Foorumilla on agtiivisesti ja leppymättömästi puolustanut elämää kaksi moraalista ja poikkeuksellisen älykästä ja sydämmellistä ihmistä jo kymmenen vuoden ajan. Kiitos siitä arvoisat korkeamoraaliset abortinvastustajat! Mitä tämän kymmenen vuoden aikana on Suomessa tapahtunut aborttirintamalla? Tehty yksi kansalaisaloite omantunnon vapaudesta joka meni nurin eduskunnasa. Tehty kaksi muuta kansalaisaloitetta jossa toisessa halutaan kieltää aportti ja toisessa vaadittiin miehelle oikeus päättää abortista. Molemmissä 20 kannatusilmotusta.
Lisäksi tänä aikana on tehty 105 000 abortia. Siinäpä ne tärkeimmät eli kyllä kannattaa jatkaa seuraavatki 10 vuotta yhtä tehokasta työtä sillä mitä olisimme tehneet ilman näitä vastustajia?
😁
10 v aborttipalstaa, kiitos panoksesta!
71
1616
Vastaukset
- Asiat.asiana
Sepä se. Täällä kitinä ei mitään auta. Onhan se kuitenkin hyvä, että ihmisillä on paikka missä purkaa ongelmiaan ja vihaansa. Meidän muiden kannalta ikävä asia, mutta kaipa yhteiskunnan etu vaatii sitä, että näillekin ihmisille tarjolla on edes tällainen sosiaalinen kontakti.
- KiittäenHylätty
Näin aborttipotilaat saattoi ihan näiden räyhätessä mennä rauhassa aborttiin. Kiitos kiitos.
- tottakaijatketaan
Ja kaikesta huolimatta aina vaan se sananvapaus ja kivuliaat tosiasiat jaksaa vituttaa sua, jo 10 vuotta :DDDD tääkään raivokitinä ei näihin auta yhtikäs mitään, mutta meneehän tää tunkio murhatraumaatikkojen terapointipaikkana ja muiden viihteenä.
- Molo.K
Siinä paha missä mainitaan :DDD
- niinaina_
Molo.K kirjoitti:
Siinä paha missä mainitaan :DDD
siellä loputtomissa harhoissas ;DDDD
- JariRiivajainen
Hyvä saavutus. Ette kuitenkaan tarpeeks haukkuneet ihmisiä kun noinki paljon abortteja tehtiin ja vielä teiltä kysymättä!
- KovatLukemat
Kerro miten sananvapaus esti 105000 aborttia!??? Sananvapaus se on aborttioikeuden puolustajilla ja kaikilla muillakin ihmisillä! Ei mikään vastustajien yksinoikeus.
- Asiat.asiana
Sananvapaus on kohdallasi merkityksetön asia. Olennaisempaa olisi miettiä sitä, miten sitä oikeuttasi käytät tehokkaasti.
Loputon raivoamisesi saa ihmiset tuntemaan pelkästään ihmetystä ja sääliä sinua kohtaan. Ihmisiin tehoaa faktatieto, ei lapsellinen kiukuttelu tai nimittely. Pyrkimyksesi loukata ja satuttaa ihmisiä saa kaikki ärsyyntymään. Asiaasi se ei edistä. Jos olisit normaali aikuinen ihminen, käsittäisit sen. - riivaajatjylläilee
JariRiivajainen kirjoitti:
Hyvä saavutus. Ette kuitenkaan tarpeeks haukkuneet ihmisiä kun noinki paljon abortteja tehtiin ja vielä teiltä kysymättä!
Hyvä saavutus. Ette kuitenkaan tarpeeks haukkuneet ihmisiä kun noinki paljon lapsia tehtiin ja vielä teiltä kysymättä!
Kerro miten synnytyslehmiksi, lapsenkärkkyjiksi, naisten alistajiksi jne. herjaus esti kymmenet tuhannet synnytykset!??? Sananvapaus se on lastenmurhien vastustajilla ja kaikilla muillakin ihmisillä! Ei mikään suosijasakin yksinoikeus.
Loputon raivoamisesi saa ihmiset tuntemaan pelkästään ihmetystä ja sääliä sinua kohtaan. Ihmisiin tehoaa faktatieto, ei lapsellinen kiukuttelu tai nimittely. Pyrkimyksesi loukata ja satuttaa ihmisiä saa kaikki ärsyyntymään. Asiaasi se ei edistä. Jos olisit normaali aikuinen ihminen, käsittäisit sen.
Kuvitteletko vieläkin tosissas että lasten puolustaminen ja loputtomien valheides oikominen loppuu tällä lapsellisella jäkätykselläs? :D - paskatpaskana
Asiat.asiana kirjoitti:
Sananvapaus on kohdallasi merkityksetön asia. Olennaisempaa olisi miettiä sitä, miten sitä oikeuttasi käytät tehokkaasti.
Loputon raivoamisesi saa ihmiset tuntemaan pelkästään ihmetystä ja sääliä sinua kohtaan. Ihmisiin tehoaa faktatieto, ei lapsellinen kiukuttelu tai nimittely. Pyrkimyksesi loukata ja satuttaa ihmisiä saa kaikki ärsyyntymään. Asiaasi se ei edistä. Jos olisit normaali aikuinen ihminen, käsittäisit sen.Onnittelut. Tämä avaus riittääkin osoittamaan kaiken olennaisen kyvystäsi keskustella ja toimia asiallisesti. Juuri tällaiset tekstit ihan VARMASTI saavat harkintavaiheessa olevat ihmiset käsittämään sen, että olet OIKEALLA ASIALLA!
Mielipiteelläsi ei ole merkitystä. Olet vain suureen ääneen messuava häiriötekijä, joka voi täällä kuvitella olevansa suurikin mielipidevaikuttaja, mutta todellisuudessa et vaikuta kuin korkeintaan murhia vähentävästi. Oman asiasi kannalta olet pahin vihollisesi, sillä sinä saat ihmiset näkemään, miten typerästi kuvittelemallaan hyvällä asialla oleva ihminen voikin käyttäytyä.
Kyllähän sinä uskomaton tapaus olet. Oikein mitään et saa sanottua, mutta änkytystä silti riittää. Siihen valhepaskaa ja vielä enemmän herjauspaskaa päälle ja olet saanut jonkinlaisen henkisen orgasmin, kun olet saanut taas uuden paskapläjäyksen palstalle tuotettua.
Olivatpa motiivisi mitkä tahansa, ainoa saavutuksesi on itsesi nolaaminen. - Asiat.asiana
paskatpaskana kirjoitti:
Onnittelut. Tämä avaus riittääkin osoittamaan kaiken olennaisen kyvystäsi keskustella ja toimia asiallisesti. Juuri tällaiset tekstit ihan VARMASTI saavat harkintavaiheessa olevat ihmiset käsittämään sen, että olet OIKEALLA ASIALLA!
Mielipiteelläsi ei ole merkitystä. Olet vain suureen ääneen messuava häiriötekijä, joka voi täällä kuvitella olevansa suurikin mielipidevaikuttaja, mutta todellisuudessa et vaikuta kuin korkeintaan murhia vähentävästi. Oman asiasi kannalta olet pahin vihollisesi, sillä sinä saat ihmiset näkemään, miten typerästi kuvittelemallaan hyvällä asialla oleva ihminen voikin käyttäytyä.
Kyllähän sinä uskomaton tapaus olet. Oikein mitään et saa sanottua, mutta änkytystä silti riittää. Siihen valhepaskaa ja vielä enemmän herjauspaskaa päälle ja olet saanut jonkinlaisen henkisen orgasmin, kun olet saanut taas uuden paskapläjäyksen palstalle tuotettua.
Olivatpa motiivisi mitkä tahansa, ainoa saavutuksesi on itsesi nolaaminen.Kykysi ilmeisesti eivät riitä siihen, että tuottaisit tekstiä itse? Ikävä juttu.
Juttusi ovat niin hyviä esimerkkejä Suomi24:n typeryydestä, että niitä ei viitsi edes ilmoittaa asiattomiksi. On pikemminkin hyvä, että ne säilyvät täällä hyvinä mallikappaleina ihmisen erilaisista ongelmista ja siitä, mihin ne johtavat tällaisella keskustelupalstalla.
Potkusi ei vain riitä tekemään mitään muuta kuin rähjäämään täällä. Hyvinhän sinä onnistut nolaamaan abortin vastustajat. Onneksi olkoon siis! - typerätrollitunkios
Asiat.asiana kirjoitti:
Kykysi ilmeisesti eivät riitä siihen, että tuottaisit tekstiä itse? Ikävä juttu.
Juttusi ovat niin hyviä esimerkkejä Suomi24:n typeryydestä, että niitä ei viitsi edes ilmoittaa asiattomiksi. On pikemminkin hyvä, että ne säilyvät täällä hyvinä mallikappaleina ihmisen erilaisista ongelmista ja siitä, mihin ne johtavat tällaisella keskustelupalstalla.
Potkusi ei vain riitä tekemään mitään muuta kuin rähjäämään täällä. Hyvinhän sinä onnistut nolaamaan abortin vastustajat. Onneksi olkoon siis!Joskus fiksumpienkin keskustelijoiden on laskeuduttava typeryyksien tasolle jotta nämä ymmärtäs edes jotenkin tuotettua tekstiä. Mietippä ketä sinä jatkuvasti lapsellisilla sääliräksytyksilläs nolaat. Säilyyhän ne ja muutkin sakkis räävittömät sekoilut täällä suosijakätyrin puolueellisella avustuksella varottavina esimerkkeinä abortin jälkeisistä vakavista ongelmista.
Asiat.asiana kirjoitti:
Sananvapaus on kohdallasi merkityksetön asia. Olennaisempaa olisi miettiä sitä, miten sitä oikeuttasi käytät tehokkaasti.
Loputon raivoamisesi saa ihmiset tuntemaan pelkästään ihmetystä ja sääliä sinua kohtaan. Ihmisiin tehoaa faktatieto, ei lapsellinen kiukuttelu tai nimittely. Pyrkimyksesi loukata ja satuttaa ihmisiä saa kaikki ärsyyntymään. Asiaasi se ei edistä. Jos olisit normaali aikuinen ihminen, käsittäisit sen.Nimim. Asiat.Asiana, ajattelen samoin ja lisään vielä, että sanavapaus on aika hukkaan heitettyä, jos sitä käyttää pelkästään raivopäissään suollettuina solvauksina ja mielen saastan esittelynä.
Voisihan niitä sanoja vähän miettiä, ennen kuin päästää jokaisen aivopierun ilmoille. Kun kuitenkin kirjoitus kertoo ennen kaikkea kirjoittajasta itsestään, enemmän kuin niistä, joita mielipidekirjoitus käsittelee.- kappastaas
"Yllättäen" sossupaatti on samaa mieltä sivuprsoonansa kans ja ittensä kans on juteltava ja kilpaa haukuttava "väärää" mieltä olevia kun ei muitakaan kiinnosta ;))) niin läpinäkyvää :DD
"Valitettavasti vain edustat sitä osaa keskustelijoista, jota en äkkiseltään tekstien perusteella sinne fiksuimpien joukkoon laskisi. "
KIITOS, SAMOIN ;D - Asiat.asiana
kappastaas kirjoitti:
"Yllättäen" sossupaatti on samaa mieltä sivuprsoonansa kans ja ittensä kans on juteltava ja kilpaa haukuttava "väärää" mieltä olevia kun ei muitakaan kiinnosta ;))) niin läpinäkyvää :DD
"Valitettavasti vain edustat sitä osaa keskustelijoista, jota en äkkiseltään tekstien perusteella sinne fiksuimpien joukkoon laskisi. "
KIITOS, SAMOIN ;DAika huvittavaa syyttää muita multinikkeilystä, kun itsellä ei ole pokkaa käyttää vakinikkiä.
Olen täysin eri ihminen kuin nimim. tieteilijä. Jos olisit osaavampi lukija, erottaisi tyylimme ja varsinkin painotuksemme. - räxxytiräxxynn
Asiat.asiana kirjoitti:
Aika huvittavaa syyttää muita multinikkeilystä, kun itsellä ei ole pokkaa käyttää vakinikkiä.
Olen täysin eri ihminen kuin nimim. tieteilijä. Jos olisit osaavampi lukija, erottaisi tyylimme ja varsinkin painotuksemme.Onhan se nähty mitä siitä seuraa ja mitäs turhaan kun (suosijasakin mukaan) muutenkin jotkut kirjottajat tunnistaa :)
"Olen täysin eri ihminen kuin nimim. tieteilijä."
Juupa juu :) no voihan ne eri persoonat kai olla jollain esim. skitsoilla niin vahvasti läsnä että tuntuu niinku eri ihmisiltä. Et hämää ketään, tietyt samat jankkaukset tulee ennemmin tai myöhemmin paljastavasti läpi vaikka kuinka muuta yrität esittää. - Näin.Näppylät
"Ja kaikesta huolimatta aina vaan se sananvapaus"
On aborttioikeuden puolustajillakn sananvapaus. Sananvapautta meillä voi käyttää asialliseen asiaan tai solvaukseen jolloin kukaan ei juurikaan kiinnostu solvaajan asiasta kun jo alussa vetäisee itsensä tiettylle osastolle.
- KunhanVaanKysyn
Lasketko itsesikin näihin poikkeuksellisen älykkäisiin, sillä saatan olla siitä toista mieltä. Olet jo avauksen kolmannen sanan kirjoittanut väärin. Sanan oikea kirjoitusasu on aktiivisesti. :)
- Anonyymi
" Sanan oikea kirjoitusasu on aktiivisesti. :)"
Vähän tämä huvittaa, kun tein tämän tahallaan, eli tuon kirjoitusvirheen.
- Kansanmurhaa
Aborttiväki riekkuu ja ilakoi kun kymmenen viimeisen vuoden aikana on mukavuusaborteissa murhattu miltei kaksi ikäluokkaa. On käsittämätöntä mielettömyyttä, että joka viides lapsi tapetaan "koska hän olisi rasitus"....
Kysessä on kansanmurha ja pahin mahdollinen ihmisoikeusrikos sekä "sosiaalipolitiikan" kunkurssijulistus.- KunhanVaanKysyn
Onko sulla tilastoa siitä, mikä on "mukavuus"abortti ja niiden määrä?
Toki abortteja tehdään myös lääketieteellisin perustein eli esim. siksi, että sikiö on niin epäkelpo, että ei pysty vetämään ensimmäistäkään hengenvetoa.
Mihin tilastoon perustuu, että joka viides lapsi tapetaan? Anteeksi, mutta sinä et vaikuta ihan tasapainoiselta henkilöltä. Onko lähelläsi ketään, kenen kanssa voisit keskustella? - THLtilastot
KunhanVaanKysyn kirjoitti:
Onko sulla tilastoa siitä, mikä on "mukavuus"abortti ja niiden määrä?
Toki abortteja tehdään myös lääketieteellisin perustein eli esim. siksi, että sikiö on niin epäkelpo, että ei pysty vetämään ensimmäistäkään hengenvetoa.
Mihin tilastoon perustuu, että joka viides lapsi tapetaan? Anteeksi, mutta sinä et vaikuta ihan tasapainoiselta henkilöltä. Onko lähelläsi ketään, kenen kanssa voisit keskustella?Tilastoista se löytyy kun vähennät terveyssyyt joita yhteensä noin 3%, paljonko jää, osaatko sen verran laskee?
"Mihin tilastoon perustuu, että joka viides lapsi tapetaan?"
Ei yllätä ettet näinkään yksinkertasta asiaa osaa ite ajatella. Jos lapsia syntyy joitain kymmeniä tuhansia ja 10 tuhatta tapetaan, niin raksuttaako?
"Anteeksi, mutta sinä et vaikuta ihan tasapainoiselta henkilöltä. "
Voi lässynlää.. :D taasko lähdetään ad hominemin tms. hätäargumenttivirheeseen kun aihe on liian vaikee? :) - KunhanVaanKysyn
Kyllä sinä nyt olet kuitenkin tehnyt aika selviä laskuvirheitä. Mulla oli lukiossa pitkä matikka, mutta sulla ei varmaankaan ollut? :D
- alakoulunmatikkaa
KunhanVaanKysyn kirjoitti:
Kyllä sinä nyt olet kuitenkin tehnyt aika selviä laskuvirheitä. Mulla oli lukiossa pitkä matikka, mutta sulla ei varmaankaan ollut? :D
Opetappa sitten matikkanerona (?) missä kohtaa joku virhe olikaan, varsinkaan kun mitään laskutoimituksia ei oo tehtykään :DD Vai oliko liian haastavat tehtävät "älykölle"?
"Aborttiväki riekkuu ja ilakoi kun kymmenen viimeisen vuoden aikana on mukavuusaborteissa murhattu miltei kaksi ikäluokkaa. On käsittämätöntä mielettömyyttä, että joka viides lapsi tapetaan "koska hän olisi rasitus"....
Kysessä on kansanmurha ja pahin mahdollinen ihmisoikeusrikos sekä "sosiaalipolitiikan" kunkurssijulistus."
:D Perjantaipullo avattu?
Sinä et tietenkään huomaa sieltä lasikantisen laulukirjan pohjan takaa, että porukat taitaa vain ilakoida sillä, että ehkäisykieltoväen mesoamisella ei ole mitään vaikutusta. Että jatka Kimmo vaan, ihan rauhassa. :) Ja kippis, onhan perjantai. Minäkin irrottaudun tästä viikonlopun viettoon. Hauskaa viikonloppua!- ad.hominem
tieteilijä kirjoitti:
"Aborttiväki riekkuu ja ilakoi kun kymmenen viimeisen vuoden aikana on mukavuusaborteissa murhattu miltei kaksi ikäluokkaa. On käsittämätöntä mielettömyyttä, että joka viides lapsi tapetaan "koska hän olisi rasitus"....
Kysessä on kansanmurha ja pahin mahdollinen ihmisoikeusrikos sekä "sosiaalipolitiikan" kunkurssijulistus."
:D Perjantaipullo avattu?
Sinä et tietenkään huomaa sieltä lasikantisen laulukirjan pohjan takaa, että porukat taitaa vain ilakoida sillä, että ehkäisykieltoväen mesoamisella ei ole mitään vaikutusta. Että jatka Kimmo vaan, ihan rauhassa. :) Ja kippis, onhan perjantai. Minäkin irrottaudun tästä viikonlopun viettoon. Hauskaa viikonloppua!Kappas vaan, mitäs argumenttivirheitä sieltä lähti ryöppyään ;DD joko siellä perjantaipuollon pohja häämöttää?
Minusta se, että kymmmenen vuoden aikana on tehty yli 100 000 aborttia kertoo, ettei suomalaiset suhtaudu aborttiin kovin yleisesti lapsen murhana, tai ylipäätään tuomitsevasti. Samoin pitäisi näkyä jotenkin selvästi se, että abortista tulee jotain vastustajien väittämiä ongelmia merkittävästi. Sen että Suomessa on tehty abortteja laillisena ainakin 500 000 näkyisi niin selvästi kansanterveystyössä ja tilastoissa. Esim. joku itsemurha-alttius ja masennus eivät oikein ole kelvollinen argumentti kansanterveystyön tasolla, sillä miehet, varsinkin naimattomat ovat yliedustettuina näissä tilastoissa.
Abortinvastustaja "lässynlää" kyllä väittää, että vain häviävän pieni marginaalien vähemmistä Suomessa edes tekee aborttia, niin onko 105 000 sitten marginaali? Toinen vastustaja pitää tätä suurena lukuna ja toinen pienenä?- toivefantasiaa
"kymmmenen vuoden aikana on tehty yli 100 000 aborttia kertoo, ettei suomalaiset suhtaudu aborttiin kovin yleisesti lapsen murhana"
Mitä jotkut luvut siitä kertois minkälaisena enemmistö sitä pitää? Murhahommat on edelleenvaan sen pienehkön vähemmistön hupia...
"Samoin pitäisi näkyä jotenkin selvästi se, että abortista tulee jotain vastustajien väittämiä ongelmia merkittävästi. "
Ongelmat ei välttämättä näy koskaan missään jos niihin ei haeta hoitoa. Mutta kyllähän ne siellä kuolintilastoissa moninkertasinakin näkyy.
" joku itsemurha-alttius ja masennus eivät oikein ole kelvollinen argumentti kansanterveystyön tasolla"
Se että sinä joudut hädissäs kiistään yhteyden, ei tee niitä olemattomiks eikä miesten määrä jossain vähennä aborttöörien määrää mitenkään.
"vain häviävän pieni marginaalien vähemmistä Suomessa edes tekee aborttia, niin onko 105 000 sitten marginaali?"
Taasko vääristelet tässäkin? Missä niistä on puhuttu HÄVIÄVÄN pienenä MARGINAALINA? Sellanen määrä mitä luultavimmin tekis niitä _laittomasti_ jos laki ois kunnollinen.
Osa tekijöistä on sitäpaitsi uusijoita ties monettako kertaa ja osahan on jo kuollukin. toivefantasiaa kirjoitti:
"kymmmenen vuoden aikana on tehty yli 100 000 aborttia kertoo, ettei suomalaiset suhtaudu aborttiin kovin yleisesti lapsen murhana"
Mitä jotkut luvut siitä kertois minkälaisena enemmistö sitä pitää? Murhahommat on edelleenvaan sen pienehkön vähemmistön hupia...
"Samoin pitäisi näkyä jotenkin selvästi se, että abortista tulee jotain vastustajien väittämiä ongelmia merkittävästi. "
Ongelmat ei välttämättä näy koskaan missään jos niihin ei haeta hoitoa. Mutta kyllähän ne siellä kuolintilastoissa moninkertasinakin näkyy.
" joku itsemurha-alttius ja masennus eivät oikein ole kelvollinen argumentti kansanterveystyön tasolla"
Se että sinä joudut hädissäs kiistään yhteyden, ei tee niitä olemattomiks eikä miesten määrä jossain vähennä aborttöörien määrää mitenkään.
"vain häviävän pieni marginaalien vähemmistä Suomessa edes tekee aborttia, niin onko 105 000 sitten marginaali?"
Taasko vääristelet tässäkin? Missä niistä on puhuttu HÄVIÄVÄN pienenä MARGINAALINA? Sellanen määrä mitä luultavimmin tekis niitä _laittomasti_ jos laki ois kunnollinen.
Osa tekijöistä on sitäpaitsi uusijoita ties monettako kertaa ja osahan on jo kuollukin."Mitä jotkut luvut siitä kertois minkälaisena enemmistö sitä pitää? Murhahommat on edelleenvaan sen pienehkön vähemmistön hupia...
Jälleen palataan siihen, että sinä et pysty tuomaan mitään kunnollista todistetta väittämistäsi. Se, ettei ole todistetta, ei ole mikään todiste että väittämä on tosi.
Ja jälleen toistan, että gallupit, eduskunta, hallitus, ja suurin osa kansasta ei näe tarpeen muuttaa aborttilakia eikä mitkään aloitteet saa tarpeeksi kannatusta. Abortinvastustus on se marginaaliasia, eli kourallisen moraalirähisiöitsijän oma juttu. Oma mutus kertoo sulle asioita, mitä ei kellekään muulle, ne on siellä kuuluisassa pöytälaatikossas, tai kyselyikäisen oikeastaan:
"12.1.2013 23:02
Loytyihän se aborttiväen hakema graalin malja. Oik yo uskoi sen olevan "ylipoiston tievarastoissa" ja "sosiologi" 60-luvun toimittajan jorinoissa, mutta se onkin sinun poytälaatikossasi.... nyt kaikki aborttiväki "voi haluta olla sitä mieltä" että todisteet suomalaisten naisten rikollisuudesta ja aborttiväen kaltaisuudesta on hankittu - sinun pöytälaatikkoosi... Anna vinkki "sosiologille" että hän voi kirjoittaa lähdeviitteen: "kyselyikäisen pöytälaatikko" :DDDDDDDDDDDDDDDDDDD"
Aborttiluvut kertoo kuinka paljon abortteja Suomessa tehdään. Onko se sitten marginaalista vai ei, niin onko viides osa raskauksista sitten sitä. Marginaaliksi sanotaan vähäistä määrää verrattuna jonkin isompaan kokonaisuuteen. Murhaluvut on sitten erikseen ja niiden hupiarvo on sitten keskustelu erikseen vaikka rikospalstalla.
--
"Ongelmat ei välttämättä näy koskaan missään jos niihin ei haeta hoitoa. Mutta kyllähän ne siellä kuolintilastoissa moninkertasinakin näkyy."
Eli suomalaisilla on jokin kansanterveydellinen ongelma, mikä ei ole 46 vuoden aikana ilmoittanut mitenkään itsestään? Ei se sitten kovin vakava ole, jos ei siihen hoitoakaan tarvi eikä kukaan tai harva siitä mitään puhuu. Ei-toivottu raskaus sitä vastoin on jokin ongelma, kun abortin tarvitsijoitakin todistettavasti on.- edelleen
tieteilijä kirjoitti:
"Mitä jotkut luvut siitä kertois minkälaisena enemmistö sitä pitää? Murhahommat on edelleenvaan sen pienehkön vähemmistön hupia...
Jälleen palataan siihen, että sinä et pysty tuomaan mitään kunnollista todistetta väittämistäsi. Se, ettei ole todistetta, ei ole mikään todiste että väittämä on tosi.
Ja jälleen toistan, että gallupit, eduskunta, hallitus, ja suurin osa kansasta ei näe tarpeen muuttaa aborttilakia eikä mitkään aloitteet saa tarpeeksi kannatusta. Abortinvastustus on se marginaaliasia, eli kourallisen moraalirähisiöitsijän oma juttu. Oma mutus kertoo sulle asioita, mitä ei kellekään muulle, ne on siellä kuuluisassa pöytälaatikossas, tai kyselyikäisen oikeastaan:
"12.1.2013 23:02
Loytyihän se aborttiväen hakema graalin malja. Oik yo uskoi sen olevan "ylipoiston tievarastoissa" ja "sosiologi" 60-luvun toimittajan jorinoissa, mutta se onkin sinun poytälaatikossasi.... nyt kaikki aborttiväki "voi haluta olla sitä mieltä" että todisteet suomalaisten naisten rikollisuudesta ja aborttiväen kaltaisuudesta on hankittu - sinun pöytälaatikkoosi... Anna vinkki "sosiologille" että hän voi kirjoittaa lähdeviitteen: "kyselyikäisen pöytälaatikko" :DDDDDDDDDDDDDDDDDDD"
Aborttiluvut kertoo kuinka paljon abortteja Suomessa tehdään. Onko se sitten marginaalista vai ei, niin onko viides osa raskauksista sitten sitä. Marginaaliksi sanotaan vähäistä määrää verrattuna jonkin isompaan kokonaisuuteen. Murhaluvut on sitten erikseen ja niiden hupiarvo on sitten keskustelu erikseen vaikka rikospalstalla.
--
"Ongelmat ei välttämättä näy koskaan missään jos niihin ei haeta hoitoa. Mutta kyllähän ne siellä kuolintilastoissa moninkertasinakin näkyy."
Eli suomalaisilla on jokin kansanterveydellinen ongelma, mikä ei ole 46 vuoden aikana ilmoittanut mitenkään itsestään? Ei se sitten kovin vakava ole, jos ei siihen hoitoakaan tarvi eikä kukaan tai harva siitä mitään puhuu. Ei-toivottu raskaus sitä vastoin on jokin ongelma, kun abortin tarvitsijoitakin todistettavasti on."Se, ettei ole todistetta, ei ole mikään todiste että väittämä on tosi."
Siis odotellaan niitä sun todisteitas.
"Ja jälleen toistan, että gallupit, eduskunta, hallitus, ja suurin osa kansasta ei näe tarpeen muuttaa aborttilakia eikä mitkään aloitteet saa tarpeeksi kannatusta."
Ja jälleen toistetaan, kansan enemmistön näkemyksistä kun ei oo tietoo niin kauan kun siltä ei kysytä mitään! Jotkut puolueellisen suppeat lehti/nettigallupit ei kerro nekään mitään todellista KOKO kansasta.
Abortinylistys on se marginaaliasia, eli kourallisen feminatsirähisiöitsijän oma juttu. Oma mutus kertoo sulle asioita, mitä ei kellekään muulle, ne on siellä kuuluisassa sala-arkistossas.
"mikä ei ole 46 vuoden aikana ilmoittanut mitenkään itsestään? Ei se sitten kovin vakava ole, jos ei siihen hoitoakaan tarvi eikä kukaan tai harva siitä mitään puhuu"
Se että sinä et halua nähdä etkä myöntää ei tarkota että niitä ei ole. Rumille tilastoille et vaan voi mitään.
Hyvä muuten että sinä et tallettele toisten vuosikausia vanhoja viestejä ;D
"Eilisen eläjäkö oot?
20.7.2013 11:18
Onks tää vanhojen jutun pätkien kaiveleminen ja myöhemmin esille tuominen niinku jonkinlainen ihan oikee työ sulle???????" - Asiat.asiana
edelleen kirjoitti:
"Se, ettei ole todistetta, ei ole mikään todiste että väittämä on tosi."
Siis odotellaan niitä sun todisteitas.
"Ja jälleen toistan, että gallupit, eduskunta, hallitus, ja suurin osa kansasta ei näe tarpeen muuttaa aborttilakia eikä mitkään aloitteet saa tarpeeksi kannatusta."
Ja jälleen toistetaan, kansan enemmistön näkemyksistä kun ei oo tietoo niin kauan kun siltä ei kysytä mitään! Jotkut puolueellisen suppeat lehti/nettigallupit ei kerro nekään mitään todellista KOKO kansasta.
Abortinylistys on se marginaaliasia, eli kourallisen feminatsirähisiöitsijän oma juttu. Oma mutus kertoo sulle asioita, mitä ei kellekään muulle, ne on siellä kuuluisassa sala-arkistossas.
"mikä ei ole 46 vuoden aikana ilmoittanut mitenkään itsestään? Ei se sitten kovin vakava ole, jos ei siihen hoitoakaan tarvi eikä kukaan tai harva siitä mitään puhuu"
Se että sinä et halua nähdä etkä myöntää ei tarkota että niitä ei ole. Rumille tilastoille et vaan voi mitään.
Hyvä muuten että sinä et tallettele toisten vuosikausia vanhoja viestejä ;D
"Eilisen eläjäkö oot?
20.7.2013 11:18
Onks tää vanhojen jutun pätkien kaiveleminen ja myöhemmin esille tuominen niinku jonkinlainen ihan oikee työ sulle???????"Kyllä sinä sitten jaksatkin jauhaa samaa roskaa.
- Luvutkertoo
toivefantasiaa kirjoitti:
"kymmmenen vuoden aikana on tehty yli 100 000 aborttia kertoo, ettei suomalaiset suhtaudu aborttiin kovin yleisesti lapsen murhana"
Mitä jotkut luvut siitä kertois minkälaisena enemmistö sitä pitää? Murhahommat on edelleenvaan sen pienehkön vähemmistön hupia...
"Samoin pitäisi näkyä jotenkin selvästi se, että abortista tulee jotain vastustajien väittämiä ongelmia merkittävästi. "
Ongelmat ei välttämättä näy koskaan missään jos niihin ei haeta hoitoa. Mutta kyllähän ne siellä kuolintilastoissa moninkertasinakin näkyy.
" joku itsemurha-alttius ja masennus eivät oikein ole kelvollinen argumentti kansanterveystyön tasolla"
Se että sinä joudut hädissäs kiistään yhteyden, ei tee niitä olemattomiks eikä miesten määrä jossain vähennä aborttöörien määrää mitenkään.
"vain häviävän pieni marginaalien vähemmistä Suomessa edes tekee aborttia, niin onko 105 000 sitten marginaali?"
Taasko vääristelet tässäkin? Missä niistä on puhuttu HÄVIÄVÄN pienenä MARGINAALINA? Sellanen määrä mitä luultavimmin tekis niitä _laittomasti_ jos laki ois kunnollinen.
Osa tekijöistä on sitäpaitsi uusijoita ties monettako kertaa ja osahan on jo kuollukin.Eihän 10000 aborttia vuodessa ole toivefantasiaa. Eihän?
- älyvajerobokoriehuu
Asiat.asiana kirjoitti:
Kyllä sinä sitten jaksatkin jauhaa samaa roskaa.
Kyllä sä sitten jaksatkin tunkee ketjujen päihin näitä mitäänsanomattomia tyhjänpäiväsyyksiäs.
- Anna.Lee-38
edelleen kirjoitti:
"Se, ettei ole todistetta, ei ole mikään todiste että väittämä on tosi."
Siis odotellaan niitä sun todisteitas.
"Ja jälleen toistan, että gallupit, eduskunta, hallitus, ja suurin osa kansasta ei näe tarpeen muuttaa aborttilakia eikä mitkään aloitteet saa tarpeeksi kannatusta."
Ja jälleen toistetaan, kansan enemmistön näkemyksistä kun ei oo tietoo niin kauan kun siltä ei kysytä mitään! Jotkut puolueellisen suppeat lehti/nettigallupit ei kerro nekään mitään todellista KOKO kansasta.
Abortinylistys on se marginaaliasia, eli kourallisen feminatsirähisiöitsijän oma juttu. Oma mutus kertoo sulle asioita, mitä ei kellekään muulle, ne on siellä kuuluisassa sala-arkistossas.
"mikä ei ole 46 vuoden aikana ilmoittanut mitenkään itsestään? Ei se sitten kovin vakava ole, jos ei siihen hoitoakaan tarvi eikä kukaan tai harva siitä mitään puhuu"
Se että sinä et halua nähdä etkä myöntää ei tarkota että niitä ei ole. Rumille tilastoille et vaan voi mitään.
Hyvä muuten että sinä et tallettele toisten vuosikausia vanhoja viestejä ;D
"Eilisen eläjäkö oot?
20.7.2013 11:18
Onks tää vanhojen jutun pätkien kaiveleminen ja myöhemmin esille tuominen niinku jonkinlainen ihan oikee työ sulle???????""Ja jälleen toistetaan, kansan enemmistön näkemyksistä kun ei oo tietoo niin kauan kun siltä ei kysytä mitään! Jotkut puolueellisen suppeat lehti/nettigallupit ei kerro nekään mitään todellista KOKO kansasta."
Nyttenhän sitä kansalta kysyttiin, ja kansasta vain on 2 % aborttia täysin vastaan. 25% jotain sallii tietyillä perusteilla ja loput täysin vain pelkällä naisten omasta pyynnöstä. oliko tämä tulos jollekkin yllätys sitte n, mulle ei. - Anonyymi
Anna.Lee-38 kirjoitti:
"Ja jälleen toistetaan, kansan enemmistön näkemyksistä kun ei oo tietoo niin kauan kun siltä ei kysytä mitään! Jotkut puolueellisen suppeat lehti/nettigallupit ei kerro nekään mitään todellista KOKO kansasta."
Nyttenhän sitä kansalta kysyttiin, ja kansasta vain on 2 % aborttia täysin vastaan. 25% jotain sallii tietyillä perusteilla ja loput täysin vain pelkällä naisten omasta pyynnöstä. oliko tämä tulos jollekkin yllätys sitte n, mulle ei."Jotkut puolueellisen suppeat lehti/nettigallupit ei kerro nekään mitään todellista KOKO kansasta."
Nyttenhän sitä kansalta kysyttiin"
Kun EI vaan ole kysytty. Vai mistä lähtien 500 henkilöä edustaa KOKO kansaa? XD
Lue nyt kuitenkin mitä on jo vastattu ennenkuin jatkat oman "totuutesi" inttämistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jotkut puolueellisen suppeat lehti/nettigallupit ei kerro nekään mitään todellista KOKO kansasta."
Nyttenhän sitä kansalta kysyttiin"
Kun EI vaan ole kysytty. Vai mistä lähtien 500 henkilöä edustaa KOKO kansaa? XD
Lue nyt kuitenkin mitä on jo vastattu ennenkuin jatkat oman "totuutesi" inttämistä."Kun EI vaan ole kysytty. Vai mistä lähtien 500 henkilöä edustaa KOKO kansaa? XD"
Kyllä se edustaa. Iso otanta. Miksei kukaan muu kuin sinä väitä ettei otanta riitä? Kummia väitteitä, pienempikin otanta riittää. Abortti kyselyssä oli selvä jakauma. Kansanedustajat susta on"aivopestyjä" Jos he on väärää mieltä kuin sinä, ja myöskin asiantuntijat on sitä kun heidän on aivopesty vapaamman lain taakse jne väittämiä. Oletko tosissaS? Hädissään kyllä olet kun tajuat että olet sitä marginaalia. Onhan niitäkin höppänöitä, työttömiä kristillisdemokraatteja muistaakseni etkös just ole sitä sakkia niin olit edustettuna. Ihmiset nyt ajattelee että jokaisella on oikeus kehoonsa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kun EI vaan ole kysytty. Vai mistä lähtien 500 henkilöä edustaa KOKO kansaa? XD"
Kyllä se edustaa. Iso otanta. Miksei kukaan muu kuin sinä väitä ettei otanta riitä? Kummia väitteitä, pienempikin otanta riittää. Abortti kyselyssä oli selvä jakauma. Kansanedustajat susta on"aivopestyjä" Jos he on väärää mieltä kuin sinä, ja myöskin asiantuntijat on sitä kun heidän on aivopesty vapaamman lain taakse jne väittämiä. Oletko tosissaS? Hädissään kyllä olet kun tajuat että olet sitä marginaalia. Onhan niitäkin höppänöitä, työttömiä kristillisdemokraatteja muistaakseni etkös just ole sitä sakkia niin olit edustettuna. Ihmiset nyt ajattelee että jokaisella on oikeus kehoonsa."Kyllä se edustaa. Iso otanta."
Ei ole todellista..!! XD Suosijafanaatikolle 500 henkilöä edistaa siis montaa miljoonaa, kun tarkoitushakuinen tulos on mieluisa.. ;D
"pienempikin otanta riittää"
Mihin, sinun propagandasi levitykseen?
" Hädissään kyllä olet kun tajuat että olet sitä marginaalia"
Kyllä se hätä on nyt juurikin siellä kun tajuat ettei tuo marginaalisen marginaalinen otanta kerro koko kansan mielipiteistä yhtikäs mitään. :) Merkityksellinen se on vain korkeintaan Ylen vihermedialle ja kaltaisellesi propagandistimarginaalille.
"höppänöitä, työttömiä kristillisdemokraatteja muistaakseni etkös just ole sitä sakkia niin olit edustettuna"
Ja sitten yritetään kiivaasti käydä halvenaten toisen henkilöön.. ;)
" Ihmiset nyt ajattelee että jokaisella on oikeus kehoonsa."
Kyllä. Mutta ei siten kuin sinä haluaisit, vaan että myös lapsella on tuo oikeus.
- millä-vaikutetaan
Eipä se tämän palstan naisten solvaaminen millon miksikin ole mitään mihinkään vaikuttanut. Ei kai täältä niitä keskeytyksiä anota! Korkeintaan minusta täällä on hiukka äärimmäisyyteen menevää leimaamista ja syytelyä. Ei sillä mitään voiteta.
Aune-täti kiittää. Aune ei suvaitse abortteja ehkäisyä eikä seksiä. Seksi on murha, paitsi minun kanssa.
- Anna.Lee-38
Aborttioikeus vaan jatkuu. Eduskunta sitä ei muuta. Kun joku lukee tätä palstaa ja näkee miten abortinvastustajat ajattelee naisista, aivottomina kehoina ilman mitään oikeutta ajatella itseään niin kyllä siinä alkaa entinen vastustajakin kääntyä naisten ihmisoikeuksia puolustamaan. Naiset harvemmin vastustajia onkaan.
- Anna.Lee-38
InhottavaRealisti kirjoitti:
Miksi tämä avaus piti sitten nostaa esiin?
Saa kai tätä palstaa lukea ja kommentoida, onko se kiellettyä? mitkä keskustelut on sellaisia ettei saa kommentoida?
- Anna.Lee-38
Kyse on siitä että jos ei aborttipalveluja olis niin naiset tekis abortit kotona. Abortintarve ei poistu kieltämällä se.
- Anonyymi
Minäkin kiitän ja kumarran. Ilman näitä keskusteluja ei ehkä moni olis kannattanut uutta lakialoitetta. Nämä keskustelut tulee netissä esiin kun googlettaa... Hyvä kun abortinvastustajat on sellasia... Hm... Erikoisia siinä mitä ajattelee naisista. Kamalaa lukea jotenkin.
- Anonyymi
V. 2019 raskauden keskeytysten määrä oli kuitenkin yhä merkittävästi matalampi kuin 1990- ja 2000-luvuilla. Sama laskutahti jatkuu edelleen. Hip hei hurraa, abortti-intoilijat, teidän valhepropaganda alkaa hiljalleen paljastua ja aueta tyhkamunaksi!
- Anonyymi
Joo syynä siihen on ehkäisyn ilmaiseksi jakelu mitä ehkäisyn ja abortin kieltäjät vastustaa. Abortit on vähentyneet mutta syntyvyys ei ole noussut, joten ehkäisy toimii hyvin kun sitä anbetaan ilmaiseksi.
"V. 2019 raskauden keskeytysten määrä oli kuitenkin yhä merkittävästi matalampi kuin 1990- ja 2000-luvuilla. Sama laskutahti jatkuu edelleen. Hip hei hurraa, abortti-intoilijat, teidän valhepropaganda alkaa hiljalleen paljastua ja aueta tyhkamunaksi!"
Ajattelepa, miten olisi asiat jos kansalaiset edustaisivat enemmässä määrin sinun mielipiteitäsi ehkäisystä ja siitä, että se pitäisi kieltää naisilta. Kuinka paljon abortit lisääntyisivät?
Vantaalla, missä ehkäisy tarjotaan nuorille ilmaiseksi, on abortit vähentyneet jopa 80%. Mietipä vähän, miten olisi lukujen, jos ilmaiseksi tarjoamisen sijaan ehkäisy olisi nuorilta oikein lailla kielletty, eikä ilmainen mikä oli kahden järjenvastaisen aloitteesi tarkoitus? Kukaan ei halua lisätä abortteja. Naurettavaa pashkaa on väitteesi, että joku, mukaan luettuna yllekirjoittanut haluaisi aborttien lisääntyvän. Tuo on vain sinun tarkoituksellista epärehellisyyttäsi joka kertoo vain sinusta itsestäsi.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006535163.html
"Teinien abortit näyttävät vähentyneen Vantaalla ilmaisen ehkäisyn myötä
Eniten abortit vähenivät 15–19-vuotiailla, selviää tuoreesta väitöstutkimuksesta.
ILMAISEN ehkäisykierukan ja -kapselin tarjoaminen nuorille vähensi aborttiriskiä jopa 80 prosenttia Vantaalla."
Kyse ei ole mistään seksikäyttäytymisen muutoksesta, vaan nimenomaan tästä ehkäisyn ilmaisuudesta, jota kaikki muuta kannattaa paitsi KD:n moralistit, jotka ei jostain syystä halua että ehkäisyä käytetään. Aborttien määrä teini-iän ohittaneilla naisilla on pysynyt ennallaan tai vähän jopa noussut. Kaikki jo taitaa tietää, että juuri synnyttäneillä naisilla on suuri riski tulla raskaaksi heti edellisen synnytyksen jälkeen, koska hormonaalista ehkäisyä ei voi aloittaa synnytyksen jälkeen. Vanhempainpakkauksessa taitaa edelleenkin olla kondomit tätä tarkoitusta varten. Niitä ei sitten niissä perheissä ilmeisesti käytetä, missä se abortti tulee eteen pian synnytyksen jälkeen.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002800247.html
"Synnyttäneet äidit tekevät puolet aborteista – moni unohtaa ehkäisyn
Moni unohtaa ehkäisyn lapsen saannin jälkeen
Lähes puolet kaikista aborteista tehdään äideille, joilla on jo ennestään yksi tai useampi lapsi."
Silti syntyvyys ei ole lisääntynyt, joten aborttien määrän väheneminen ei ole näkynyt syntyvyyden nousuna. Jos abortit olisivat muuntuneet synnytyksiksi, se näkyisi tilastoissa.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo syynä siihen on ehkäisyn ilmaiseksi jakelu mitä ehkäisyn ja abortin kieltäjät vastustaa. Abortit on vähentyneet mutta syntyvyys ei ole noussut, joten ehkäisy toimii hyvin kun sitä anbetaan ilmaiseksi.
"jos kansalaiset edustaisivat enemmässä määrin sinun mielipiteitäsi ehkäisystä ja siitä, että se pitäisi kieltää naisilta. "
Missä tuo kirjoittaja sellaista mielipidettä esitti?
Ei kai täällä kukaan periaatteessa (hedelmöityksen estävää) ehkäisyä vastusta. Mutta joillekin pitäisi ilmeisesti kaikki tulla aina ilmaiseksi (ts. veronmaksajien varoilla), että viitsittäisin kantaa edes alkeellisinta vastuuta teoistaan.
"hormonaalista ehkäisyä ei voi aloittaa synnytyksen jälkeen. "
Progestiinipåillereitä ainakin voi käyttää imettäessäkin.
"Sama laskutahti jatkuu edelleen."
Tuskin enää valitettavasti sen jälkeen kun sumutettu päättäjistö määrää sen täysvapaaksi, ja tappamistahti räjähtää käsiin. Hyvässä laskusuunnassa tapahtuu jyrkkä käänne nousuun. Mutta tätähän abortinihannoijat juuri haluaa. - Anonyymi
"2019 raskauden keskeytysten määrä oli kuitenkin yhä merkittävästi matalampi kuin 1990- ja 2000-luvuilla. Sama laskutahti jatkuu edelleen. Hip hei hurraa, abortti-intoilijat, teidän valhepropaganda alkaa hiljalleen paljastua ja aueta tyhkamunaksi!"
Olet jotenkin eksynyt asiassa, ja luulet ilmeisesti että joku haluaa lisätä abortteja. Eikös se ole hyvä juttu kun abortit vähenee. Minusta ainakin. Puolustan aborttioikeutta ja naisen omaa itsemääräämisoikeutta, en halua lisätä abortteja. Aborttioikeus on se tähdellinen asia. Että sen saa kun tarvitsee. Väheneminen on merkki siitä että ehkäisyä käytetään enemmän. Ja lehdet kertoo kuinka just niissä kaupungeissa teinien ja nuorten abortit on vähentyneet missä teineille se ilmainen ehkäisy annetaan. Ja niillä aikuisilla perheen äideillä ei ole vähentynyt. Tämä on niin selvä kuvio.
Sen takia ihmettelen miksi se ei kerro selvääkin selvemmin abortinvastustajalle että ehkäisyn tehostamisella abortit vähenee, ei abortin kieltämisellä. Täällä on ollut juttua aloitteista joissa on vaadittu ehkäisyn kieltämistä koska se muka kannustaa tyttöjä seksiin ja estää vahinkolapsien syntymisen. Luulisi että tämä olisi nyt opetus sille tyypille joka täällä niin väitti, mikä ehkäisyn etu on. Seksiin ei kieltäminen ole koskaan vaikuttanut. Eikä varsinkaan se aika kun ehkäisyä ei edes ollut.
Kannatan turhien syiden keksimistä vanhentuneena. Niin olen aina täällä ilmaissut, helpottaa pitää niin se ehkäisee liika myöhäisiä abortteja kun ei tarvi arkailla lääkärin sanomisia. Abortin saa joka tapauksessa kuitenkin. Se on niin helppo toimenpide kuitenkin siihen nähden mikä oli tilanne kun nykyinen aborttilaki tuli voimaan. - Anonyymi
"Hip hei hurraa, abortti-intoilijat, teidän valhepropaganda alkaa hiljalleen paljastua ja aueta tyhkamunaksi!"
Ai nii tätä piti kysellä, että mitä tällä tarkoitat? Mikä valhepropaganda? Kuka on vakehdellut ja mistä asiasta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"2019 raskauden keskeytysten määrä oli kuitenkin yhä merkittävästi matalampi kuin 1990- ja 2000-luvuilla. Sama laskutahti jatkuu edelleen. Hip hei hurraa, abortti-intoilijat, teidän valhepropaganda alkaa hiljalleen paljastua ja aueta tyhkamunaksi!"
Olet jotenkin eksynyt asiassa, ja luulet ilmeisesti että joku haluaa lisätä abortteja. Eikös se ole hyvä juttu kun abortit vähenee. Minusta ainakin. Puolustan aborttioikeutta ja naisen omaa itsemääräämisoikeutta, en halua lisätä abortteja. Aborttioikeus on se tähdellinen asia. Että sen saa kun tarvitsee. Väheneminen on merkki siitä että ehkäisyä käytetään enemmän. Ja lehdet kertoo kuinka just niissä kaupungeissa teinien ja nuorten abortit on vähentyneet missä teineille se ilmainen ehkäisy annetaan. Ja niillä aikuisilla perheen äideillä ei ole vähentynyt. Tämä on niin selvä kuvio.
Sen takia ihmettelen miksi se ei kerro selvääkin selvemmin abortinvastustajalle että ehkäisyn tehostamisella abortit vähenee, ei abortin kieltämisellä. Täällä on ollut juttua aloitteista joissa on vaadittu ehkäisyn kieltämistä koska se muka kannustaa tyttöjä seksiin ja estää vahinkolapsien syntymisen. Luulisi että tämä olisi nyt opetus sille tyypille joka täällä niin väitti, mikä ehkäisyn etu on. Seksiin ei kieltäminen ole koskaan vaikuttanut. Eikä varsinkaan se aika kun ehkäisyä ei edes ollut.
Kannatan turhien syiden keksimistä vanhentuneena. Niin olen aina täällä ilmaissut, helpottaa pitää niin se ehkäisee liika myöhäisiä abortteja kun ei tarvi arkailla lääkärin sanomisia. Abortin saa joka tapauksessa kuitenkin. Se on niin helppo toimenpide kuitenkin siihen nähden mikä oli tilanne kun nykyinen aborttilaki tuli voimaan."ei kerro selvääkin selvemmin abortinvastustajalle että ehkäisyn tehostamisella abortit vähenee, ei abortin kieltämisellä. "
Juuri nytkin KD on vaatimassa ilmaista ehkäisyä alle 25-vuotiaille joten suosijasakin jatkuva valhestereotypia ei pidä tässäkään kohtaa paikkaansa.
Millä logiikalla rajallisempi läki ei radikaalistikin vähentäisi turhaa tappamista? Jos kieltävillä laeilla ei olisi mitään merkitystä tähän, voitaisiin kai vapauttaa kaikki muutkin murhat ym. rikokset?
"Se on niin helppo toimenpide"
Ilmeisesti monelle liiankin "helppo" kun tulee hätiköiden tehtyä myöhemmin katkerasti kaduttavia virheitä..
"Kuka on vakehdellut ja mistä asiasta?"
Voidaan kysyä pikemminkin mistä suosijafanaatikot EI valehtelisi.. :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"ei kerro selvääkin selvemmin abortinvastustajalle että ehkäisyn tehostamisella abortit vähenee, ei abortin kieltämisellä. "
Juuri nytkin KD on vaatimassa ilmaista ehkäisyä alle 25-vuotiaille joten suosijasakin jatkuva valhestereotypia ei pidä tässäkään kohtaa paikkaansa.
Millä logiikalla rajallisempi läki ei radikaalistikin vähentäisi turhaa tappamista? Jos kieltävillä laeilla ei olisi mitään merkitystä tähän, voitaisiin kai vapauttaa kaikki muutkin murhat ym. rikokset?
"Se on niin helppo toimenpide"
Ilmeisesti monelle liiankin "helppo" kun tulee hätiköiden tehtyä myöhemmin katkerasti kaduttavia virheitä..
"Kuka on vakehdellut ja mistä asiasta?"
Voidaan kysyä pikemminkin mistä suosijafanaatikot EI valehtelisi.. :D"Juuri nytkin KD on vaatimassa ilmaista ehkäisyä alle 25-vuotiaille"
Mistä olet näin lukenut annatko linkin. Muistan että vain KDn nuoriso osasto on asiasta maininnut joskus mutta puolueen johto ei. Annatko tietoa lähteestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Juuri nytkin KD on vaatimassa ilmaista ehkäisyä alle 25-vuotiaille"
Mistä olet näin lukenut annatko linkin. Muistan että vain KDn nuoriso osasto on asiasta maininnut joskus mutta puolueen johto ei. Annatko tietoa lähteestä.Nimittäin essayah on esim eussa ollut vastaan seksuaalikasvatusta ja ehkäisyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimittäin essayah on esim eussa ollut vastaan seksuaalikasvatusta ja ehkäisyä.
Tanus juuri lähetekeskustelussa totesi ehkäisysaatavuuteen panostuksen tärkeyden aborttimäärien torjunnassa. Eli vastustaa sitä?
- Anonyymi
Jos abortti olisi Suomessa edes hiukan niin suuri poliittinen kysymys kuin mitä tämän palstan vaahtoajat yrittävät väittää sen olevan niin eikö se alkaisi näkyä vaalituloksissa? KD suurin puolue?
Todellisuudessa tätä teemaa yritetään ajaa esille mutta Suomessa se ei koskaan saa ilmaa siipiensä alle.
Tämän palstan vaahtoajat ovat syntyneet väärään maahan. Jos he olisivat syntyneet esim USAssa niin heillä olisi miljoonia sielunveljiä joiden kanssa hihhuloida.
Suomessa heidän olonsa on yksinäinen. - Anonyymi
Hehheh. Tässähän on taas juhlapäivä. Mainiosti menee. Laki muuttuu muttei ihan siihen suuntaan kun kaksi vastustajaa on ennustaneet jo 15 vuotta😅.
Lisättäköön tuohon aloituksen listaan
1 kpl kansalaisaloite abortin kieltämiseksi n. 6000 kannatusta, jäi sille sijoilleenOlen varma että moni luki täällä tuon kauhu-aloitteen todellisesta merkityksestä ja ideasta viedä raskaana olevilta naisilta kansalaisoikeudet.
- Anonyymi
syyskoira kirjoitti:
Olen varma että moni luki täällä tuon kauhu-aloitteen todellisesta merkityksestä ja ideasta viedä raskaana olevilta naisilta kansalaisoikeudet.
Lasten elämien riistoa himoitseville murhamantoille olisi "kauhua" jos lapsetkin saisi pitää tasa-arvoisesti heille julistetut ihmisoikeutensa.. Tappaminen ei ole tainnut koskaan kuulua kansalaisoikeuksiin, vain kierotuneen lepsulain pykälien varjolla niin voi tehdä, mutta kivahan sitä on kaikkea höpö höpöjä aina siinä raivoisassa traumassa vääristellä.
- Anonyymi
Taas aloitti promurderi-feminatsi-sakki-asiamies henkilöön käyvän törkysyytösnälvinnän! Copypastea ja räyhäripulihuorausta kehiin!!!!!!
"agtiivisesti ja leppymättömästi puolustanut elämää kaksi moraalista ja poikkeuksellisen älykästä ja sydämmellistä ihmistä"
Hehe. Totuudenmukaisempi ilmaisu olisi varmaan "agitatiivista, leppymätöntä naisvihaa ja kansalaisten vapaata tahtoa vastaan osoittavat..."- Anonyymi
Kun käy pahasti sitä ei huomaakaan sitten enää
https://www.hs.fi/tiede/art-2000008168010.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=hs_tf&utm_source=is.fi&utm_content=promobox
&
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/94477a9a-b313-49b2-b82b-688b29155cfe - Anonyymi
Onhan tämä suurta hupia katsella kun vastustajat kärvistelee siinä tiedossa että lätinä on ollut täysin hukkaan heitettyä aikaa. 😆
- Anonyymi
Eihän se minnekään hukkaan ole mennyt ja sinä toimit siitä näkyvimpänä todisteena. XD
- Anonyymi
Nyt on tullut varmaan jo 15 vuotta täyteen ja abortinvastustajien sinnikkäästä ja ansiokkaasta toiminnasta johtuen aborttilaki viimein muuttuu ja tulee ilmeisesti voimaan 1.1.2023.
Kiitos siitä. 😘- Anonyymi
Muutos aiheuttaa tosiaan sen, että kansan enemmistön syvien rivien keskuudessa aborttöörit nähdään entistäkin vastenmielisempinä ja sairaaseen vapaamurhailuun suhtaudutaan entistäkin torjuvammin. "Naisen oikeus" -räyhät voi vaan unemoida veritekojensa "yleisestä hyväksynnästä" jota ei koskaan ole saaneet, eikä tule saamaan.

Jos palstalaiset vastustajat jatkaa vielä 15 vuotta
erinomaista työtään niin voihan olla että he saa aikaan vielä samanlaisen lain kuin Islannissa ja Ruotsissa. Koittakaas nyt vastustajat jatkaa agtiivista solvausta kun tämä on niin hauskaa ja vaikutatte yhteiskuntaan. Tosin ihan erilailla kuin tarkoitatte HAHHAHHAHHA HAHAAA 😆 Anonyymi kirjoitti:
Muutos aiheuttaa tosiaan sen, että kansan enemmistön syvien rivien keskuudessa aborttöörit nähdään entistäkin vastenmielisempinä ja sairaaseen vapaamurhailuun suhtaudutaan entistäkin torjuvammin. "Naisen oikeus" -räyhät voi vaan unemoida veritekojensa "yleisestä hyväksynnästä" jota ei koskaan ole saaneet, eikä tule saamaan.
"Muutos aiheuttaa tosiaan sen, että kansan enemmistön syvien rivien keskuudessa "
Niin pimeässä syvyydessä olevia rivejä, kuin esim sinä edustat ei kukaan ota vakavasti saati piittaa mielipiteistänne kuin pervona viihteenä korkeintaan.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos palstalaiset vastustajat jatkaa vielä 15 vuotta
erinomaista työtään niin voihan olla että he saa aikaan vielä samanlaisen lain kuin Islannissa ja Ruotsissa. Koittakaas nyt vastustajat jatkaa agtiivista solvausta kun tämä on niin hauskaa ja vaikutatte yhteiskuntaan. Tosin ihan erilailla kuin tarkoitatte HAHHAHHAHHA HAHAAA 😆Sinähän tässä kuvittelet vaikuttavasi yleiseen hyväksyntään,.. no niin vaikutatkin, mutta ihan päinvastoin kuin toivoisit. XD
"Niin pimeässä syvyydessä olevia rivejä, kuin esim sinä edustat"
Kuuluu pientä ininää jostakin sieltä yhä syvemmältä sysipimeältä keskiajalta.. ja suuruudenhulluissa kuvitemissasi sinä yksin olet yhtä kuin "ei kukaan" muukaan. - Anonyymi
"oikeus pirttiviljellä holtittomasti kakaroita yhyeiskunnan elätettäväksi samalla kun sinä kiskot bisseä terassilla."
Aijai kun harhaista kaikkitietomeediota vituttaa taas niin katkerasti että otsasuonet räjähtelee hikikarpaloiden keskellä.. XD Ketä muuten tässä kohtaa kiinnostaa sinun hyväksyntäsi tai mielipiteesi?
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3257758Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662186- 1771876
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161422- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91271Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701241RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601210Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029