Selvä tilastollinen harha

4899

Mediassa kerrottiin, että jalankulkijat loukkaantuvat useimmin kevyen liikenteen väylillä tapahtuneissa pyöräilijän ja jalankulkijan välisissä vahingoissa.
En usko tilaston olevan totta, sillä kukapa pyöräilijä menee julkisuuteen kertomaan, että kaaduin pyörälläni ja satutin siinä itseäni, kun väistin yllättäen eteen siirtynyttä jalankulkijaa.
Siitähän voi saada lisäksi sakot kipujen lisäksi, sillä pyöräilijähän todetaan lähes aina syylliseksi, jos asiaa tutkitaan jälkikäteen.

6

253

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jossaintoisaalla

      Ihmetyttää, että milloin ja missä näitä tälläisiä pyöräilijä-jalankulkija osumia sattuu? En muista ainuttakaan koskaan todistaneeni. Pyöräilijöiden yhteentörmäyksiä olen kyllä nähnyt useammankin. Voi olla, että on sitten pimeän aikaa tapahtuvia, eli ei valoja pyörissä.

      • jossaintoisaalla

        Tai heijastimia jalankulkijalla.


      • Täällätapahtuu

        Voisit poistua sieltä autostasi ja tulla katsomaan esim. Helsingin keskustaan pyöräilijöiden käyttäytymistä.
        Niitä sattuu vuosittain todella paljon niin valoisaan kuin pimeään aikaan eikä niistä yleensä tehdä rikosilmoituksia. Niitä onnettomuuksia ei ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla tutkita paitsi jos tulee ruumis. Lisäksi pyöräilijät lähtee aina karkuun.
        Olen itse joutunut pyöräilijän kolhimaksi vuosien varrella ja samaten myös todistanut erittäin monia tapahtumia. Itse kuljen aina yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä reunassa enkä poukkeile. Jalkakäytävällä kuljen missä haluan. Polkupyörä on ajoneuvo ja sen vuoksi Pyöräilijä on se joka väistää aina jalankulkijaa yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä. Ja jalkakäytävällä pyöräilijä ei saa edes ajaa paitsi alle 12-vuotias ellei siitä ole haittaa. Pyöräilijät väistävät myös bussiin/ratikkaan nousevia tai poistuvia. Olen monesti todistanut, kun pyöräilijä ajaa tahallaan näissäkin tapauksissa ihmisten joukkoon. Eikö se ole tahallaan päälleajettu ellei se itsekäs pyöräilijä noudata liikennesääntöjä? Päälleajo-oikeutta ei ole!
        Pyöräilijän on turha soitella kelloa, huudella, haistatella tai muuta vastaava ellei itse noudata liikennesääntöjä.
        Pyöräilijät voisivat katsoa peiliin ja miettiä miten itse tulee toimittua eikä aina vain valittaa, että autoilijat eivät huomioi heitä.
        Itsekin ajan pyörällä, mutta en koskaan jalkakäytävillä, osaan kaikki väistämissäännöt ja muutkin liikennesäännöt. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kyllä autoilijat huomioi pyöräilijän hyvin mikäli vain itse noudattaa liikennesääntöjä. Eikä yksikään jalankulkija ole koskaan jäänyt minun pyörän alle tai kolhimaksi.
        Jalankulkijana on paljon vaarallisempaa jalkakäytävillä ja yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä pyöräilijöiden käyttäytymisen takia.
        Olin jokunen viikko sitten Keski-Euroopassa ja oli todella mukavaa kävellä jalkakäytävillä, kun pyöräilijät eivät ajaneet niillä. Vuokrasin myös pyörän ja oli todella mukavaa ajella pyörällä ajoradalla vaikka olivatkin kapeita ja ruuhkaisia.


      • koettu_on

        Olen kerran useita vuosia sitten törmännyt fillarilla jalankulkijaan. Oli tolsin jalankulkijan vika. Kevyenliikenteen väylä oli jaettu siten että oli pyörätie ja jalkakäytävä rinnakkain. Tämä kaveri käveli sitten fillaristien puolelle ja minä törmäsin häneen. Onneksi ei pahempaa sattunut kummallekkaan.


    • PyöräilenAutoväylää

      Minä ainakin siirryn kaupungissa ajoradalle pyöräilemään, jos kevyenliikenteen väylä kulkee ajotien vierellä ja kevyenliikenteen väylällä liikkuu paljon jalankulkijoita, joista suurin osa keskellä kevyenliikenteen väylää, että joutuu pyöräilemään kävelyvauhtia.
      Koska jalankulkijalla on suuremmat oikeudet ja pyöräilijä joutuu jalankulkijoita varomaan ja väistämään, niin onhan se nyt pyöräilijän parempi pyöräillä ajoväylällä, kun siellä ei ole jalankulkijoita ja voi ajaa huomattavasti kovempaa vaarantamatta jalankulkijoiden terveyttä.
      Eikä samalla osuudella autotkaa aja kuin 20-30km/h nopeutta, joten pyörällä helposti pitää sellaista nopeutta yllä, eikä hidasta autoilua, kuten jalankulkijat hidastavat pyöräilyä.

      Eikä se tilannetta yhtään parantaisi, jos olisi viivalla erotettu oma väylä pyöräilijöille ja kävelijöille omansa, niin kävelijät valloittaisivat pyöräilijöille tarkoitetun pyöräväylän.

      • tarkkanakuinporkkana

        Pyöräilijöitä koskee myös tieliikennelain 23 §, eli tilannenopeus. Ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää... Jos on jalankulkijoita, on vauhtia hidastettava.

        Jos vieressä kulkee kevyenliikenteen väylä, saa pyöräillä ajoradalla vain tietyin ehdoin.

        Tieliikennelaki: 8 § - Tien eri osien käyttö
        Kun erityiset syyt siihen pakottavat, ajoneuvoa saa tilapäisesti kuljettaa muullakin kuin sille tarkoitetulla tien osalla, jollei siitä aiheudu vaaraa eikä huomattavaa haittaa.

        Tieliikenneasetus: Määräysmerkit - Merkki 422
        Jos pyörätie on vain tien vasemmalla puolella ja ajoradan oikealla puolella olevan pientareen tai ajoradan oikean reunan käyttö on kulkureitin tai muun vastaavan syyn vuoksi turvallisempaa, polkupyöräilijä saa lyhyellä matkalla käyttää piennarta tai ajoradan oikeaa reunaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2472
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1642
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      655
      1079
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe