koko niemimaan noin 50 miljoonalle asukkaalle. Ihan kaikkea ei siellä tuoteta keinokastelulla ja ostorehulla vaan maassa on muunkinlaista aluetta kuin kalliota ja santaa. Täällä ja varsinaisissa emiraateissa sensijaan lähes 100% paikallisesta elintarviketuotannosta nojaa keinokasteluun ja sen tuottamaan rehuunkin milloin ei rehua osteta ja tuoda. http://but.fi/6ss Juuri luonto illasa Minna Pyykkö teki pakurijuttuja. Olitko ollut häntä konsultoimassa.
      Mie juuri kohotan tekemääni
      sekaleipätaikinaa. Puolen tunnin piästä uuniin ja tuopretta höyryävää leipee kärsän alle.

      • edson

        Tuo kuva hiekan päällä olevasta multakerroksesta on aika upee. Tekemällä tehtyä kasvualustaako? Siinähän olen tunnistavani jonkin kaalikasvin tapaisen kasvavan.


      • Huussinevö

        Eikös vaan olekin mielenkiintoista missä oloissa saadaan mikä tahansa rehevästi kasvamaan. Ei niillä yleensä edes ole mitään kerrosta sen hiekan päällä mutta se mullalta näyttävä on lähinnä vanhaa maatuvaa viljelmää tai hiukan lisättyä orgaanista lannoitteeksi tarkoitettua pohjaa. Tuollakin eläintenpidosta syntyy aika paljon "kakkaa" mikä jonnekin laitetaan.
        Oman ja Saudit ovat alueita joissa jopa luonnonvedellä kasvatetaan tosi maukkaita kasviksia ja hedelmiä. Lannoiteteollisuuttahan kyllä noissa maissa on hyvin suurena. Typpilannoite tehdään maakaasusta eli muutetaan ureaksi.
        Kuvan maassa taas ei luonnonvettä ole laisinkaan vaan kaikki tulee niistä "meidän" systeemeistämme joko RO (Reverse osmosis) tai tyhjiötislauksella. Ennen vanhaan nissä helmenkalastajakylissä kuten Doha, Dubai ja Abu Dhabi vettä tuli elintarvikemäärässä joko keitaista tai kaivoista. Sitä vettä ei teolliseen ja nykymuotoiseen asutukseen koskaan ollut riittävästi vaan nykyasutus tarpeineen pohjaa täysin tuotettuun veteen. Joko merivedestä tai ns brackish water-murtovesi jota esiintyy pohjavesinä mutta sellaisenaan juomakelvottomassa suolapitoisuudessa.
        Näitä suunnattomia pohjavesijärviä on runsaasti esimerkiksi Saudeissa ja Jordaniassa. Niiden suurin ongelma ei kuitenkaan ole suolat jotka on helposti poistettavissa vaan uraani ja radon.
        Tuliko asia selväksi? hihoo! (Vai kerronko lissee, kun aikoo on? :) )


      • edson
        Huussinevö kirjoitti:

        Eikös vaan olekin mielenkiintoista missä oloissa saadaan mikä tahansa rehevästi kasvamaan. Ei niillä yleensä edes ole mitään kerrosta sen hiekan päällä mutta se mullalta näyttävä on lähinnä vanhaa maatuvaa viljelmää tai hiukan lisättyä orgaanista lannoitteeksi tarkoitettua pohjaa. Tuollakin eläintenpidosta syntyy aika paljon "kakkaa" mikä jonnekin laitetaan.
        Oman ja Saudit ovat alueita joissa jopa luonnonvedellä kasvatetaan tosi maukkaita kasviksia ja hedelmiä. Lannoiteteollisuuttahan kyllä noissa maissa on hyvin suurena. Typpilannoite tehdään maakaasusta eli muutetaan ureaksi.
        Kuvan maassa taas ei luonnonvettä ole laisinkaan vaan kaikki tulee niistä "meidän" systeemeistämme joko RO (Reverse osmosis) tai tyhjiötislauksella. Ennen vanhaan nissä helmenkalastajakylissä kuten Doha, Dubai ja Abu Dhabi vettä tuli elintarvikemäärässä joko keitaista tai kaivoista. Sitä vettä ei teolliseen ja nykymuotoiseen asutukseen koskaan ollut riittävästi vaan nykyasutus tarpeineen pohjaa täysin tuotettuun veteen. Joko merivedestä tai ns brackish water-murtovesi jota esiintyy pohjavesinä mutta sellaisenaan juomakelvottomassa suolapitoisuudessa.
        Näitä suunnattomia pohjavesijärviä on runsaasti esimerkiksi Saudeissa ja Jordaniassa. Niiden suurin ongelma ei kuitenkaan ole suolat jotka on helposti poistettavissa vaan uraani ja radon.
        Tuliko asia selväksi? hihoo! (Vai kerronko lissee, kun aikoo on? :) )

        Joudun meneen vakuutuslaitoksen naisen juttusille. Palataan


    • Huussinevö

      Kun on kuninkaallinen, niin omassa linturavintotarhassa ei mitään tavallisia ankkojakaan ole vaan rotuhanhia: http://but.fi/6st Tämän maan sukset ovat vähän ristissä naapureiden kanssa.
      Luulen että syy ei ole niinkään poliittinen mitä väitetään vaan taloudellinen kateus kun näiden hanhien syöjille rahaa lappaa laivalasteittain joka päivä.

      Pitkästä aikaa leipomani leipä oli eräänlainen koetapaus. Testasin sekä hylly uunini (pikkukolon pikku-uuni) ja sen miten paljon saan kuitua leipään niin että se pysyy kasassa. Nyt meni ihan rajoille, eli varovasti leikaten pysyy viipaleena. Kituna käytin sekä ruiskuitua mikä on tosi kuivaa kuitua ja kauralesettä. Sidosjauhoina ruisjauhoa ja vehnäjauhoa.

      Seuraavaksi pitää hiukan vähentää kuidun kokonaismäärää ja ehkä lisätä vehnäjauhon osuutta paremman sitkon aikaansaamiseksi. Kuivahiivaakin parremmin toimiva hiiva olisi paikallaan.
      Oppia ikä kaikki, eller hyr

      Tuo "emiraatti" on kuin peukalo mantereessa.

    • Huussinevö

      Tässä nyt tällä erää viimeinen sulttaanin kanalakuvista. Kyseessähän oli siis al Thanin kuningashuone Qatarissa ja heidän ikioma jättifarminsa hovin ruokkimiseen. http://but.fi/6sv
      Näistä lintukuvista muuten ilmenee mielenkiintoisesti se että on linnuilla tilaa ylen runsaasti. Eivät ole mitään eurooppalaiseen lattiakanalaankaan verrattavia muuten kuin että "lattialla" ovat. Toisaalta kyseessähän onkin kuninkaallinen "kanala" ja kuten huomasitte, ei siellä mitään tavallisia kanoja edes pidetä vaan harvinaisempia herkkuja kuten tässäkin kuvassa

    • Huussinevö

      Pehmoisten sosiaalipäällikön ollessa virkamieskokouksessa piipahdetaan nyt sulttaanien mailta elukoiden eli pållen merkeissä Montevideoon Uruguayhin vuodelle 2005. Siinä toinen kuva paikallisesta jätehuollosta tuolta vuodelta. http://but.fi/6sw Selvästi "perheyhtiö" kyseessä

    • edson

      Jumal'auta, täällä tulee niin paljon joka maapallon kantilta kuvaa. On jätehuoltoa ja "Peukalon" kuninkaallisten "navetoita", missä jalostetaan hanhenmaksapalleroita ehkä.
      Pikaisesti silmäilin Qataria wikistä. Pyrkimys kehittää valtiota toisenlailla kuin Venezuelassa. Molemmilla se öljypohja, mutta Qatar taitaa edistyä ja Venezuela taantua. No kun ei tiedä esim. millaiset olot ovat mahdollisilla Qatarin oman maan heikommilla kansalaisilla, niin ... vai onko niitä edes, siis ikään kuin orjia.
      No ny on matkavakuutukset kunnossa. Voi huokaista vaikka matkalla Pehmoinen-Tampere. Saati sitten Pehmoinen-Eurooppa. Pääasia, että etäisyys Pehmoisista on 50 km.

    • edson

      Paljon on jäänyt meikkapojalta näkemättä, kokematta. Mutta nou paniikkia, sillä syssyllä kuljetaan yks pienen pieni kaistale suuren suurta maalimaa. Ja kuvia muistelmiin tulee, se on varma se. Olen kiitollinen kännyn kameraan ja power shot pölyttyy edelleen.
      Nää mukaan kuivumaan http://bot.fi/21yj ja antamaan jytkyä, paitti aamupuuroon. Mikä onkin talkkunapohjainen. Toreilta ja turuilta lisäksi hetelmää ja taas jaksaa, ku nukkuu välillä.

      • Huussinevö

        No mjo vain on mahottoman isoja "mustikoita"
        Onneks ei oo Venezuelasta kuvia.
        Qatarhan on tyypillinen Persianlahden kuningaskunta. Siellä kuninkaan (Emiirin) sana on laki. Parlamenttejä ei ole kenelläkään. Jos tekee vain sitä mitä maassa sallitaan, niin ei ole hätää. Rahaa tienaavat kaikki paitsi vuokratyövoima yhtiöiden maahantuomat täysin kouluttamattomat ihmiset, jotka saavat paikallista minimipalkkaa, mikä on Qatarissa tasossa 200 euroa kuukaudessa.
        Tosin sekin on niin paljon, että ihmiset haluavat tulla sillä hinnalla töihin Nepalista, Bangladeshistä ja osista Intiaa ja Pakistania. Kotimaassaan kun olisivat joko työttömiä ilman mitään tuloja tai töissä vielä paljon heikommalla palkalla.
        Qatarin 2.5 miljoonan asukasluvusta tällä hetkellä noin 90% on ulkolaisia eli maahanmuuttajia.
        Tosin maahanmuuttaja on väärä ilmaisu lkun jokaisen on m,aassa kävijä ja työlupa aina katkolla 3 vuoden välein ja kansalaisuutta tai pysyvää oleskelulupaa ei ennen saanut kukaan. Nyt juuri Qatar on muuttamassa tuota käytäntöä niin että valitut ihmiset valituista maista saattavat saada pysyvän oleskeluluvan. Ei kuitenkaan kansalaisuutta muuten kuin ostourheilijana


      • edson
        Huussinevö kirjoitti:

        No mjo vain on mahottoman isoja "mustikoita"
        Onneks ei oo Venezuelasta kuvia.
        Qatarhan on tyypillinen Persianlahden kuningaskunta. Siellä kuninkaan (Emiirin) sana on laki. Parlamenttejä ei ole kenelläkään. Jos tekee vain sitä mitä maassa sallitaan, niin ei ole hätää. Rahaa tienaavat kaikki paitsi vuokratyövoima yhtiöiden maahantuomat täysin kouluttamattomat ihmiset, jotka saavat paikallista minimipalkkaa, mikä on Qatarissa tasossa 200 euroa kuukaudessa.
        Tosin sekin on niin paljon, että ihmiset haluavat tulla sillä hinnalla töihin Nepalista, Bangladeshistä ja osista Intiaa ja Pakistania. Kotimaassaan kun olisivat joko työttömiä ilman mitään tuloja tai töissä vielä paljon heikommalla palkalla.
        Qatarin 2.5 miljoonan asukasluvusta tällä hetkellä noin 90% on ulkolaisia eli maahanmuuttajia.
        Tosin maahanmuuttaja on väärä ilmaisu lkun jokaisen on m,aassa kävijä ja työlupa aina katkolla 3 vuoden välein ja kansalaisuutta tai pysyvää oleskelulupaa ei ennen saanut kukaan. Nyt juuri Qatar on muuttamassa tuota käytäntöä niin että valitut ihmiset valituista maista saattavat saada pysyvän oleskeluluvan. Ei kuitenkaan kansalaisuutta muuten kuin ostourheilijana

        Jotenkin "oikea" käsitys minullakin Qatarin tilanteesta noin suurin piirtein ja en ihmettele pätkääkään, jos Nepalista, Bangladeshistä ... tulee väkeä minimipalkallakin. Toivottavasti eivät kuitenkaan maksa vuokraa 250 ekua kuukaudessa.


      • Huussinevö

        Eivät maksa. Yleinen tapa siinä maailmanosassa on, että tuon hintaluokan palkatuille työnantaja järjestää asumisen. Se ei kovin kaksinen sitten ole. Meidänkin firmassa itse tuotetut ja palkatut työntekijät jotka minimillään liikkuivat aloituspalkkoina siellä 350 euron tuntumassa asuivat yhtiön vuokra asunnoissa ns. asuntokylissä mistä heidät yhtiön buseilla noudettiin työmaalle, asuivat normaalisti vähintäin 4 henkilöä per huone. Useasti 6. Singaporeenkin tuli joskus 90 luvun lopulla sääntö jonka mukaan yhdessä huoneessa xai asuttaa korkeintain 8 työntekijää.

        Mutta vaihteeeksi musiikista. Nyt kun meitä on tällä hetkellä vain 2 miestä aktiivina tällä ketjulla niin laitan tässä ihmeteltäväksesi ns. progea mistä oli tänään ja taitaa vieläkin olla meno päällä Yle Suomessa. https://www.youtube.com/watch?v=ZLMcef3geVY
        Progeahan soittavat lähes yksinomaan miehet. Laulajinakin on naisia ylen harvoin eli voidaan sanoa että se on miesten musiikkia jolla ei pyritä naisten suosioon vaan veli viestittää veljelle mitä osaa ja kysyy saatko tehtyä perässä!


    • edson

      Ja sitte luannontiatoo
      https://yle.fi/uutiset/3-9771706 En jaksanu lukee kovastikaan, sillä silloin ku on luannon alamäki niin menkööt. No kyl jaksan kohta. Sain nimittäin vanhemmalta pojaltani vuoteni positiivisimman jymyuutisen äskettäin eikä liity mihkään pentujen syntymisiin, vaan asumiseen. Se siitä.
      Onneks loppu yleisurheilu ja sääli, ettei ehi katteleen koriksen EM- kisoja ja Ruotsi-Suomi yleisurheilua.

    • Huussinever

      Mitä? Onko Pehmoisten kuvernöörin poika saanut kaupungin asunnon Hösassa, vai peräti ostanut oman isolla lainalla? Onko hän mahdollisesti saanut asunnon Saksassa? Tai muuttamassa takaisin "Kulosaareen". Paikkaan missä käytetään lämmitykseenkin höylättyjä klapeja kuten muistanemme!
      Urheilumme meni "gegen arsch", mutta kuka välittää. Sehän on vain tuottamatonta viihdettä josta maksetaan aivan kohtuuttomasti joillekin. Ajattele mitä esimerkiksi Neymar ja Rolando saavat viikossa siitä että potkivat nahkapalloa työkseen? Eihän siinä ole järjen hiventäkään!

      • edson

        Saanut joo kaupungin asunnon. Aikaisemmin saanut kaupungilta vain sakkoja ja muita rupia. Skattalta eli Katajanokalta ja vuokra tippui liki 300 ekuu. Pikku kolmio ja saa pikkulikkakin oman huoneen. Katsoin mapsista heti ja totesin, että kyl siel lapsenki sopii kasvaa. Poitsun duuni kävelymatkan päässä, raitsikka vie ja tuo ...
        "Aaaarrrrggghhh mulle tarjotaan ekaa kertaa elämäs stadin kämppää!!! Ja Skattalta!! Vaikka oon vannonu etten kermaperseiden mestoille muuta niin nyt syön sanani!!"
        Kyl se on kumma. Poika lähentelee 45v ikää ja vielä kirjoitan, että poika. No kyseessähän ei ole pelkkä kirjootusvirhe.
        Katotaans tuleeko http://bot.fi/21zk Tää oli hyvää antii


      • edson
        edson kirjoitti:

        Saanut joo kaupungin asunnon. Aikaisemmin saanut kaupungilta vain sakkoja ja muita rupia. Skattalta eli Katajanokalta ja vuokra tippui liki 300 ekuu. Pikku kolmio ja saa pikkulikkakin oman huoneen. Katsoin mapsista heti ja totesin, että kyl siel lapsenki sopii kasvaa. Poitsun duuni kävelymatkan päässä, raitsikka vie ja tuo ...
        "Aaaarrrrggghhh mulle tarjotaan ekaa kertaa elämäs stadin kämppää!!! Ja Skattalta!! Vaikka oon vannonu etten kermaperseiden mestoille muuta niin nyt syön sanani!!"
        Kyl se on kumma. Poika lähentelee 45v ikää ja vielä kirjoitan, että poika. No kyseessähän ei ole pelkkä kirjootusvirhe.
        Katotaans tuleeko http://bot.fi/21zk Tää oli hyvää antii

        Tossa oli hyvä video siitä kisamaskotista
        Tässä taas "kekseliään" jemmarin valitusvirsi http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/08/13/maajussilla-mennyt-hermot-huvittava-myynti-ilmoitus-traktorista-haista-sina-eu-pitka-vit/


    • Huussinevö

      Männäänpä tyäpäivän päätteeksi piipahtamaan Uruguaysta Katmanduun Nepaliin, kun tuli mainittua ne nepalilaiset halpatyöntekijätkin.
      Tässä Katmandun pää aukealta yksi kuva: http://but.fi/6sx

    • edson

      Työpäivän aluks kävelin reitin "muumimaasta" kapakin kautta apteekkiin ja ... no oishan siinä pari kahvilaaki ollu http://bot.fi/21zx
      Kyl ei oo duunifiilis ei sitte tippaakaan. Helekutin heinäki. Jos mä alan fiiliksiä oottaan, ni taitaa jäädä odotteluks.

    • Huussinevö

      Kun teemana on mannerten ja kulttuurien pikavaihtaminen niin liikahdetaan Katajanokan hienosta onnenkamntamoisesta Singaporeen ihmettelemään sikäläistä hindutemppeliä mikä "jumal"patsaineen on siellä portin ja aidan takana. http://but.fi/6sy Melkoisia rakennelmia kaikkialla nuo hindutemppelit.
      Onneks ei ole mitään tekemistä!" Olo on kuin Remulla

    • Huussinevö

      Nyt puhalletaan vaihteeksi maailmankuville todella autenttista ja harvinaista savikiekkomusiikkia aidolla savikiekkorahinalla.
      https://archive.org/details/78_aloha-oe_ray-kinney_gbia0000468b
      Tämä alkajaisiksi ja toimivuustestiksi.
      Piisi käynnistyy napauttamalla hiirellä sitä nauhurin nuolta siinä kyltin vieressä.
      Käyn testaamassa toiminnan lähetyksen jälkeen.
      Kyllä tuo aina oopperan voittaa vaikka sellaistakin olisi savikiekkoversiona saatavissa.

      • edson

        Ou jees
        Oopperakin sopii, mutta eivät ne tuet siihen. Nythän sitä kait koetetaan "kansanomaistaa" kaikilla keinoin, niin kuin kirkkoakin rockilla.
        Ja asiaan. Het klikkasin https://en.wikipedia.org/wiki/Aloha_ʻOe ja siinä historiaakin. Myös kaksi mahdollisuutta kuunnella ja samalla opetella englantia.
        Rakas päiväkirjani, eilen en antanut periksi ja jäänyt vain odottelemaan työhön kutsuvaa seireenien laulua, inspiraatiota. Mitä siitä seurasi? Hyvät yöunet.
        Kokeilen samaa tänään.


      • edson
        edson kirjoitti:

        Ou jees
        Oopperakin sopii, mutta eivät ne tuet siihen. Nythän sitä kait koetetaan "kansanomaistaa" kaikilla keinoin, niin kuin kirkkoakin rockilla.
        Ja asiaan. Het klikkasin https://en.wikipedia.org/wiki/Aloha_ʻOe ja siinä historiaakin. Myös kaksi mahdollisuutta kuunnella ja samalla opetella englantia.
        Rakas päiväkirjani, eilen en antanut periksi ja jäänyt vain odottelemaan työhön kutsuvaa seireenien laulua, inspiraatiota. Mitä siitä seurasi? Hyvät yöunet.
        Kokeilen samaa tänään.

        Siis tämä https://en.wikipedia.org/wiki/Aloha_ʻOe


      • edson

    • Huussinevö
    • edson

      Rakas päiväkirjani. Kuuntele pliis, ny avaudun vain sinulle

      Koskaan, en koskaan, ole kiinnostuneena lukenut vakuutusehtoja, sitä pienellä präntättyä. Eli en ole lukenut esimerkiksi kotivakuutuksen ehtoja ollenkaan enkä muunkaan vakuutuksen, paitti mettävakuutuksen. Nyt luen mielelläni, matkavakuutusta koskevat ehdot.

      Kännyssä on jo matkavakuutuskortti, jota vilauttamalla ulkomailla ehtojen täyttyessä en kaiva lompuukista mitään kahisevaa saati että joutuisin tarkistamaan tilitilanteita tai onko luottoa vielä jäljellä. Puhelin käteen tai kumppanin käteen ja soitto suomenkieliseen 24/7 numeroon. Näin sairauden iskiessä siis. No sitten onkin matkatavaravakuutus toinen juttu. Liimasin pesäpalloseuran mainoksen auton takaosaan ja se aihetodistaa sen, että minulla on pesäpallomaila mukana, ikämiesharjoitusten mahdollisuus siis 24/7. Toisaalta aattelin golfmailojakin, mutta kiitos, ei kiitos.

      • Huussinevö

        Parasta on hanggia suuri rottweilerin kuva ja liimata se diesel homen takaruutuun.

        Mielellään tekstillä:
        Hier wohne Ich
        I live here

        Se ainakin pistää tunkeilijat varuilleen.
        Sitten voisi olla mankkari mihin on nauhoitettu suuren koiran murinaa ja pistää sen melko kovalle päälle soittamaan lähtiessään pik nikille.

        Hywiä ideoita, eller hyr?


      • edson
        Huussinevö kirjoitti:

        Parasta on hanggia suuri rottweilerin kuva ja liimata se diesel homen takaruutuun.

        Mielellään tekstillä:
        Hier wohne Ich
        I live here

        Se ainakin pistää tunkeilijat varuilleen.
        Sitten voisi olla mankkari mihin on nauhoitettu suuren koiran murinaa ja pistää sen melko kovalle päälle soittamaan lähtiessään pik nikille.

        Hywiä ideoita, eller hyr?

        Rottiksen kuva onkin mainio ehdotus. Ja naapurilt saan sellasen vartiointiliikkeen tarran. Se teksti on valmiiksi englanniksi. Tai sit otan kuvia eri vartiointiliikkeiden mainoksista ja liimaan ne kirjanpäälismuovilla sisäikkunoihin. Äsh.


      • edson
        edson kirjoitti:

        Rottiksen kuva onkin mainio ehdotus. Ja naapurilt saan sellasen vartiointiliikkeen tarran. Se teksti on valmiiksi englanniksi. Tai sit otan kuvia eri vartiointiliikkeiden mainoksista ja liimaan ne kirjanpäälismuovilla sisäikkunoihin. Äsh.

        Esim. tällaiset ikkunoihin, 10cmx10cm riittää http://bot.fi/221n Vois kotiakin vähän kehitellä riistakameran lisäksi


    • Huussinevö
      • edson

        Kymmenen kiloo sitten ostin puuvillapaidan ... ei hitto, se olikin pellavapaita. No oli mikä oli, siittä sinkoo nappi jonkun silmään, jos laitan sen päälle. No metsuripaita saa kelvata ja olkihattu ja sit camel bootsit jalkaan. Eiku Björn Borgit Ruotsis ja Boris Beckerit Saksas.
        Toi on kyllä hyvää (matkakin)musaa. Joo ja se neulan rahina myös.

        Rakas päiväkirja, kaivoin salaojaa.


    • Huussinevö
    • edson

      Nyt ei auennut kemistin helinät, mutta kuulemma on Linkolan hevi taas kolistanut. http://www.iltalehti.fi/politiikka/201708162200330294_pi.shtml
      Mies pistää ainakin minut hiljaiseksi, en viitsi mussuttaa, että entä jos jne. Eikä suomalaisellakaan pitäisi olla mitään mussutettavaa eli meitä on niin vähän jne.

    • edson

      Jahas, ennen kuin taas lyön rukkaset santaan, niin olen seurannut "mielenkiinnolla" http://bot.fi/222c mainoksissa esiintyviä kusetuksia todellisuuteen. Ja jatkoa : http://bot.fi/222d että silviisiin. Onkohan kaikki ne entisajan maalarit kerätty tähän joukkoon, perkkeletto.
      Ei näillä tyypeillä ole ehkä muuta mielessä kuin oma perse on turvattu. Info kulkee ku vr:n juna ja toiminta kuin vr:n vessa

    • Huussinevö

      Eipä todellakaan avannut kemikaalisambaa. Kyllä se muualla toimii kun lähteestä avaa. Ehkä linkissä joku vika. Kokeilen jos liikahtaa botatulla linkillä. Joskus niin toimii. http://bot.fi/222k

    • Huussinevö

      No jo vain toimii chemical samba.
      Nuo mainokset ovat aina ns. silmänkääntöä. En koskaan niitä edes katso muuten kuin kirjoitetun asiasisällön osalta. Sitäkin joutuu joskus melkoisesti kaivamaan saadakseen esiin.
      Minä olen mille tahansa mainostajalle ns. paha pala. Mikään heidän tempuistaan ei vaikuta minuun mitenkään tai enintäin negatiivisesti. Jos jotain kaipaan haen sen esiin oma aloitteisesti ja asiapohjalta

      Edes se nykyaikainen mainostaminen mitä erityisesti naisille tarjotaan että mainostetaan mitä tuotteessa ei ole eikä sitä mitä siinä on ei vaikuta kuin kaasuttavasti

      • edson

        Mä pistin ton sen takii ton mainoksen, että ko. vallilan osasto hymyilee ja palvelee seuraavasti. Poijalla olisi ollut määrätty sopparin allekirjoitusaika ja kuis ollakaan. Heil oli just muutto kesken ja vanha numero tiedotteessa. Poika tiedotti, että heittin ei kande kutsuu huomenna, sillä ... poika on meinaan isäänsä tullut.
        Äläs ny, asiapohjaa pitää olla totta helekutissa. Mul on aikaa esimerkiksi puhelinmyyjille (joskus) ja asiallisesti olen onnistunut pelastamaan joidenkin päivän. Tilaamatta kuitenkaan mitään, vaan ovat harkinneet ehkä kouluunmenoa uudestaan. Lehtimyyjille vain silloin, kun taas soittavat että nyt saat hesarin nettiversion 11 ekua kuukaudessa 3-4 kuukauden ajaksi jne. Kumppani pystyy sit lukemaan kuolinilmoitukset.

        Jumal'auta, olisin tuon samban tanssahtanu varmaan väärin askelin. Oikeitakaan en kyllä osaa.


    • Huusinevö

      Duoda Linkolaa olen filosofoinut itsekin ja tuntuu siltä, että hänen oikean suuntaisetkin ajatuksensa lopulta kaatuvat fundamentalismiin ja fanatismiin. Kummallakaan kun ei koskaan ole hyvää yhteiskuntaa missään orgaanisen elämän muodossa rakennettu vaan se aina syö itsensä ja korvautuu uudella joka taas joskus ajan myöt kaatuu toiseen fundamentalismiin ja valtaan.
      Linkolan lailla minäkin ymmärrän että maapallolla on ihan liikaa ihmisiä. Ehkä noin 6 miljardia kahdeksasta tällä hetkellä. Mutta miten palautua tuohon kestävään ihmismäärään on sitten missä ajatus eroaa.
      M;inä tavallaan kunnioitan ihmisten tekemää valintaa ja toimisin niin että sen kanssa tullaan taas sen ylläpitämisen oikeilla valinnoilla toimeen ja koetettasiin saada aluksi kasvu ihmismäärässä pysähtymään. Siihen taas sisältyy ongelmia jotka sitten olisi ratkaistva kuten lisääntynyt ikääntyminen ja mahdollisesti tarvittavat uudet säännöt ihmisten liikkumiselle. Hä !

      ps. Gustav,jos pihisee, saisi jo palata

      • edson

        Niin sais, Gustav, vaikka pihistä, jos palaa.

        Linkola kuulemma, aikaisempiin keskusteluihin vedoten, on mainio kirjailija. Minusta ei edes paraasta päästä pamfletin tekijöitä. Ainoo homma, mistä mielelläni nostan hänelle korkealle hattuu on se, että toimii niin kuin kirjoittaa.

        Uusia sääntöjä? No ehkä, mutta eivät tule auttamaan, mä oon pessimisti. Salaliittoteoriani on seuraava. Hallitukset etupäässä tietävät tilanteen ja koittavat ajaa massat pikkuhiljaa liikkumattomimmiksi, vähemmän kuluttaviksi , vaikka vannovatkin kulutuskysynnän puolesta. Se onnistuu pitkän ajan kuristamisella. Leipä ehkä ei lopu tyystin, ei lämmitys, koulutus eikä minimaalinen terveyspalvelu, mutta siihen se jääkin. Suuri osa ihmisistä vaan yksinkertaisesti kuolee tauteihin ja nälkään. Ja syy on mielestäni yksinkertainen. Luonnonvarat eivät kestä kulutustamme eikä ilmasto, saati sitten maaperä, sillä kun me hikoilemme päästäksemme "eteenpäin" ja eritämme samalla kuona-aineita, niin mikä hiton kasvi tai elukka haluu elää kuona-aineissamme. Kysyn vaan. Tätä show ei kuitenkaan pääty onnellisesti. Oh hoh. mä kuvaan vaan perhosii http://bot.fi/222u


    • Huussinevö

      Huonosti kouluttamani pomo tuossa mourusi vielä puolenyön aikaan meilillä että olis tällanen projekti jossain jäkälääkin kauempana, että voisinko neuvoa kuinka tehhään ja voisinko tulla sitten vahtimaan että oikein tehhään.'
      Ei kyllä erityisemmin enää huvittaisi. Neuvoa kyllä voin mutta matkaan lähtö on kyllä komsii komsaa. Pää pellaa mutta raadon raahaaminen on jo työläämpää ympäri maailmaa. Joutuu lentoasemilla niin pirusti käppäileen.
      On se kumma ettei löyvy nuorempia tommoisia yksinkertaisia kemisti hommia hoiteleen.
      Mikset nuori Edsolvent vielä muutoskouliintuisi kemistiks ja hiippailisit vielä seuraavat 12 vuotta aavikoilla laitteistoja käsittelemässä.. Tuossakin olisi kysymys vaion kahden 7000 kuutiometrin pallomaisen butadienisäiliön passivoinnista ennen käyttöönottoa. Onhan se tiemmä melkoinen pallo. 24 metriä halkaisijaltaan. Eli melkoset on ruiskutkin oltava jotta homman sa hoidettua. Just sellaisten miehenkorkuisten pikkupumppujen operoimia ruiskuja, joista olen joskus kuvia laittanut

      • edson

        Hiippailisin siis vielä seuraavat 12 vuotta aavikoilla laitteistoja käsittelemässä. Joo ja siis lopettaisin 81v. No mikä ettei, siis A.I. Virtasen oppiin ja alkuainetaulukkoa lukemaan ja plantraamaan juu. Saattas käydä niin, että passivoinnin sijasta aktivoisin ja pum.
        Mun ei tarttis ku etsii se jäkälä ja mennä vähän etäämmäs, mutta lentäen en mene, pärkkele. No siihen sekin soppari laukeaisi :)

        Rakas päiväkirja, tänään olen maansiirtotyöläinen. Joo ja kyselijä. Kysyn, että miksei vesimittarit ole etäluettavia? Ei muuten, mutta kun neljä kertaa vuodessa tarvitsevat naapurin mittarilukemat.

        No maltoin lukea hieman ja edistystä hei havaittavissa. Kulutus webin kautta voi näpytellä veden kulutuslukemat. Valtio häviää jippii polttoaineveronkannossa.


    • edson

      "Barcelonan Las Ramblas -kävelykatu aukesi jälleen yleisölle terrori-iskun jälkeen – katso suorana"

      Vitut katon. Poistin matkavakuutuksestakin kriipalvelun. Katon mieluummin päivittäin eli likisuorana alimmat lämpötilat marras-maalis Guarda, Portugali

      Tai perhoskirjasta tai ötökkäkirjasta kuvaamiani tai sit kasvikirjasta. Tai sit "saaliin", minkä kumppani just toi vattupöheiköstä http://bot.fi/223h

      • edson

        Kriipalvelu = kriisipalvelu


    • Huussinevö
      • edson

        Niitut saavat ottaa vastaan sen ... oliko toi ny se ? Joka hiippailee lehtipuissa, kun nojaa kuvassasi koivuun. Metästäjät saavat hoitaa nuo tulijaislajikkeet tai sit mettäyhdistykset ruiskuineen, pärkkeletto.

        No minä taas tai siis me ensin naatimme http://bot.fi/223m ja sit kohti mannerta http://bot.fi/223n


    • edson

      Ja sit taas HAAVEILEMAAN. Tällainen matkaan http://bot.fi/223o max kulutus 1 litra. Liki äänetön.
      Kumivene, kuhanpyynti, affenenpyynti tai siianpyyntivehkeet, ja avot, kala-ateria valmiina hetken päästä. Joko grillattuna, savustettuna tai paistettuna.

      No ei Eurooppaan savustelemaan, mutta Pohjoismaihin kylläkin. Varsinkin Suomeen ja Norjaan, missä Norjassa voi merellä vedellä vaikka turskaa tai pallasta. Paitti että pallasta suojelen.

      Täytyy kysyy joltain, saako Portugalin rannikolla pyytää ilimatteeks pohja-ongella makrillia. Ja siima poikki, jos meinaa upottaa kumiveneen

    • Huussinevö

      Tollanen generaattori pitäisikin olla jokaisella diesel homen, kesämökin tai omakotitalon omistajalla varavirtalähteenä. Tuosta en näe paljonki virtaa se antaa, mutta semmosella 3 kiloWatilla hoitelee jo melkoisia tarpeita. Muun muassa kaikkia kodin pakastin ja jääkaappivirtoja, telkkaa, tietokonetta ja keittelee kohtuullisesti vaikka sapuskojakin tehokkaalla levyllä.
      Määki aina olisin halunnu tollasen vaikka vaan koloissa olenkin asustellut. Se on jotenkin miehen miehekäs varuste

      • edson

        NettokWh jää alle 2 kWh. Jos isompi olisi, niin siinähän saattas jo aatella työkoneita ja taas valuis kuonat luontoon.
        Vesipumppu, pakastin, jääkaappi ... töllö ... eiku radio ... eiku töllö.

        Mutta matkalla 50 - 100 sentillä savustat, paistat yli kilon kaloja. Tarkistat ilmanpaineet, siis renkaista. Entäs naulapyssy, ei tartte aseenkantolupia? Ja kuhan tarkistan lattialämmön tehot nelipyöräkodissa säädettynä 15, niin lisää tulee hintatietoo.

        Äsken 1.5kg, 40 min. http://bot.fi/223q ja nää leppäpyörykät eivät matkassa paina http://bot.fi/223r ku vaan sähkö virtaa.


    • edson

      "Tää kermaperse on sit skattalainen!"

      Tuo siis lainaus, varmistui tänään, ja merestä nuoruutensa kaikki seikkailunsa ammentaneena, siis rannalta korkeintaan 10 km, voi vain palata muistoihin sävelten kautta https://www.youtube.com/watch?v=xVzUD_7wP70

      • edson

        Elämä on liian lyhyt, jotta voisi vielä ajaa karille ja pystyttää tiipiin johonkin Pohjanlahden kalliosaareen.


    • Huussinevö

      Vai pohjanlahden kalliosaareen. Eihän siellä olis muita kuin tiiroja ja nahkiaisia.
      Täällä sen sijaan olis vaikka mitä riemuja. Siksi tämä on sen kansallislaulu: http://bot.fi/224w
      (Rakastan kaljaa, Rakastan Votkoo)
      Niin ja työvuorossa ollaan. Hitto vie jouduin taas muutaman minuutin päätäni vaivaamaan suunnitellessani prosessit suuren jalostamon butadieenisysteemin varasto painetankkien sisäpintakäsittelyyn yli 100C lämmössä kemiallisesti. Siis paineistettu käsittely. Tankit vähän samanlaisia mitä olen näyttänyt niissä nesteytetyn maakaasun tankkilaivoissa. Toiset muutama minuuttia meni prosessikuvauksen kirjoittamiseen tällä neljäsormi systeemillä
      Voi kun ois viulu!

      • edson

        No mut tuubahan sul jo on, haloo. Mut rummutetaan, jos vaikka Turus herättäs

        Sadetta odotellessa paineistan itseäni 36° lämmössä ottamaan hänest ja minust yhteisvideopätkää la vielä laulamaan siihen että onneks olkoon ja sit vaan kliks. Tällast tää on ku ei aina jaksa lähtee paikalle ja nelipyöräkodillakaan ei voi mennä ku etupyörän laakeri laulaa, mutta kyl sekin laulaa kauniimmin ku mä.


    • edson

      "Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

      No ni. Niin sitä pitää. Varmaan itäsuomalaiset kaljupäät riemuitsevat. Ehdotan. Nappi otsaan ilman varoituslaukauksia kaikille niille kotomaan älyn jättiläisille, jotka telovat kumppaninsa hengiltä joo ja persuille pakkosterilisaatio.

    • Huussinevö

      Maailmalla, siis Turuus, näyttää todellakin sattuvan ja tapahtuvan.
      No jo pitkään odotetusta ensimmäisestä varsinaisesta terrori-iskusta tuli 2 kuolonuhria.
      Suhteellisen pieni kansainvälisiin iskuihin verrattuna, mutta suhteessa suuri ja selkeän ilmaiseva.
      Toivottavasti hallituksemme kykenee vetämään tapahtumasta oikeat johtopäätökset liturgian ja jargonin sijasta ja ryhtymään konkreettisiin toimiin sekä islamismin että hallitsemattoman maahantulon saamiseen hallituksi.
      Jos maahan tulo on laillista ja hallittua niin se kyllä varmuudella vähentää tällaisia puskista esiin hyppäävien uskovaishullujen purkauksia.
      Kaikkia amok juoksijoitahan sekään ei poista. Tavalliset hullut kun jäävät aina jäljelle.

    • edson

      Uskovaishullu. Nojaa. Minul nyt on sellanen fiilis, että uskonnon ehkä vois jo vaikka laittaa vähän sivuun. Joku paljon viisaampi jossain kirjoitteli, että se aika alkaa näissä terrorismihommeleissa olla taaksejäänyttä elämää.
      Tavalliset hullut. Tarkoitatkos niitä perussuomalaisia kaljupäitä (joita hiusten pituuksista välittämättä on ehkä 70% koko kansasta) vai akkaansa kurittavia muuten vaan perussuomalaisia vai räkä ulkoposkella roikkuvia viikonloppuna rientoihin rientäviä vai vaan ihan jokaista ihmistä. Ei meinaan aina ole sellanen fiilis, että ihminen nyt olisi muu kuin hullu.
      Kuitenkin annan kylähulluille puhtaat paperit

    • Huussinevö

      Kylähullut ovat ihan normaaleja.
      Uskovaishulluilla viittasin nimenomaan islamisteihin, jotka sattuneesta syystä ovat minulle erittäin tunnettu yhteisöjoukko.
      Toki voihan uskovais hulluina käsittää minkä tahansa kultin tai selvästi normaalien ihmisten säännöistä poikkeavat tavat ja tavoitteet. Nykymaailmasta en kuitenkaan lyhyellä muistelulla muista yhtään toista uskomusta mikä olisi yhtä mätä ja tappajia tukeva kuin islamismi. Siinä se poikkee täysin kaikesta muusta nyky uskontohulluudesta. Mutta jos mennään hiukan taaksepäin ajassa, vaikkapa 150 vuotta, niin jo tulee vastaan tappavaa uskonnollista hulluutta mikä vaan kiihtyy kun mennään lisää taaksepäin ajassa.

      En sotkisi tähän asiaan minkäänlaisia persuja, sillä kyllä' he muusta hulluudesta huolimatta kovin vähän uskovaishulluja ovat. Lestadiolaisetkaan kun eivät ole persuissa vaan ....... https://archive.org/details/78_praise-the-lord-and-pass-the-ammunition_frank-loesser-the-southern-sons_gbia0000392a
      Siinä hymni täysjärkisyydelle

      • edson

        "islamismi"

        Joo minä vankkumattomana sateenkaaren värisenä epäilen, että islamismia on monenlaista.

        Mutta olkoot. Lähden Turkuun nyt ja meen pitään huolen omalta osaltani siitä, ettei ne tukattomat eli suami ensin toikkaroijat tule yli ympärille viritetyn lastentarha-aidan.

        Ja jos nyt postaan tämän jälkeen, niin syy on se, että kummi puhkes autosta, ei oo vararengasta siinä toisessa. Kolmas seisoo taas katsastamattomana, mutt kyl kait viranomainen huomioisi tärkeän tehtäväni hoidon. Siinä tosin on talvirenkaat, mutta niin on henkinen talvi tuolla Elämässäkin, että jumal'auta liukasta täälläki.


      • edson

        Mä sotken kaikki persut samaan vatiin. No meneehän paskaveden mukana tietysti joku, jolla olis ehkä ... tai ei ei ei olis vaik menis.

        Mut joo, elämäni jatkuu ja kaikissa vaaleissa olen ensi kerran mukana ilman mitään kannatus vai mitä vi*un nimilistoja niihin nyt tarvittiinkaan. Pelkkä tolppailmotus riittää . Oon sellanen ehdokas, joka ei sure jatkuvasti yhtä päivää, lähetä suruviestejä pari päivää ja sit ei niitäkään mikään sureta. Muuta ku et lypsykarjaa riittää, sitä ne suree koko ajan.


      • edson

        Okei, nyt vasta kuuntelin ton gospelin. Jep, osaa ne rytmittää. Sanoist en niin välitä.
        Veikkaus. Ny kun Hesan uusi piispa astui virkaan, ni gospeli koht soi ja Tarja Halonen pitää aamuhartaudet.


    • huussinevö

      Olinko tuossa jossain vaiheessa lukevinani että diesel homen etupyörän laakeri laulaa ja ettei reissussa oltaisikaan viälä?

      • edson

        Viikon päästä sunnuntaina startataan. Jos ei lähe käyntiin, ni sit ei startata


    • edson

      Jahas, ylläpito onkin kepulais-persulainen, kun poisti hyvän kartan tiestä mänttilästä ihmisten ilmoille.
      No huussi, kuljetaan Naantalin kautta ja vilkutetaan tervehdykset whoolle. Mä olen tuon Hesa Kuhmoinen välin kulkenut 1000 kertaa.

    • edson

      Eilen aloitti taas yksi BBC:n uusi lauantain viihdepläjäys. Minulle siis uusi eli Panta kaulassa. Hyasintin oli aika kuihtua.

    • edson

      Ajan kuluks ja tekstin säilyttämiseks
      "Jahas, jahas. Kun elämme vaikeita aikoja, niin kulduuri kukkii ja kaikki kynnelle kykenevät kriitikotkin heräävät. Toistaiseksi vasta kylläkin artikkelin kirjoittaja Nieminen ja ensimmäisen mielipiteen laukonut criitikko. Mieluummin kuitenkin soutelen edesmenneen esseistin Erno Paasilinnan ja Antti Tuurin mietteiden kanssa "Inarinjärveä soutelemassa"- kirjassa. Siinä ei tarvitse tämän Niemisen jutun otsikon mukaan hämmästellä, mitähän ulkomailla miettivät. Tää tais mennä ehkä teidän hilserajan tuntumaan, mutta älkää loukkaantuko kriitikot. Raavitte vaan päätänne, ni kyl hilse lähtee"

      Kyseessä Niemisen kirjoituksen kommentointi Hesarissa. Sunnuntaiosio "Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt"

    • Huussinen

      Mitä! Olen ihan tyhjä, ei minkäänlaista ajatusta päässä oo, ho hoo!
      Onneksi loppuu viikonloppu ja alkaa aktiiviaika huomenissa. Mitään en inhoa niin kuin viikonloppuja eläkeläisenä!
      Ei ole mitään!
      Vasta arkena kone käynnistyy, normaalit ohjelmat ja uutiset palaa.
      Kaupasta voi hakea vaikka hiukopalaa;
      siis tietenkin salaa.
      Edsonltakin perhoset etelään palaa
      Sitten hän vain jäljelle jääneitä puita halaa;
      siis tietenkin salaa
      Ellei sitten ole Pehmoisten torilta hakemassa savukalaa
      Katsoo sivusilmällä "akkaa"
      Miettii dieselhomeenko matkaan lastaan
      Jos en lastaa niin ainakin komentelemasta lakkaa
      Itsenäisenä matkustaisivat mies ja auto
      Silloin kiva on matkalla pitää kahvitauko

      • edson

        "Ellei sitten ole Pehmoisten torilta hakemassa savukalaa
        Katsoo sivusilmällä "akkaa"
        Miettii dieselhomeenko matkaan lastaan"

        Oikeestaan olen vapaa olemaan vaikka talven Portugalissa, Kanarialla ... mutta mutta. Jätänkö tämän tänne ratkomaan asumisen, auton, lumitöiden ... ongelmia. Kuulemma kykenee kyllä mutta yksi totuus on se, että kykenenkö minä olla miettimättä että ... Taitaisin kyetä.

        Nyt kotia viemään laakerinvaihtoon, jotta koti taas rullaa somasti.


    • Huussinen

      Täällä' Tuuba, kuuleeko Haisuli?
      Tässä screenshot TomTom My Drive route planneristä Kuhmoisista Prahaan. Tämä näyttää kivasti kaikki vaihtoehdot.
      Kun tällä ottaa tarkennetun kaupunki tai kohde kuvan niin vaikka mitä tulee esille
      http://but.fi/6t7
      Pitää tähän tutustua vähän tarkemmin

    • Huussinen

      Siis tästä pitäisi aueta TomTom: http://bot.fi/225w
      Vaik onhan näitä joka lähtöön. Eniten olen käyttäny Michelinin route planneriä. Pikana Gookkelin planneriä

      • edson

        Täytyy vertailla mut ei paha ei paha, vaikka onkin tämäkin sivusto muistissa. Michelin on myös taltioituna, mutta se on kumma se, että kun alkaa yhtä käyttämään, niin toiset jää unohduksiin.


    • Huussinen

      Ilta saapuu
      Hiljenevät Pehmoisten huilut
      Ääneen nousee tuuba
      Se kun puhaltaa, niin
      Havisee haavat ja pehmoinen vapiset
      Metsään pakoon supikoirat säntää
      Niitä seuraa ketut kapiset

      • edson

        Jahas vai kapinen http://bot.fi/226j ja täs kaks kapista eilen pussi ja kori täynnä http://bot.fi/226k et kyl sitä huilut hiljenee ku vähän reippailee. Jos ny joku sanoo, et on tyypillisen lihava pienviljelijä, niin voin vakuuttaa, etten liho ainakaan tukien takii.

        Kävipä, asiasta toiseeen, aamulla mukavasti. Minulla on tälle viikolle kaksi hammaslääkäriaikaa. No kumppanilta tippu eilen iso paikka ja pystyttiin vaihtaan kunnallisen puolen räknäystoimistossa silviisiin, että kumppani sai perjantain aikani. On se pirua kuunnella matkan aikana kaiken muun lisäksi hammassärystä ulvovaa


    • Huussinen

      Terveisiä HH Riitulta Hamburgilaisesta.
      on vielä vedossa. Saion palautetta, kun kysyin.
      Pyysi välittämään terveiset jos vielä olen "aloittelijoissa"

      • edson

        Sano terveisiä jos oot vielä yhteyksissä. Riitu muistaa satavarmaan. Ensin oltiin eri miltä Saksa-Suomi-Saksa maaottelusta ja sit vielä päälle minun kielelliset ja mielelliset kommentit.

        Silloin ihan alussa tais Riitu luvata jopa kaffeet jos ohi ajais. Nyt sais korvapuustit kaupan päälle. Mut anteeks en pyytele.


    • Huussinenko

      Pelailin vähän tuolla tomTom route plannerillä. Sehän on ihan kiva. Jouduin jokuliste samalla opettelemaan hiukan uusia tietokone toimintoja. Siitä en tykkää ollenkaan kun siihen menee kallisarvoista eläkeaikaa minuuttikaupalla hukkaan. Helpommalla pääsis jos joku kerran näyttäis. Enhän mää ala auton korjaustakaan tekeen vaikka olenkin tosi hyvä kuski. Kukaties SPK eli Suomen Paras Kuski ;)
      Voi kun ois flyygeli!
      Huussinenko on Itäkarjalainen versio Huussisesta :)

      • edson

        Uudet tietokonetoiminnat ovat tosi tosi sellasii, että pitää virittää itsensä tunnelmaan, ja se se joskus ottaa koville. Joskus pitää vielä lukee vieraskielist tekstiiki.
        Tän eläkeläisen aika joskus kuluu haaveiluun, ihan tuntikausiakin menee.
        Voi ku olis lauluääntä. Kerroinkohan jo, että laulettiin pikkulikan synttärionnittelut puhelimeen ja ihan ehtalla suomalais-englantilais ääntämisopein eli ihan englanniks ja whatsapp hoiteli perille.


    • edson

      Olen luvannut yleisesti, omalla nimelläni siis kirjallisesti

      Kari Huhdan mielestä Soinilla on tänään tähtihetki. Lupasin maksaa menolipun vaikka timbuktuun lähettilääksi nettoeläkkeestäni. Se olisi minun tähtihetkeni.

      • edson

        Ei saatana, ei lähettilääksi sentään


      • edson

        Omalla nimelläni siis facessa, hesarissa nimmarilla


    • edson

      Jumal,auta, mä lupasin pitää perseet erossa täältä. Ei vaan onnistu. Tämän laitan tähän siksi, että tuolla Elämässä aikoinaan, ei pitkäkään aika sitten, muutama tai tais olla yksi ainakin, joka kehui tän Hallan älykkyyttä. Sama tyyppi jakaa, siis elämässä, nyt kaikille noille otsikkotyyppistä "tietoa" kun haluu olla elämän tiedonantaja, hih hih http://bot.fi/226n

    • Huussinen

      Häippäsen omalla nimelläni tapaamaan Eikkaa ja Örjania, jotka edelleenkin pihisevät.
      Mutta vähemmän täällä somessa sihisevät.
      Ei kummallekaan tietokone maista vaan sille sanovat: haista......home!

      • edson

        Sä voisit vähän valaista Eikkaa ja Örjania, sillä some on poliisinkin hyvä teitolähde. No jos ne eikat, jussit, matit, maijat ja muut ovat sitten turvassa vaikka navetoissa, niin ei niil sit mitään vaaraa oo. Voivat sihistä sit vaikka lypsytilastoja ja rasvaprosentteja.
        Just ilmotin suojelupoliisille, et tääl Kihniös on aika monta persuu ja vaik ei ookkaan nälissään maahantulleita, ni kantsii kuitenkin seurata näit kotomaan terroristei. Ku sudet loppuu, niin ne alkaa sukurutsan takii ampuu vaik mitä.


      • Ei_homekodin_omistaja
        edson kirjoitti:

        Sä voisit vähän valaista Eikkaa ja Örjania, sillä some on poliisinkin hyvä teitolähde. No jos ne eikat, jussit, matit, maijat ja muut ovat sitten turvassa vaikka navetoissa, niin ei niil sit mitään vaaraa oo. Voivat sihistä sit vaikka lypsytilastoja ja rasvaprosentteja.
        Just ilmotin suojelupoliisille, et tääl Kihniös on aika monta persuu ja vaik ei ookkaan nälissään maahantulleita, ni kantsii kuitenkin seurata näit kotomaan terroristei. Ku sudet loppuu, niin ne alkaa sukurutsan takii ampuu vaik mitä.

        Olet todella kahjo tyyppi. Älykköjä löytyy kaikista ihmisistä, olivat sitten punaisia, vihreitä tai punavihreitä, kuten sinä, unohtamatta muitakaan värejä.


      • edson
        Ei_homekodin_omistaja kirjoitti:

        Olet todella kahjo tyyppi. Älykköjä löytyy kaikista ihmisistä, olivat sitten punaisia, vihreitä tai punavihreitä, kuten sinä, unohtamatta muitakaan värejä.

        Omistatkos muuta kuin kahjot aatokses? Vai pitäs sinisistä etsii älykkö. Nuijalla olis töitä eli alota etsiminen jos mieles tekee. Elämän pieru haisee.


      • Ei_homekodin_omistaja
        edson kirjoitti:

        Omistatkos muuta kuin kahjot aatokses? Vai pitäs sinisistä etsii älykkö. Nuijalla olis töitä eli alota etsiminen jos mieles tekee. Elämän pieru haisee.

        Ei sinunkaan pierusi hyvälle haise. Tosi pahalle.


    • Huussista

      Eikalla ja Örjanilla henki edelleenkin pihisi vahvasti. Eikan oli juuri kotipalvelu käynyt pesemässä ja puunaamassa.
      Örjankin samassa vedossa kuin kesänkin alussa vaikka onkin parantumattoman taudin otteessa. Määritteellisesti hän on saattohoidossa. Keskustelimme siitä voiko sen kaltaista termiä käyttää jos on vielä täysin kykenevä huolehtimaan itsestään ja liikkumaan joukossa kuin kuka tahansa terve. Päädyimme siihen että termi ei hänen kohdaltaan ole sopiva mutta kuitenkin kirjaimellisesti oikea.

      Edson on näemmä saanut henkilökohtaisen ihailijan tervehtimään tunnetun ystävällisellä tavalla.
      Mihinkä seppä hiilestään pääsisi.

      • edson

        Just eilen kahden kotihoitoa tehneet immeisen kanssa juteltiin kotihoidon mahdollisista tulevaisuuden näkymistä ja alalle pyrkijöistä. Maallikolle rankkaa kuunneltavaa.
        Saattohoito joo. Ton termin käyttöä on kait hiukan arvioitavakin. Moni sanoo, että ihminen on nuori, kun se on vaikkapa 70v. Tätä nuori sanaakin joskus mietin, mistä se oikein juonttaa juuriaan.
        Pajassa käydessäni huomasin, että hiili on ihka musta. Pitäsköhän puhaltaa?


    • Huussinen

      Joko Edsolvent ( ed=edson ja solvent= varakas, varoissaan oleva) on saanut laulavan etulaakerin korjautettua "pojilla"? Liikkuviin välineisiin tulee aina jotain kulumavaivaa aikanaan. Hevoisellekin on välistä kengät vaihdettava.

      Harmillisimmat vaihdot matkalta muista nyky pollelleni sattuneen ovat etujousen katkeaminen ha laturin hihnan katkeaminen. Kummassakin tapauksessa onnistuin sen konkkaamaan korjaamolla. Jousen katkettua siihen jousen päähän tietysti hajosi rengaskin ihan perusteellisesti, mutta polle on siitä ovela, että sillä voi melko pitkän vedon konkata kolmellakin jalalla

      Pitkään vetoon ulkomailla on aina syytä olla menopeli kunnossa ja tarkastettu

      • edson

        Miehet joo korjasivat kodin kondikseen. Tarkistivat omaehtoisesti vaihdelaatikon öljyt sun muut.
        Oikeastaan tuon vedon pituus ajettuina kilometreinä ei ole kuin muutama tuhat km ja saman matkan kun ajaa täällä kotoSuomessa, niin sitä ei ees aattele. Olen varautunut henkisesti kaikenlaiseen.
        Muuten, auto kulkee vanteellakin. Noi jousen paukkumiset ovat inhottavia, samoin jarruletkun katkeemiset ja ja ja. No het mietin varojani, että korjaamisen hinnalla olisi vuokrannut 1.5 kk asunnon Kanarialta.


    • Huussinen

      Solventista vähän tarkistusta:
      Substantiivina se siis tarkoittaa liuotinta, mutta adjektiivina juuri sitä varakasta eli sanantarkasti maksukykyistä.
      Taas adjektiivi insolvent tarkoitta varatonta, konkurssissa olevaa.
      Yleensä käteistä käyttävät ovat aina joko solvent koska heillä on rahaa tai insolvent, koska eivät luottotietojen mentyä saa luotto-tai maksukorttia!
      Mutta ainoa todella äveriäs on vain tuusulalainen omakotitalon omistaja.

      • edson

        Varakas on monesti maksuhaluton. Taas tällainen maksukykyinen haluaa jopa kustantaa joidenkin menoliput.
        Kyl oon tavannu Kulosaaressa äveriäitä myös.


    • Huussinen

      Yövuoro lähenee. Saapa nähärä iskeekö samanlainen runohyöky kuin viime vuorossa. Veikkaan ettei nyt ihan sentään, sillä olihan maanantai ja virallinen työpäivä jolloin joutui käyttämään energiaa muun muassa sosiaalisiin vierailuihin.
      Mut hän näkee ken elää ja jos silmäluomissa on akut latingissa!

    • Huussinen

      Tässä ihmetellessä, että irtoaako juttua vai ei, voin lähettää taas vaihteeksi vaikka kuvia maailmalta ja aloittaa sen laumalla elukoita erämaan roskista syömässä: http://but.fi/6t9
      Nuokin ovat kuin vuohet eli syövät kaiken muovipusseja myöten. Jossain muistan nähneeni kemalin syövän rautakankeakin

    • Huussinen

      Ja kun ei nyt runoja irtoa niin tässä näytteeksi Katmandulaisia pölynkerääjiä ihan paikalla kaupan:
      http://but.fi/6ta Itelläni ei tuosta valikoimasta paljoakaan ole. Taitaa olla yksi pieni Buddhan patsas jakarandasta

      • edson

        Tota tota, rakas päiväkirja. Odotan unta purjehdusmatkasta Karibialle. Siellä mieluiten sitten ankkuriin sinne, mistä sais taikaesineitä. Kaikkea sureva ja pelkäävä Eurooppa vois ihmetellä kotini ikkunassa roikkuvia taikakaluja ja kun vaatetusta hieman järkkäis, niin sais äänitettyä kommentteja.
        Veljeni vaimo oli ainakin aikoinaan kaikkien buddhien ystävä ja keräs kotiin patsaita.
        Mul on pihalla kalaseita


    • Huuhaa Heikki, Yövuorossa vasta alkaa leikki
      Esiin nelistää hevoisellaan Immo
      Runoa pukkaa Immo
      On se yöllä sellainen suutaan soittava Hemmo

      http://but.fi/6tc

      Voi kun olis käyrätorvi
      Voi kun osais siihen puhaltaa
      Mutta ei ole kuin pelkkä torvi
      Ei käteen istu edes sorvi
      Mitään ei osaa, mitä nyt kemiaa
      Mut kemiaahan kaikki osaa
      Eihän voi olla mitään helpompaa kuin kemia
      Jokainenhan osaa tislata
      Immo vain vislata

    • edson

      Yön antiin palaan hammaslääkärireissun jälkeen. Runoileva kemisti pistänyt taas parastaan.
      Kerran pitänyt kädessäni jakarandaa. Muistankohan oikein, että yksi painavimmista puista? Jos sellasest olis pää, niin uppois

    • Huussinevö

      Arrgh! Jotain tehtävää
      Uusi elektronisesti haettu passi saapunut K kauppaan noudettavaksi
      Kohta on taas seuraavat 5 vuotta reitti vapaa ulukomaille eikä pelkästään ulukohuussiin.
      Eli voi taas lähteä vaikka Eestiin ja Latviaan ja jatkaa vaikka Andorraan sieltä. No aavikoista puhumattakaan.
      On ollut raju liikenne tänään. Puhelin on jo kaksi kertaa kilkattanut. Siis se kapulapuhelin. Älyvekottimestahan on äly eli töpselituote päältä pois kytkettynä ja aukeaa vain matkoilla.

    • Huussiainen

      Arrgh!
      Nyt haettu on passi uusi
      Matkoille voi lähteä vaikka Kallion huussi
      Muonavarastot on matkalla täytetty
      Liiderin kassalle suuret rahat käytetty

    • Huussinevö

      Hitto soikoon kun ei ole sitä flyygeliä.
      Onkohan Edsolvent pudonnut sinne läänityksensä rahakuoppaan eli perunakellariin kun on kohta jo iltapäivä eikä mies ole herännyt kuin hetkeksi aamulla

    • edson

      Älä ny, luin ahkerasti juuri https://yle.fi/uutiset/3-9790630 ja mietin Sannan mulkkuutta. Totesin nyt ja aikaisemmin jo kauan sitten, että mulkvisti on.

      Hitto ku sais ajokortinkin elektronisesti ku on autokin jossa ei tartte enää koht kuskii. Ei hitsi, ny oon varmaan sivutiellä. Kumppani sano, et pitää mennä sinne henk.kohtaisesti ja saatana se on kuulemma trafin konttuuri. Olen joka viimeiseen laskuun kirjoittanut sinne huomautuksiin, että haistakaa ... onkohan tuo este ajokortille?
      Joka tapauksessa meilläkin ostettiin Liiteristä matkamuonaa ja Valio on minun boikotissa nro1.

    • edson

      Rakas päiväkirjani, nukuin sikeesti, koska minut aamulla puudutettiin.
      Hammaslääkärini, aito venäläinen, joka on nyt suomalainen, on hampaitteni omaishoitajaTAR. Ei tykäännyt kyllä perusteluistani toimenpiteelle, että hampaat pois ja ikenien teroitus, kiitos. Perusteluita en kerro, koska tautien erikoisketju hiiltyisi eli hiilet punoittaisivat sinisen tulevaisuuden taivaalla. Jumal'auta mikä kielikuva.

    • Huussinen

      Voi Pehmoisen kurjuutta, että oikein venäläisellä puudutuksella purukalusto kuntoon. Hyvä ettei tullut kromiteräshampaita entiseen neuvostoaikojen malliin. Sitten voisi sanoa olevansa kuin Bondin rautahammas hahmo.
      Harjoiottelen tässä jo kolmatta leivän leipomiserää. Nyt siitä pitäisi tulla yleisesti hyväksyttävää. Olen toki popsinut ne kaksi ensimmäistä harjoitelmaakin.
      Millonkas johtaja Edsolvent se solvent on viimeksi leiponut ite leipää alusta loppuun asti?

      • edson

        Varmaan leivoin viimeksi ... härre guuden sentään, yli kymmenen vuotta sitten. Pienessä rantamökissä vietin pari kuukautta ja laihduin, kun liki ainoina energialähteinä olivat kala ja ite leipomat pienet ruisleivät.
        No jälkeen päin muutama kerta kauralastuja, mutta nehän eivät leipiä ole vaikka litteitä ovatkin.


    • Huussinen

      Nuyt kun muslimit ovat tapetilla niin tässä kuva muslimiarjesta josta osa heistä pyrkii pois vaikka joka korttelissa on topinen topistaan hulppeampåia moskeijoita valtion varaoin rakennettuna (siis emiirien ja muiden kuninkaiden). Tasavalloissa "mujslimibeljeskunnan ja Saudi arabian tuella
      http://but.fi/6te

      • edson

        Juuri niin varmaan, että osa pyrkii "pois" vaikka uskonnon harjoitus näillekin saattaa olla ihan jokapäiväistä.
        Taitaa olla aika monessa länsimaassa, siis Euroopassa, kirkot arkkitehtoorisia monumentteja ja turistirysiä. (miksi pitää kirjoittaa arkkitehtoonisia?)
        Toista se on seitojen ja toteemipaalujen ympäristöissä. Ei ne tartte kattoa päällensä.


    • Huussinenko

      Tuossa yllä oli kuva muslimin arjesta ellei satu kuulumaan hallitsijoihin.: http://but.fi/6tf
      Tuossa kuvassa sitten se symboli millä muslimeja hallitaan!

    • Huussinen

      "Kohta alkaa" kolosta juttua linkoamaan, vaikka en ole edes yhtään napanderia ottanut.
      Herran pieksut, jos tekisi vanhanaikaiset ja haalisi punaviinikulhon kärsän eteen ja sitten alkais kirjottamaan, niin siitähän tulisi kirja joka kerta.
      Siksi runoilijat ja kirjailijat ovatkin kautta aikain olleet persuja wiinalle.

      Kolme kertaa olen nyt tehnyt lonkalta leipää ja kolmannella kerralla tuli jo koostumus ja maku kohdalleen. Nyt pitää lkerta kerrasta viilata hiukan ulkonäköä ja taikinan konsistenssia.
      Nämä kerrat nimittäin tein laiskuuttani, ylen laiska kun olen, sen verran vetelän taikinan, että sain sen alumiinivuokaan ja uuuniin. Kun nostan vielä taikinan paksuutta niin voin tehdä sen pellille ja tuottaa vaikka sämpylöitä.

      Tässä viimeisessä taikinassa oli mahtavasti vehnänlesettä, vehnäjauhoa, ruisjauhoa, kauralesettä, suolaa ja hiivaa. Ei rasvoja eikä munia, sokurista puhumattakaan. Maukasta tuli ja taatusti terveellistä.

      Arsenaalissa on myös pellavarouhetta ja mallasjauhetta.

      Mansikoitakin ostin 500 grammaa josta 250 söin ja toisen puolen säilöin vajaaseen vaakkumi eli hillopurkkiin patenttikannella missä jo oli puolet pensasmustikoita polski wotkussa. Vielä jäi hiukan tilaa purkkiin. Pitänee täyttää se sitten kun seuraavia marjoja tai hetelmiä ostaa. Polski wotkuu on vielä yksi avaamaton pullo jäljellä. Edellinen meni juuri noihin marjojen ja hedelmien takuusäilömisiin

      • edson

        Jumal'auta sentään, polskivotkaan marjat. Oon kuullu juu, että viinassa säilötään, mutta se kait pitää olla lähellä pirtun vahvuuksia? Siksköhän jotkut juovat salmiakkikossuu, ku tykkäävät salmiakista?
        Poitsu pyys tuomaan kitaran, ruisleipää ja salmiakkia. Koska leipä saattaa kovettua, niin vienpä sen apsoluutvotkaliemessä


    • Huussinen

      Kun on tyhjä hetki keskellä työvuoroa niin piipahdetaanpa hetkeksi ajassa taaksepäin ja muinaiseen "neuvostoliittoon" http://but.fi/6th
      Tässä on silloisen neuvostoliiton Haapsalun asemalta matkustajajuna mahdollisesti lähdössä Ust-Lugaan ;)

    • Huussinen

      Ei vieläkään taaaskaan irtoa runoutta joten mennään käymään antiikin Troijassa mikä on siinä Gallipolista vähän etelään manner Turkin rannalla: http://but.fi/6ti
      Tiedä häntä iskeekö tämäkään kipinää runosuoneen.
      Kun ei ole sellainen Pehmoisten runovaari
      Jolla runoja on pohjaton laari
      Sellanen joka perunakellariin putoo
      Jota akka ei auta ylös vaan sukkia kutoo

    • HuussinBaba

      No niin! Nyt yävuoron edistyessä on tehty rehellistä työtäkin eli tein isomman yhteenvedon aavikon pojille mahottoman ison pintalauhduttimen merivesijäähdytyd tuubien sisäpuolen puhdistuksesta, vuotejen havaitsemisesta eddy virralla, tuubien pluggaamisesta eli tulppaamisesta ja viel sekä kemiallisen kierrätypuhdistuksen mahdollisuuksista verrattuna korkeapaine myyrä puhdistukseen. Ei siis se tamperainen bussikuski jolta kysytään: onks sulla lippuja myyrä?
      Ei siinä mitään runoja päässyt enää kehittämään. Hiki tulee töitä ajatellessa. Taas meni monta minuuttia tehä tommonen suurempi selvitys ja viäl kirjoittaa se tekstiksi.
      Tässä on se ero asiantuntijalla ja normaali työn tekijällä joka tekee työtä vain saadakseen rahhoo.
      Asiantuntijalta menee minuutteja sellaiseen mitä rahatyöntekijä ei ole oppinut 15 vuodessakaan.
      Ajatellaanpa vaikka ns. leipäpappia verrattuna Lutterin Marttiin niin siinä tulee ero esiin, eller hyr!
      No pannaas vaihteeksi vähän aavikon kasvillisuutta kehiin eli bougainvillea puska jollaisia kasvaa aavikon kaupunkien keinokastelluilla ja luonnon kosteuspihoillakin ylen runsaasti: http://but.fi/6tj

      • edson

        Tämän tekstin luin kahdella eri mielellä. Alun tekstiä epäilin syntyneen siitä, että olit nauttinut jo ne toiset mansikat pensasmustikoiden kanssa ja varsinkin sen liemen. Sitten saatoin päästä hieman juonesta kiinni ja käsiksi asioihin, joista minullakin on hieman hajuja, kun tulit vaiheeseen asiantuntija/leipäpapit ja huokaisin.
        Kauan kauan sitten tein koko yön töitä. Kirjallisia töitä siis. Kippasin pahvilaatikossa olevat kuitit lattialle, laitoin päiväjärjestykseen ja kirjasin menot kassakirjaan. Tulot jo olin kirjannut aiemmin. Mutta mitä hiivattia tapahtuikaan, kun seuraavana päivänä heräsin? Kuitit sikinsokin edelleen, kaljakori tyhjä ja hieman hutero olo. Menestysromaanini oli toki saanut siis jatko-osan, siis meno-osan, mutta aika epäselvän kuten sen kirjoittajakin oli. Sitä ei voinut lähettää kustantajalle eli kirjanpitotilitoimistoon ja kaikki meni uusiks


    • Huussinenko

      Huh hah hey! Nyt alkaa yävuoro olla lopuillaan, eikä yhtään runoutta syntynyt. Sitä se tekee kun oikeisiin töihin edes muutamaksi minuutiksi sekaantuu.
      Toisaalta Pehmoisten sotepäällikkökin alkaa jo olla toipunut venäläisestä hammasnukutuksesta ja on muutaman tunnin päästä kaksi litraa mustaa kaffea hörpittyään innokkaana laukomaan kuolemattomia ajatuksia Suomen viidakosta meille kaupunkilaisille ja vain Kalliossa asuville.

    • edson

      Huussinenko, oot oikees, ny on kyl vast juotu litra ja ei mielessä ainuttakaan kuolematonta aatosta.
      Ootan soittoo naapurilta, jolle tehdään tänään loppuasennukset valokuituyhteyteen. Eli laitteet tulee nyt asunnon sisään eli modeemi kait vai miksihän sitä laatikkoa nyt sitten kutsutaan. Yli 2000€ mennyt siihen, että saa nopeamman yhteyden ja 5Mt nopeuden kuukausihinta noin 60€. Jos telkun siihen yhdistää, niin 10 ekuu lisää/kk. No sitten halpenee netin osuus, kun osuuskunnan velat lyhenevät. Ehkä kahdenkymmenen vuoden päästä sitten vähän halvemmat käyttökulut.

      • edson

        Täytyy korjata että 100 Mt nopeuden hinta kaikkineen on se 60 ekuu, mutta ei paljon pienene, vaikka on 10Mt nopeus.
        Sitten pienenee, jos jakaa siitä naapureille johdotukset ja naapurit maksavat osan kuukausittaisista menoista.


      • AliPakana

        Minulla on 4G mokkula joka kyllä sen 10 MT lykkää ja maksan siitä kk maksua alle 20 egee. Mokkulan ostin aikoinaan heti itselleni eli maksan vaan ilmatilasta.
        Mokkula toimii kaupungeissa ja isojen teiden varrella. Kyl pitäisi toimia Pehmoisissakin. Tosin tiedän että vain noin 15 km päässä Lappeenrannastakin (Pulsassa) ilmayhteydet ovat varsin heikot eli näitäkatvealueita suattaapi sattua. Oletko tarkistanut mokkula kattavuuden Pehmoisissa omalla tilallasio?


      • edson
        AliPakana kirjoitti:

        Minulla on 4G mokkula joka kyllä sen 10 MT lykkää ja maksan siitä kk maksua alle 20 egee. Mokkulan ostin aikoinaan heti itselleni eli maksan vaan ilmatilasta.
        Mokkula toimii kaupungeissa ja isojen teiden varrella. Kyl pitäisi toimia Pehmoisissakin. Tosin tiedän että vain noin 15 km päässä Lappeenrannastakin (Pulsassa) ilmayhteydet ovat varsin heikot eli näitäkatvealueita suattaapi sattua. Oletko tarkistanut mokkula kattavuuden Pehmoisissa omalla tilallasio?

        Mulla on ollut mokkula eli reititin jo kauan ja pelaa. Pelasi Lapissa ja koht testataan pelittäminen Euroopassa.
        Ottavat monet tuon valokuidun, kun kertovat sen nostavan kiinteistön arvoa Hih hih sanon


      • Huussinen

        Jos saat mokkulasi pelaamaan Suomen ulkopuolella missään niin raportoi heti.
        Veikkaan, että mokkulasi on ihan äänetön kunhan olet 30 kilometriä rannikkomme ulkopuolella


      • edson
        Huussinen kirjoitti:

        Jos saat mokkulasi pelaamaan Suomen ulkopuolella missään niin raportoi heti.
        Veikkaan, että mokkulasi on ihan äänetön kunhan olet 30 kilometriä rannikkomme ulkopuolella

        Soita, kun ehdit vaikka Telian (tai muiden operaattorien) asiakaspalveluun ja kysy. "Yhteys mukaan"- liittymiä kyllä myyvät, minulla 16,9€ maksava, missä rajaton netti kotomaassa (4g reititin siis myös, E5573cs) ja 10Gt Euroopassa.

        Lupasivat minulle bonuksia, jos saan jonkun liittymään Tel ... äsh :)


      • edson
        Huussinen kirjoitti:

        Jos saat mokkulasi pelaamaan Suomen ulkopuolella missään niin raportoi heti.
        Veikkaan, että mokkulasi on ihan äänetön kunhan olet 30 kilometriä rannikkomme ulkopuolella

        Eka raportti tulee 28.8.17 öbaut iltapäivällä tai illansuussa. Mielellään kuitenkin mantereelta, sillä vältän laivan keinumisesta johtuvat harhalyönnit


    • JustTakasinKaupoista

      Kato! Palkurien herra on noussut ylös ja antanut kuulua itsestään

    • Huussinenko

      Tänä yänä Tuuba keskittyy katseleen fictiota ja actiota töllöstä. Ellei sitten tyävuaron lopuilla innostu sanailemaan. Helppoa sanailla yksinään, kun ei ole kukaan komentelemassa. Senkun latoo kiippariolle puhetarpeensa, hä?

    • Huussinen

      No laitan kuitenkin yhden kuvan eli Dhaba al Hisnin Linnan Musandamista, Omaniosta: http://but.fi/6tk

    • edson

      http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005338114.html

      No kiva katsoa, kun tahkoavat soten myötä yhtenäisiä tietoverkkoja. Vetävätkö sitten kuin VR:n vessat? Kyl mä meinaan, että täällä on kivaa täällä Pehmoisissa, kun ei ole paikallisliikennettä. Sehän olisi kaaos, jos joku linja muuttaisi kulkureittiään, kuten piäkaapungissa on laita joidenkin asukkaiden kanssa. Valtava metakka sitten, jos se raittika ei just kuljekaan oman rapun editse. Hitto, jos joutuu vaikka vaihtamaan.
      Kyl se on parempi, että sellaset tyypit muuttais sinne, missä on vain yksi linja.

      • Ei-persu-eikä-punavihreä

        Taisi olla omakin syy muuttaa sinne pehmoisiin? Paree ollakin homekoti kunnossa, että pääsee ihmisten ilmoille.


      • edson
        Ei-persu-eikä-punavihreä kirjoitti:

        Taisi olla omakin syy muuttaa sinne pehmoisiin? Paree ollakin homekoti kunnossa, että pääsee ihmisten ilmoille.

        On kolme autoo, aina niissä joku on kondikses ja traktori ainaki :) Anteeks, noista autoista siis, kaksi autoo ja yksi koti.

        Joo pelto ja metsä ja järvi syitä


      • edson
        edson kirjoitti:

        On kolme autoo, aina niissä joku on kondikses ja traktori ainaki :) Anteeks, noista autoista siis, kaksi autoo ja yksi koti.

        Joo pelto ja metsä ja järvi syitä

        Ja vielä. Sitte ku ajokortti rapistuu, ei siis mies, niin kaikilla niillä menoilla, mitä näihin menee vuodessa, siis autoihin, niillä istumme taksin takapenkillä kaks kertaa viikossa läpi vuoden vaikka vaan tekemään kierros kylillä ja poltellaan sähkösikarii ja heilutellaan köyhille. Tai sit vain kaks kertaa vuodessa taksissa. Toisella kertaa linjurille ja sit Kanarialle talveks ja toisella kertaa takas tarkistaan tilin, - ja tilanhoitajan tilannetta.


    • Huussinen

      Hello herra suosittu!
      Tässä näytteeksi miten klapit on pakattu Dubain markkinoille. Klapeja väitetä'än skandinaavisiksi klapeiksi mutta ainakin osa niistä onkin kanadalaisia (aspen klapeja) http://but.fi/6tl
      Varmaan olen jossain yhteydessä maininnutkin, että pitkäaikainen tuttavani, johtaja Sutki ortodokseista Kuopiosta, siellä siirtyi eräässä vaiheessa klapikauppiaaksi.
      Kaappa se on mikä kannattaa! Hyvä myyjä myy mitä vuan! Paitsi kemiallsta suoritusta teollisuuteen. Siinä on jo pakko jotain osatakin. Ei pärjää pelkällä suun pieksännällä.
      Tilasin ihan piruuttani pienen määrän design (oma design<) käyntikortteja. En tiedä tarvitseeko yhtään kellekään koskaan jakaa, mutta logo oli se ylen hiano. Laitan siitä mkopion, siis logosta jossain vaiheessa. Se on se kirku lohikiärme!

    • huussinen

      Onneksi on maailmalta kuvia mitä jaella vaikka eivät ketään kiinnostaisikaan. Siis jos ei runous hyökkää jatkuvasti: http://but.fi/6tn
      Kuka lie tuokin ja mistä?

      • edson

        Klapit kiinnostaa aina ja toi kait on klapinsytytin


    • Huussinen

      Haloo johtaja Edsolvent! http://but.fi/6to , Olisiko tuo asumus mieleesi ja saisiko sellaiselle Pehmoisista rakennusluvan. Varmasti saisi ainakin radonit tuuletettu pihalle
      Mie ainaskii tykkäisin. keittiö ois tuos etupihalla ja näyttäis olevan poronsarvijauheenkin raaka ainetta kotitarpeisiin.

      • edson

        Oonkohan lähettäny tämän, missä juniori nojaa asunnon pielustaan. Jos, niin bööö. http://bot.fi/22c3 tässä ei tuuli tuiverra sisään. No radonit vaikeammat tuulettaa ulos.


    • kuha-huussinen

      Tämä uiskentelija ei ole missään akvaariossa eikä syöttöaltaassa vaan Dohan puiston suuressa tekolammikossa: http://but.fi/6to Se on siis pärsiinalaisen torin "kuha". Värikuha!

    • Huussinen

      No jo vain lipsahti nokinaamojen maja eli tapahtui jonkinlainen kopiointivirhe. No hätä tässä kuha uusiksi: http://but.fi/6tp

    • Huussinen

      Tämä leivän leipominenkaan ei ole yhtä helppoa kuin tällaisten isojen putkien käsittelykemia ja tavat. Tuunasin pikavauhdilla yhden vuoan panoksen hiukan tiiviimpää daigaduuta ja kaikki nyt onnistui ns, nappiin eli kohosi hienosti kaikki muutkin olivat kohdallaan, mutta eikö persnauskis tähän uuteen viritykseen tullut annosteltua sen vanhan virityksen lämpö ja sehän ei tähän riittänytkään kunnolla vaan olisi tarvinnut joko 10C enemmän tai 5 minuuttia pidempää,

      Onneksi tässä on vain säätöjä ja joka kerralta säädöt lähestyvät täydellisyyttä ja joka leivässä on ihan huisisti terveellisemmät aineet kuin "Fazerin" kiekoissa kaupoissa. Kuitujakin oli sekä vehnänleseestä, pellavarouheesta ja vesiliukoista matkalta tuotua intialaista Psyllium kuitua. Nyt en heittänyt selaan maltaita ja ruisjauhoja. Nyös kaURALESEET JÄTIN POIS. eNS KERRALLA. iHMISEN PITÄIS SÄÄNNÖLLISESTI SAADA KAURALESETTÄ KUN NIISSÄ ON SITÄ BEETAGLUKAANIA MIKÄ SEKÄ ALENTAA ld KOLESTEROLIA JA SOKERIA VERESTÄ.
      Ja näin myöhään en kirjota uusiksi tuota päälle lipsahtanut caps lock isotekstiä. En kuitenkaan "huutanut" Enhän mikään Trumppi ole vaan aian poikkeuksellisen sosiaalinen ja ystävällinen kemisti. Etenkin tuntenattomille. http://but.fi/6tp. Kääk sanon määk. Pankaa leipä paremmaksi!
      No nuotiopannulla saattaisi onnistua

    • Huussinen

      Harmilainen, olisi pitänuyt jättää väliin se yksi siiderrin liuotettu Jamesonin huiskipaukku. Meni jo toisen kerran hutiksi tuo kuvan tuotto. Mut eim mitään tehään kuin Bottas ja ei anneta periksi ennenkuin ollaan mualissa: http://but.fi/6tq

      • Nepalin-Huussinen

        Ihan oikeesti Edsolvent. Ketä kiinnostaisi esimerkiksi nähdä nuo kolme niin suurta putkea etteivät edes ole kuvitelleet sellaisia olevan olemassa. Puhumattakaan tietää että niitä käsitellään enne asentamista. Eli pinnoista poistetaan kaikki valmistus-ja varastointi oksiidit ja käsitellään kemiallisesti uudelleen ruostumattomaksi ennenkuin ovat täynnä käyttö ainetta, mikä voi olla maakaasua, raakaöljyä, vettä, jätettä tai sitten jotain ihan muuta.
        Ja kuvassa nepalilaiset mellakkapoliisit valmiina käsittelemään paikallisia mielenosoittajia puukepein silloin sattuneen lakko mielenosoituksen aikana. Siitä eroaa ettei ole kanuunoita, eikä kyynelkaasukanistereitä, pelkät puukepit. http://but.fi/6tr


      • edson
        Nepalin-Huussinen kirjoitti:

        Ihan oikeesti Edsolvent. Ketä kiinnostaisi esimerkiksi nähdä nuo kolme niin suurta putkea etteivät edes ole kuvitelleet sellaisia olevan olemassa. Puhumattakaan tietää että niitä käsitellään enne asentamista. Eli pinnoista poistetaan kaikki valmistus-ja varastointi oksiidit ja käsitellään kemiallisesti uudelleen ruostumattomaksi ennenkuin ovat täynnä käyttö ainetta, mikä voi olla maakaasua, raakaöljyä, vettä, jätettä tai sitten jotain ihan muuta.
        Ja kuvassa nepalilaiset mellakkapoliisit valmiina käsittelemään paikallisia mielenosoittajia puukepein silloin sattuneen lakko mielenosoituksen aikana. Siitä eroaa ettei ole kanuunoita, eikä kyynelkaasukanistereitä, pelkät puukepit. http://but.fi/6tr

        Toista se on täällä suamessa, meinaan noitten mellakkapoliisien kanssa. Virittelevät kyllä jo salaa ratsuja ja piiskoja muistellen teurastaja Mannerheimiä.

        Tuo putki joo. Ja oksidit ja kemian aineet. No me maallikot ei noista todella tiedetä mitään. Ehkä ei välitettäkään mitään. Me luotetaan ammattilaisiin jopa vaarallisimman ydinjätteen kanssa.


    • edson

      Rakas päiväkirjani
      "Hyvää huomenta akka kulta, miltä maistuisi kahvikulta
      "Oi, se on aivan liian kuumaa, kieltäni polttaa ja päätäni huumaa"

      Rakas päiväkirjani, olin juuri katselemassa vanhoja aapisia, kun "akkakullan" puhelin soi tuntemattomasta numerosta. No arvasin, että hammaslääkäri soittaa ja peruu ajan. Akkakulta oli pesemässä just hampaita ja minä yritin vastata hänen puhelimeensa. No en osannut vastata vaan pyyhkäisin vastausnappia väärään suuntaan ja puhelu keskeytyi. Tästä syntyi pieni episodi, joka ... päättyi onnellisesti.

      Sanoisin kuitenkin, että näissä androideissa on kummalliset soiton vastaanottamistemput, vedä sinne sun tänne sitä vastausnappulaa ja kaipaan sitä nokiaani, mutta vain tässä yksittäisessä tapauksessa.

    • edson
      • Huussien-maailma

        Nyt kyllä ajatus liiteli, mutta naurattikin. Ilmeisesti johtuu siitä että jostain syystä elen koneiden aikaan työssä ja skrivailemassa.
        Ajattelin nääs, että kun haet diesel homeen apteekki täydennyksiä niin kannattaisi ottaa reippaasti kaikenlaista perustarviketta ja ajella saman tien Venbezuelaan ja myydä siteen apteekki tarvike myyntiautosta kaikkia noita sinkki salvoja ja laastareita vailla oleville punaisen Venezuelan kansalaisille niitä hyvällä voitolla ja saada näin matka ainakin osittain maksetuksi ja Maduro "punaisemmaksi". http://but.fi/6ts Kuvassa vapaata laatu ruokaa kirkasvetisessä lammessa. Sama lampi missä uiskenteli se raitakuha.


      • edson
        Huussien-maailma kirjoitti:

        Nyt kyllä ajatus liiteli, mutta naurattikin. Ilmeisesti johtuu siitä että jostain syystä elen koneiden aikaan työssä ja skrivailemassa.
        Ajattelin nääs, että kun haet diesel homeen apteekki täydennyksiä niin kannattaisi ottaa reippaasti kaikenlaista perustarviketta ja ajella saman tien Venbezuelaan ja myydä siteen apteekki tarvike myyntiautosta kaikkia noita sinkki salvoja ja laastareita vailla oleville punaisen Venezuelan kansalaisille niitä hyvällä voitolla ja saada näin matka ainakin osittain maksetuksi ja Maduro "punaisemmaksi". http://but.fi/6ts Kuvassa vapaata laatu ruokaa kirkasvetisessä lammessa. Sama lampi missä uiskenteli se raitakuha.

        Kyllähän siis salvaa, mutta ei kantsi ostaa Suamesta ja tuskin kantsii myydä Venezuelassakaan kuin sille nati-nati paikalliselle. Sil on fyrkkaa, siis paikallisella kulosaarelaisella. Sille tuplahinta ja loput lompsaan.
        Ei tiedä, vaikka joskus kotini laitoja somistaa toiminimi ja jos se sit auttaa vaikka vähennysten kanssa ja rajoilla ja ties missä. Tai sitten ei. Tonkka täynnä biodiiseliä jne. Luulevat taas suamalais-valiolaiseks joka myy ylijäämä maitoa vientituilla. Ei tullikaan häiritte. Onneks saa maistaa varmaan muun maan maitoja ja piimääki. Talkkunat jo kassissa.


    • Huusander

      Älä ihmeessä käytä tuota sanaa Tonkka, siitä tulee heti mielleyhtymä Pekkariseen ja Sipilään ja voisihan ihmiselle parempiakin mielikuvia tulla

      • edson

        Kyl nyt taas kerran pitää ylistää Ruotsia. Heillä sai pääopposition maltillisen kokoomuksen puh.johtaja lähteä, kun oli väläytellyt yhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa.

        Meillä sen sijaan hallituksessa istuu puolue, joka ei ole edes puolue. Täällä kaikki on mahdollista.


      • HuussinTonkkanen

        Niin on, meillä on ainoana Euroopan valtiona "Tonkka" puolue ylipäätänsä olemassa
        http://but.fi/6tv
        Siinä kuva sadevesi kanavasta mitä samalla viemärinä käytetään Batamilta, Riau saaristosta, Indonesiasta.
        Tuohon kanavaan sopisi myös tonkkapuolueen ajatusket


      • edson
        HuussinTonkkanen kirjoitti:

        Niin on, meillä on ainoana Euroopan valtiona "Tonkka" puolue ylipäätänsä olemassa
        http://but.fi/6tv
        Siinä kuva sadevesi kanavasta mitä samalla viemärinä käytetään Batamilta, Riau saaristosta, Indonesiasta.
        Tuohon kanavaan sopisi myös tonkkapuolueen ajatusket

        Niinpä niin, nuo tonkat suakeli sentään. Ei muuta kuin sadeveden vietäväksi ja ainakin ensi opiksi siis laitettakoot heidät siltarumpuihin.

        Muuten, klapikauppa se senkun piristyy. Kunhan tulen matkalta, niin höylään koivuklapeja ja vien kaikille kulosaaressa omakotitaloaan sähköllä lämmittäville, kun kuitenkin sähköpiikkien aikana taas ensi talvena pistävät kaiken kukkuraksi sähkösaunat päälle ja sitten saunasta tultuaan pistävät tunnelmatakkaansa miun klapit palamaan. https://yle.fi/uutiset/3-9794329


    • Sähköhuussiko

      Olenpa itsekin hiukset McEnroe tyylille kurttuuntuneena kuullut uusimmasta sähköverkkorahastusmenetelmästä, Huippu eli peak teho joka sattuu vaikka yhtenä päivänä mutta jonka perusteella laskutetaan siirtoverkon käytöstä sen yhden päivän tehopiikin perusteella. Koska oikein ihmiset nousevat kapinaan. Toisaalta jos Helen verkot ja muut verkkoyhtiöt noin menettelevät niin varmaa on että höylättyjen klapien kysyntä kasvaa. Ihmikset Suomesssa näyttävät hyväksyvän nurisematta kaiken minkä "korkeammat voimat, lue virkamiehet ja poliitikot heille määräävät.
      Sit heist tulee näin sähkösen tuntusii: http://but.fi/6tw

      • edson

        Tehopiikit juu

        Yksi asiantuntija sanoo, että verkko kestää mainiosti sähköautojen lataukset, toinen taas puhuu verkon kuormitettavuuden rajallisuuksista tiettyinä pakkaspäivinä.


    • Huussinen

      Voihan Pekka Siitoin, just vasta ymmärsin, että sehän on taas viikonloppu ja huamenna Lauantai-Lördag. Veikkaavat että viikonloppuna olisi lähes kesäiset lämpötilat. Sais ollakii, sil koko kesä meni enemmän tai vähemmän vilustellessa ja tää viimeinen viikko on ollut kuin marraskuun toinen puoliska.
      Sitä se ilmastonmuutos ja lämpeneminen tietää. Kohta alkaa kasvamaan tällasia puita kun on niin lämmintä: http://but.fi/6tx

      • edson

        Voihan voihan juu, nyt on siis lauantai. Ja todella, lupaavat jopa 14 Helsinkiin. Teepaitakeliä siis.

        Rakas päiväkirja, näin unia. No ne sitten johdattivat minut laittamaan lottoon 2 ekua. Pitkään vetoon taas laitoin, että koivu syrjäyttää männyn.


    • Huussinen

      Saas nähä pitääkö ihan uudelleen syntyä runoilijaksi taas viikonloppuöinä. No kohtahan joudun joka tapauksessa yksinäni runoilemaan,kun Edsolvent lähtee varallisuuttaan jakamaan ulkomaille ja ellei Dr. Whoo jonkun ihmeen kautta toivu takaisin tänne kirjoittelemaan.
      No ei se mitään "ammattilaiskirjoittajalle! kyllä sellainen pitää vaikka ihan yksin yhtä ketjua kirjoituksissa. Tässä näyte Dubain pakokaasusumusta. http://but.fi/6ty. Ei se onneksi joka päivä tuollaista ole. Riippuu ihan siitä miten ja mistä tuulee. Mutta kaikki se liikenne mitä siellä on tuottaa kyllä mahettomasti pakokaasuja sopivan hiekkapöllyn siteeksi. Liikenne tiheys on arviolta noin 20 kertainen Helsingin kehä1 sisäpuoliseen liikenteeseen verrauttuna.

      • edson

        No enks mä jo kirjoittanu, että ensimmäinen viesti tulee Ruotsin mantereelta. Siis pyrin näyttämään todeksi, että reititin toimii tuolla ulkomaillakin sopimuksen mukaan.

        Hauska sana tuo reititin. Aina kun sen kirjoittaa, tulee mieleen rintintin


    • Huussinen

      No se kuva ei ehtinytkään mukaa. Ehkä liian savuinen. Tässä sen pitäisi näkyvä: http://but.fi/6ty

    • Huussinen
      • edson

        Noilla kemaleilla on jotenkin liikuttava ilme

        Toista se on niissä ötökkäkuvissa, mitä tännekin olen laittanut. Ei tahdo niiden ilmeestä mitään pystyä lukemaan


    • Huussinen

      Tätä tarkoitin viikonlopulla. Minäkin olen ihan epäinhimilliseen aikaan ylhäällä koikkelehtimassa vailla näköpiiriä loppupäiväksi tai huomeneksi. Onneksi löysin ne paremmat kuvat niistä Keskijaavalaisista juurituotteita, joista Indonesian kiinalaiset työstävät hienoja huonekalujakin´, joista tässä kuvassa yksi: http://but.fi/6u1

    • Huussinen

      Ja tässä keskipäivän hetkelliseen auringon näkymiseen sopiva aurinkoisen maailman pensaskuva. Värillinen pensas, jonka kukat ovatkin lehtiä. Bougainvillea jota kasvaa joka kuistilla Pärsiinalaisen torin maissa. http://but.fi/6u2

    • Huussinen

      Kaikista harmillisinta näissä viikonlopuissa on se, että silloin jotenkin jäykistyy paikalleen sisätiloihin jos on vähänkään heikompi keli. Sitten on maanantaiaamuna kuin kilpikonnan niellyt. Nyt teenkin poikkeuksen ja pakotan itseni liikkeelle. Lähden toiveissa nähdä tällaista kivaa maalaismaisemaa vaikka "Sipoossa" http://but.fi/6u3

    • Huussinen

      MNo jopa piristyi kun lähti nelipyöräilemään eikä jäänyt koloon leipää paistamaan ja jäykistymään. Ihan kuin olisivat niveletkin toimineet paremmin kun kulki ostoskärryn kanssa Kannelmäen Kaaren Prisman halki lataamassa siihen sellaisia pitkän keston tarvikkeita kuten erilaisia ryynejä ja jauhola sekä "lantrinki" juomia. Kaikki sellaisia mitä liiteristä ei saa kuten Pommacia ja Schweppesin Ginger alea mitkä kummatkin sopivat satunnaisen huislkipaukun lantringiksi.
      Samalla tietysti Pajuniemen kioskista aladoopia ja nokipalvia eräisen Prismatuotteiden lisäksi (juustoja ja turskanmaksa säilykettä). Taas paloi köyhän eläkeläisen "kuukausibudjetti" tunnissa ;), mutta toisaalta nyt ei pitkään aikaan tarvitse ostaa kuin perus tuoretuotteita Liiteristä.

      Niin ja alunperinhän meinasin lähteä tietynlaista maalaismaisemaa Sipoosta etsimään ja löysinkin tällaisen: http://but.fi/6u4
      Siinä taitavat olla Edson ja Huussi kesälomalla!?

      • edson

        "huislkipaukun"

        Ja on? Ihan vaan terveystieto kiinnostaa, että onko pakurin veroista ja se, onko tuolla saharassa tuollaisii ulkohuussei?

        Se on lähtöö vaille valmista ja matkalla hakeen motonetist sellanen virallinen kaapeli välille pistorasia - asunto ja yhdet huomioliivit kans.

        Joo ja otin huawein tiatolaarist selville, että nyt on nettiä kulutettu 19.6-26.8 välillä 78 Gt kahella koneella. Aina voi sit tarkistella matkalla, ettei rajat ylity. Sama juttu kännyssä, siel sen saa viel helposti nollatuu ja on mul sellanen varotuskin, että kun 5 Gt lähestyy se sit känny herättää.


    • Huussinen

      Voihan snur, Edsol hyppää neliöräkotiin ja vaihtaa kotimaata. Jättää miutb yksinään ketjua hoitelemaan tai sitten ei. Emme nääs tiedä varmuudella pelittääkö hänen nettinsä ulkomailla kotimaisella mokkulalla. Minun veikkaus on että ei. Puhelinsim kyllä toimii.

      Arabiassa toimii ulkohuussin ihan samoin kuin suomessa ja jos paperia ei ole matkassa voi pyyhkiä kaktukseen. :))). Tästä kuvasta voi arvailla missä Indonesialaisten huussi on! ;) http://but.fi/6u5

      Ei muuten saa Kaaren Prismasta pakurijuomaa. Tosin siellä on yksi luontaistuotekauppa mistä olen ostanut kumariinitöntä Caylonin kanelia. On tää kone kyllä piru. Tuossa kirjoitin kumariinitöntä niin se taas sala muutti sen kamariinttömäksi. Onneksi tällä kertaa sain sen kiinni vääristelystä..

      Se on nähkääs niin, että kun käyttää suurta sanavarastoa niin kone ei kestä vaan se yrittää epätoiveosesti muunnella itselleen tuntemattomia sanoja mieleisekseen ja aina niitä ei enää huomaa itsekään
      Pitäisköhän alkaa kirjottaan ruttuks niin siitä tulis sen verran yksinkertaisempaa että koneälykin pysyisi remmissä.

    • Huussinen

      Onneksi huomasin, että Lappeenrannan syysmarkkinat ovat 24-25.10 jolloin sinne voi mennä ostamaan suolasieniä, Wiipurin rinkilöi. gaalagukkoa, postikortei ja ties mitä, Syödä torikahvilas vetuy ja päöästellä sen jälkeen ilmoille rikkivetyi eli merkaptaaneja :)

    • VeenHuussinen

      Niin ja kirotusvihreet edelleenkin haistakoon hailit. Ne hyppää silmään vasta kun lukee jo lähetettyä tekstiä. Ne johtuvat sekä omasta taittovihreestä että osin koneen tuottamista vihreistä automaattisen korjausohjelman takia ja suurimmaksi osaksi kirjoitus tavastani, mikä on konekirjoitus tyyli ja sen aiheuttama kontaktihäiriö mikä osin aiheuttaa kontaktin puuttumisen ja useimmiten kovast kirjainiskusta johtuen viereisen jonkin kirjaimen reagoitumisen ja ilmestymisen tekstiin vihreenä. Veen vihreet sanon mää. Tämä näin alkuaamusta kun lukee tuotostaan jonka kirjaimellisesti noiden vihreiden vuoksi oikea nimitys on tuotos.

      Ei jaksais niinkään tehdä, että kirjoittaa ensin wordissä ja korjaa siellä mahdollisesti havaitsemansa vihrelyönnit ja sitten copypastaa sen.

    • Huussinever

      Latasin vähän uusia kuvia lähetyskansioon. Tässä yksi niistä: http://but.fi/6u6
      Dirham on nykyisin jotain 25 senttiä euroissa ja lbs on 453 grammaa eli 100 lbs on 45.3 kg ja 60 dirhamia noin 15 euroa. Tuntuuko Suomesta tutulta hinnalta vai onko kenties eroa.?

    • Huussinen

      Jos Edsolvent on jo matkalla villiin maailmaan niin tässä mukava matkalaulu siitä mitä kaikkea vcoi vastaan tulla: https://www.youtube.com/watch?v=LBBprSGf_To
      Muistahan pistää heti viestiä jos mokkula toimii Suomen aluevesien ulkopuolella
      Tärkeää tietoa sellaisille jotka nelipyöräisillä maan ulkopuolella liikkuvat maailman menoa haistelemassa ja maistelemassa

    • Huussinen

      No jopa vain onkin oikeesti johtaja Edsolvent irtaantunut netistä ja polkee kotinsa kaasujalkaa kuin Verstappen konsanaan. Saapas nähdä koska ilmaantuu gps ilmatilaan puhelimellaan.
      On siis jättänyt minut hoitamaan kirjoittajan roolia. No sehän käy. Hoitelen tarvittaessa vaikka kymmentä ketjua yhtä aikaa kun ei ole pääosan vuorokautta parempaakaan tekemistä kuin runoilla. Tästä matka musiikin päälle hiukan matka ja suunta valaistusta ihan modernista majakasta mikä on rakennettu keskelle melkoisen vanhan, n. 400 vuotta, linnoituksen raunioita paikassa nimeltä Colonia di Sacramento portugalilaisten valloittajien toimesta Uruguayssa jonka sitten lopullisesti espanjalaisti Kenraali Artigas. http://but.fi/6ud
      Artigaksesta ja Uruguaysta lisää pilkahduksia joku toinen kerta

      • edson

        Gps puhelinilmatila, häh Katotaan nyt kun ensin ollaan koisittu tässä yö ja laivalta heti kun aluevedet valuneet taakse, niin tällä laitteella ja tällä reitittimellä.

        Mutta asiaan eli http://bot.fi/22es Kylmä tuuli, ei pysty laittaan notskiakaan ulos, jotta sais makkarat paistettuu ja savumerkitkin lähetettyy


    • HuussiHevoinen

      Voihan hevoisen perä http://but.fi/6uf meinaatko peräti Finnclipperillä matkustaa ? Siihenhän sopii hianosti se majakan kuva edellisestä viestistä. Vaikka ei niin hienoja majakoita siellä Naantalista alkavalla reitillä ole. Mitä nyt pikkupoijuja, kummeleita ja kaksi metriä korkeita höyrymajakopita luodoilla.

    • HuussiTurkissa

      No nyt suljetaan tämän yävuaron jutut ja laitetaan matkaan kuva Kemal Ataturkin käyttämästä kylpylähotellista Tuzlasta siinä Istanbulin itäkulmalla: http://but.fi/6ui Siinäkin piti käydä yöpymässä kun eräässä vaiheessa tuli oleiltua Pendikin ja Tuzlan alueilla työn merkeissä melkoinen pätkä

    • edson

      Rakas päiväkirjani
      Hyvin nukutun yön jälkeen jaksaaa taas. Ja yhtä lepoahan tämä, laivalla iltakuuteen ja sielläkin voi heittää hytissä pitkäkseen.
      Kodissa oli lämpöäkin, 12, vaikka ulkona 5. No ei tämä heti jähdy, vaikka ei lämpöä olekaan päällä.
      Ja mikä minulle oli yllätys. Jääkaappi oli ajomatkalla akkukäyttössä ja hitsi. Pakastinkin pakasti.
      Nyt ladaamaan tietsikaa.

    • Huussinen

      Johtaja se vaan lekottelee risteilijöissä. Mie palasin aamun eka pakolliselta kierrokselta luovuttamasta tuubikaupalla verta ja otattamassa ekg'n. Ihan itse pyytämättä.
      Huomenna pitää vielä viedä tänään saamallani purkilla kusnäyte. Siitä alko syyskuun tarkistusruljanssi ja jo elokuun puolella. Yksi verikoe jäi huomiselle kun olin opttanut aamulla sellaisen pillerin mikä olisi näytettä varten pitänyt jättää aaaaamulla ottamati . No huamenna sit samalla ku vie kusnäytteen.
      Onneks saa taas syörä.

    • edson

      Onneks on koht ruoka eli päivällinen

      sillä myöhästyttiin aamupalalta. No autossa odottaa toiset eväät, sillä matkaa pitäisi taittaa Kapellskäristä Jönköpingiin, noin 400 kilsaa ja suuri osa yöajoa. Ollaan nähty julmettu määrä saaria ja monia tuulimyllyjä.

      Kyllä varmaan Välimeren asukkikin ihmettelisi näitä Turun ja Affenanmaan saaristoja

    • Huussiaasi

      No niin, nyt kun Pehmoisten kunnankamreeri Edsolvent herkuttelee Finnlinesin herkkupatojen ääressä tai vetää lonkkaa sviitissä niin minä olen hakenut kotiin sen sähkö lihamyllyn ja siihen sopivaa ulkofilettä. Ei muuten mitään halpaa. Kallista tällaiselle köyhälle ja melko raihnaiselle eläkeläisellä. Tällaisessa taloudenpidossa alkaa joku dollareilla täytetyistä tyynyistä ohenemaan ;)
      Onneks sai ne kaikki paastokokeet kerrata tehtyä ja nyt voi yrittää piilotella niitä taas vuoden ellei mitään hälyyttävää löydy. Ennen kuin saan lihmyllyn toimimaan niin kävin hakemassa hiukopalaksi ja paastosokerin palauttamiseksi yhden Pizza Quattro Stagionen tuosta Vivin pizzeriasta. Ja sitten tosi harvinainen kuva: http://but.fi/6uj

      Siinä takuu aito uruguaylainen maan tavan mukaisessa mate varustuksessa eli mate asti, imupilli jonka päässä on siivilä ja termos pannu kuumalla vedellä jota aina kaadetaan sopivasti tuon mate panoksen joukkoon. Se on uruguaylaisten eväs systeemi. Mate'ssä on hirmuisesti kofeiiniä ja teiiniä. Muutama siemaus sitä niin taas potkii kuin aavikon aasi.

    • Huussinen

      Tästä pieni vihje kulttuurineuvos Edsolille että tämän luokan ruokaloita löytyy muunmuassa Puolasta. Liettuasta ja Latviasta. Siis jos kantti kestää niin takaisin vaan sitä kautta. Se on tuttavallisempaa kuin "Joutsassa" Kuva on toki tavallisesta majatalosta eli Posada Antoniosta Colonia di Sacramentosta, Juruguaystä. http://but.fi/6ul
      Hitto vie, pitää vielä hoitaa huomiseksi se yksi näyte päästä (siis se kus näyte) sinne HUS labraan

    • Huussinen

      Laitetaanpa päivän kuva vaikka Matka Edsonille joka varvas punasena yrittää kiihdyttää diesel homeaan laukalle, vaan ei kiihdy. Tässä toinen kuva siitä Ataturkin kylpylähotellin pihamaastosta Tuzlasta Turkista http://but.fi/6uo Katsokaapas nopiden turkkimäntyjen kaarnaa. Aitoa kilpikaarnaa mikä kertoo, että puilla ikää on runsaasti, kenties satoja vuosia.
      Tommotti maissemi Edsolventkii voisi haistella.
      Eikä taida mokkula hyristä Suomen rajojen ulkopuolella ?

    • Huussinen

      Tässä olisi matkamiehelle kunnon menopeli: http://but.fi/6up Eikä ole Kuubasta vaan tämäkin Lacazesta Uruguaysta

    • Husiainen

      Ja jos tuo edellinen ein matkailevalle Pehmoisten suurlähettil'äälle kelvannut niin sitten voisi vuntsia tätä sporttisempaa menopeliä missä on anopin penkki takana. Nokalla semmonen mylly että se on litra pensaa per pamaus. http://but.fi/6uq

    • Husiainen

      Jos tuo anopin istuimella varustettu musta sportti oli liian viileä näihin syysilmoihin, niin ehkä tämä pitää paremmin lämpimänä: http://but.fi/6ur

    • Husiainen

      Ei muuta kuin Edsolille uusia kuvia putkeen. Ties vaikka ajais vahingossa niin pitkälle, että alkaisi tulla tällaisia tienviittoja vastaan: http://but.fi/6ut
      Minähän olen ajanut tuolta koko matkan maita pitkin Suomeen asti. Nyt ei enää edes onnistuisi, sillä Syyrian läpi ei ole ajamista. Saudienkaan läpi ei pääse ellei ole residenssileimaa jossain Pärsiinalaisen torin maassa

    • Huussinen

      Kun tuli laitettua noita hienojen autojen kuvia Uruguaysta Edsolventin ihailtavaksi ja sitten Omanin tienviittoja niin pannaanpa aamun aloitukseksi kuva omasta silloisesta vankkuristani jolla ajoin sieltä Emiraateista koko Arabian ja Turkin läpi Suomeen ja Takaisin Istanbuliin : http://but.fi/6uu
      Tuossa se on Bulgarian ja Turkin rajamaisemissa Harmanlissa keskitalvella, eli kyllä osaa olla viileetä sielläkin

    • Husiainen

      Toivottavasti Kuhmoisten varaparonilla on nastarenkaat paksissa sillä tällaista voi tulla vastaan paluumatkalla: http://but.fi/6uw
      Sen verran viileetä on ollut. Kesästä ei ollu näköäkään, mitä ehkä kolmena päivänä

    • Husiainen

      Älä vaan Edsolvent ole liian pitkään matkallasi, sillä muuten saatat palata tällaiseen vihreiden ja punaisten toive Suomeen: http://but.fi/6ux
      PeruShusiainen! ;)

    • Huussinen

      Ja tässä päivän hymy Edsolventille vaikka onkin mokkulansa kanssa kommunikaation ulkopuolella niinkuin arvelin, mut ei se mittää. Touhuillaan mitä touhuillaan. Käväisin uteliaisuuttani taas Espoossa ja ei voi muuta sanoa että siinä kupparikaupungissa on kaava kuin haulitykillä ammuttu ja tiet eivät vie mihinkään. http://but.fi/6uz

    • Husiainen

      Ja illan päätteeksi vielä ruokavinkki jos Edsolvent saa luettua jossain vieraslinkissä siellä "kaukomailla" : http://but.fi/6v0
      Jos tollasia näät niin niistä saapi mukavaa pataruokaa! (esim. rosvopataa)

    • Husiainen

      Edsolvent on kohta Insolvent jos vaan dieselpedali polkee ympäri eurooppaa. Sitten joutuu palaamaan tällaiseen matalaan majaan kun ei enää raha riitä Trump toweriin: http://but.fi/6v4

    • edson

      Jo vain tervehdys läntisen Saksan baanan vierestä. Plus 30 ja risat kaksi päivää ja hikeä pyyhitty urakalla. Huomenna lähellä Stuttgartia ja suotana sentään on ollut maisemia

      • Huussinen

        Eli Edson Raikkonen kävi Raststätten telexillä laittamassa tuon tiedotteen.
        Onks tällasii http://but.fi/6v5 näkynyt vai pelkästään kallioita joilla kasvaa wiiniköynnöksiä


    • Huussinen

      Päi9vän kuva satumaisille matkailijoille, jotka saattavat jo Koblenzia lähestyä, elleivät jääneet viihtymään Stuttgartin Autobahn lepo paikkoihin joissa on kaikkea mitä ihminen tarvitsee mukaan lukien pikku maksu suihkut jne.. Tämän kuvan taxipalveluista nauttimaan pääseminen edellyttää jo laivan käyttöä. http://but.fi/6p2 Tämä kuva on ollut blogissa joskus mutta nyt nämä mahdollisesti toisen kerran näytettävät kuvat ovat ja poistuvat sellaiseen kansioon missä ne ovat takuuvarmasti julkisesti lähetetyillä merkattuja.
      Minulla on tästä syksyn terveys tsekkailusta vielä 2 testiä alkukuusta ja kaksi lisää lokakuun lopussa. Sitten on koko kääpä tutkittu. Kaksi vuotta onnistuinkin luistelemaan kaikista testeistä, siksi kaikki pamahtivat kerralla tähän syksyyn. Toistaiseksi kaikki kunnossa mitä verestä ja virsusta voi päätellä. Sitten on yksi aneyrysman seuranta ja yksi muu kuvannus jonka itse tilasin varmuuden vuoksi.

    • edson

      Kun saan tietsikan pelittään kunnolla niin postitan enemmän

    • Huussinen

      No menköön sitten vielä toinen matkailijalle sopiva maisemakuva jos kerran virtaa alkaa läppäriin löytymään joltain autonlatauspaikalta: http://but.fi/6v6

    • edson

      Tämän kirjoitan nyt sitten reitittimelläni ja siis TÄMÄ toimii ja sopimukseni mukaisesti telian kanssa minulla on myös läppärissäni 10Gt /kk. Homma vasta pelitti, kun pääsin netin kautta laitteeni eli reitittimeni asetuksiin, missä laitoin dataroumingin päälle .... ja jippii, pelittää

    • Husiainen

      Ja tässä sopivaa maalaismaisemaa kuvattuna noin 1000 m korkealta kalliolta Kalban yläpuolelta. http://but.fi/6v7 Taustalla näkyvä sininen on Arabian meri eli Intian valtameren lahti

      Tänään oltiin taas Örjanin kanssa Einaria naurattamassa. Se on helppoa. Riittää kun meikäläisen vaan näkee! Mahtais tikahtua nauruun jos samaan aikaan näkisi vielä Edsolventinkin, eller hyr?

    • Husiainen
    • Husiainen

      No jopas jäi vanha kuva muistiin eikä uusi mennytkään ennenkuin nyt kissoineen http://but.fi/6v8

    • Huussinen

      Uutisia-nyheter-nachrichten-news: Vanhana oppii hitaammin. Vasta nyt neljännellä kerralla onnistui leivän vuoka leipominen 100%. Tässä kuvassa on stetsonin alla kokki itse. Kuva tosin otettu noin 3 vuotta sitten Soharissa, Omanissa eräällä projektikämpällä. http://but.fi/6v9

      • Husiainen

        Olenpa ihan tuollainen http://but.fi/6va siinä kuvassahan oli päiväys eikä se ollutkaan noin kolme vuotta sitten vaan noin 5 vuotta sitten. Voe taevas kui aika kiitää. Ihan kui polle!


    • Husiainen

      Latasin joutessani Bondin Casino Royalea katsoessani uusia kuvia lähetyskansioon. Etupäässsä Baltiasta, Puolasta ja Saksmannista. Tässä yksi läheltä Narvaa Estoniasta. LPG asema jollaisia on Eestistä alkaen joka kylässä joka puolella Euroopassa paitsi Suomessa. Suomessa on polttoaine pidetty monopolivalikoimissa ja hinnoissa. http://but.fi/6vb Avot jos ois Autogaz auto ja asuis muualla kuin Suomessa niin jo vain pääsis pienillä pakokaasuilla ja halavalla liikkeelle. Siinä liikkuis köykäsesti Diesel homekin ilman nokipäästöjä.

    • Husiainen

      Tässä se erittäin kustannustehokas LPG asema toiselta, Autogaas, kulmalta: https://ibb.co/dHsu4F
      Näitä kuvia siis voi vain liittää yhden kerrallaan ja tekstin kanssa. Muuten pelkän linkin robo poistaa ja useamman linkin samassa lähetyksessä

    • Husiainen

      Ja tässä vielä pensavehkeisille kivoja pensanhintoja Eestin Nesteasemalta : http://but.fi/6vc
      Ei näytä tiisselikään turhan kalliilta. Voi meitä monopolipolttoaineiden uhreja.
      Puitäisköhän suunnistaa Baltiaan kun olis tuoss 7 päivän jälkeen kuukauden mittainen tyhjä velvoitteeton väli!

    • Huussinen

      Tässä Stetsonille kuva Venspilsiin juuri saapuvasta Diesel home kuljettajasta, Stena Flaviasta.
      Ventspils on melkoinen paikka liikenteellisesti sekä maisemallisesti. Se on kuin Latvian Miina Äkkijyrkän esittely maa. Se näette myöhemmin ilmestyvistä "nauta" kuvista. http://but.fi/6vf

    • Husiainen
    • Husiainen

      Se on ylettömän tarkkaa tuon robon kanssa se kuvien lähettäminen. Mitään ei saa mennä sen mielestä väärin tai noutaja saapuu. https://ibb.co/cn2mZF Laitan sitten sen latvialaisen terässonnin tilalle tämän kananakein kesyttämäni katukoiran (meidän leirialueen vapaakoira) kuvan. Siihen meni noin kolme kanapakettia ennenkuin se tuli kosketuskontaktiin ja halusi antaa tassua. Oli sittemmin hyvin leikkisä ja aina aamuisin odottamassa että leirikontin ovi aukeaisi ja saisi "aamupalaa". Laitetaan se sonni uudestaan uudella tekstillä vähän myöhemmin kun ei robollakaan ole mitään syytä poistaa metallisonnia.

    • Huussinevö

      No, katsotaanpa nyt uudestaan hyväksyykö robo sen latvialaisen yhden monista, peltisonnin. Se kun on ylen herkkä, niin se välillä poistaa jos tulee liian nopeasti perättäinkin kuvalinkkejä: https://ibb.co/eOCdWv Tuo dohalainen villikoira on nyt saanut olla paikallaan sen aikaa, että sitä ei ilmeisesti robo vainoa.
      Edsolventille on muuten mainostettava että oli itseasiassa kohtalainen, joskin hiukan tuulinen syyspäivä. Ei tätä kesäpäiväksi mitenkään voi enää kuvata.
      Taitaa olla siellä tropiikissa paremmat ilmat ja hik tippua?

      • edson

        Kolme viimeistä päivää sää suosinut, ei kuumaa, ei kylmää, ei sadetta. Muutamana päivänä kyllä hiki virtasi. No onneks oli mahdollisuus suihkuun ja vaik ei ois ollutkaan, niin hyvillä huoltsikoilla sai suihkun kolmella eurolla.

        Vasta aivan pintaraapaisuja nämä kokemuksemme, mutta jos elää saa, niin kokemuksia tullaan kartuttamaan, se on jämpti näin.


    • Huussinen

      Tässä nyt Solventille malliksi jatkonauta Ventspilsistä https://ibb.co/nQbVTa näitä näkisi jos palaisi Baltian kautta vaikka rantaa pitkin Klajpedasta Liepajan kautta Ventspilsiin ja sieltä sitten Jurmalan ohi Tallinnan suuntaa joko 67 pitkin tai taas rannan hienoja maisemia tähyillen. Puolassakin olisi tosi mahtavia maisemia joista toistaiseksi postasin vaan sen Visentin. Pitää laittaa lissee, niin saatat kääntyä jo matkalla Polskan suuntaan.
      Minullakin on se kuukauden toimeton ja sitoutumaton aika alkaen 8 Syyskuuta niin enemmän ja enemmän pohdiskelen, että pitäisköhän hilpasta vähän etelämpään etsimään kadonnutta kesää.

    • Huussinevö

      Tässä vasta se täys venytetty nauta Ventspilsistä. https://ibb.co/gbh6ZF Siinä on sekä taiteilijalla että venttiilin asentajalla riittänyt luovuutta. No luovuutta olöet varmaan nähnyt siellä Kekkoslovakiassakin missä taidat nyt hiippaila etsiomässä bittejä mokkulaan! Heh heh

    • edson

      Kaksi viimeistä päivää olleet pelkkää menoa. Tänäänkin, tässä lippu, http://bot.fi/22o5 ja tällä pääsi Bietigheimistä Stuttgardiin ensin linjurilla rautatieasemalle ja siitä Stuttgartiin ja samaa reittiä takas. Neljä henkilöä siis.

      Eilen oli viisi päivää kestävät markkinat hulinoineen tässä lähellä ja tänään sitten Stuttgartissa. Ruoan nimiä en osaa kirjoittaa, mutta pastaa ekana päivänä ja tokana jotain kanajuttuu.

      Huomenna alkaa paluu mutta enpä vielä tiedä mitä kautta. Pikkukyliä kuitenkin Länsi-Saksassa läpi ajamme ja luurailemma paikallisia ruokia. Tai sitten Ranskan puolella ja sielläkin pikkupaikkoja koluten. Tällä kertaa jää Balttia väliin ja Tanskaan tähtäämme ja sieltä siltaa pitkin Ruattiin. Mahdollinen poikkeama sitten Osloon.

      Menomatkalla itäisen Saksan puolella oli hieman yksi yö eksymistarinaa, kun puhelimen netti poikkes ja navi antoi jatkivasti väärää infoo ja kierrätti ympyrää.

    • edson

      Jahas, vielä hieman jotain. Seuraaville matkoille mukaan myös joitain hyviä kirjoja, missä kerrotaan kokemuksia, mieltymyksiä, eri paikkojen "täytyy käydä" infoo. Eri ruoista on myös talvella kiva vähän lueskella, vaikka minä olenkin, ainakin ollut, vain mahan täyttäjä noin niinku suunnilleen. Oothan Ali toki paljon tiatoo ja kokemuksiasi sinäkin täällä antanut jakoon. No poika olis kertonut (ja kertoikin) myös jotain, mutta aika on rajallinen ja vastaanotossani tökkii, meinaan että on liiaksi sulateltavaa. Tyttökaverinsa tiesi joltisenkin Stuttgardista, kun käy siellä päivittäin kieliopinnoissa.

      Mutta kaunista täällä on, jotkut paikat idyllejä suorastaan. Maissipeltoja pirusti, haukkoja nähty monia, samoin pikkupikku kauriita ja lampaita ja kilpikonnia ja joutsenia ja kyyhkyjä ja ja ja kasveja ja erikoisia puulajeja eli siis tuntemattomia sellaisia. Ja kyllä täällä metsääkin siis on ja tuulimyllyjä, suuria ja pieniä aurinkokenno alueita.

      Baanat helppoja ajella, täällä huomioidaan toisia liikenteessä, mutta kovaa mennään. Maantiet loistavassa kunnossa. Ja LNG asemia paljon.

      Kahviloissa mitä herkullisimpia antimia ja miltei puolet halvempia kuin kotomaan joku onneton sämpylä kinkkusiivun tai juustosiivun kera. Ja sit ne kaakut sun muut suussa sulavat.

      Seuraavaksi keskitymme ainakin vähän myös makkaroihin.

      • Huussinevö

        Juu, sapuskaa löytyy maanmainiota joka lähtöön. Niitä hienoja leipäkioskejakin on joka paikassa eivätkä hinnat aiheuta huimausta. Makkara on Saksan tavaraa ja niitä kannattaa kyllä maksutella. Sitä ei täällä Suomessa jatkuvasti majaillessaan edes käsitä miten monimuotoinen luonto Saksastakin löytyy vaikka kaikki luulee että se on pelkkää savupiippua ja teollisuutta.

        Minä en ole edes yhtään vihreitä Saksan kuvia vielä lataillut vaikka niitäkin on jo lähetyskansiossa muutama. Kuvakansioissa satoja. Minä kun jostain syystä tykkään tuosta Baltia-Puola linjasta monella tasolla. Hinta-laatu-maisemat- Historia. Tanskasta ja Ruotsista ei ole paljoa edes kuvia vaikka vuosikymmenet on tullut rahdattua Ruotsinkin kautta Hampuriin. No Suomesta Ruotsiin väliltä löytyy kyllä kaikenlaisia kuvia jopa Finnfellowin pelastusveneestä.
        Se on sinun sitten valmistuttava ainakin sadan matkakuvan postaamiseen jahka pääset Pehmoisiin takaisin


    • Huussinevö
      • edson

        Mä tankkaan Ruotsin puolella ja tankillinen riittää Osloon ja takasin. Eväät on jääkaapissa.
        Jippii, Ruotsin puolella pääsen katsomaan meritaimenen nousua Mörrumiin, sillä ajamme sen ohi ja samalla morjenstamme Wallanderia.
        Ja sitten vielä yksi teknisluontoinen asia. Jos avaan kotosuomessa toisen reititinosoitteen saman suuruisella telia sopimuksella ja lähetän paketin tänne pojalle, niin kyl sakemannit ovat ihmeissään. Ehkä ovat siis.


    • Huussinevö

      No tulikin tässä välissä ilakoitua koko yö lähinnä uneksien kuunvalossa ;) http://but.fi/6vo
      Suurinpiirtein tuollaisessa. Sanotaan vaikka, että siinä on latvialainen kuu. Tai sitten joku muu!

    • Huussinen

      Tämä kuva on muistini mukaan melko keskeltä Hampuria. Kertoo vaan miten vihreä voi 4 kertaa Helsingin kokoinenkin kaupunki olla. https://ibb.co/kdB4pF Joka puolella Hampuria löytyy umpivihreitä puisto ja luontoalueita. Ihan ydinkeskustankin alueella. Hampuriin verrattuna Hellsinki on ihka "punainen" kaupunki

      • edson

        Hampuriin pääsemme vain yleisillä kulkuneuvoilla, sillä Saksa on päästötarroittanut maansa kohtalaisen hyvin ja hyvä niin. Kuka viitsisi imeä valtavasta liikenteestä aiheutuvia typpioksideja, vaikka ne sitten saataisiin poistettua teknisestikin.
        Tänään kohti etelää eli Sveitsin rajalle katsomaan alppeja ja katsomme, koska vastaan tulee ympäristöliikennemerkki. Päätepiste on Allensbach


    • Huussikummitus
    • Huussinen

      Kun tämä aamu vaan jatkuu ja jatkuu ja Edsolvent Kopblenzia lähenee, niin minäpä siirryn sitten seuraavaksi, en Prahaan minkä kuvat ovat kansiossa, vaan Puolaan minkä hän, Pehmoisten matkailujohtaja tällä reissulla jättää taas väliin vaikka se olisi sekä tosi halpa että tosi ihana matkareitti. http://but.fi/6vp Aloitan Puolan kuvasarjan tällä ihan tavallisella rekkaparkki motellin maisemilla. Tämäkin Augustowin pohjoispuolella ennen Liettuvan rajaa

    • Husiainen
    • Huussinevö

      Sitten koitetaan seuraavaa rekkamoptellikaunottaren maisemakuvaa: https://ibb.co/jirzpF tämä on se missä sai sitä maukasta grillattua forellia.

    • Husiainen

      Ja pienen tauon jälkeen hiukan säädellyllä' nimimerkillä uusi kuva ihanaisesta maantievarsi motellista ja sen pihamaisemista http://but.fi/6vr Täytyy lisäksi kertoa että tämän hienon motellin yhden hengen hinnalla yöpyi noin 29 eurolla. Näissä maisemissa ja hinnoissa kannattaa siis matkustella muidenkin kuin rekkakuskien. Tosin olisin aina halunnut olla rekkakuski.

    • Klapiainen
    • edson

      Hienoja kuvia Puolasta. Ei vielä lyöty lukkoon reittiä, ei. Slotit vähän ottaa päähän ja niitä en ole vaihtanut.
      Tämän yön nukumme Bodensee järven tuntumassa stellplatzilla ja huomenna tihruumaan Lindaussa tai siis tuolla ed.main. järvellä olevaa saarta ja syömään oikke lounasta valmiiseen pöytään. Iltapalaksi ostettiin makkarapaketti, lievästi maustettua ja voi siis kypsentää vedessa, mielellään kuumassa. Vedessä siis, sillä ilma on viilennyt ja just alkoi sataan. Liiteristä ostettiin muutamia eri sortin vaaleita leipiä, lievästi suolaisia.
      Hienoo filmii sain, kun laskeuduttiin Lindauhun. Vastapäätä Itävallan puolella alpit. Huomenna taidan laskea Garmischin ison mäen tai syöksyrinteen. Jos nyt en huomenna postia lähetä, niin ei se ole poissuljettu juttu, että kaadun.
      PS. Erittäin hyvät yhteydet reitittimeen paikassa pohjoinen leveys 47.65028 ja itäinen pituus 9.49603

    • Huussinen

      Tässä matkailu neuvokselle vielä yksi yökuva Puolan houkutuksista: https://ibb.co/mZdhRv Zlotyt vaihtuvat Puolassa melkein kaikkialla ihan helposti, Esimerkiksi näissä rekkamotelleissa jokaisessa on ns. Kantor mikä vaihtaa siedettävään kurssiin. Ainoastaan ne kantorit jotka ovat joko rajalla tai ensimmäisiä rajan jälkeen käyttävät välistäveto kursseja.
      Google earthissa voi myös suraan lukea koordinaatit hiirtä liikuttelemalla eli tuo paikkasi löytyy sieltä.

    • edson

      Rakas päiväkirja. Olen virkeä ja jopa onnellinen tai sit vähintään tyytyväinen. http://bot.fi/22q0 ja täällä tänään, tuolla saarella. Siellä on meriparkkialue, hih siis sea-parking. Eivät nämä sisävesikapteenit tiedä merestä
      Tänään taas sportstracker laskemaan astuttuja metrejä, kulutettuja kaloreita

    • Husiainen

      Tästä päivän ensimmäinen ja toistaiseksi kolmasviimeinen kuva hienoista Puolan rekkamotellimaisemista Liettuan rajan lähistöllä https://ibb.co/gGMTzF Tuo garden gnome vahtii tätä pihaa. Jahka olen saanut ne loput kaksi postattua niin siirryn takaisin Latviaan kun Liettuasta ei mielestäni ole kovin "ihania" kuvia. On kuitenkin. Sitten Latviasta Viroon eli Eestiin ja sitten taas kaukomaille kun olet jo takaisin Pehmoisissa

    • Huussinen

      Huhhahhey, tulipa tehtyä melkein työpäivä. Sen jälkeen voikin lähettää tämän puolalaisen rekkamotellipihan kaunottaren kuvan http://but.fi/6vx On vähän kauniimpi kuin ne Parikkalan patsaspuiston luomukset, häh?

    • edson

      Se olis iltauutisten aika siellä, täällä Garmischin alastulorinteellä vasta just ja just pikkukakkonen olisi lopp...eiku salkkarit alkaaa

    • Huussinen

      Katohan vaan ettet oikeesti mene sitä alastulorinnettäkään laskemaan. Sitä miettiessäsi tästä tämä tämän kierroksen viimeinen Puolan kuva https://ibb.co/nywJjF
      Katselin niitä teitä sieltä Garmischista ja hyvinhän sieltä voi nousta entisen Itäsaksan aluetta aina Berliner ringille mistä voisi halutessaan polkasta vaikka Polskaan. Vähän pidemmällä kierrolla Tsekin tai Slovakian kautta Polskan eteläosiin ja siitä pohojooseen. Itse olen ajellut useinkin sieltä Tatran itäreunan maisemista läpi. Hienoja maisemia mutta vain kesällä suositeltavia.

    • Husiainen

      No niin, Polska on nyt takana ja siirrytään "Latviaan". Tässä latvialaisia paikkoja latvialaisesta tienviitasta https://ibb.co/kQGwoa ;) Vähän oudoilta vaikuttavat nuo latvialaiset paikannimet, mutta mikäs siinä. Ainahan ne ulkomaan paikat kuulostavat oudoilta.

    • Huussinevö
    • Huussinevö

      Ehkä se oli sittenkin tämä kyltti mikä Latviasta piti postata https://ibb.co/c75Lgv Tässä ovat jo nimet ulkomaalaisempia, eller hyr?

    • edson

      Nuo ulkolaiset nimet eivät enää hämmästytä, sillä sokkihoitoja ollaan imetty jo saksan kielellä. Vanhemmalta saksalaiselta ei kantsi ees kysästä, että do ju speek ...

      Mielenkiintoinen yöpymispaikka http://bot.fi/22rt ja kunhan maksan ulospääsyn niin kerronpa sitten lisää. Kirjan mukaan 13 €/vrk, mutta mutta, en usko, ennen kuin näen. Tänne pääsi näppärästi, painoi vain nappia ja otti kuitin ja puomi nousi ylös. "Opiskelin" kyllä ulospääsyn, mutta sekin on vielä mutta.

      • edson

        Nyt mutat ovat muuttunet todeksi ja yö maksoi 11 ekua ja sähköt samalla hinnalla. Tosin sähkötolppa ei salli yhtäaikaista lattialämpöä, jääkaappia, valoja ja tietsikaa, vaan oli otettava lattialämpö pois. Se vaan passasi, sillä sisällä 18
        Souwot ja eteenpäin kohti Munchenia, mutta ei sisään kaapunkiin. Nimittäin on silviisiin, että Saksaan ympäristömääräykset ovat muuttuneet ja vihreän tarran (sallii kaupunkeihin ajon) saa vain 2006 ja uudemmat dieselit. En motkota, sillä täällä on sellainen liikenne, liki 80 miljuunaa asukastakin, että pitää olla myös sellaset säännöt. Sitä myös mietin, että millaisiahan tuotteita baanojen laidoilla viljelijä kasvattaa, sillä siellä ovat ne valtavat rekkajonot, mistä otinkin "valvontakamerallani" elävää kuvaa.


    • Huussinen

      Ennen kuin jatketaan syvemmälle Latvian syövereihin, niin poiketaan Lappeenrannan satamaan vilkaisemaan sinne juuri saapuvaa matkamiehelle sopivan nimistä venhoa. Dieseli siinäkin matkaa säestää. http://but.fi/6vz Oli minullekin uutta tietoa tuo dieselvehkeiden rajoitus Sakemannissa.
      Ymmärrän sen kyllä sillä kun kerran asuin Antwerpenissä niin siellä oli kova rekkaliikenne ja joka aamu olivat ikkunalaudat mustan nokihiilen peitossa. Tämä siis runsaasti ennen vuotta 2006

    • edson
    • Husiainen

      Jopas oli terävää vuorta siellä Garmischissa. Melkein kuin Tatralla. Hulppean näköisiä diesel homeja myös. Minulla ei taida olla Tatralta yhtään kuvia tallessa vaan mielessä.
      Kun siirtyy Lätin puolelle niin siellä ei teräviä huippuja noin kallioisena tule esiin vaan tällaisina: https://ibb.co/cr0CTa eli itämaisina naapurihuippuina.Sen verran saivat sinne omaa väkeään siirrettyä toisen maailmansodan aikaisen pakkoliitoksen ja sorron aikana. Tosin Lätillä oli vuosisatoja vanhat välillä hyvätkin suhteen Tsaareihion. Siitä esimerkkinä vaikka Bauskan linna Bauskassa.

    • Huussinevö

      Nyt ollaan taas Venspilsin satamassa, missä löytyy tutunnäköistä saksalais-venäläistä, ihan kuin vihreetä Engelsin arkkitehtuuria https://ibb.co/j5ctjF Miten onkin yhden lättiläisen kaupungin maisemaan saatu istutettua niin monipuolisesti silmää ilahduttavaa näkymää.
      Kokeilin tuossa juuri lihamyllyä ulkofileen kanssa ja näemmä sekin vehje vaatii jonkin tasoista osaamista ennen kuin se toimii joustavasti, kääk. Kyllä on vaikeeta. Leivänpaistoakin piti harjoitella 4 kertaa ja lihamyllyn tuottoon menee ilmeisesti 2 kertaa.

    • Huussinen

      Huihalihaihali, nyt vielä joitakin kuvia Ventspilsistä jotta saataisiin ketju loppuun ja nopeampi alkuun: https://ibb.co/g08fEF Tosin on näkemisen arvoista kuinka merimiina aiheestakin saadaan Lätissä hianoa puutarhataidetta

    • edson

      Kyl maar merimiinat paremmassa käytössä taiteessa ja katujen kosmetiikassa.

      Huomenna alkaa tavallaan paluumatka, mutta kestää kauemmin kuin tulomatka. Ny hidastellaan, vaikka baanallakin viihtyi hetkittäin hyvinkin.

      Edessä on nähtävää ja sukelletaan ympäristötarroista tai mieluummin niiden puutteeesta huolimatta pienempiin kyliin. Nähtävää riittää tietty aina, kun aukaisee silmänsä ihan missä vaan.

    • Huussinever

      Juupas, tiedän, että sieltä EteläSaksasta noustessa Munchenin kautta maisemia ja nähtävää riittää. Ei kannatakkaan kiirettä pittää vaan pysyä kesässä sen minkä ehtii. Ittekin mietin tässä sitä liikkeelle lähtöä. Ehkä saan huomenna vuntsittua valmiiksi ja mitä suuntaa kiertäisi. Tässä sitä Ventspilsiä lissää: https://ibb.co/k28VWv
      Kyllä se on tää Lättikin melko eurooppalaista maisemaa ellei sit satu olemaan venäläistä.
      Lätissä oli muuten aivan huipputeollisuutta ennen viime sotaa. Muunmuassa optiikkaa kuten Leica

    • huussinevö

      Hiisinen, kylläpä aika kiitää, mutta Lätissä sen sijaan sipulitornit kiiltää https://ibb.co/bHcojF Katselin tuossa jo alustavasti lauttojen kulkua ja miten päin rundan tekisi. Vielä en saanut päätöstä aikaan, mutta jos Lauantaiksi suunnittelisi lähtevänsä niin onhan tässä vielä aikaa. Liput ehtii tilata vielä Perjantainakin.
      Tällä hetkellä vielä tuntuu siltä, että jos hilpasis ensteks siskoja Tukholmaan riivaamaan ja sieltä sitten lauttasella joko Ventspilsiin tai Gdanskiin Nynäshamnista ja sitten kiipis Tallinnan suuntaan "Huiski" ja Rhummilastissa.
      Miyttasin tuoss pitkästä aikaa vernepaineetkin nytb illalla ja eipåähän kaksiset olleet: 117/77 ja pulssi 68

    • Husiainen

      Ja siitä kuva Ventspilsin terminaalista itse Stena linestä otettuna. https://ibb.co/jKhu9F Nyt pitä'ä taas hilpasta liikenteeseen tällaisena lähes keskiyön aikana asioita hoitelemaan. Myöhemmin olemmekin poistuneet tällä kierroksella Lätistä ties minne. Loogisesti tietenkin Eestiin

    • Huussinen

      No niin, taas meni hyvää joutoaikaa hukkaan ,kaiken maailman velvoitteita hoidellessa. Ei kyllä lyö leiville. Kaikki niveletkin kuluu liikkuessa. Samoin energiaa ja sitten on uutta ostettava kalliilla kaupasta, eller hyrskis? https://ibb.co/cHpVzF No siinä kuitenkin yksi kuva Liettuasta E 67 varrella jossain Kaunaksen pohjoispuolella olevasta kylästä. Ihan on normaali kylä eli iso kirkko keskellä kylää!

    • Husiainen

      Edsolvent se iohailee siellä Saksanmaalla hirmuisesti joka paikassa nousevia lintusilppureita.

      Meillä Eestissä ollaan kehityksessä oltu jo pitkään sitten eturivissä: https://ibb.co/iBrYmv
      Tosin Hollannissakin kaikki alkuperäiset tuulimyllertäjät laitettiin eläkkeelle ja muutettiin ravintoloiksi ja yli 100 vuotta sitten kun todettiin ettei tuulivoimasta ole kansakunnan pyörittäjäksi. Monet maat eivät ottaneet opiksi vaan rahastavat nyt kansojaan kaatamalla veromarkkoja tuulivoiman omistajien taskuihin kaikilla syillä,
      Eesti, Eesti. kaipaan sionne per.......

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe