Parin viime vuoden aikana otsikon mukainen tuntemus on voimistunut. Olen 34-vuotias työssäkäyvä mies ja asun yksin. Mainittakoon, että erosin avoliitosta noin 7-vuotta sitten. Nyt olen (viimein) huomannut, etten osaa elää omaa elämääni. Vaikka olen omillani toimeen tuleva ja pystyisin toteuttamaan realistisia haaveitani, niin en vaan ole saanut mitään aikaiseksi. Siis en yhtikäs mitään ja se on alkanut turhauttaa minua. Elän edelleen sinkkuna, ja teen päivittäin samat askareet niin töissä kun kotonakin. Haaveet ja suunnitelmat ovat alkaneet menettää merkityksensä, eli minulla ei ole pidemmän päälle mielenkiintoa lähteä toteuttamaan niitä. Ei vaan jaksa nähdä vaivaa eikä suuremmin kiinnosta. Suoriudun vaan päivittäisistä rutiininomaisista askareista, mutta minulla ei ole minkäänlaista aloitekykyä kehittää mitään uutta, joka voisi "nytkäyttää" elämää eteenpäin. Mikä siis neuvoksi?
Elämä tuntuu tyhjältä eikä mikään kiinnosta
ahdistaa_ja_turhauttaa
61761
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
On vaikeaa pakottaa itsensä tekemään jotain -kun koko elämäkin tuntuu turhalta. Tähän ei ole oikeastaan mitään kunnollista vastausta, kuin nämä cliseet:
-Aloita harrastus (minne pitää mennä). Mitä vähemmän mietit sitä mitä harrastus pitää sisällään, pitäisitkö siitä, mikä se edes on yms. Sitä parempi. Saatat löytää uuden puolesi...
-Sama kuin sängystä nouseminen aamulla. Älä sano "voisi nousta" tai "nousen kohta" vaan "nousen NYT"
-kirjoita lista haavesitasi ja pura ne pieniin palasiin, joita suorittelet. Esim. "Kirjoitan kirjan" -> "kirjoitan ensimmäisen luvun"
kiinalainen (?) metodi, jossa 1min päivässä käytetään itsensä kehittämiseen. Minuutti on pieni, josta ei voi kieltäytyä, mutta ainakin teit jotain sinä päivänä. Esim. Minä harjoittelen minuutin päivässä tanssimista ja jos en saa muuta aikaiseksi niin muistutan itselleni, että tanssisi ! Kun minuutti-juttuun tottuu, voi lisätä eri 1min-kehitysharjoituksia tai lisätä minuutteja. Esim. 5min päivässä hauksien kasvattamista...
-jos haaveesi on (tai hetken mielihalu!) esim. Ajaminen pyörällä ilman käsiä. Mene heti ottamaan pyörä haltuun tai inspiroidu katsomalla vaikka videoita siitä. Kun näet jonkun ajavan pyörällä ilman käsiä, kuvittele itsesi siihen.
Voimia, olet rakas.
Unhoitui vielä mainita, että tuntuu myös etten tiedä mitä haluan elämältä. Suoraan sanottuna en edes tiedä mitä tuolla sanonnalla tarkoitetaan.
Palatakseni Pyykhöf:n vastaukseen, kiitos siitä. Jos lähden listaamaan haaveitani tai teen niistä "to do -listan", niin siihen tulisi monta asiaa joita minulla olisi mahdollisuus tehdä, ja ennen pitkää sekoaisin siihen tekemisen paljouteen. En osaisi laittaa niitä tärkeysjärjestykseen, kuten en osaa ylipäänsäkään priorisoida asioita elämässäni. Usein turhuudet tuntuvat tärkeimmiltä.
Älä laita mitään tärkeysjärjestykseen, tee j o t a i n ! Ihan mitä vaan, vaikka niitä turhuuksia, kuka on sanomaan mikä on turhuus ja mikä ei ?
Jos joku asia on kiva, se ei ole turhuus.
PS. Pyykhöf:n lista on oikein hyvä ja kiva. Kiitos ! Nappaan siitä itselleni kiinalaisen metodin :)
Eipä niitä minun suunnitelmiani tai tekojani kukaan ole sanonutkaan turhiksi, paitsi mitä nyt ex-puoliso aikoinaan sanoi. Kuitenkin oletan muiden ajattelvan tekemisiäni turhuuksiksi, ja tässä tulikin esiin jälleen yksi ongelma, eli mietin mitä muut ajattelevat. Tätä ei saisi tehdä..
Muuten sama, mutten ole koskaan ollut minkään sortin suhteessa. Elämä on vaan pelkkää olemassaolemista, ei kiinnosta kokeilla mitään uutta ja päivät menee samoilla rutiineilla. Nyt kun ollut kohta kuukauden kesälomalla, sen huomaa vaan niin selkeästi ettei mun elämässä ole ollut mitään muuta kuin se työ. Ei mitään omia intohimoja tai kiinnostuksen aiheita. Ei minua yksinkertaisesti kiinnosta lähteä mihinkään reissuun nyt lomalla ja työpäivien jälkeenkin olen henkisesti ihan puhki niin etten jaksa mitään enempiä sosialisointeja. Ihan sama mihin minua kysytään mukaan, niin tulee vaan niin vastenmielinen olo, "mitä minä siellä". Persoonaltani olen kyllä melko epäsosiaalinen ja viihdyn parhaiten omissa oloissani, stressaannun aina muista ihmisistä, kaipa se tätä sitten on loppuelämä. Kaveri kyllä ehdotti aikoinaan pitempää reissua yhdessä, mutta alkoi siinä vaan ahdistamaan se ajatus että joudun siinä kaverissa olemaan kiinni pidemmän ajan mitä normaalisti. Armeijassakin alkoi aikoinaan polla leviämään sen vuoksi, kun siellä ei saanut sitä omaa rauhaa pahemmin.
Kirjoituksessasi oli hyvin paljon samaa, kuin omassa elämässäni. Erityisesti tuo "mitä minä siellä"-tunnetila, koen usein sitä samaa. Eli jos/kun joku pyytää lähtemään johonkin, tai jos suunnittelen itse jotain menoa, niin sitten sen hetken koettaessa tuleekin turhautunut olo ja saatan perua koko jutun. Perun erityisesti niitä omia suunnitelmiani, mutta pyydettäessä useimmiten lähden mukaan. Ehkä se on hyväksi, jos joku "potkii" liikkeelle.
Viime vuosina on kieltämättä tullut vähän erakoiduttua, mutta sekin on jo alkanut ahdistamaan. Se yksinäisyyden tunne ja sen mukanaan tuoma tyhjä olo, kun ajatus ei kulje eikä osaa ryhtyä tuumasta toimeen. Todella ärsyttävää. En pelkää ulkomaailmaa, eli viihdyn siellä missä on ihmisiä, mutta en kuitenkaan pakota itseäni ulos, vaan menen ns. fiiliksen mukaan.